s

Alienum phaedrum torquatos nec eu, vis detraxit periculis ex, nihil expetendis in mei. Mei an pericula euripidis, hinc partem ei est. Eos ei nisl graecis, vix aperiri consequat an.

2009

2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006

27.12.2009

Hyvää lomaa, Joulupukki! Toivottavasti suuntaat muorisi kanssa ansaitulle breikille jonnekkin, missä voitte rentoutua tiukan työrupeaman jälkeen. Kyllä Santas Little Helpers, tuo oiva tonttujoukkiosi, hoitaa Korvatunturia poissa ollessasi. Tonttusi pitävänevät huolta tehokkaalla työvuorosuunnittelulla siitä, ettei ihmisten päivittäiseen tarkkailuun tule katkoksia. Night Club Marilynin & Night Club Vegasin lämpimästä, kepeästä ja ikimuistoisesta joulutunnelmasta päätellen olit saanut vuoden mittaan tontuiltasi positiivisia arvioita sekä asiakkaistamme että henkilökunnastamme ja sen ansiosta vieraillut monessa kodissa. Tulethan kyläilemään taas ensi vuonna, jookos?

Tuntemattoman keskiaikaisen ajattelijan määritelmän mukaan musiikki on planeettojenvälistä kommunikaatiota. Vaikka tämä ylevä ja kaunis ajatus tuntuu ehkä korkealentoiselta, on musiikki ainakin tällä planeetalla asuvien välistä kommunikaatiota. Musiikki on kulttuurista riippumatta ihmisille ominainen tapa ilmaista itseään ja musiikilla pyritään herättämään ajatuksia sekä tunteita. Yökerhomaailmaan musiikki kuuluu erottamattomana osana, yksi sen muodoista on karaoke. Lynin maankuulu City Karaoke viettää keskiviikkona jo yhdeksättä syntymäpäiväänsä ja toivotamme teidät kaikki tervetulleiksi ilmaisemaan itseänne laulun kautta sekä kokemaan väristyksiä kuulijan roolissa Atlantiksessa. Hallitseva KaraokeRinsessa Salla ja KaraokeRinssi Teukka luovuttavat kruununsa uusille kuninkaallisille. Valinnan on tehnyt henkilökuntaraatimme, joka pitkin vuotta on seurannut ahkerasti City Karaokessa viihtyneitä & viihdyttäneitä asiakkaitamme. Valinta ei ole ollut helppo, mutta ratkaisevat pointsit kasataan aktiivisuuden ja asenteen yhdistelmästä. Kruunajaisissa nähdään!

Mistä vuosi 2009 muistetaan? Ainakin siitä, että media mässäili ankeilla uutisilla kyllästymiseen asti. Suomalaiset poliitikot kunnostautuivat kyntämällä vaalirahasuossa. Maailman talous vajosi taantumassa yhä syvemmälle ja sen vaikutuksesta myös monilla suomalaisilla työpaikoilla käytettiin viikatetta kovalla kädellä. Meksiko aivasti ja sikainfluenssa muuttui pandemiaksi. Popin kuningas Michael Jackson menehtyi lääkkeiden yliannostukseen. Toivonkin, että maailma oppisi tällaisesta hullusta vuodesta edes jotakin. Toivon myös, että kaiken tuon edelle latomani uutishutun keskeltä muistetaan myös positiivisia asioita. Esimerkiksi meidän vuotemme kanssanne on ollut täynnä upeita öitä ja mielettömän positiivista energiaa. Kiitos siitä! Näinä verkkoyhteisöbuumin aikoinakin me uskomme livekohtaamisten voimaan ja toivomme, että viihdytte Night Club Marilynissä & Night Club Vegasissa ihmisiä kasvotusten tavaten tulevanakin vuonna. Näin Uudenvuoden kynnyksellä voit muuten antaa äänesi vuoden aikana juuri sinuun vaikutuksen tehneille ravintola-alan yrityksille CITY-lehden suuressa ravintolaäänestyksessä, jossa vaakakupeissa ovat niin kahvilat, ruokaravintolat, baarit kuin yökerhotkin. Suoraan äänestykseen pääset Lynin nettisivujen etusivun bannerista! Suoritettuasi ravintolapalvelujen käyttäjän kansalaisvelvollisuuden voit kepein mielin valmistautua yhteiseen Uudenvuoden vastaanottoomme, maljoja vuodelle 2010 nostetaan torstaiyössä niin Lynissä kuin Vegasissakin. Vegasiin on maksuton sisäänpääsy 24.00 saakka ja Back Stagelle paljon toivottu Lynin & Vegasin VIP-korttilaisten kupliva Uudenvuoden vastaanotto 22.00-24.00!

Mikaela

21.12.2009

Ihmisillä on kautta aikojen ollut tarve juhlia. Juhlat liittyvät esimerkiksi yksittäisten ihmisten elämän taitekohtiin, yhteiskunnallisiin virstanpylväisiin tai uskontojen traditioihin. Tarve irrottautua hetkeksi arjesta on hyvin inhimillistä ja ainakaan omasta mielestäni juhlahumuun heittäytymisen positiivisia puolia ei pidä väheksyä. All work and no play makes Jack a dull boy. Eli jos vaan purtaa, tylsämielisyys iskee. Jos pelkät suomalaiskansalliset juhlaperinteet eivät riitä juhlanälän taltuttamiseen, kannattaa tutkailla eri maiden ja kulttuurien juhlakalentereita. Takaan, että vuoden jokaiselle viikolle löytyy jokin vuotuishappening, jonka traditioita voi soveltaa näilläkin leveysasteilla. Joulukuussa olisi jo ennen Joulua ehtinyt juhlia mm. juutalaista Hanukkaa, islamilaista uutta vuotta, buddhalaista Bodhipäivää sekä lähes kymmenen eri maan kansallispäivää. Tuhansia sivuja vuosittain läpi kahlaaville opiskelijoille opiskelijabileet ovat oiva tapa tuulettaa korvien väliä ja vuoden viimeisiä opiskelijoiden kokoontumisajoja vietettiin viime viikolla. Poikkialainen Turku Students keskiviikkona ja Kemistien Viimeisen Tentin bileet torstaina toimivat viimeistään vedenjakajana siirryttäessä arjesta Jouluun. Lynin ja Vegasin tontut kiittävät lämpimästi kaikkia ainejärjestöjä ja opiskelijayhdistyksiä värikäästä ja vauhdikkaasta syyslukukaudesta!

Maanantai on vuoden lyhin päivä ja kantaa nimeä Talvipäivänseisaus eli Vintersolståndet eli Shortest Day. Tähän päivään sijoittuu myös muinaisgermaaninen, pakanallinen Yule-juhla, jonka perinteitä vaalivat yhä edelleen wiccat toivottamalla aurigon tervetulleksi takaisin pitkän pimeän jakson jälkeen. Wiccojen uskomuksen mukaan Talvipäivänseisauksen yönä ulkona liikuskelua kannattaa välttää, sillä pahat henget saalistavat kiivaasti juuri tuona yönä, pimeän ollessa vielä vallalla. Siksipä lieneekin hyvä asia, että Lynikin on avoinna vasta tiistaiyöstä alkaen : ) Jouluviikkomme tiistaiyötä ei kannata missata, sehän on oiva ajankohta saapua ratkomaan kimpassa viimehetken lahjaprobleemeja, synkronoimaan jouluajan juhlakalentereita ja jakamaan vinkkejä sukujuhlista selviytymiseen. Itse asiassa paikan päällä voi hoitaa lahjahankintojakin, sillä Marilynin Uudenvuoden ennakkoliput ovat myynnissä Lynin pääsalin baarissa. Vitosen lippu oikeuttaa sisäänpääsyn lisäksi jonon ohitukseen, kaverisi ilahtuvat kivasta lahjasta aivan varmasti! Seuraavan joulukalenteriluukun takaa avautuukin sitten sykähdyttävän lämminhenkinen näkymä aaton aattoon, aattoon, Joulupäivään ja Tapaniin. Legendaariset SinkkuKinkkuBileet ovat asiakkaidemme ja henkilökuntamme suuri perhejuhla, jota on mahdotonta kuvailla. Se täytyy kokea. Monille SinkkuKinkkuBileet kuuluvat joulutraditioihin yhtä erottamattomasti kuin Joulupukki, rosolli tai joulukortit. Asiakkaidemme toivomuksesta myös Night Club Vegas tarjoaa tänä vuonna mahdollisuuden SinkkuKinkkuiluun Jouluaattona, Joulupäivänä ja Tapaninpäivänä. Lyniin sukulaistätejä karkuun pääsee joka ilta tuttuun tapaan jo klo 22.00 alkaen, Vegasiin poikkeuksellisesti 23.00 alkaen. SinkkuKinkkuBileiden onnea tuovan sloganin ”Lynin illan jälkeen et herää sian vierestä” merkeissä, Happy Xmas, everyone!

Vanhan ranskalaisen joululaulun ensimmäisessä säkeessä lauletaan ”Heinillä härkien kaukalon, nukkuu lapsi viaton”. Tämä Jouluinen syntymä tapahtui yli 2000 vuotta sitten, eikä härkien heinäkaukaloissa nukkuva lapsi tuolloinkaan ollut mikään tavallinen näky. Tätä lastahan kävivät hämmästelemässä niin paimenet, tietäjät kuin enkelitkin. Tänä vuonna Joulun alla maailmaan tupsahti baaritiskiemme takaa tutun ilopillerimme, Alinan, silmäterä. Heinäkaukalon sijaan Alinan ipana uinuu vauvansängyssä ja jaksaa jatkuvasti ihmetyttää olemassaolollaan niin onnellisia vanhempia, kuin myös sukulaisia ja kavereita. Taitaapa olla niin, ettei tuo kahdentuhannen vuoden takainenkaan lapsen ihmettely johtunut siitä heinäkaukaloerikoisefektistä. Syntymä on jo ihme itsessään. Toivomme ikimuistoista ensimmäistä Joulua Alinan pesueelle!

Mikaela

13.12.2009

Niin seitkytlukuu, niin seitkytlukuu! Palapelibileiden 2/4 osa oli Deltan, Asteriskin, Kemistien ja IVA:n voimannäyte, paluu vuosikymmenten taakse onnistui kahdessa kerroksessa erinomaisen mallikkaasti. Palapelinpalojen metsästys on jo muuttunut välineurheiluksi, sillä niitäpä etsittiin taskulampuilla. Bilebändi Honey Suckers houkutteli afroperuukein ja psykedeliakuviopaidoin liikenteeseen lähteneen bilekansan huimaan hilluntaan. Parhaita pukuja myös palkittiin eli teemabileisiin kannattaa panostaa! Love & peace! Seuraavat Palapelibileet valloittavat helmikuussa kasariteemalla. Torstaina oli piparia tarjolla, Kääntöpiirin ja Digitin vuotuinen jouluhummailu oli innoittanut järjestäjät leipomaan niin tuhman mallisia baakkelsseja, että poskia alkoi punoittaa. Testimaistajien mukaan piparit olivat kuitenkin juuri sellaisia, kuin niiden kuuluukin olla!

Ennen viikon alkua kannattaa käydä pankkiautomaatilla, sillä maanantaina alkaa pankkilakko. Jos olet sähköisen lompakon varassa, tulee elämä olemaan ankeaa. Etenkin Visa Electronin käyttö voi olla täysin mahdotonta maanantaista kolme päivää eteen päin. Pikkuveljen säästöpossulla käyminen ei ole vaihtoehto, joten käykäähän nostamassa käteistä jemmaan! Keskiviikkoyö tulee olemaan poikkitieteellinen ja poikkialainen. Turku Students säästää opiskelijapennosia joululahjojen ostoon, sillä haalareissa tai opiskelijakortilla pääsee sisään maksamatta sentin senttiä. Pari sataa ensimmäistä bailaajaa ilahtunee myös siitä, että jaamme lipunmyynnistä upeita Lynin haalarimerkkejä. Jos on joulukuuselle allerginen, voi kilpavarustella haalareistaan kirjavan kuusen kaltaiset! Paikalle kirmaavat ainakin lääkiksen ekan vuosikurssin opiskelijat, jonka uunituoreille haalareille haalarimerkki on mukava pikkujoululahja. Vuoden viimeiset kinkerit järjestää, kuten jo vuosia aiemminkin, Turun Yliopiston Kemistit torstaina. Näkemiin, funktiot ja labratakit, tervetuloa Joululoma! Tästä alkaa lähtölaskenta keskitalven juhlaan.

Musiikkimaailman vaalea kaunotar, Virpi, saapuu lauantaina Night Club Vegasiin juhlistamaan neljäkymppisiään. Pelkistä synttäreistä ei kuitenkaan ole kyse, sillä Virpi on työstänyt Suomidancen ystäville uutta bilemusaa. Virpi Reloaded levyjulkkarit tarjoaa makeita maistiaisia upea äänisen mimmin ensi vuoden puolella kauppoihin ilmestyvältä uutuuslevyltä, synttärihumunsa keskellä sankari nimittäin tarttuu mikrofoniin. Ja täytyyhän sankarille tarjota musiikillinen synttärilahja, joten lauteille nousee myös perheen miesääni. Tauski Reloaded on ollut jymymenestys ja toivebiisilistallamme on ainakin Sinä Vain.

Mikaela

06.12.2009

Onnittelut 92-vuotiaalle Suomineidolle! Rohkenen väittää, että talouden taantuman aikaankin maamme on hvyä paikka elää ja ilman sen suurempaa paatosta voin olla monestakin syystä iloinen siitä, että olen syntynyt juuri tähän maahan. Tein tutkintoni lopputyön aikaanaan Intiassa ja viimeistään siellä vietetyn neljän kuukauden aikana opin oikeasti arvostamaan monia meille niin kovin itsestäänselviä, arkisia asioita. Upeaa on ihan pelkästään sekin, että maantieteellisen sijaintimme ansiosta saamme elää ilman säännöllisiä luonnonkatastrofeja. Poikkeusoloissa kaikki on toisin, sehän nyt nähtiin taas myös BB-talon elämää seuratessa. Talosta viimeisenä ulos astellut, alusta saakka talossa pysynyt Aso toivotettiin tervetulleeksi normaalielämään Lynissä tiistaina. Suljetun, mutta jatkuvasti ulkopuolelta seuratun talon elämä imaisi asukkaat kuulemma mukaansa parissa päivässä niin tehokkaasti, että mikrofonien ja kameroiden olemassaolo unohtui. Asukkaat löysivät itsestään uusia piirteitä ja osa käyttäytyi itselleen odottamattomilla tavoilla. Vaikka koti-ikävä välillä olikin sietämätöntä, oli BB-talokokemus Ason mukaan kuitenkin ehdottoman positiivinen! Lyniinkin Asoa seurasivat tv-kamerat ja pätkiä siitä nähtäneen Voittajan Viikko -ohjelmassa Subilla 17.12.

Keskiviikkoyö Vegasissa oli kuin Linnanjuhlasta konsanaan, upeissa iltapuvuissa pyörähteleviä neitoja ja tyylikkäisiin pukuihin sonnustautuneita herroja ei voinut kuin ihailla. Kyseessä oli Turussa opettajiksi opiskelevien ainejärjestö Opexin pikkujoulugaala, johon valmistautuminen alkoi jo viime keväänä. Meri-teemaa noudattaneen juhlan jatkoilla biletettiin kalaverkkojen, simpukoiden, merenneitojen ja kalaparvien keskellä. Lynin valtasivat kansainväliset vaihto-opiskelijat, Christmas in Overalls -bileissä vaihtarit pääsivät korkkaamaan uunituoreet opiskelijahaalarinsa pikkujouluhengessä. Suomalainen talviaika on monelle vaihto-opiskelijalle elämys, meille suuri elämys puolestaan on aina tämän poppoon eläväisyys ja mahdollisuus kommunikoida vierailla kielillä! Entäs sitten torstai? Jos jonkun joulufiilis sattui olemaan vielä hakusessa ennen Lynin Kantispikkujouluja, niin eipä ollut enää kotiin lähtiessä.Yhteisessä perhejuhlassamme Te kantiksemme ja vakkarimme sekä henkilökuntamme loihditte koko ravintolaan joulufiiliksen, jollaista ei muualta löydy. Kiitos siitä!

Edelliset Palapelibileet 1/4 olivat huikea menestys kahdessa kerroksessa ja jatkoa seuraa tulevalla viikolla. Palapelibileet 2/4 biletetään keskiviikkona Lynissä & Vegasissa. Matkamme halki vuosikymmenten kera yhdistysten Delta, Kemistit, Asteriski & IVA on nyt 1970-luvulla. Vuosikymmenen alkupuolella elettiin vielä hippiaikaa, mutta esiin alkoi putkahdella punkkia, heviä, glam rockkia ja lopulta maailmaa valloitti myös diskomusiikki. Musiikkityyleillä on ollut valtaisa merkitys eri vuosikymmenten pukeutumiseen ja mainioita idiksiä Palapelibileiden vaatevalintoihin löytyy myös esimerkiksi leffoista. Nopeimmille himoittu haalarimerkki, Lynissä palapelinpalojen metsästystä ja Vegasissa karaoke sekä bilebändinä fabulous Honey Suckers! Torstaina bilettävät Kääntöpiiri & Digit yliopistolta, muikeat Piparibileet lupaavat nämäkin nimensä mukaisesti piparia bilettäjille ; )

Mikaela

29.11.2009

Lynissä vietettiin keskiviikkona Synapsin johdolla Bronxin Joulua ja Vegasissa liputettiin suomalaisuutta Suami! -bileissä kera Anglican & Kääntöpiirin. Sekä suomalaisten että Bronxin asukkaiden historia on täynnä selviytymistarinoita ja vaikeuksien voittamista. Suomalaiset juhlistavat omaa onnistumistaan varsinaisesti ensi sunnuntaina eli Itsenäisyyspäivänä, amerikkalaiset julistivat kansakuntansa taivalta viime viikolla. Keskiviikko oli baareille ja yökerhoille yksi vuoden kiireisimmistä öistä, sillä palvelualaa ja kaupanalaa lukuunottamatta noin 80% amerikkalaisista aloitti nelipäiväisen loman. Syynä tähän oli marraskuun viimeiseen torstaihin sijoittuva Thanksgiving Day, Kiitospäivä. Amerikkalaisille loma- ja vapaapäivät ovat esimerkiksi suomalaisiin verrattuna harvinaista herkkua ja niinpä jokainen pyrkii pääsemään Kiitospäivää edeltävänä iltanana perheensä pariin, olipa matka kuinka pitkä tahansa. Kiitospäivän perjantai on vuoden yksi vilkkaimmista shoppailupäivistä, Black Friday starttaa joulusesongin. Juhlan juuret ulottuvat 1620-luvun alkuun, jolloin eurooppalaiset siirtolaiset rantautuivat Pohjois-Amerikan itärannikolle. Ruoan puute ja alkanut ankara talvi tappoivat puolet tulokkaista. Kevään tullen alueella asuva intiaaniheimo päätti antaa siirtolaisille ruoka-apua ja opettaa heille metsästystä, kalastusta, sekä maissin viljelyä. Kun ensimmäinen oma sato syksyllä korjattiin ja siirtokunta oli vaikeuksista huolimatta päässyt jaloilleen, vietettiin kolmipäiväinen kiitosjuhla. Juhlassa kiitettiin sekä Jumalaa että mukaan kutsuttuja intiaaneja. Intiaanien merkitys siirtolaisten alkutaipaleen onnistumisessa unohtui kuitenkin pian ja Thanksgiving ängettiin vuosikausiksi täysin puritaanikristilliseen muottiin. Koko kansan sadonkorjuuaikaan sijoittuvaksi perhejuhlaksi kalkkunoineen, karpalohyytelöineen, kurpitsapiirakkoineen ja maissintähkineen Kiitospäivä muodostui vasta 1800-luvun lopulla. Nykyään Kiitospäivä on mittasuhteiltaan jopa joulua suurempi, kaikkien amerikkalaisten juhla ja intiaanien osuus juhlan syntyhistoriassa on sekin jälleen nostettu esiin. Thanksgiving on myös monelle tämän päivän uudisasukkaalle tärkeä ja symbolinen tapahtuma.

Kiitospäivää vietetiin Lynissä & Vegasissa Traden perinteisten Pikkarien merkeissä. Näissä sopivan kaksimielisellä nimellä varustetuissa, megalomaanisissa pikkujouissa on käsinkosketeltavan kupliva tunnelma ja lisäsäihkettä tarjosivat tällä kertaa Taina Kovalaisen tanssikoulun sexyt tankotanssitontut sekä piikkikoroissa pyörähtelevät pikkujoulukissat. Miau, kyllä Joulupukkikin tykkäsi! Perjantaina nosteltiin synttärimaljoja molemmissa kerroksissa, sekä Atlantista että Back Stageahan voi sellaisiin tilaisuuksiin viikonloppuisin varailla. Vegasin Back Stagen synttärisankari oli pitkäaikainen asiakkaamme Niko Aaltonen. Hän on vuosien aikana hyväksi kavereiksi tullut kantiksemme, joka on viihtynyt täällä asiakkaana jo 18 vuotta. Niko on järjestänyt meillä paljon erilaisia tapahtumia opiskelijabileistä gaalatilaisuuksiin, omat tasavuosisynttärinsäkin hän siis tietenkin järkkäsi toiseen olohuoneeseensa. Joulun alusaika on muutenkin kaiken sorttisten juhlien aikaa, kaikki opiskelijabileetkin kuorrutetaan enemmän tai vähemmän joulukimalteella. Pikkujouluilu kansainvälisessä seurassa voi olla hyvinkin avartava kokemus, siihin tarjoutuu tilaisuus keskiviikkona. Lynissä bilettävät tuolloin ESN vaihto-opiskelijat, bilenimi ESN Christmas in Overalls viittaa haalaripukeutumiseen, vaikkakaan se ei ole vaatimus.

Ja nyt kaikki VIPit ja vakkarit tarkkana kuin porkkana: olettehan varanneet torstai-illan vapaaksi ja tyhjentäneet kalenterinne perjantaiaamun merkinnät? Hyvä! Kaupunkin odotetuimmat Kanta-asiakaspikkujouluthan vaativat seuraavia toimenpiteitä a) jätä auto kotiin b) kaiva tonttulakki naftaliinista c) arkihuolesi kaikki heitä d) kipin kapin heti kympiltä Lyniin, eka tunti kun on varattu vain vakkareille ja kantiksille. Muut asiakkaat ovat tervetulleita 23.00 jälkeen! Lynin Kantispikkujouluista kun sitten kerrot kotona joulupöydässä, niin kyllä setien ja tätien leuat loksahtavat eivätkä keskustelunaiheet lopu kesken! Että siinä kohtaa, kun sukulaiset alkavat kysellä liikaa seurusteluista, parisuhteista, häistä, perheenlisäyksistä tai koulusta, on oiva hetki avartaa utelijoiden elämänkatsomusta ; ) Koulutuskyssäreihin joulupöydässä tosin vastailee tänä vuonna erittäin mieluusti ja syystäkin ravintolapäällikkömme Marko. Kerroin jo kesällä, että herra sai työn ohella suoritettua esimiehen erikoisammattitutkinnon ja oheisessa kuvassa näette nyt Markon kera postissa jokunen aika sitten saapuneen tutkintotodistuksensa! Ruokapöytäkeskustelun aiheita lienee runsaasti sunnuntaina Big Brother -kisan voittaneella Asollakin. Alusta asti BB-talossa pysynyt Night Club Marilynin & Vegasin kantis on nähty useaan otteeseen myös Lynissä järjestetyissä miesmallikisoissa, täältähän Aso on ponnahtanut taannoin Mr Finland finaaliinkin. Iso käsi Asolle, tervetuloa kotiin! BB-äänestysten päätyttyä ei tarvitse jäädä potemaan äänestysvieroitusoireita, sillä CITY-lehden vuotuinen Suuri Ravintolaäänestys on jälleen startannut. Kaupungin ravintolat kahviloista ruokaravintoloiden kautta yökerhoihin kisaavat paremmuudesta kuudessa sarjassa, kisan lopputulokset ovat kiinni vain ja ainoastaan asiakkaiden eli siis teidän mielipiteistänne ja antamistanne äänistä. Klikkaa sivulle www.city.fi/ravintolaaanestys ja anna äänesi niille, joille ne mielestäsi kuuluvat!

Mikaela

22.11.2009

Populaarikulttuurin fiktioklassikoiden myötävaikutuksella todellisuudessa karmivasta mafiamaailmasta on tullut suosittu teema niin yksityiskemuissa, yritysjuhlissa kuin opiskelijakekkereissäkin, ohjelmaa on helppo keksiä eikä pukeutuminen teeman mukaisesti ole kovinkaan hankalaa. Jokainen on nähnyt Kummisedän, Arpinaaman, Casinon tai ainakin pari Sopranos -sarjan jaksoa. Tyylikkään pukeutumisen ystäville teema antaa mahdollisuuden laittautua ihan toden teolla. Mafiabileissä hyödynnetään hupaisat lisänimet, coolius, casinopelit, blingbling, salaperäisyys sekä tietyt asuvalinnat, maneerit ja sanonnat. Keskiviikon kolmen perheen eli P-klubin, S-klubin ja Kompleksin kannalta bileteema on kiinnostava heidän opiskelujensakin kannalta. Mafiaahan tutkitaan niin poliittisen historian, sosiaalipolitiikan kuin sosiologiankin kannalta. Lynissä oltiin kuitenkin vapaalla ja varsinaista tutkimustyötä keskiviikkoyössä ei taidettu suorittaa tai ainakin se oli hyvin hienovaraista. Liituraitaan ja fedoraan sonnustutuneet donit johdattivat plyymeihin ja iltapukuihin verhoutuneita daamejaan tanssilattialle jammailemaan muikean Forte Profit bilebändin tahtiin, karaokeen duettoja laulamaan ja pelipöytiin onnetarta kutsumaan. Pikantin ja ajatuksena hieman koomisenkin vivahteen bileyölle antoi se, että Mafiabileet oli jatkopaikakseen sattumalta valinnut myös suuri joukko pikkujouluja juhlivia poliisisetiä ja kaikesta päätellen hekin viihtyivät mainiosti! Terveys- ja hyvinvointialaa ammattikorkeakoulussa opiskelevat tonttubongarit eli TSTS järjestää aina näihin aikoihin vuodesta Bongaa Tonttu -bileet. TSTS:n ahkerat tontut olivat jälleen leiponeet mielikuvituksellisia pipariluomuksia ja jakoivat piparia auliisti Lynin iloisille juhlijoille. Torstaiyön bilevastuutontut olivat vissiinkin käyneet myös muiden ammattikorkeakoulun opiskelijayhdistysten ikkunoiden takana kiltteyttä kurkkimassa, sillä paikalle pyyhälsi itse Joulupukki lahjoja jakamaan. Kilttejä (tai sopivasti tuhmia) olivat olleet kaikki, Pukin polvelle pääsivät vuorotelleen punastelemaan edustajat yhdistyksistä TIO, TUO, Elba, Tuore, Sykli, Trade ja Esteri. Lynin poppookin sai ihkaoman, piparitaikinasta rakennetun ja erittäin koristeellisen yökerhon. Katto on irroitettava, joten yökerhovalot voi halutessaan vaihtaa vaikka eri värisiksi! Villin lahjojenjaon päätteeksi Pukki totesi kassien olevan tyhjät ja katosi voipuneena piippalakkeineen takavasemmalle jaksaakseen hoidella hommia näin Joulun alla muuallakin..

Osa heistä opiskelee, osa käy duunissa, osa pyörittää jo ehkä omaa yritystä. Iältään he ovat pari- kolmekymppisiä, luonteeltaan uteliaita ja ympäristöstään kiinnostuneita. He viihtyvät erilaisten ihmisten keskellä, osallistuvat konkreettisesti oman kaupunkinsa tai kuntansa päätöksentekoon ja haluavat herättää keskustelua. Monen kuva poliitikosta on kovin mustavalkoinen ja ankea, mutta nuoret vaikuttajat Vegasissa torstaina järjestettyjen Koktail Party -opiskelijabileiden takana ovat kaikkea muuta, kuin ankeita. Back Stagella viihdyttiin Koktail Karaokessa ja esiintymislavalla hurmasi opiskelijaneitokaisten Arcanum Dolls -tanssiryhmän sensuelli show. Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret kannustavat nuoria mukaan vaikuttamaan, ilman nuoremman sukupolven mukana oloa päätöksenteko eläisi kivikautta! Tällä viikolla Marilyn palvelee tiistaista lauantaihin ja Vegaskin keskiviikosta lauantaihin. Keskiviikkona Marilynissä vietetään Bronxin Joulua by Synapsi. Tuo Ison Omenan pohjoisin kaupunginosa on onnistunut osittain nostamaan imagoaan ja noussut slummiajoistaan kunnostamalla asuin- ja puistoalueita sekä tehostamalla virkavallan toimintaa. Bronxin levottomampina aikoinaan siellä vietti lapsuuttaan moni nykyinen julkkis, näiltä rankoilta kulmilta ovat maailman maineeseen nousseet mm. Jennifer Lopez, Calvin Klein, Mary J Blige sekä Al Pacino. Maantieteen & bilsan opiskelijat nostavatkin maljan sitkeydelle! Vegasin Suami! -bileet tarjoavat Kääntöpiiri ja Anglica. Nopeimmille luvassa Suami! -haalarimerkki, teeman mukaan pukeutuminen on suotavaa ja biletykseen kuuluu tietenkin yökerhokelpoista, sinivalkohenkistä programmia! Torstain opiskelijapikkujouluilla on vihjaileva nimi, Pikkarit. Joka vuosi myös julisteessa nähdään pitsipöksyt, joiden kantajaa sitten arvuutellaan. Traden Pikkarit levittäytyvät nyt kahteen kerrokseen: Vegasista löytyy mm. karaoke, Lynin stagella Taina Kovalaisen tanssijoiden tankotanssishow ja muuta silmän iloa!

Viime perjantaina Lynin Atlantiksessa synttäreitään juhli Mister Finland osakilpailuissa kärkisijoituksia haalinut Tuomas Laine perheenjäsenien ja kavereiden kanssa. Eräs keskustelunaiheista oli se, miten lavaesiintymistä pitäisi treenata ja miten ramppikuumeeseen pitäisi suhtautua – lavaesiintymisen konkarithan sanovat, että ramppikuume sopivana annoksena on hyvä juttu. Omaa lavakarismaansa pääsee kuka tahansa täysi-ikäinen, viihteellisen taidon omaava testaamaan ensi kevään Turun Tähti -kilpailussa. Jo vuosia ennen, kuin amerikkalaiset kehittivät Talent-konseptin, oli Turun Tähti kilpailu olemassa. Suomen vanhin amatöörien lavaviihteen monialakilpailu Night Club Marilynissä on nostanut maamme viihdemaailman huipulle esimerkiksi armoitetun diivan, Miss Divetin. Ponnahduslautana sekä tunnettuuden lisääjänä kisa on toiminut monille osaajille taikureista imitaattoreihin ja tanssijoista akrobaatteihin. Tällä hetkellä klassinen, hyvin treenattu & hauska mimiikka on mitä ilmeisimmin yhä enemmän suuren yleisön mieleen, sillä edellisen Turun Tähti -kisan meillä voitti hulvaton sirkustaiteilija, mimiikan taituri Klovni Pekka. Eilisen Talentin voittoon kiri niin ikään miimikko. Millainen esitys hurmaa Turun Tähdessä 2010? Onko sinussa tähtiainesta? Maalis-huhtikuulla käytävissä osakilpailuissa sekä finaalissa esiintyjiä arvioivat sekä ammattitaitoinen tuomaristo että yleisö! Lisätietoja Turun Tähti 2010 -kilpailusta voi kysellä Night Club Marilynistä 02-2322 111 tai allekirjoittaneelta sähköpostitse mikaela(at)clubmarilyn.fi.

Mikaela

15.11.2009

Opiskelijabileet ovat yksi yökerhomaailmamme mausteseoksen erittäin tärkeä ainesosa. Kokoontumisajoja järjestävät yhdistykset edustavat valtaisaa määrää eri aloja ja bileteemoissa on, mistä valita. Yhteistyö opiskelijoiden kanssa on hauskaa & mielenkiintoista ja kuulemme päivittäin vinkeitä tarinoita opiskelijoiden tempauksista. Opiskelijahuumorilla höystäen monet ankeatkin asiat saavat koomisia piirteitä, esimerkkinä Hesan metrotunnelissa tapahtunut suuri vesivahinko. Lehtitietojen mukaan Rautatientorin laitamille oli keskiviikkona ilmaantunut virallishenkinen tiedote, jonka mukaan tulvan kokeneeseen tunneliin on avattu teekkarien uimahalli. Vetonauloina Suomen pisimmät vesiliukuportaat ja ’outo reikä’, johon voi hypätä. Tiedotteen oli allekirjoittanut Polyteknikkojen Sähköuimaseura. Opiskelijajäynäksi olisi voinut luulla myös sitä, että Keskiviikkona Taika ry:n bileisiin pääsi kahdella Eurolla katsastamaan livebändi Doom Unitin. Livekeikoille kun keskimäärin saa pulittaa huomattavasti suurempia summia. Radio Rockin Starba-bändikisan voittaneelle, Killing Time -biisilleen hulppeasti radioaalloilla ja Harper’s Islandin telkkutrailerissa soittoa saanelle tamperelaiskokoonpanolle lämmettiin sen verran, että yleisö aplodeerasi rytmiryhmän vetämään viimeisen biisin jälkeen vielä encorenkin. Melkoinen ylläri sekä bändin hankkineelle bilejärjestäjälle että meille oli se, ettei Tamperella ja Hesassa keikkapaikat täyteen vetänyt bändi ainakaan vielä ole turkulaisen bileväen must see -listalla, kiinnostuksen arvioitiin muiden kaupunkien perusteella olevan huomattavasti paljon suurempaa. Saattahan tietenkin olla niin, että osa Taika ry:n jäsenistöstä oli haksahtanut tuohon keskiviikon teekkarijäynään ja suuntasi illaksi uimahallia etsimään…

Torstaiyö piti sisällään kahdet suuret, mutta hieman eri henkiset irrottelut: iki-ihanien insinöörien Säätö by Elba & Tio tarjosi huimaa säätöä kaikille aisteille Lynissä ja Vegasin täyttivät tyylikkäästi pikkumustissaan juhlineet Turun yliopiston humanistijärjestöjen opiskelijat otsikon Suuret Humanistibileet alla. Molempien kerrosten bileet olivat täynnä laulua, tanssia, naurua ja kuplivaa riemua. Ja mikäs on ilotellessa, Pikkujoulukausikin on nyt startannut. Viikonloppuna Vegasissa Pikkujoulutunnelmissa juhli mm. suuri joukko autoalan ammattilaisia, jotka olivat onneksi jättäneet kuitenkin autot kotiin. Kiintoisia keskusteluja käytiin mm. siitä, mikä on Joulupukille paras kulkupeli reen tilalle lumen puutteessa. Kaikki autoalan edustajat olivat yhtä mieltä siitä, että autohan se punanutulla alla silloin olla pitää, mutta auton merkistä ja mallista oltiin montaa eri mieltä. Kovin huomaamaton ei ainakaan olisi ylileveänä kuljetuksena koteihin kyntävä yhdistelmäperävaunurekka… Vielä ehtii varailla Vegasin Back Stagea tai Lynin Atlantista Pikkujouluajan viikonloppuisin alkuilloiksi maksutta yksityiskäyttöön tai varata pöytiä Vegasista Pikkujoulurientoihin suuntaaville työ-, harraste- tai kaveripoppoille. Kaikista vaihtoehdoista saa infoa ravintolapäälliköltä tai arkipäivisin toimistomme numerosta 02-2322111 tai suoraan Pekalta 24/7 0400-855 855

Keskiviikon Mafiabileisiin teidät kutsuvat Kompleksi, S-Klubi ja P-Klubi – tämähän on siis kutsu, josta ei voi kieltäytyä. Nopeimmat mobsteribileiden lipunmyyntiin saapujat palkitaan upealla haalarimerkillä! Kolme perhettä kokoontuu ottamaan toisistaan mittaa tanssilattialla, casinolla, tanssitangoissa sekä karaokessa. Vaikka et edustaisikaan juuri näitä perheitä, voit pukeutumalla Cosa Nostra teeman mukaan soluttautua huomaamattomasti tähän suureen Sopranos/Kummisetä mielikuvitusmaailmaan. Torstai on ensimmäisten opiskelijapikkujoulujen ilta Lynissä eli kaivakaahan tonttulakit naftaliinista. Terveydenhuollon opiskelijat ammattikorkeakoulusta eli TSTS ry ilahduttavat kaikkia bilenälkäisiä pukkeja, tonttuja ja poroja perinteisillä Bongaa Tonttu -bileillä, joissa julisteen mukaan on tarjolla piparia ; ) Night Club Vegasin opiskelijapikkujoulukauden starttava bileyö kantaa nimeä Koktail Party ja opiskelijakekkerit järjestää Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret. Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen osallistuminen kannattaa (etenkin tällaisena aikana) ja se voi olla sekä hyödyllistä että hauskaa, kuten nämä bileet järjestävät tulevaisuuden toivot tietävät. Bilettäjiä viihdytetään mm. hilpeillä kilpailuilla, Koktail-karaokella ja Arcanum Dolls -tanssiryhmän lavaspektaakkelilla! Lopuksi kerrottakoon, että Suomeen valittiin perjantaiyössä jälleen valtakunnan virallinen komistus, Mr Finland. Tampereen yössä mieskomeutta lavalle oli marssitettu melkoinen liuta ja mukana kisasi myös Lynin ja Vegasin stagella kisakokemusta keränneitä kundeja. Täällä olette nähneet ensi kertaa näytöslavalla myös Mr Finlandiksi kruunatun, tamperelaisen Kalle Aallon sekä hänen perintöprinssinsä Antti Lehdon ja Iiro Summan. Lynin ja Vegasin poppoo onnittelee kundeja!

Mikaela

09.11.2009

Monkey-projekti on ammattikorkeakoulun syksyyn sijoittuva, monialainen hyvinvointipalveluiden kehittämisproggis, jossa useampi sata opiskelijaa pääsee opiskelun ohessa tekemään monipuolista yritysyhteistyötä. Asiaankuuluvat loppuzembalot loppuseminaarin päälle laukaisivat projektin keräämät paineet tiistaiyössä. Bileteemoissa vain mielikuvitus on rajana, sehän nähtiin taas keskiviikkona: Lynissä vietettiin pääministerimme syntymäpäiväjuhlaa, Matin kemuista olivat vastuussa Digit, Forum Romanum ja Kääntöpiiri yliopistolta. Ruotsinkelisen ammattikorkeakoulu Novian opiskelijayhdistys Novium biletti puolestaan Vegasissa Haalarhali-otsikon alla. Haalarihali oli alkanut jo päivällä hyväntekeväsyystapahtumalla ja illan ohjelmistossa oli mm. Haalarihali-paripotrettikilpailu, jossa parhaat halauskuvat palkittiin. Torstain Hyvä Meiniki 3.1.1 oli opettajaopiskelijoiden käsialaa, tätä bileiden kornia nimeä voi kuulemma käyttää monissa eri yhteyksissä. Näen sieluni silmin, miten nämä tulevat opettajat pölähtävät ala-astetenavien luokkaan maanantaiaamun ekalle tunnille ja soveltavat sisääntulorepliikissään bilenimeä: ”Whassup, Hyvä Meiniki?”. Opexin bilenimen käyttö iskurepliikkinä ei liene suositeltavaa, saman sarjan kielikukkasiin pääsi perehtymään torstaiyönä Vegasissa Elsa ry:n lainlukijoiden keralla. Käytsä täällä usein? -bileissä testattiin iskurepliikkiklassikoita ”Onx sun vanhemmat jotain simpukoita, kun sä oot tollainen helmi”, mutta myös ehkä vieläkin huonompia sammakoita, kuten ”Sun jalat on varmaan tosi kipeet, kun juokset aina öisin mun unissa” ja ”Voinko saada sun puhelinnumeron, hukkasin omani”. Hmm…

Musta, metallivärit, punainen ja violetti ovat aina takuuvarmoja valintoja pikkujoulukauteen, klassikot eivät kulu. Loppusyksyn ja alkavan talven muotia nähtiin Night Club Vegasissa perjantaina upeassa Turku Fashion -tapahtumassa, jonka mallikaartiin kuului julkkismalleja sekä raamikkaita Mr Finland kisan finalisteja. Muoti ottaa vaikutteita ympäröivästä maailmasta ja tämän hetken suuri muotiin vaikuttava asia on globaali talouslama. Talouskriisi on piiskannut tunnettujakin muotitaloja isolla kädellä jo jonkin aikaa ja muotisuunnittelijat heijastavat myllerrystä kokoelmissaan. Simple is beautiful näyttäisi olevan ajan henkenä niin naisten kuin miestenkin vaatetuksessa sekä arjessa että juhlassa. Kauden linjat ovat selkeitä, hyvä leikkaus ja istuvuus tekevät simppelistäkin vaatekappaleesta näyttävän. Materiaalit ovat laadukkaita ja ajan hammasta kestäviä. Syksyn leffauutuksista parikin on kertonut muoti-ikoni Coco Chanelin elämästä ja pikkumustan maailmankartalle pysyvästi nostaneen mademoisellen huoliteltua tyyliä seuraamalla ei voi tänä syys-talvikautenakaan mokata. Lamakapinaa ilmennetään yhdistämällä pikkujoulugarderoobiin sopivasti paljastavaa pitsiä tai ihonmyötäistä nahkaa biker-tyyliin. Myös yli polven saappaat keräävät katseita. Muotiraamattujen mukaan klassisten talvitakkien rinnalla nähdään tänä talvena puna-armeijan timmejä villakangastakkeja mukailevia pomppia sekä erilaisia päällysviittoja. Onko tämäkin kannanotto maailman sekasortoiseen tilaan? Mene ja tiedä. Maailman tilan pohdinnan vastapainoksi tarvitaan iloista Pikkujouluilua ja moni seurue miettii, miten alkuillasta voitaisiin viettää hetki ihan privaatisti. Lynin Atlantista ja Vegasin Back Stagea varataan ilman tilavuokraa erilaisiin kekkereihin pe ja la alkuilloista. Atlantiksen voi varata ekaksi tunniksi ja Back Stagen 22.00-23.30. Night Club Vegasiin voi tehdä myös maksuttomia pöytävarauksia, kysy lisää ravintolapäälliköltä tai soittele tänne toimistolle 02-2322 111! Night Club Vegasin Casinolla viikonloppuisin viihtyville Pikkujoulukauden alku toi toivottuna uutuuspalveluna pelipöytiin tarjoilun. Pelipöytään istahtaneen ei tarvitse lopettaa peliään kesken ja luovuttaa jakkaraansa kurkun kostuketta baarista hakeakseen, tästä huolehtii perjantaisin & lauantaisin pelipöytiin tarjoilusta vastaava Casino Waitress. Hän ottaa vastaan pelaajien tilaukset ja kiikuttaa juomat suoraan pelaajien luokse, maksutapoina käyvät niin käteinen kuin korttikin.

Marilynin keskiviikkoyö on tooodella rock, sillä lauteille nousee Taika ry:n bileissä Doom Unit. Radio Rockin Starba-bändiskaban voittajabändi on asettunut taloksi radiokuuntelijoiden korviin saatuaan musalleen paljon soittokertoja, eikä Killing Time -biisin saamisesta murhamysteerisarja Harper’s Islandin telkkumainostrailerin taustalle ole siitäkään haittaa ollut. Debyyttilevynsä viikko Lynin bileiden jälkeen julkaisevassa, nelihenkisessä tamperelaiskokoonpanossa on ihan oikeasti sitä jotakin, sillä Radio Rockin Starba-kisassa oli 800 ehdokasta. Herrat tekivät tuomaristoon vaikutuksen musansa lisäksi myös asenteellaan, joka on samalla kuulemma sekä jalat maassa että erittäin rock. Ei mitään wannabe -kukkoillua, siis. Jos olet kuunnellut väärää radiotaajuutta ja katsonut eri kanavaa, etkä tiedä mistä on kyse, käy kuuntelemassa maistiaisia osoitteessa www.myspace.com/doomunit. Ja sitten insinöörien ihmeelliseen maailmaan. Kukapa osaisi säätää paremmin, kuin insinööri? No eipä juuri kukaan ja siksipä vuotuinen Tio ry:n & Elba ry:n Säätö-bileyö Lynissä esittelee kaikelle kansalle säätämisen viimeisimpiä villityksiä. Lupaamme, että jokaiselle löydetään varmasti sopivat säädöt! Night Club Vegasissa bilettävät Turun yliopiston kaikkien humanistisen tiedekunnan ainejärjestöjen opiskelijat, joille alojen kattojärjestö Humanitas ry vuosittain järkkää legendaariset Suuret Humanistibileet. Bilejulisteessa kehoitetaan ottamaan viikset mukaan, tulkaahan selvittämään niiden käyttötarkoituksia paikan päälle!

Mikaela

01.11.2009

Keskiviikkona otettiin pehmeä lasku Halloweeniin, sillä Kemistien Kaljaviestin monisataapäinen osanottajajoukko oli jälleen antanut mielikuvitukselle vallan ja pukeutuminen oli sen mukaista. Kaljaviestiin osallistuvia joukkueita nimittäin palkitaan rastitehtävissä onnistumisen lisäksi aina myös pukeutumisesta. Hulvattomat robottipuvut pahvilaatikoista ja foliosta koonnut joukkue esiintyi bileväelle Robots-biisin tahtiin tanssikorokkeella, törmäysnukkejoukkue esitteli törmäilyosaamistaan Atlantiksessa, Charlien Enkelit pelastivat kanssajuhlijoita kuvitteellisista pinteistä, seksikkäät poliisineidot suorittivat ruumiintarkastuksia ja meksikolaisiksi sonnustautuneet kutsuivat vastakkaisen sukupuolen edustajia sombreron alle tekemään lähempää tuttavuutta. Itse Halloween on pitkään ja hartaasti odotettu viikonloppu, johon täällä valmistaudutaan jo hyvissä ajoin ennakkoon. Käymme läpi koristeet ja somisteet, tilailemme uusia, järjestämme henkilökunnan naamiaisasuvaraston, nostamme esiin kauhuteemaan sopivat asusteet ja poimimme dj:n musakirjastosta Halloween-henkiset bilebiisit. Itse ravintolasalien koristeluun kuluu lukuisia tunteja, sillä periaatteenamme on se, että teeman pitää ihan oikeasti näkyä & kuulua. Sekä te, rakkaat asiakkaamme, että mainio henkilökuntamme saatte taas täyden kympin viitseliäisyydestä ja mielikuvituksesta, sillä tällä Lynin & Vegasin poppoolla olisi mennen tullen kuvannut kauhuleffan. Kauhuleffan tapahtumat voisivat sijoittua yökerhomaailmaksi naamioituun kauhujen sairaalaan, johon pahaa-aavistamattomat ihmispolot saapuvat juhlimaan yökerhon syntymäpäiviä (Vegas) tai viikonloppua muuten vaan (Lyn). Halloween yönä raja tuonpuoleiseen kuitenkin aukeaa, joten veristen kalman kirurgien ja hoitajien käsittely tuottaa erikoisia hoitotuloksia. (Pelottavaa hoitohenkilökuntaa löytyi nimittäin tiskin molemmilta puolilta ja punaisista roiskeista & tahroista päätelleen Halloween on tuhoisien leikkausten saralla kiireistä aikaa). Hurmeiselta leikkauspöydältä nousee kokeellisten operaatioiden jälkeen tyhjäkatseisia zombeja, vihreäkasvoisia noitia, kuvottavia hirviöitä, verestäväsilmäisiä ihmissusia, tunteettomia vampyyrejä ja lukematon joukko otuksia, jotka eivät ole peräisin tästä maailmasta. Pahuuden keskelle uskaltautuneiden sielunpaimenten ja manaajien harvalukuinen joukko on selkeästi alakynnessä, mutaatiot ja reinkarnaatiot ovat liian pitkällä…

Marraskuu on alusta alkaen täynnä tapahtumia kahdessa kerroksessa, bilenälkään tarjotaan helpotusta monipuolisella kattauksella. Lynin tiistaissa juhlivat Turun AMK:n poikkialaisen, koko syksyn kestäneen Monkey-projektin päätökseen saaneet opiskelijat. Keskiviikkona Lynissä juhlitaan värikkään pääministerimme Matti V:n synttäreitä Kääntöpiirin, Digitn & Forum Romanumin kanssa ja Vegas täyttyy ruotsinkielisen ammattikorkeakoulu Novian poppoolla, bileteemana HaalariHali. Opettajaopiskelijoiden tanssijalka vipattaa ja kurkkua kuivaa torstaina. Siksipä Opex järkkää perinteiset Hyvä Meininki 3.1.1 bileet kaikelle kansalle Night Club Marilynissä. Oikeustieteilijöiden kansainvälinen yhdistys Elsa (European Law Students Association) johdattaa pykäläviidakon seikkailijat iskurepliikkien ihmeelliseen maailmaan kinkereissä, jotka kantavat nimeä Käytsä Usein Täällä? Korneimpien iskurepliikkien tiimoilta luvassa on myös kutkuttavia kilpailuja! Molemmissa kerroksissa sekä keskiviikkona että torstaina myös City-Karaoke!

Pikkujoulukausi alkaa näillä näppäimillä ja perjantaina Night Club Vegasissa esitellään hehkuvaa & kimaltavaa kauden muotia. Viime vuonna Turku Fashion-tapahtuma keräsi Night Club Vegasin täyteen muodista ja tyylistä kiinnostuneita asiakkaitamme, tälläkin kertaa kutsumme teidät seuraamaan talven upeimpien asujen esiin marssia. Catwalkilla nähdään sekä julkkis- että ammattimalleja, saavu bongaamaan tuttuja tyyppejä. Mitäpä tämä tällainen lysti sitten lipunmyynnissä kustantaa? Ei senttiäkään, tarjoamme teille tämän pikkujoululahjana eli tervetuloa viihtymään!

Mikaela

25.10.2009

P-Klubin perimätiedon mukaan Purjehduskauden päättäjäisiä on juhlittu Eerikinkadulla jo vuonna 1551. Kadun varrella sijaitsi tuolloin Jacobus Finnon Ciewari ja Purjehduskauden villeissä päättäjäisissä viihtyi kuulemma myös mm. Suomen kirjakielen isä Mikael Agricola. Purjehduskauden päätösbileiden iloluontoisuudesta kiiri P-klubin selvityksen mukaan tieto myös Vatikaaniin ja Paavi Julius III päätti kieltää moisten juhlien järjestämisen Eerikinkadulla. Perinteen herättivät nyt 458 vuoden jälkeen henkiin keskiviikkona poliittisen historian & valtiotieteen opiskelijat, joiden kekkereissä ohjelmistona oli myös perinteinen Akateeminen Karaokekisa. Teema oli innoittanut juhlijat sonnustautumaan pikkukippareiksi ja merirosvoiksi, varmuuden vuoksi osa bilettäjistä oli liikenteessä iloisen oransseissa pelastusliiveissä.

Maapallon 6,8 miljardista asukkaasta jotakuinkin puolet on naisia, puolet miehiä. Miehiä syntyy enemmän, mutta naiset elävät pidempään ja pitävät siksi kiinni tilastopuolikkaastaan. Turun Ammattikorkeakoulu on monialainen opinahjo, jonka 9500 opiskelijan sukupuolijakauma sekin noudattaa melko mainiosti puolet ja puolet linjaa, vaikkakin tietyille aloille hakeutuu enemmän miehiä ja toisille taas naisia. Neljä xx-kromosomivoittoista opiskelijayhdistystä kanavoi tyttöenergiaansa vuosittain Girl Power -bileisiin ja torstaiyössä TSTS (hoitoala), Tuore (restonomit), Sykli (kestävä kehitys) ja Esteri (estenomit) tarjosivat Lynin bileväelle jälleen erinomaisen esimerkin vauhtimimmien yhteistyön hedelmistä. Nopeimpia ilahdutettiin haalarimerkillä ja yökerhoon piilotettuja, julkkisnaisten sitaatteja löytäneitä palkittiin. Puolen yön jälkeen stagelle nousi kolme opiskelijaterveydenhuollon ammattilaista, jotka saivat yleisön leuat loksahtamaan. Taudittomat Tytöt Trio oli kaukana ankeista, sormea heristävistä terveydenhoitajista. Turun korkeakouluissa alkaa tänään Hyvinvointiviikko ja sen alla hoitsut toivat opiskelijoille turvaseksin ilosanomaa pikkutuhmassa muodossa. Safe sex hubailun teesejä olivat esimerkiksi seuraavat faktat: 1. Seksi on ihanaa ja se kuuluu kaikille yksin tai yhdessä. 2. Kortsu suojaa seksitaudeilta, käsihygienia sikainfluenssalta. 3. Yksi kortsu kestää 30 minuutin urheilusuorituksen, sitten pitää suorittaa kumin vaihto! Jotta teoriaa saattoi soveltaa käytäntöön jo samana yönä, oli narikassa jaossa kortsuja kotiin suuntaaville. Thanks Girls! Opiskelijahubaa on tiedossa tällekin viikolle, totta kai. Keskiviikkona Marilynissä suoritetaan Kemistien Kaljaviestin titraukset, perinteisesti Kaljaviestin päätösbileet ovat olleet hyvinkin poikkitieteelliset ja hulvattoman hauskat. Torstayö on kaikin puolin opiskelijabudjettia hellivä bilesetti. Kyllähän te jo tiedätte, että Turku Students tarjoaa maksuttoman sisäänpääsyn haalareissa tai opiskelijakortilla, nopeimpia ilahdutetaan jälleen haalarimerkillä jne…

City-Karaokemme kuuluu monen asiakkaamme suosikkiohjelmistoon (ke & to Atlantiksessa, pe & la Back Stagella) ja epäilemättä biisejä treenaillaan myös himassa. Hallitsevan KaraokeRinssimme Teukan kaveriporukka päätti yllättää kuninkuusluokan lauleskelijan tarjoamalla herralle tavallistakin enemmän karaokea synttäreiden kunniaksi. Koko synttäripoppoo pakattiin bileillan alkajaisiksi karaoketaksiin, jonka kyydissä kurvailtiin pitkin kaupungin katuja karaoken säestyksellä. Ainakin oheisesta kuvasta voisi päätellä, että karaoketakseilu oli synttärisankarille mieleinen lahja. Karaoketaksista poppoo jalkautui City Karaokeen! Karaokebiisien ja tanssilattian musiikin takaa alkaa tällä viikolla kuulua selkäpiitä karmivia, yliluonnollisia ääniä. On se aika vuodesta, jolloin zombit, noidat, muumiot, ihmissudet, vampyyrit, aaveet, räyhähenget ja muut kalman sanansaattajat raapivat nurkissa ja pyrkivät esiin. Ne nimittäin tietävät, että luvassa on ihastuttavan veret seisauttavan kammottava viikonloppu, Halloween. Perjantaista lauantaihin sekä Marilyn että Vegas somistetaan hirviöystävällisiksi kauhukammioiksi ja perinteisesti myös asiakkaamme & henkilökuntamme pukeutuu teemaan sopivasti. Sehän myös kannattaa, sillä pukeutuneena pääset jonon ohi! Perinteitä kunnioittaen Vegasissa vietetään Halloweenin aikaan yökerhon synttäreitä, hirvittäville 3-v synttäreille ovat perjantaina 22-24 tervetulleita kaikki VIP-Korttilaiset ja Kanta-Asiakkaat, dress code Casual Halloween. Tervetuloa kauhistumaan kanssamme!

Mikaela

18.10.2009

Rocktoberilla mennään, kymmenennen kuukauden ollessa puolivälissä talvi yrittää taas ottaa paikkansa neljän vuodenajan jatkumossa. Luulisi, että siihen näin niinkuin suomalaisena olisi jo tottunut. Talvitakki, sormikkaat, kaulahuivi ja pipo näyttävät kuitenkin taas jotenkin vierailta ja lähes eksoottisilta kapistuksilta, joiden käyttöön täytyy erikseen totutella. Uuden vuodenajan kynnyksellä Vegasiin rantautuneet, street-pukeutumisteemaiset Hel Looks -bileet keskiviikolla taisivat siis olla ihan paikallaan. Hel Looks on nettiprojekti, joka esittelee pääkaupunkimme asukkaiden asuvalintoja ja tällä kertaa Hel Looks oli antanut innoituksen bilejärjestäkaksikolle Synapsille & Kannalle. Hel Looks -sivun ideana on kuvata tavallisia, kadulla kulkevia ihmisiä sekä antaa heidän kertoa tyylistään, mielivaatteistaan sekä siitä, mistä vaatteita & asusteita tulee hankittua. Samalla systeemillä bilettäjien joukosta poimittiin tyyppejä kertomaan omista asuvalinnoistaan ja parhaita kokonaisuuksia myös palkittiin. Kylmyyttä karkuun pääsi keskiviikkoyössä tietenkin myös Lyniin, Deltan Kaljaviestin jatkoille. Kyseisen ainejärjestön jäsenet ovat tunnetusti vannoutuneita aktiivisen vapaa-ajan ystäviä ja Deltan bileillä onkin opiskelijamaailmassa legendaarinen maine. Niinpä runsaslukuisena juhlahumuun lähteneiden, violettihaalaristen deltalaisten lisäksi näissäkin hippaloissa nähtiin valtaisa määrä muitakin haalarivärikartan sävyjä. Turku Students torstaina oli sekin monialainen ja opiskelijoiden hemmotteluun keskittyvä bilesetti. Kun yö kantaa nimeä Turku Students, hemmottelu alkaa jo heti ulko-ovelta. Lyniin pääsee tuolloin maksutta sisään joko valitsemalla asukseen opiskelijahaalarit tai näyttämällä opiskelijakorttiaan. Tällä kertaa jaossa oli lisäksi nopeimmille Lynin Siivet haalarimerkin muodossa ja sehän sai monta suuta messingille! Eikä tässä vielä kaikki, sillä keskiviikkoisin ja torstaisin jaossa on aina Viking Linen neljän hengen risteily 15 ekalle karaoke-esitykselle!

City Karaoken lumoa ei voi kiistää, monilla ainejärjestöillä ja opiskelijayhdityksillä on rakkaussuhteen mittoihin yltänyt kiintymys tähän viihteen lajiin. Vuotuisen Akateemisen Karaokekisan järjestää jälleen P-Klubi, tuo poliittisen historian ja valtiotieteen opiskelijoiden oma ainejärjestö. Ainejärjestön alasta huolimatta keskiviikon kisabiiseinä ei ole poliittisia marssilauluja tai sen sellaista, niitä kun ei meidän karaååkken listoista löydy. Kesäaika päättyy sunnuntaina, joten Akateemisen Karaokekisan alaotsikkona on Purjehduskauden Päättäjäiset ja mitä ilmeisimmin Lynin kannelle ilmaantuu haalarilinjan valinneiden lisäksi myös regattahenkeen pukeutuneita bilettäjiä. Torstain Girl Power -bileiden takaa löytyy voimanaisia Turun Ammattikorkeakoulun neljästä opiskelijayhdistyksestä. Kaikki bilettäjät tervetulleiksi toivottavat TSTS, Tuore, Sykli ja Esteri. Näiden mimmien kanssa pitkään yhteistyötä tehneenä voin sanoa, että näin Barbien 50-v juhlavuoden kunniaksi tästä poppoosta saisi ihan loistavat actionfiguurihahmot. Barbieta ei ole taidettu ennen nähdä opiskelijahaalareissa! Illan aikana stagella nähdään mm. opiskelijaterveydenhuollon ammattilaisista koostuvan Taudittomat Tytöt -trion humoristinen, sefe sex -teemainen lavahupailu, karaokessa lauletaan naisenergisiä biisejä ja ravintolasalista bongaillaan kilpaa tunnettujen naisten lausahduksia ja löytäjät palkitaan!

Olet saattanut huomata, että joissain ravintoloissa lempparijuomasi hinta on pompsahtanut alkoholiveronkorotuksen jälkeen pöyristyttävällä tavalla yhdessä yössä. Night Club Marilynissä ja Night Club Vegasissa bilettäminen on näinä alkoholiveronkorotuksienkin aikoina yhtä kukkaroystävällistä, kuin ennen korotuksiakin. Me emme järjestä teille ikäviä yllätyksiä nostamalla hintoja pilviin, itse asiassa hintoja ei veron korotuksesta huolimatta nosteta laisinkaan. Hintojen suremisen sijaan energiaa voi käyttää vaikkapa valmistautumalla kuun viimeiseen viikonloppuun sijoittuvaan Halloweeniin. Vuoden kammottavimmat bileet ovat kaksipäiväiset, molemmat yökerhot muuntuvat kauhukammioiksi ja pukeutuneet pääsevät sisään jonon ohi. Halloween perjantaina juhlistetaan myös Vegasin kolmivuotissynttäreitä! Halloween asut löydät parhaiten uudesta Punanaamiosta Eerikinkatu kakkosesta.

Mikaela

11.10.2009

Oikeustieteilijät tietävät, että opiskelijoiden oikeuksiin kuuluu puurtamisen vastapainona myös saada pitää hauskaa. Tästä oikeudesta piti kiinni tiistaina Åbo Akademin viininpunaisissa haalareissa bilettänyt ainejärjestö Stadga, tuo ruotsinkielisten oikeutieteenopiskelijoiden ikioma edunvalvoja. Iltahan oli nimensä mukaisesti varsin Supermegaüberwaudeyeah! Keskiviikkona otettiin harppaus radikaalille ja muutostentäyteiselle kuuskytluvulle kera yhteenliittymän Kemistit, IVA, Delta & Asteriski. Neliosaisen palapelisarjan neljästä haalarimerkistä muodostuu lopulta vinyylilevy, joka kertoo bilettäjän vierailleen neljällä vuosikymmenellä. Kotiläksyt kuuskytlukuun oli tehty huolella, sillä kahteen bilekerrokseen levittäytyneen palapeliväen olisi saattanut luulla astuneen ulos aikakoneesta kuin Austin Powers konsanaan. Heavenly Groove villitsi Vegasissa Woodstockin hengessä ja kukkaiskansa avasi ääntään antaumuksella myös karaokessa Back Stagella. Samaan aikaan Lynissä sinkoiltiin palapelinpalojen metsästyksen merkeissä ja välillä palkittiin nerokkaita asuvalintoja. Palapeliä kokoamaan pääsee seuraavaksi joulukuussa, jolloin bileet vievät seitkytluvulle. Siitä lisää lähempänä h-hetkeä!

Synttärisankari Tuore ry juhli Lynissä jo kuudetta merkkipäiväänsä, restonomiopiskelijoiden aktiivinen yhdistys järjestää sekä hubaa vapaa-ajan actionia että antaa eväitä työelämää varten. Torstainkin kemuissa nähtiin, että verkostoituminen kannattaa, onnittelijoitahan oli pilvin pimein. Night Club Vegasissa nosteltiin maljoja Octoberfesteillä kera Germanican ja Kääntöpiirin. Paras saksalaiskeksintö heti kuplavolkkarin jälkeen täytti yökerhon laululla ja tanssilla, asianmukaisiin vermeisiin sonnustautuneille juhlijoille maistuivat niin perinteiset juomalaulut kuin saksankieliset europoppipläjäyksetkin. Nahkahousujen ja henkselien paukuttelua jatkettiin Vegasissa perjantaina, kun Octoberfest hauskuutti viikonloppuasiakkaitamme. Juhlaan oli aihetta erityisesti naamioinnin ja rekvisiittamaailman kuninkaallisilla, Punanaamion perustajilla Sari & Reijo Luomalla, jotka olivat kutsuneet Back Stagelle Octoberfestin viettoon yhteistyökumppaneita, asiakkaita ja ystäviä. Suomen suurimman Punanaamionsa Eerikinkatu kakkoseen avannut pariskunta nautti avajaisillasta Back Stagen oluttupatunnelmissa ja vakuutti, että karnevaalipukeutumiseen löytyy hyviä syitä vaikka vuoden jokaiselta päivältä!

Kun on vauhtiin päästy niin antaa mennä vaan! Viikko alkaa Lynin Keittopäivällä tiistaina, joka on aina mainio päivä viikon tarkempien suunnitelmien hiomiseen hyvässä seurassa. Keskiviikkona Night Club Marilyn on maaliviiva ja odotettu loppurasti yliopiston Delta ry:n jokavuotiselle Kaljaviestille, sillä hengästyttävän rastikierroksen jälkeen jokaisella on lupa palkita itsensä. Tosin itsensä palkitsemiseen ei tarvita edes sitä rastikierrosta, ihan vaan tänne Lynin päätösrastille jalkautuminenkin on täysin sääntöjen mukaista. Samalla voi todeta & testata, että fyysikoista ja matemaatikoista muodotuneet stereotyyppiset mielikuvat ovat pääosin ihan puppua. Nämä tyypit eivät suinkaan vain jumita kotona kasvattamassa neliöjuuria ja derivaattoja tai yritä järjestellä elämäänsä todennälöisyyslaskennan ja avaruusfysiikan perusteella. Violettihaalariset ovat aina osanneet ja tulevat varmaan aina osaamaan kunnon biletyksen jalon taidon! Turku Students antaa opiskelijoille siivet torstaina. Opiskelijabudjetille ei liene hullumpi asia, että sekä haalarit että opiskelijakortti ovat Lyniin tullessa ilmaiseen sisäänpääsyyn oikeuttavaa omaisuutta. Eli free in, jos lompakostasi löytyy opiskelijakortti tai jos saavut paikalle opiskelijahaalareissa! Nopeimmat saavat lipunmyynnistä uunituoreen keräilyharvinaisuuden, Lynin Siivet haalarimerkin ja ekat 15 laulajaa ansaitsevat laulullaan Viking Linen risteilyn neljälle! Viikko on tässäkin kohtaa vielä nuori, toivotamme teidät tervetulleiksi myös perjantaina ja lauantaina. See U!

Mikaela

04.10.2009

Rocktober on koittanut! Tämä svengaava kuukausi on siroteltu täyteen ikimuistoisia bileitä, joita ei kannata missata. Eipä siinä, muistijälkiä on jäänyt jo pitkin syksyä. Edellisen kuun kierron edellistä viimeisenä iltana tiistaina Lynissä jatkoilivat Kauppakorkean opiskelijat kera kansainvälisten vaihtareidensa. Samaiset vaihtarit ilmaantuivat paikalle myös keskiviikkona, kuukauden viimeiset kokoontumisajot kun kantoivat nimeä ESN International Fairytale Party ja niihin saapuivat kaikkien korkeakoulujen ulkomaiset opiskelijat. Kuten aiempinakin vuosina, olivat kansainväliset vaihto-opiskelijat upottautuneet viimeistä hiuskiehkuraa myöden mielikuvitusmaailman syövereihin. Keskiviikkoyössä satuhahmoja bongattiin perinteisistä Lumikeista haltijakummeihin ja hirviöistä Liisa Ihmemaahan, mutta myös klassikoita Star Wars, Taru Sormusten Herrasta ja Kellopeliappelsiini oli hyödynnetty innoittajina. Baaritiskillä vieressä saattoi istua Kleopatra, pelipöydässä viihtyivät legioonalaiset ja mukaan mahtui lisäksi joukko hupaisia eläinhahmoja. Kansallisuuksien kirjo ja kielten sekamelska väritti illasta ainutlaatuisen, tätä on kansainvälinen yöelämä parhaimmillaan! Torstaina dresscode vaihtui Vegasissa businekseen ja Lynissä haalareihin. Vaikka arvonlisäveron venkslailu onkin nimenomaan tällä hetkellä erittäin ajankohtainen, ei Traden ALV 7.0 ole hetken mielijohde, vaan jo seitsemättä vuotta peräkkäin järjestetty bileyö. Opexin Kostajaisten perinteiden lonkerot ulottuvat nekin ties kuinka monen vuoden taakse, pitäähän jokaisen uuden vuosikurssin päästä järjestämään vanhemmille vuosikursseille kekkerit Kastajaisten kostoksi!

Ja kierrokset sen kun kasvavat. Viikon ekat opiskelijabileet tarjotaan teille jo tiistaina. Åbo Akademin oikeustieteenopiskelijoiden ainejärjestö Stadga starttaa näillä bileillä 13. vuosijuhlaansa valmistavan, tapahtumien täyteisen puolitoistaviikkoisensa ja starttibileet onkin otsikoitu vaatimattomasti Supermegaüberwaudeyeah! Keskiviikkona haukataan ensimmäinen pala neliosaisista Palapelibileistä Lynissä & Vegasissa (kahdet bileet syyskaudella, kahdet keväällä). Asiaan vihkiytyneet tietävät, että jokaisessa bileosassa jaossa on uniikki pala neljän palan palapeliin haalarimerkin muodossa. Neljä palaa muodostaa kokonaisen palapelin haalareita komistamaan ensi kevään lopulla. Tänäkin vuonna palapeliä kokoamassa ovat kimpassa Asteriski, Delta, IVA sekä Kemistit ja heidän villi tuotekehittely-yksikkönsä on antanut tämän vuoden bilesarjalle täysin uuden ilmeen. Takaan & alleviivaan, että haalarimerkitkin ovat ihan omaa luokkaansa! Aikamatkailuteemainen neljän bileyön setti alkaa kantaaottavalta kuuskytluvulta. Beatlemanian ja hippiliikkeen hengessä jamitellaan Vegasissa lauteille nousevan Heavenly Groove -bilebändin keralla. Back Stage täyttyy rauhasta & rakkaudesta karaokea laulamalla sekä Austin Powers -flipperiä pelaamalla, Lynissä metsästetään yökerhoon piilotettuja palapelinpaloja. Löytöpalkkioita luvassa. Myös teemaan pukeutuminen kannattaa, sillä parhaat asut palkitaan! Vaikka monet meistä emme kuuskytluvulla olleet vielä edes pilkettä vanhempiemme silmäkulmissa, on jokainen tutustunut vuosikymmeneen erinäisten, legendaaristen ihmisten ja ilmiöiden kautta. Aloita mielikuvitusmatka vaikka näistä: kukkaislapset & Woodstock, seksuaalinen vallankumous, Bob Marley, Beatlesit, Jimi Hendrix, The Doors, Che Guevara, Elvis, Martin Luther King, John F. Kennedy, Brigitte Bardot, ekat kuukävelijät, Andy Warhol & pop-taide. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, welcome to the swinging sixties!

Night Club Marilynissä vietetään huimia synttäreitä torstaiyössä. Ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden yhdistys Tuore ry:n 6-v juhlaan ovat kaikki tervetulleita. Samaan aikaan Vegasissa puetaan jalkaan lederhosenit ja tirolilaismekot, sillä luvassa on saksanlukijoiden (Germanica ry) ja kielenkääntäjien (Kääntöpiiri ry) villit Octoberfestit. Järjestäjät kannustavat pukeutumaan teeman mukaisesti ja palkitsevat parhaita pukuja. Teemapukeutumisesta voi hyötyä jo heti sisään tullessaan: jos asuun kuuluvat henkselit, pääsylipusta saa hyvän alennuksen! Henkilökuntamme palvelee teitä alppihatut kallellaan ja suu rinkelillä, asiakaspalvelu polvihousuissa ja pitsipöksyissä piristää kummasti! Oktoberfestin emämaassa, Saksassa, juhla on kaksiviikkoinen ja 30% müncheniläisten olutpanimoiden koko vuoden oluttuotannosta lasketaan tuoppeihin tuon festivaalin aikana. Työntekijöitä palkataan n. 12000 ja näistä 1600 on tarjoilijoita. Tämä lienee tarpeen aluella, jossa on 10 000 istumapaikkaa. En edes halua miettiä niitä vessajonoja! Night Club Vegasin Octoberfest on kaksipäiväinen eli suuresta sadonkorjuujuhlasta Octoberfestin mukaisesti somistetussa yökerhossa voi nautti perjantainakin. Mukana Octoberfest -juhlinnassa on perjantaiyössä myös uuden, upean ja Suomen suurimman liikkeensä Eerikinkadun alkupäähän perjantaina avaava Punanaamio. Sieltähän löytyy tietenkin kostyymejä näihinkin kekkereihin! Lauantaiyöhön voi lähteä oppimaan jotakin uutta, esimerkiksi Vegasin Back Stagen City Karaoke (15 ekaa laulajaa saa Viking Linen risteilykortin) sekä casinon uusi kolmen kortin pokeri, Fast Poker ovat kokeilemisen arvoisia. Lynissäkin Rocktober yllättää iloisesti perjantaisin & lauantaisin mm. tarjoamalla ekalla tunnilla ilmaisen sisäänpääsyn, ajoissa saapuminen on siis in.

Mikaela

27.09.2009

Tiistaina alkuillasta tiedonjanoinen henkilökuntamme kokoontui Night Club Vegasiin yhteiseen koulutustilaisuuteen. Olemme kaikki innokkaita How it’s made/ Valmistuksen salat -ohjelman seuraajia ja etenkin tutustuminen klassikkotuotteiden syntyhistoriaan ja vuosikymmenten kehityskaareen tekee yksinkertaisistakin asioista aina mielenkiintoisempia ja oman alan kyseessä ollessa syventää hyvääkin tuotetuntemusta entisestään. Jokaisen menestystarinan takaa löytyy myös monia kiintoisia persoonia, joiden rakkaus omaa alaa kohtaan, sitoutuneisuus, peräänantamattomuus ja ehtymättömät ideavarastot ovat vuosisadasta, vuosikymmenestä ja ajan hengestä riippumatta pitäneet tuotteen elinvoimaisena. Vaikka olemmekin kiinnostuneita monien alojen klassikoista, liittyivät tämän illan klassikkokoulutukset tiiviisti siis omaan alaamme. Ensin ohjelmassa oli tuotekoulutusta juomapuolelta ja tämän jälkeen perehdytystä pokeriin. Juomakoulutus starttasi aikamatkalla, joka tutustutti meidät erään perheyrityksen ja sen tuotteiden vaiheisiin 1800-luvun Kuubasta tämän päivän Suomeen. Kuulimme seikkaperäisiä selvityksiä tuotteiden valmistusvaiheista ja ihmisistä niiden takana. Tasting paljasti, miten tuotteen maku ja aromi eri valmistusvaiheissa kehittyvät. Klassikkodrinkkikisaan ottivat osaa baarimestareidemme vinoilusta huolimatta pelottomasti myös portinvartijamme, joiden ryhmäpotretti osoittaa, ettei hymy hyydy tiukoissakaan tilanteissa! Juomien maailmasta sirryttiin pelikouluun, uuden Fast Poker pöydän neitsytmatka alkoi sekin pienellä historiakertauksella ja tämän jälkeen henkilökuntamme pääsi perehtymään kolmen kortin pokerin ideaan.

Keskiviikon Turku Studens -bileisiin juhlakansaa saapui monesta eri opinahjosta ja poikkialainen seurustelu teki bileyöstä hyvin värikkään. Vinkeät zembalot sai aikaiseksi torstaina myös Turun Lääketieteenkandidaattiseura, illan nimihän oli Sikabileet. Näitä kohuteemaisia kekkereitä oli tultu tsekkaamaan monesta muustakin ainejärjestöstä. Kuumimmat kinkut ja komeimmat karjut lääkiksestä opastivat oireiden mukaiseen hoitoon: jos on tanssin nälkä, tanssi. Jos tanssiminen aiheuttaa kurkun kuivuutta, etsi apua baarista. Simple as that! Ystäviä eläinmaailmasta nähtiin seuraavaksi Night Club Vegasissa perjantaina. Se henkilökuntamme tiistaina koekäyttämä, odotettu Fast Poker -pöytä aukesi ensi kertaa perjantaina asiakkaille ja avajaisten maskotteina yökerhoa sulostuttivat Bunny Clubin töpöhännät. Night Club Vegas tarjoaa nyt siis mahdollisuuden viihtyä kahden erilaisen, pelinhoitajaa vastaan pelattavan pokerin (Dynamic Poker ja Fast Poker) sekä Black Jackin parissa. Tätä settiä et muualta löydä!

Tiistaina viikko alkaa Lynin Keittopäivällä. Keskiviikkona hypähdämme satukirjaan, sillä ESN Turku järjestää perinteiset International Fairytale -bileet kaikille korkeakouluihin saapuneille vaihto-opiskelijoille. Torstaina aamulla saatat siis herätä joko suden, isoäidin tai Punahilkan vierestä. Tai mahdollisesti jopa kaikkien kolmen vierestä ; ) Torstaina Lyn täyttyy opeopiskelijoista, Vegasissa bilettävät tradenomit. Opexin Kostajaiset ovat ekavuoden opiskelijoiden tapa maksaa potut pottuina vanhemmille vuosikursseille, joiden käsialaa olivat pari viikkoa sitten hillutut Kastajaiset. Traden ALV 7.0 on siis tätä sorttia jo seitsemäs laatuaan, tulevat talousvelhot bilettävät business -dresscodella. Torstaina alkava lokakuu tuo huimien opiskelijabileiden lisäksi tullessaan muutakin kivaa (Octoberfest, Halloween..) ja siksi sen uusi nimi onkin Rocktober. Nimi toki viittaa siihen, että lokakuussakin meillä soi loistava musiikki, mutta myös rokkaaviin ylläreihin. Yksi herkullisin Rocktober yllärimme teille on se, että Night Club Marilyniin pääsee lokakuun ajan perjantaisin ja lauantaisin eka tunnin ajan sisään maksutta!

Mikaela

20.09.2009

Tiedän, että monet asiat yökerhossa kuin yökerhossa ovat sellaisia, joihin asiakkaat eivät varsinaisesti kiinnitä huomiota. Esimerkiksi lukuisat ylläpitoon ja huoltoon liittyvät yksityiskohdat jäävät yökerhokävijältä huomaamatta, paitsi jos ylläpito ja huolto on laiminlyöty. Nämä kaikkien silmien edessä olevat, mutta silti jollain tavoin näkymättömät asiat kuuluvat meidän yökerhoissamme jokapäiväiselle tsekkauslistalle. Rikkoutuneet asiat pyritään korjaamaan välittömästi, tekstiilipintoja matoista jakkaroihin pestään ja sohvapaloja lähetetään myös uudelleen verhoiluun säännöllisesti, tekniset laitteet testataan ja huolletaan tasaisin väliajoin. Koko henkilökunta havainnoi yhteisvastuullisesti yökerhoympäristöä ja viesti huoltotarpeista välittyy kiitettävästi oikeaan osoitteeseen. Jokainen kun tietää, että jos työpisteet ja työkalut eivät ole kunnossa, on duunia ikävä tehdä. Eikä täällä myöskään ajatella tyyliin ”kai sen joku huomaa ja siitä ilmoittaa”, sillä kaikki tietävät, miten kypsää on itse tulla duuniin hälläväliä-asenteellisen jälkiä siivoamaan. Viimeisin suurprojektimme oli viime viikkoinen Lynin kokolattiamattojen vaihto, uuden maton bileneitsyys vietiin keskiviikkona opettajaopiskelijoiden Kastajaisissa. Torstain bileillä on kunniakas historia, Night Club Marilynissä insinöörien & hoitsujen Tursajaiset on järjestetty jo 15 vuotta peräkkäin. Legendan lonkerot ovat vuosien varrella kasvaneet ja vahvistuneet, joten viimeiset kolme vuotta bilekansa on levittäytynyt sekä Lyniin että Vegasiin. Lynin stagella eka vuoden opiskelijat eli tursaat pääsivät jälleen vannomaan juhlallisen valan mustiin valakaapuihin verhoutuneiden, vanhempien opiskelijoiden johdolla. Night Club Vegasissa laulettiin sydämen kyllyydestä karaokea ja jammailtiin O’Jess -synttäribändin covertykityksen tahdissa. Hyvä Tursajaiset, we love you! Perjantain synttärikakussa oli vasta yksi kynttilä, synttärisankarina Vegasin Back Stage. Vuosi on kulunut aivan uskomattoman nopeasti, mutta sinä aikana Bäckkäri on jo löytänyt tiensä monien asiakkaidemme sydämiin. Synttäreille saapuikin suuri joukko vippejä ja kantiksia, jotka yhteislauluna vetivät Hyvää Syntymäpäivää -biisin Back Stagen kunniaksi!

Lynin viikko alkaa keittopäivällä tiistaina ja tällöin yökerhojatkoille kirmaavat mm. yhteiskunta- ja kasvatustieteiden kattojärjestö Indexin sitseille osallistuvat opiskelijat. Edustettuina on siis useita eri ainejärjestöjä, joten ilta tulee olemaan hyvin mielenkiintoinen. Keskiviikkona opiskelijakorttia ei pidä unohtaa kotiin, poikkialaiseen Turku Students -bileyöhön pääsee kyseisellä kortilla sisään ilmaiseksi. Nopeimmin paikalle pyyhältäville luvassa on myös tyylikäs haalarimerkki! Turun Lääketieteenkandidaattiseuran torstaihin sijoittuvat bileet ovat ammentaneet teemoituksensa mitä ilmeisimmin eräästä jokseenkin ajankohtaisesta, lääketieteellisestä aihepiiristä. Sikabileiden hulvattomassa julistekuvassa poseeraa kärsällä varustettu tohtori ja lääkisläiset lupaavat esitellä bileissään opinahjonsa kovimpia karjuja ja kuumimpia kinkkuja. Eli sitten vaan sorkkaa toisen eteen ja Lyniin!

Tuomme asiakkaidemme iloksi jatkuvasti pieniä ja suuria uusia juttuja. Perjantaina Night Club Vegasin Casinolla vietetään kolmen kortin pokerin, Fast Pokerin avajaisia, joihin kaikki ovat tervetulleita. Dynamic Pokerin tapaan myös Fast Pokeria pelataan pelinhoitajaa vastaan. Pelin säännöt on helppo oppia ja vauhdikkaan luonteensa ansiosta se on yökerhoon mainiosti sopivaa viihdykettä. Raha-automaattiyhdistyksen maksutonta Fast Poker -koulutusta voi hyödyntää kymmenestä puoleenyöhön, jonka jäkeen pöydässä starttaa normaali, rahapanoksin pelattava Fast Poker. Muistakaahan, että pelihoitajalta voi aina kysyä pelien säännöistä, jos niistä ei itse ole ihan kärryillä! Fast Pokerin avajaisiltaa sulostuttavat asiakkaiden joukossa kiertelevät, viehkeät Bunny Girls -pupuset, jotka yön tunteina tepastelevat esiintymislavalla myös tyylikkäässä alusasunäytöksessä. Tervetuloa!

Mikaela

13.09.2009

Wikipedia kertoo, että ihmisen toiminta muuttuu poliittiseksi silloin, kun on tehtävä ratkaisuja kahden tai useamman vaihtoehdon välillä. No, poliittisen historian ja valtio-opin opiskelijoiden keskuudessa vallitsi tiistaina erittäin selkeä yhteisymmärrys siitä, mihin suunnataan sitsien jatkoille, joten ruokapöydässä ei ollut tarvinnut käydä kiivasta poliittista väittelyä. Siis ainakaan tästä aiheesta. Lynin Keittopäivä viihdytti pilkkuun saakka. Keskiviikon keräilyharvinaisuuksia, uniikkeja Turku Students -haalarimerkkejä jaettiin 250 ensimmäiselle onnelliselle ja suu messingillä olivat myös ne 15 asiakastamme, jotka ensimmäisinä pyrähtivät karaoken pariin ja laulun päätyttyä pääsivät pokkaamaan itselleen Viking Linen risteilykortin. Poikkialaisessa opiskelijayössä viihtyivät haalarijoukot oikislaisista insinööreihin ja sosiaalisia suhteita hoidettiin niin baaritiskillä kuin tanssilattiallakin..

Syyskauden yksi perinteinen, kuumeisesti odotettu bilekonsepti on Turun Lääketieteenkandidaattiseuran Fetusten Esittäytymisbileet, joihin uusien opiskelijoiden pienryhmät tekevät erinäisiä sketsejä ja näytelmiä. Näiden luovien lavapläjäysten kautta uusien opiskelijoiden katsotaan tulevan tutummaksi vanhemmalle polvelle. Stagella nähtiin lähemmäs parikymmentä itse käsikirjoitettua ja ohjattua & näyteltyä hupaisaa settiä, joista yksi sai täällä nimen Lääketieteellinen Sulkasato. Tämän näytelmän kehitelleelle ryhmä rämälle ei ollut tullut mieleen, että kymmenen höyhentyynyn hajoittaminen yökerhossa saa aikaan tooodella suuren sotkun. Sähköiset höyhenet eivät nimittäin suinkaan jääneet siihin tanssilattialle, vaan levisivät aivan kaikkialle ja niitä metsästettiin Marilynistä vielä seuraavana iltanakin. Oheisen kuvan otsikoksi sopii Kun Night Club Marilyn muuttui Höyhensaareksi : ) Night Club Vegas sopii hyvin monenlaisten juhlien näyttämöksi ja perjantaina juhlittiin yrityssynttäreitä. Pitkäaikainen yhteistyökumppanimme ja asiakkaamme Timo Kutila on luotsannut Siksi-mainostoimistoaan kunnioitettavat kaksikymmentävuotta, joten syytä juhlaan totisesti onkin. Runsaslukuista vierasjoukkoa viihdytettiin alkuillasta mm. livemusiikilla ja vartalomaalusnäytöksellä, ruokaa ja juomaa unohtamatta. Ovien avautuessa muille asiakkaille oli tanssilattialla jo täysi meno ja Back Stagen karaoke käynnissä. Joku vieraista totesi, että vaikka samaan ajankohtaan osuivat myös Seksimessut, oli näille Siksimessuilla huomattavasti paljon hauskempaa! Lauantaina ensi-iltansa sai Vegasin lauantaikaraoke, joka yleisön pyynnöstä otettiin perjantain kaveriksi Back Stagelle!

Kun lauantain viimeiset asiakkaat lähtivät Night Club Marilynistä, alkoi yökerhossa erinomaisesti patoutunutta energiaa purkava projekti. Kokolattiamatto sai raavaiden portsareidemme avustuksella kyytiä, sillä se revitiin kokonaisuudessaan irti uuden maton tieltä. Maton vaihdon lisäksi Marilynissä suoritetaan muitakin huoltotoimenpiteitä, jonka johdosta tiistain Keittopäivää vietetään Vegasissa. Night Club Marilynin maanantaiaukiolo siirtyi talvikaudeksi tauolle, seuraavan kesän korvalla toivotamme sen jälleen tervetulleeksi. Opettajaopiskelijoiden aina hyvällä bileasenteella varustetut opiskelijat ovat siis ensimmäiset uudelle kokolattiamatolle astelevat asiakkaamme, kun Night Club Marilyn avaa ovensa keskiviikkoiltana. Kastajaiset ovat uusien opiskelijoiden siirtymäriitti, erottamattomasti syksyyn kuuluva perinne ja yhteenkuuluvuuden lisäämiseen erinomaisen oiva keino. Torstaina sekä Night Club Marilyn että Night Club Vegas täyttyvät insinööreistä ja hoitsuista, megalomaaniset Tursajaiset lupaavat olla jälleen edellisvuosiakin paremmat bileet. Minä aina pälpätän perinteisistä niistä ja näistä, mutta en lainkaan suotta. Hyvät jutut ne säilyvät ja paranevat vanhetessaan, ekan kerran inssit & hoitsut risteytyivät syksyllä 1994, joten Tursajaisilla on nyt jo 15-vuotisjuhla! Näitä kahteen kerrokseen levittäytyviä kinkereitä ei yksinkertaisesti voi missata! Illan kohokohtia lienevät mm. Lynin stagella järjestettävä kaste- ja valatilaisuus, Vegasin Back Stagelta löytyvä Tursajaiskaraoke ja Vegasin lauteilta yleisönsä villiinnyttävä bilebändi O’Jess! Tursajaisten haalarimerkkejä on jaossa jälleen vain rajoitettu erä, joten jonoon rantautuminen ajoissa kannattaa. Back Stagemme viettää 1v.Synttäreitä Perjantaina 18.09. Kaikki Vipit ja Kanta-asiakkaat tervetuloa juhlimaan kanssamme Back Stagelle kello 22.00-23.30! Jätäthän auton kotiin!

Mikaela

07.09.2009

Suurin osa muuttolinnuista tässäkin kaupungissa pakkaa jo kimpsujaan ja kampsujaan muuttaakseen syyskuun aikana muille maille vierahille. Mutta mitä tekevät polkupyörät? Ne kokoontuvat öisin monen sadan yksilön laumoissa parveilemaan Eerikinkadulle. Tähän jokavuotiseen ilmiöön liittyvät erottamattomasti myös kaikissa sateenkaaren väreissä tavattavat, kaupunkiin kesän jälkeen saapuvat haalarit. Night Club Marilyniin polkupyörät ja haalarit pyrkivät viime viikolla jälleen maanantaista alkaen, mutta portsarimme päästivät sisään vain ne haalarit. Siellä ne polkupyörät sitten venailivat haalareita, jotka juhlivat pilkkuun saakka. Opiskelijabilekausi on siis meneillään ja apostolinkyydin lisäksi jalkaratas lienee monelle opiskelijalle ainakin lumien tuloon saakka se näppärin kulkuväline. Haalarit puolestaan ovat ainejärjestöjen ja opiskelijayhdistysten tapa sekä tulla tunnistetuksi värin perusteella että kasvattaa yhteenkuuluvuuden tunnetta omassa opiskelijakunnassa. Haalarit ovat käyttäjiensä mukaan myös erittäin käytännölliset: rastikierroksilla sun muilla ne suojaavat säässä kuin säässä ja monitaskuisina toimivat esimerkiksi käsilaukun korvikkeena. Oman haalarimerkkiarsenaalin esittelyssä haalarit ovat ehdottomasti paras mahdollinen vaihtoehto, liikkuva näyttely on aina mukana ja näppärä haalarinkuluttaja ompelee uudet merkit paikalleen heti sellaisia saatuaan. Taskussa voi aina kuljettaa ompeluvälineitä.

Keskiviikkona Night Club Marilynin bileitä isännöi/emännöi Turun ammattikorkeakoulun Elba ry. Biosfääri vol 8.0 rastikierrokselle osallistui ennätysmäärä joukkueita, jotka tällä kertaa pääsivät sukeltamaan Pac-Man -klassikkopelin maailmoihin. Nämä tulevat bio-, elintarvike- ja laboratoriotekniikan insinöörit olivat houkutelleet oman, viininpunaisissa haalareissa viihtyvän opiskelijajoukkonsa kimppaan myös lukuisia muita haalarivärejä. Jatkobileissä poikkialaisuus olikin erittäin pop! Suomen suurimmalla ruotsinkielisellä ammattikorkeakoululla, Novialla, on yksiköitä seitsemässä kaupungissa ja Turku on yksi niistä. Opiskelijayhdistys Novium pitää Turussa siipiensä alla kulttuurialaa, merenkulkua, yritystaloutta, terveysalaa sekä matkailua opiskelevia, joten kaksikielisissä Back to School -bileissä torstaina eivät keskustelunaiheet loppuneet kesken. Tuppisuita eivät tunnetusti ole myöskään opettajaopiskelijat, Night Club Vegasin Tunnusta Väriä bileissä sekä uudet opekokelaat että askeleen lähempänä valmistumista olevat ottivat kaiken irti tanssilattiasta, karaokesta, pelipöydistä, baaritiskeistä, flipperistä ja hyvästä fiiliksestä. Monilla ainejärjestöillä on hupaisia mainostekstiilejä, OPEX on yksi näistä ja jälleen bongasin mainion, yöelämään sopivan t-paitatekstin: Sano mua sun opex!

Suomalainen viihdemaailma ja sanomalehdistö eivät riepottele poliitikkoja laisinkaan yhtä raisusti, kuin vaikkapa media Ranskassa, Englannissa tai Jenkeissä. Näissä maissa päättäjien tekemisten julkinen puiminen ja terävä poliittinen satiiri kukoistavat. P-klubilaiset eli politiittisen historian opiskelijat tulevat opinnoissaan tutustumaan erinäisten politikkojen taustoihin ja siihen, millaisista lööpeistä nämä tyypit ovat tulleet tunnetuiksi. Joidenkin poliitikkojen nimi kun putkahtaa julkisuuteen ammatillisista ansioista ja toiset kunnostautuvat laukomalla sopimattomia tai viettämällä poliittista uskottavuutta enemmän tai vähemmän murentavaa elämää. Jälkimmäisestä käyttäytymismallista kielii kuulemma hyvin tiivistetyssä muodossa esimerkiksi Italian pääministerin ex-vaimon kommentti ”Poliittiset vitsit ovat hauskoja, kunnes menet naimisiin sellaisen kanssa”. P-Klubi sitsailee tiistaina ja jatkoille saavutaan Lyniin. Mikä mainio tilaisuus kuulla hyviä poliittisia vitsejä, tällä poppoolla niitä lienee varastossa useampiakin! Keskiviikkona tarjoutuu tilaisuus täydentää opiskelijahaalareiden merkkikokoelmaa, sillä Turku Students Syksyn Avaus jakaa 250 ekalle bilettäjälle uunituoreen Turku Students haalarimerkin. Opiskelijakortti messiin, sillä pääsee maksutta sisään! Turun lääkiksen fetukset esittäytyvät vanhemmille vuosikursseille torstaina Fetusten Esittäytymisbileissä. Uudet opiskelijat on patistettu keksimään pienryhmissä sketsejä, joiden kautta he tulevat tutuiksi kaikelle kansalle. Luvassa on siis kutkuttavaa ohjelmaa Lynin stagella ja aplodit & kannustus ovat suotavia. Nämä torstaiyössä lavalle kiipeävät tyypit kun saattavat joskus tulevaisuudessa olla sinunkin lääkäreitäsi! Lopuksi vielä iloinen uutinen karaoken parissa viihtyville: karaokea pääsee laulamaan Night Club Marilynin Atlantiksessa tietenkin keskiviikkoisin ja tortaisin, mutta lampun henki toteutti asiakkaiden hartaan toiveen lisäämällä Vegasiin karaoken perjantain kaveriksi tästä viikosta alkaen myös lauantai illalle. Tervetuloa Back Stagelle ääntä avaamaan!

Mikaela

30.08.2009

Initaatio tarkoittaa alkua ja uuden henkilön liittämistä yhteisön jäseneksi. Initaatiolla voidaan tarkoittaa myös vihkiytymistä jollekin tiedolle tai salaiselle asialle. Näin syksyn alkuun initaatiota on ilmassa, kun uudet opiskelijat otetaan osaksi uutta opiskelijayhteisöään. Turku onkin todellinen opiskelijakaupunki, sillä Turun Yliopiston mukaan joka kuudes turkulainen on korkeakouluopiskelija! Täältä löytyvät Turun Yliopisto, Åbo Akademi, Turun Kauppakorkeakoulu, Turun Ammattikorkeakoulu, Yrkeshögskolan Novia sekä useita toisen asteen ammatillista koulutusta antavia oppilaitoksia. Yliopistolla penkkiä kuluttaa 18 000 opiskelijaa, Turun AMK:n pääluku on 9500 huiteilla. Åbo Akademilla yksiköitä on muissakin kaupungeissa, mutta pääosa 7000 opiskelijasta löytyy Turusta ja Kauppakorkeakoulun tutkinto-opiskelijamäärä on n. 2300. Eri kaupungeissa ja eri aloilla ekan vuoden opiskelijoita kutsutaan eri nimillä: pupu, keltanokka, fuksi, piltti, ykkönen, fetus, gulnäbb, alfa, mursu.. Opiskelijaelämän yöaktiviteetteihin tutustutaan heti syksyn alussa ainejärjestöjen ja opiskelijayhdistysten järjestämissä fuksiaisissa, kastajaisissa, pilttibileissä, pupujaisissa ja muissa siirtymäriittinä toimivissa partyissä. Monet opiskelijaperinteet ovat syntyneet jo satoja vuosia sitten ja on upeaa, että yhä edelleen uudet opiskelijat pääsevät osaksi näitä huolella vaalittuja traditioita heti ekasta opiskeluviikosta alkaen. Perinteiden ylläpitoa harjoitettiin viime viikolla maanantaista torstaihin, täällä bilettivät Kauppakorkeakoulu, Lex, Delta, Elba ja Trade sekä haalariväreistä päätellen ainakin parisenkymmentä muuta ainejärjestöä ja opiskelijayhdistystä, jotka olivat jalkautuneet edellä mainittujen opiskelijoiden loistaviin aloituskekkereihin. Uusiin opiskelijoihin tutustumisen lisäksi oli loistavaa nähdä taas jo aiempina vuosina tutuiksi tulleita, vanhempia eri alojen tyyppejä ja kuulla heidän kertomuksiaan kesäduuneista, lomamatkoista sekä opintoihin liittyvistä suunnitelmista.

Maanantaina meille reippailevat poliittisen historian opiskelijat, mutta tuskimpa vaan ainakaan ihan vakavahenkisesti keskustelevat noottikriiseistä, EU:n syntyprosesseista tai eduskunnan sukupuolijakauman tilastollisista faktoista. Ilta lienee hyvinkin hilpeähenkinen, sillä Turun Yliopiston ainejärjestö P-klubi järkkää ykkösilleen alkuillasta Ykkössitsit ja jatkopaikaksi valikoitui perinteisesti Night Club Marilyn. Sitseissäkin on kyse erittäin vanhasta akateemisesta traditiosta. Tässä pöytäjuhlassa osallistujille on osoitettu plaseeraamalla istumapaikat, ohjelmassa on usein kolmen ruokalajin illallinen ja sitä rytmittävät laulunjohtajan johdolla laulettavat juomalaulut etiketin mukaisine skoolauksineen. Pukukoodi vaihtelee sitsien teeman ja järjestävän tahon perinteiden mukaan eli joskus pukeudutaan hyvinkin fiinisti, välillä sitseillään haalareissa.

Syyskuun ensimmäiset opiskelijabileet rantauttavat meille keskiviikkona ammattikorkeakoulun Elba ry:n, bioalojen opiskelijoiden Biosfääri on jo järjestyksessään kahdeksas ja bileitä edeltävä rastikierros kumartaa peliklassikko Pac-Manille. Oikeassa pelissähän iloisen keltainen pallo kiitää sokkelossa hotkien pisteitä ja erilaisia palkintoja sekä yrittää vältellä sokkelossa vaanivia haamuja. Biosfäärin rastikierrokselle ilmoittautujat voivat valita oman pelitasonsa ja mitä korkeammalle riman asettaa, sitä parempia ovat ansaittavat palkinnot ja bonukset. Pelaajien pitää kuitenkin pisteiden keruun tuoksinnassa varoa kaupungilla liikuskelevia mörköpartioita! Suoritettuaan kaikki kaupungin kortteleihin upotetut sokkeloiset pelialuekentät on jäljellä viellä viimeinen pelialue, Night Club Marilyn! Illan bileet ovat samalla RSGT- jatkot, Turun Kaupungin ja korkeakoulujen vuosittain järjestämä Ready, Study, Go Turku! -opiskelijatapahtuma löytyy klo 11.00-16.00 ICT-talolta, Joukahaisenkadulta. Myös Elballa on tapahtumassa oma messuosastonsa, pikkulintujen mukaan ständillä voi voittaa mm. lippuja illan bileisiin! Torstaina biletetään sekä Lynissä että Vegasissa. Yrkeshögskolan Novian opiskelijayhdistys Noviumin yön teemana on Back to School, Vegasissa villiintyvät aina yhtä riehakkaat, valkohaalariset OPEX ry:n opettajaopiskelijat Tunnusta Väriä -hengessä. Valitse mieleisesi bileteema tai kokeile kumpaakin – haalareissa tai ilman!

Mikaela

23.08.2009

Turun Lääkiksen opiskelijoilla diagnosoitiin ns. Party Fever ja tähän kuumeeseen käypähoitona toimi odotusten mukaisesti Party, Party. Tiistain Beach Partyt Vegasissa imaisivat lääkärikokelaat ja muut Party Feverin valtaan joutuneet asiakkaamme lumetropiikin huumaan. Taivaalta tuli kyseisenä iltana noin seitsemän meren verran sadetta ja lääkisläisten alkuillan etkot liverannalla olivat kuulemma hippasen vetiset. Vegas Beachin olosuhteet olivat sen sijaan aivan ihanteelliset rantaelämän viettoon ja lääkisläiset hummailivat kukkaleit kaulassaan auringon nousuun. Party Feveriin käytetty käypähoito vaikuttaa vain lyhytaikaisesti, joten Party, Party -käsittely täytyy toistaa säännöllisesti. Onneksi tiedossa on monta monituista bileyötä, opiskelijabilekausi starttaa nyt toden teolla (katso viimeisestä kappaleesta viikon tarkemmat koordinaatit). Monday Bar aloittaa Marilynin viikon ja jos et viikonloppuna päässyt testaamaan Lynin stagelle jälleen yleisön pyynnöstä pystytettyjä tanssitankoja, tee se nyt. Tanssitangolla kieppuminenhan ei suinkaan ole vain stripparibaarien juttu, itse asiassa tankoakrobatia on aina ollut osa sirkuksen ja kabareen maailmaa. Salonkikelpoisuuden leiman pole dancing on saanut Suomessakin viimeistään löydettyään tiensä tanssikoulujen tuntiohjelmistoon. Treenimuotona akrobaattinen laji on kuulemani mukaan erittäin tehokas. Kuten lähes mikä tahansa tanssityyli, voidaan tankotanssikin istuttaa yökerhoon. Käväisimme kesälomallamme Atlantin takana, siellä pole dancing on ollut todellinen hittijuttu jo jonkin aikaa, eikä tanssitankobuumille näy loppua. Yhä useampi Las Vegasin yökerho oli pystyttänyt tangot asiakkaidensa riemuksi tanssilattialle ja myynnissä oli seikkaperäisesti kuvitettuja nelivärioppaita tankoiluun hurahtaneille. Tanssitangot tarjoavat tanssilattian kuluttajille veikeän ulottuvuuden ja sähäkkää vaihtelua perusjammailulle. Night Club Marilynin tankoihin otti tuntumaa perjantaina mm. hilpeähenkinen synttäripoppoo, joka oli orientoitunut tankoiluun asianmukaisella kurssilla ja testaili nyt osaamistaan yössä. Tankotaiteilun jälkeen seurue viihtyi Vegasin Back Stagella, jonka Lynin Atlantiksen tapaan voi varata viikonloppuisin maksutta käyttöön alkuillasta.

Tankotanssijoiden lisäksi yleisönsä ottivat perjantaiyössä nuoret, komeat Mr Young Finland -kandidaatit. Kyseessä on alle 24-vuotiaille tarkoitettu, Mr Finland -mittelön nuorempi veli, josta useana vuonna on löytynyt helmiä mallilupauksia. Osalla kilpailijoista oli jo ennestään kisakokemusta, osalle Mr Young Finland-setti oli ensikosketus mallimaailmaan. Ihan kylmiltään kundit eivät kisalavalle nousseet, kilpailuun olennaisena osana kuuluvan trendishown koreografioita kilpailijoiden selkäytimeen iskostettiin useampaan otteeseen kilpailua edeltävinä päivinä ja epäilemättä askelkuvioista nähtiin uniakin. Homma vedettiin treeneissä läpi niin monta kertaa, että jokaisen askellus istui kokonaisuuteen toivotulla tavalla. Jos jokin osio tökki, se vietiin läpi yhä uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Tuomariston hot or not-asteikolla painoarvossa arvaamattomassa ovat kuitenkin lavakarisman lisäksi aina yksilöhaastattelun antamat plussat ja miinukset. Kansainväliseen mallimaailmaan havittelevilla pitää olla sana hallussa ja sisäisen palon esiin saaminen raadin tentissä on must. Anteeksi että olen olemassa -asenteella voi lähteä maitojunalla kotiin. Jänskäävien kundien ramppikuumetta lievensivät onneksi takahuoneessa ja stagella Lola’s Pussycat -tanssiryhmän ikiliikkujat. Yleisönsä pikkusormen ympärille pyöräytti tulitemppuja harrastava Hesan kolli Antti Lehto, La Scalan oopperatalossakin oltaisiin kiitollisia moisista aplodeista ja kannustushuudoista! Samainen hymypoika kurvaili yleisönsuosikin tontin lisäksi myös kisan toiseksi perintöprinssiksi. Ensimmäisen perintösijan pokkasi kisan kuopus, peräti 191 cm pituuteen versonut ja catwalkolemuksen omaava Tuomas Laine, josta tullaan varmasti vielä kuulemaan! Mr Young Finland 2009 arvoiseen kokonaissuoritukseen ylsi tänä vuonna jo Mr Turku -tittelin kahmaissut, Paimion kasvatti Teemu Viljanen. Mr Young Finland suuntaa palkintomatkalle ja mallitoimistocastingeihin trendikkääseen Barcelonaan, Olè!

Turun Kauppakorkeakoulun puput pomppuutetaan tutoreiden johdatuksella Lynin yöhön tiistaina. Liike-elämän tulevaisuuden toivojen aloitusbileethän ovat aina niin loistava porkkana, etteivät puput malta pysyä koloissaan eivätkä malttaisi aamun tunteina myöskään lähteä niihin takaisin. Haalareihin sonnustautuneet edustavat vanhempia vuosikursseja, TuKY:n haalariväri on tummansininen. Elokuun viimeinen keskiviikko on joka vuosi ehkä yksi kaikkein eniten kysytty bilepäivä, jo vuosi sitten itselleen kyseisen päivän varmistivat Lex ry (Lyn) ja Delta ry (Vegas). Oikislaisten fuksiviikkoon kuuluva Aarteenmetsästys päätyy Lyniin, eli jokainen aarteenetsijä palkitaan hyvillä bileillä. Ja jos et vielä tiennyt/muistanut, Lexin haalarivärihän on viininpunainen. Vegasissa ei tarjoilla vauvanruokaa, vaikka Deltalla onkin Pilttibileet. Deltan jokavuotinen traditio ankkuroi uudet opiskelijat osaksi ainejärjestöä ja antaa osviittaa siitä, mistä elementeistä syntyvät mainiot opiskelijabileet. Myöhemmin syksyllä uudetkin opiskelijat pääsevät jamittelemaan ainejärjestönsä mageissa, liloissa haalareissa. Torstaina Kaupunkikierrokselle suuntaa Turun AMK:n Trade ry, tradenomiopiskelijoiden hulvattoman rastikierroksen bonuksena muilta paikkakunnilta saapuneille keltanokille on tutustuminen Turun ruutukaavaan rastien etsiskelyn lomassa. Kaupunkikierroksen läpikäyneille yössä suunnistaminen onkin jatkossa sitten jo huomattavasti helpompaa. Keltahaalarien loppubileiden osoite on Night Club Marilyn, kuinkas muutenkaan! Bileiden onnistuminen sekä viikolla että viikonloppuisin on meille sydämen asia ja suurella sydämellä oman työpanoksensa tekee myös jokainen henkilökuntamme jäsen. Suurperheemme portinvartijajoukko etsii näin syksyn alkuun lisää ammattitaitoisia ja asiakaspalvelullisia portsareita. Jos olet yli 23-vuotias, kokemusta omaava ja järkkärikortillinen hyvä tyyppi, joka tahtoo palvella Suomen parasta asiakaskuntaa osana Turun parasta henkilökuntaa Night Club Marilynissä ja Night Club Vegasissa, saatat olla etsimämme järjestyksenvalvoja. Etsi siis illan ravintolapäällikkö pikapikaa käsiisi tai soita päivällä 02-2322 111 ja elämäsi saattaa muuttua hyvinkin nopeasti!

Mikaela

17.08.2009

Näin viikon alkuun kerrottakoon erikoisesta, neliöhintaansa nähden maailman kaikkien aikojen kalleimmasta kiinteistöhuutokaupasta. Kiinteistöhuutokaupan teemaan liittyy erottamattomasti Marilyn Monroe. Nainen, jonka edesmenneen siipan kivinen hautakammio sijaitsee Marilynin hautakammion päällä, tahtoo eroon omista asuntoveloistaan. Los Angeles Timesin mukaan leskirouva aikoo siirtää miehensä jäännökset halvempaan hautaan ja huutokauppaa nyt kryptaa Marilynin päältä usean sadan tuhannen dollarin lähtöhintaan voidakseen kuitata velkansa. Monroen kanssa iäisyyttä viettämään ei pääse ihan halvalla, mutta moni on valmis pulittamaan sievoisen summan paikasta tähden luona. Samaiselta hautakäytävältä oman tonttinsa on jo lunastanut mm. Playboy-moguli Hugh Hefner, jonka mukaan mahdollisuutta hankkia leposija Marilynin ja muiden legendojen rinnalta ei nyt vaan voinut ohittaa. Creepy!

Viime viikko otti varaslähdön kovasti odotettuun syksyn opiskelijabilekauteen. Tulevaisuuden tohtorit ottivat ensiaskeleita opiskelijamaailmaan erottamattomasti kuuluvaan yökurvailuun tiistaina, opiskelujen ihka ekana päivänä. Turun Lääketieteenkandidaatiseuran tutorit kaitsivat tämän vuoden fetukset eli lääkärisikiöt Lynin yöhön iloisena parvena ja yön tunteina eivät tulevat, monivuotiset opinnot vielä niskassa painaneet. Lääkäriopintojen päätökseen saattaminen kunnialla pitää sisällään kymmeniä tuhansia sivuja tenttilukemistoa ja kaikkien potilaiden onneksi myös rutkasti tiukkaa käytännön harjoittelua (lääkärisarjojen seuraaminen ei kuulemma edelleenkään riitä käytännön harjoitteluksi), joten suokaamme puurtajille myös näitä hengähdyshetkiä! Lääkärin määräyksellä biletetään myös tämän viikon tiistaina, tällä kertaa Night Club Vegasissa. Reseptiin on kirjoitettu Litus, joka on latinaa ja tarkoittaa rantaa. Lääkisopiskelijoiden Beach Partyissä perehdytään mielialankohotukseen ja rentoutumiskeinoihin sekä sosiaalisten suhteiden ylläpitoon ja uusien suhteiden luomiseen. Näihin kinkereihin suunnistavat sankoin joukoin myös vanhempien vuosikurssien opiskelijat, jotka aloittavat opintonsa nyt viikon verran untuvikkoja myöhemmin. Vegas Beachin rantalääkärit kutsuvat kaikki bilenälkäiset kanssaan aurinkovarjojen, rantapallojen ja kumiveneiden täyteiseen yöhön. Night Club Marilyn palvelee maanantaina ja keskiviikosta lauantaihin, mutta tiistaina Lynissä on huoltopäivä ja niinpä bileet löytyvät Vegasista.

Elokuun tässä vaiheessa opinnot starttaavat yhdellä sun toisella, luokkahuoneet kutsuivat jo viime viikolla mm. ammatillisen perusopetuksen opiskelijoita ja tällä viikolla pänttäämisen makuun päästään kaupungin lukioissa. Keskiviikon Back to School bileet Lynissä juhlistavat uuden lukukauden alkua, sekä uudet että vanhat opiskelijat pääsevät heti näin syksyn alkuun hyödyntämään opiskelijakorttiaan. Kun opiskelijakorttia näyttää sisään tullessaan, pääsee bilettämään ilmaiseksi. Haalareiden komistukseksi Lynin himoitun haalarimerkin saa 250 ensimmäistä bilettäjää! Perjantaina Lynissä nähdään mallimaailman nuoria, komeita kasvoja. Joka syksyisen Mr Young Finlandin uroiden rinnalla stagella hurmaavat trendinäytöksessä myös mallikaunottaret, joten yleisölle löytyy silmänruokaa sukupuolesta riippumatta. Tuomaristo arvioi mallikokelaiden ulkoisen särmän lisäksi esiintymisvarmuutta, ulosantia ja yleistä asennetta, joten jälleen kerran pelissä on kiiltokuvakasvojen ja treenatun kropan lisäksi muutakin. Yleisön suosikin valinnassa tärkeimmässä roolissa olette te, rakkaat asiakkaamme, eli perjantaina lavan eteen ääntä käyttämään!

Mikaela

09.08.2009

Rantaelämä esimerkiksi Englannissa ja Ranskassa oli 1800-luvulla hippasen erilaista kuin nykyään. Viktoriaanisella aikakaudella uima-asuissa esiintyminen julkisesti olisi ollut siveetöntä, vaikka asuilla ei ollut juurikaan tekemistä nykyaikaisten uimapukujen kanssa. Puritaanisesta ajan hengestä johtuen etenkin molemmille sukupuolille avoimilla rannoilla veteen siirtyminen tapahtui erityisissä, mereen työnnettävissä uimakopperoissa. Koppi siirrettiin veteen hevosten vetämänä tai kiskoilla, sen sisällä suoritettiin vaatteiden vaihto ja pikku portailta laskeuduttiin sitten pulikoimaan. Joillain rannoilla kopin mukana veteen tuli avustaja, joka jeesasi uimarin turvallisesti alas ja uimareissun jälkeen taas takaisin koppiin. Kun uimari tahtoi takaisin rantaan, heilutti hän kopista jonkin sorttista lippua merkkinä kopin siirtelijöille. Lynin Beach Partyissä ei moisissa hökötyksissä onneksi tarvinnut piilotella, rusketusrajojojen esittely kun ei tänä päivänä enää ole mikään tabu. Rantafiiliksen lumoissa biletetttiin aamun tunteihin.

Maamme henkisen sivistyksen juuret ovat Turussa ja yhä edelleen ylpeyden aiheenamme on monipuolinen ja korkeatasoinen koulutustarjonta. Turku houkuttelee opiskelijoita ympäri Suomea, mutta myös ulkomailta ja tämä tekee myös opiskelijaelämästä hyvin mielenkiintoista ja monipuolista. Ainejärjestöt ja opiskelijayhdistykset ovat varailleet kilvan syyskauden bilepäiviä jo viime keväänä, sillä pitäähän puurtamiselle tarjota laadukasta vastapainoa. Osa opiskelijoista aloittaa penkinkulutuksen jo nyt, esimerkiksi monivuotinen lääkärikoulutus starttaa tällä viikolla. Untuvikkovalkotakeilla kirurginveitsi ei vielä pysy kädessä eivätkä sisäelinten latinankieliset nimet kuulu sanavarastoon, mutta biletyksen makuun pääsee jo heti alkumetreillä. Bilekauden avausviilto tehdään tiistaina, kun Turun Lääketieteenkandidaattiseuran tutorit kaitsevat uudet lääkisläiset hurvittelemaan Lyniin.

Night Club Marilyn on ollut aikanaan ensimmäinen yökerho, joka avasi ovensa opiskelijabiletyksen iltaravintolassa ja perinteet ainejärjestöjen & opiskelijayhdistysten kanssa ovat pitkät ja välit lämpöiset. Vuosittain tutustumme valtavaan määrään uusia bilevastaavia, puheenjohtajia ja muita aktiiveja, mutta jo pestinsä jättäneetkin käyvät usein moikkailemassa. Autamme yhdistyksiä järjestelyissä ja annamme vinkkejä onnistuneiden bileiden suunnitteluun. Monilla bileteemoilla on niin legendaarinen maine, että Lyniin saavutaan kauempaakin. Syksyn opiskelijabilekausi tulee olemaan vauhdikas ja etenkin keskiviikkoisin ja torstaisin sekä Lynistä että usein myös Vegasista löytyy eri alojen opiskelijajärjestöjen bileitä. Eri alojen tyyppejä on kiva bongailla haalarivärien mukaan. Yksi opiskelijaystävällisyyden harjoittamisen muoto meillä onkin se, että meille saa tulla bilettämään opiskelijahaalareissa, sehän on erittäin olennainen osa opiskelijakulttuuria. Tässäkin kaupungissa on nimittäin opiskelijabileitä järjestäviä ravintoloita, joissa haalarit ovat ehdottomasti pannassa. Pysyäksesi kärryillä syksyn bileistä, seuraa Lynin telkkareissa pyöriviä mainoksia. Niitä päivitetään ja lisätään jatkuvasti. Nettisivujemme tapahtumat-osiosta löytyvät aina kunkin viikon alussa ajankohtaiset kinkerit, sähköpostilistalaiset saavat viikkotiedotteen meiliinsä maanantaisin, minä kertoilen tulevista pirskeistä Diaryssä ja myös kaupunkilehti Aamusetin avaamalla pääsee jyvälle käsillä olevan viikon bileistä.

Mikaela

02.08.2009

Kaupunkifestivaali DBTL:n tämän kesän herkkulautanen on nyt nuoltu viimeistä pisaraa myöden puhtaaksi. Nam. Festariviikko oli yökerhoissamme jotakuinkin ympärivuorokautista hulabaloota, sillä päivisin ovista ja ikkunoista putkahteli roudareita, muusikoita ja muita esiintyjiä tuomaan bändikamoja & rekvisiittaa, tekemään sound checkkejä ja treenailemaan iltaan ja yöhön ajoittuvia ohjelmanumeroitaan. Mutta sepäs ei meitä haittaa, sillä hienoja juttuja on hienoa olla tekemässä. Night Club Vegasin isäntänä hääräsi nyt jo kolmatta kertaa peräkkäin mainio mies Jukka Takalo, joka nykyään soolomuusikkoilee Oulusta käsin, mutta tuli alkuaan tunnetuksi Aknestik-bändinsä myötä. Kiharapilven takaa juontaneen Jukan elämänviisauksiin kuuluu mm. sanonta: ”Jos kaikki maailman ihmiset soittaisivat ilmakitaraa, ei olisi sotia”. Vegasin ohjelma oli kuin salmiakkia, hedelmäkarkkeja ja lakritsia sopivasti yhdistelevä karamellisekoitus. Namipussin sisältä paljastui viikon mittaan rockkia, punkkia, poppia ja joitain hieman vaihtoehtoisempia makuja. DBTL-iltaklubilla monen tunnetun bändin jäsenet irrottelevat soolona tai duona tavallisuudesta poikkeavalla tavalla ja jo periaatteessa hajonneet kokoonpanot räväyttävät comebäckeillä, sellaisen teki esimerkiksi Turun musapiireissä aikanaan suurta suosiota nauttinut Utsuri Horror Show keskiviikkoyössä. Keski-iän jo ohittaneet rokkarit jaksoivat heilua ja setti totisesti toimi. Ammattilainen on ammattilainen, vaikka välillä bänditouhuissa taukoa olisi pidettykin. Intiimiin klubitunnelmaan festariväen virittivät torstaina niin viileän vaalea popjumalatar Chisu kuin Puuha Peten työkalupakilla käynyt, sahaa soittava ja upealla äänellä siunattu Irina Björklundkin. Lynin potin räjäyttivät T & T, Tauski keskiviikkona ja Tuksu torstaina. Tauskin vuosien esiintymiskokemus sekä ammattiasenne musaa kohtaan näkyy ja kuuluu, herran kyky ottaa yleisönsä on ihan omaa luokkaansa. Keikka lunasti energisyydellään paikkansa kaikkien aikojen upeimpien live-iltojen listalla. Tauski sai yleisön kuumaksi heti lavalle noustuaan, jengi hyppi villisti ja lauloi kuin monisataapäinen taustakuoro. Biisit, joita monen vanhemmat ovat fanittaneet iskelmäversioina ovat nyt rautaista dancea alusta loppuun saakka ja ”Sinä vain” -soi päässä vielä aamukahvipöydässäkin.

Dolls Sisters duo koostuu kahdesta sisaruksesta, joiden edesottamuksista on jokainen jossain kohtaa kuullut ja osa tarinoista on alkanut jo elää ihan omaa elämäänsä. Johanna ja Julia Tukiaisen rohkeus on hämmästyttävää, sillä ihan kuka tahansa ei kykenisi polkemaan neitojen sitkeydellä eteen päin myrskyn silmässä. Osoitus määrätietoisuudesta (ollaanpa asiasta sinänsä mitä mieltä tahansa) on myös Johannan aluevaltaus laulun saralla. Moni haaveilee laulamisesta yleisön edessä, mutta ei tee asian eteen kerrassaan mitään tai jänistää tilaisuuden vihdoin koittaessa. Mielummin katsotaan muita wannabe-laulajia ja odotetaan mokailua. Itseironian taitohan ei ole meillä kovinkaan monella hallussa, mutta Tuksu tietää ihan tasan tarkkaan Lööppijulkkis-biisin sävyn ja suhtautuu asiaan juuri sen mukaisesti. Lööppijulkkis & sisko vetivät Lynin tupaten niin täyteen uteliasta yleisöä, että useampi sata innokasta asiakasta joutui valitettavasti jäämään jonoon ulkopuolelle. Tuksun keikoilla yleisö ei aina ole osannut käyttäytyä, mutta Lynissä keskityttiin korviahuumaaviin suosionosoituksiin ja Lööppijulkkis-biisin laulamiseen Tuksun kanssa. Lavalle lensivät pullojen sijaan bokserit, kansainvälisten käsimerkkien sijaan lavalle lähetettiin lentosuukkoja. Kiitämme teitä jälleen maankuulusta, ihan loistavasta bileasenteestanne!

Perjantaina Vegasin yleisön hurmasi muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä, joka itse puolestaan on tunnustanut julkisesti hurmautuneensa Turkuun. Pointsit siitä Röyhkälle! Esiintymislavojen konkarin vastapainona Lynin stagelle liihotteli joukko esiintymisneitsyitä eli tämän vuoden Miss DBTL-kandidaatit. Tässä kisassa ei mitellä Saudi-Arabiassa pari viikkoa sitten ratkenneen ”Miss Beautiful Morals” -kisan tapaan kasvot peitettyinä hyveellisyydestä, vaikka toki sisäisellä kauneudella ja yhteiskunnallisella kiinnostuksella on kaupunkifestarin kauneimman valinnassa painoarvoa. Räväkän festarin nimikkokaunotar ei kuitenkaan voi olla mikään vienosti hymyilevä Maija Maitoparta, joka säikähtää omaa aivastustaan. Nauraisivathan valinnalle muuten harakatkin. Tämä mielessään tuomaristo ynnäsi yhteen haastattelujen ja lavaesiintymisten kootut ansiot ja voiton kisassa vei tällä kertaa pirtsakka laulaja ja malli, Tanja Sundell. DBTL-kaunottarien säteilyssä paistattelivat yleisön lisäksi Mr DBTL -kisan komistukset. Herrain kisan voitto toi lahtelaiselle Iiro Summalle työtilaisuuksien lisäksi paikan syksyn lopussa käytävään Mr Finland loppukilpailuun!

Pidämme kynsin ja hampain kiinni kesän helmoista, vaikka osa kesäkansasta onkin jo palannut työntouhuun ja opiskeluihin suuntavillakin kesälomapäiväkampa alkaa kulua loppuun. Night Club Marilynin aidot, alkuperäiset Beach Partyt vievät keskiviikkona ajatukset auringonlaskuihin eksoottisilla biitseillä, olipa sää mikä tahansa. Taiomme yökerhon taas ikuisen kesän valtakunnaksi, joten vaikka vaatekaupat hehkuttavat jo syysmallistojaan, älä pakkaa kesää komeron pohjalle. Kukkamekoille, huojuvin palmuin koristeluille paidoille ja rantasandaaleille on vielä käyttöä eli welcome all Beach Boys’n Girls!

Mikaela

20.07.2009

Kuvitelkaa hiekkaranta, joka ulottuisi Turusta Kauhajoelle. Tai hiekkasärkkää, jota pitkin voisi kulkea Turusta lahden yli Tallinnaan. Tälle hiekkakaistaleelle tulisi mittaa 240 km. Uskokaa tai älkää, mutta Praia do Cassino on näin pitkä ranta ja se löytyy Brasiliasta, läheltä Uruguayn rajaa. Rantalomailuun ei kaikilla ole koko kesänä kuitenkaan mahdollisuutta, joten me tarjoamme lievitystä biitsi-ikävään useamman kerran lämpimän vuodenajan kuluessa. Lynin Beach Partyt ovat mitä otollisin tilaisuus kaikenlaiseen rantahaaveiluun, biitsipäivän pidentämiseen ja rantarekvisiitan esittelyyn, se huomattiin jälleen keskiviikkona. Kaikkien janoisten sankarit, Wilho ja Joni, saivat Atlantiksen vuorovesialtaassa (lue: baarissa) kicksit puhallettavista rantaleluista ja karaokessa soi tilanteeseen sopivasti sillä hetkellä tietenkin Mombasa: ”..Pärskeen takaa näin, sinun hahmos yllättäin, sä nousit rantaan nauraen..”. Tämän jälkeen Wilho teki karaoketasanteelle jonkin sortin vallankaappauksen viemällä karaoke-dj Sallalta mikrofonin ja päräyttämällä käyntiin kaikkien suureksi riemuksi märkäpaitakisan. Koska elämme tasa-arvon aikakautta, suotiin Beach Partyjen Miss Märkäpaitakisassa osallistumisoikeus neitosten lisäksi myös parille kundille. Kisaajien kanssa ainakin yhtä innoissaan kosteasta kisasta olivat suihkupullojen käyttelyyn rekrytoidut pikku apurit, vettä ei tässä kisassa tarvinnut säästellä! Beach Partyjen fiilis jättää moniin lähtemättämän vaikutuksen ja sana hyvistä bileistä kiertää, niinpä Lynissä nähtiin tälläkin kertaa myös paljon Vegasin vakkareita. Lisää rantahubaa tarjolla taas elokuun puolella!

Alkuviikon epävirallinen teema voi olla vaikkapa kuu. Tasan 40 vuotta sitten Apollo 11 laskeutui kuuhun mukanaan astronautit Neil Armstrong ja Edwin Aldrin, kolmas astronautti Michael Collins jäi Apollon komentoaluksella kiertämään kuuta ja näpsimään kuvia. Apollo laskeutui kuun itäpuolelle, Rauhallisuuden Mereen ja Armstrong kuittasi perille pääsyn Houstonin komentokeskukselle: ”Houston, Tranquility Base here. The Eagle has landed”. Vielä näitäkin sanoja legendaarisemmat ovat Armstrongin ensimmäiset sanat hänen aluksesta ulos astuttuaan: ”That’s one small step for a man, one giant leap for mankind”. Katsoin taannoin Apollo 11 lennosta kertovan dokumentin, jonka mukaan nykyajan tavalliset taskulaskimet hakkaavat kuuskytluvun avaruusalusten tietotekniset ominaisuudet. Sitähän astronautit eivät tienneet (onneksi!), mutta joka tapauksessa nämä heput olivat käsittämättömän kylmähermoisia. Lennon ja laskeutumisen aikana astronauttien henki oli monta kertaa hiuskarvan varassa, eikä kaikkiin tilanteisiin suinkaan oltu tehty varasuunnitelmaa ennakkoon. Esimerkiksi lähtö kuusta oli epäonnistua, kun kuumodulin nousuun tarvittavan moottorin vipu vahingossa katkesi. Oops. Hajonnut vipu korvatiin niinkin arkipäiväisellä esineellä, kuin kuulakärkikynä. Melko luovaa ongelmanratkaisua.

Myös osa tällä viikolla Aurajokeen ankkuroituvista, Tall Ships Races – tapahtumaan osallistuvista laivoista on purjehduskisan aikana jo ehtinyt huollattamaan ja vaihdattamaan rikkoutuneita hilavitkuttimiaan maissa ja merellä ja luovaa ongelmanratkaisua tarvitaan etenkin vanhempien alusten reerauksessa. Aluksia Turkuun lipuu 114 ja niistä 20 on isoja, A-luokan jättejä. Mukana kavalkadissa on upeita, maailman suurimpiin lukeutuvia monimastoisia purjelaivoja. Yöelämän kannalta laivojakin mielenkiintoisempia ovat niiden kansainväliset miehistöt, jotka me toivotamme kaikkien maakrapujen keralla tervetulleiksi Sailors After Dark -öihin Marilyniin ja Vegasiin keskiviikosta lauantaihin. Vihdoin voit ottaa selvää sanonnan ”merimies on erimies” sisällöstä!

Mikaela

13.07.2009

Mielikuvituksettomuus olisi ankeaa, toisaalta pahasti kieroutunut mielikuvituskaan ei olisi toivelistalla. Katsoimme viime viikolla vanhoja CSI Miamin jaksoja. Kahdessa jaksossa typeryyksiä tehneiden tyyppien mielikuvituksesta oli pelkkää harmia. Toisessa jaksossa yliopisto-opiskelijoilla lähti mopo käsistä räiskintähenkisessä nettipelissä ja tapahtumia alettiin simuloida livenä. Toisessa jaksossa hölmöilijät paikannettiin elokuva-alan opinahjoon, kuuluisuudesta haaveilevat kundit päättivät todistaa kässärinsä tapahtumien uskottavuutta toteuttamalla käsikirjoituksen karmeat juonenkäänteet oikeassa elämässä. Yyh. Onneksi villi mielikuvitus voi olla sellaistakin, josta ei ole kenellekkään mitään haittaa. Tälläkin viikolla hyvästä mielikuvituksesta on suurta riemua, suunnitelmia pääsette hiomaan Night Club Marilynin öihin maanantaista alkaen. Esimerkiksi tavallista kesätiistaita voi värittää viettämällä Ranskan kansallispäivää. Päivän voi aloittaa järjestämällä piknikin rannalle tai puistoon ja pukeutumalla tricolorin sinipunavalkoisiin, illan viiletessä suunnataan Marilyniin. Keskiviikkoon ei lämpöä tarvitse kuvitella, sillä säätieteilijä lupasi Beach Partypäiväksi teemaan sopivaa elohopeannousua. Mielikuvitusta saa kuitenkin käyttää Beach Partyjen pukeutumiseen, jos sille tuntuu. Miten olisi pukeutuminen rantaan ajautuneeksi jättitursaaksi tai merenneidoksi? Me puolestaan lupaamme somistaa Lynin niin, että sukellus rantatunnelmaan onnistuu.

Näin kesälomien aikaan monet vanhat vakkarimme piipahtavat meitä moikkaamassa. Yli seitsemäntoista vuoden aikana Night Club Marilynistä on tullut melkoisen monelle toinen olohuone ja viimeisen kolmen vuoden aikana olkkari on laajentunut Vegasin muodossa. Synttärit ja polttarit ovat monelle hyvä tilaisuus saada kaveriporukka kerrankin taas kasaan, Lynistä ja Vegasistahan voi varata tiloja alkuillan yksityistilaisuuteen. Viime viikolla Vegasin Back Stagella kolmekymppisiään vietti kuvassa hymyilevä vakkarimme Heidi, omat kinkerisi järjestyvät näppärästi kun otat puhelimen ja rimpautat meille. Tai kysy lisää ravintolapäälliköltä! Kehotan teitä myös aktivoitumaan äänestämällä: osoitteesta www.turkulainen.fi löydät Paras Kesäfiilis -ravintolaäänestyksen, jossa Night Club Marilyn on yhtenä kandidaattina. Äänestä ja voit voittaa 50 Euron tarjoilun kisan voittavassa ravintolassa!

Maaliskuussa perheeseemme saapunut tulokas, bengalikissa Ramses on nyt jo yli 7 kk ikäinen ja täpläturkin ansiosta olemme tutustuneet Suomen luontoon yöaikaan enemmän, kuin koskaan aiemmin. Valjaissa innokkaasti kulkeva yökiitäjä nimittäin pitää vuorokaudenajoista eniten juuri yöstä, jolloin meitä on kivaa kiidättää pitkin pimeää metsää. Ramses näkee kaikkea jännää, me emme näe juuri omaa nenäämme pidemmälle ja yritämme parhaamme mukaan kompuroida mukana. Öinen luonto on täynnä surinaa, siipiä ja rapinaa. Viime viikolla pääsimme useampanakin yönä todistamaan hyönteismaailman huimaa valo- ja iskutekniikkaa, vihreänä hohtava Lampyris noctiluca naaras eli kiiltomato se siellä kutsui fosforivärillään aamuyön bileisiin koiraita. Se voi rauhassa bilettää pitkälle aamuun, sillä sen ei tarvitse antaa valomerkkiä puoli neljältä ; )

Mikaela

06.07.2009

Heinäkuu alkoi Marilynin villeillä Beach Partyillä. Samaisena päivänä brittiheppu Ben Southall aloitti tooodella ankeassa duunissa. Hänet valittiin toukokuussa 35 000 hakijan joukosta trooppisen, Suurella valliriutalla sijaitsevan Hamilton saaren hoitajaksi. Puolen vuoden pesti pitää sisällään snorklailua, surffausta, sukeltelua ja erinäisiin luonnon ihmeisin tutustumista sekä niistä raportointia tiedotusvälineille ympäri maailmaa keskellä turkoosina auringossa kimaltelevaa merta. Voi ankeuden ankeus! Moisen duunipaikan nappaaminen lienee yhtä harvinainen ilmiö, kuin Lynin Beach Partyjen kohdalle osuva hellepäivä. Poikkeus näköjään vahvistaa säännön ja sääennusteemme meni totaalisesti pöpelikköön, sillä jokseenkin trooppinen säärintama onnistui jopa lämmittämään meriveden uintikelpoiseksi ja Lynin bileet olivat ihan oikeasti biitsipäivän jatkot. Moni ilmoitti viihtyvänsä ilmastoidussa Lynissä pilkkuun saakka, sillä nukkuminen auringon kuumentamassa kämpässä olisi täysin mahdotonta. Henkilökuntamme osaa hyödyntää kesäisin työyön jälkeisiä, lämpimiä ja valoisia aamuyön tunteja tehokkaasti: suoraan duunista lähdettiin helleaallon aikaan monena aamuna mm. ratsastamaan, golfkentälle, uimaan tai juoksulenkille.

Night Club Vegas oli Suomen ensimmäinen yökerho, jossa lanseerattiin Dynamic Poker. Nekin, jotka harrastavat nettipokeria, ovat tykästyneet pelinhoitajaa vastaan pelattavaan Dynamic Pokeriin mm. sen sosiaalisuuden ja näppärän luonteen takia. Yleisön pyynnöstä Dynamic Poker pöytä avattiin jokunen viikko sitten myös Night Club Marilyniin ja palaute on ollut positiivista. Jos olisimme Venäjällä, meillä siis voisi urheilla yökerhoissa. Rajan takana kasinopelit nimittäin kiellettiin 1.7. alkaen, vain urheiluksi luokiteltu pokeri on sallittua. Mutta eipä siinä mitään, osataan tässäkin maassa keksiä säännöksiä, määräyksiä ja kieltää asioita toinen toisensa perään. Viimeisimmät läpi nuijitut lakipykälät liittyvät tupakoitiin. Uusi tupakkalaki näkyy yökerhoissamme selkeimmin erillisinä tupakointitiloina, joihin ei saa mennä juomien kanssa. Uusi laki velvoitti meidät keväällä myös ensimmäistä kertaa hakemaan maksullista tupakan vähittäismyyntilupaa eli lupaa siihen, että voimme ostaa tupakkatuotteita ja myydä niitä yökerhoasiakkaillemme. Lupaan liittyy erinäisiä yksityiskohtia, mutta koomiseksi tämän holhoussäännöksen tekee etenkin se, että myyntipisteisiimme tulee kiinnittää ”Emme myy tupakkatuotteita alle 18-vuotiaille” -laput. Näitä uusia lappusia katsellessan Pekka arvuutteli, mikä lienee seuraava lakimuutos. Tupakoinnin täyskielto? Pitääkö alkoholijuoma ehkä anniskella laseissa, joiden teksteissä kerrotaan juoman sisältävän alkoholia? Vai pitääkö baarimestarin ehkä aina asiakkaan tilatessa juomaa suositella ensisijaisesti alkoholitonta vaihtoehtoa? Kieltolakiahan tässäkin maassa on jo huonolla menestyksellä kokeiltu, mutta nykyisten päättäjien kuningasideoita seuratessa ei sekään liene kovin kaukana tulevaisuudessa. Peräänkuulutamme suhteellisuudentajua, kansalaisten henkilökohtaisen valinnan mahdollisuuden kunnioitusta sekä älykkyyden aliarvioimisen lopettamista!

Nyt hengähdetään hetki ennen heinäkuun lopun Tall Ship’s Racea ja DBTL-viikkoa. Festivaalien väliviikkoinakaan bileitä ei tarvitse kaukaa haeskella, meille olette tervetulleita satoi tai paistoi. Olitpa kesälomalla tai et, heittäydy vapaalla ollessasi kiireettömään mielentilaan.Yritä olla järjestelemättä yhtään mitään ylimääräistä. Chilax eli Chill & Relax! Nauti hyvästä seurasta, tanssi sydämesi kyllyydestä, vieraile pelipöydässä, laula vaikka karaokea (Lynissä ke ja to, Vegasissa pe) tai istahda baaritiskille seuraamaan, mitä ympärilläsi tapahtuu. Voit kokea yllättäviä elämyksiä! Syksyllä Lynivauvojen katrasta kasvattava emoalus Alina järjesti meille eräänlaisen elämyksen viime viikolla erään illan alkupalaverissa, kun hän esitteli huipputekniikalla ikuistettuja 3D-ultrakuvia masumatkustajastaan. Uusi 3D/4D -tekniikka mahdollistaa sikiön katselun monista kulmista ja kuumaisemaa muistuttavan, perinteisen ultrakuvan sijaan tulosteena saadaan yllättävän selkeä valokuva vatsan sisällä keikkuvasta jälkikasvusta. Setiin kuuluu myös naperosta kuvattu dvd, jolla näkyy täppänän liikehdintä. Mistään pelkästä tekniikkakikkailusta ei 3D/4D -ultrassa ole kyse, tutkiva lääkäri pystyy uuden systeemin avulla tutkimaan entistä paremmin vielä syntymättömän naperon raajoja, elimiä ja kasvoja. Kuulemma myös sukupuolen määritys on tällä tekniikalla varmempaa eli nyt voimme painattaa tuleville vanhemmille ultrakuvalla varustetut, ”It’s a girl!” -paidat.

Mikaela

28.06.2009

Eräs aikakausi päättyi varhain perjantaiaamuna. Popin Kuningas Michael Jackson menehtyi sairaskohtaukseen Los Angelesissa. Viime vuosina Moonwalkin isä on ollut otsikoissa ihan muiden asioiden, kuin musiikin takia. Lööpeissä on hämmästelty kasvojen jatkuvaa metamorfoosia, revitelty lapsiinsekaantumisjutuilla, ihmetelty syitä Elviksen tyttären kanssa avioitumiseen, arvuuteltu toisessa kädessä jatkuvasti olevan hansikkaan merkitystä, kauhisteltu Jackon lääkkeiden käyttöä ja kummasteltu, mitä Neverlandin porttien takana oikeasti tapahtuu. Muistetuksi Michael Jackson epäilemättä tahtoisi kuitenkin tulla musiikistaan. Michael Jacksonin omintakeiset, nerokkaat ja kaikkialla maailmassa rakastetut biisit, kuten Thriller, Beat it, Billie Jean, Bad ja Black or White kestävät kulutusta. Ne kun eivät kulu. Popin Kuningasta verhosi suurimman osan hänen elämästään salaperäisyys. Jo viisivuotiaana lapsitähteyteen Jackson 5 -bändin kautta ponnahtaneelta laulajalta jäi välistä normaali lapsuus, mikä ei voinut olla vaikuttamatta hänen elämäänsä. Jacksonin läheisesti tunteneet ihmiset ovat kuvailleet tätä lapsiaikuista kaksijakoiseksi persoonaksi, joka pelkäsi ihmismassoja ja käyttäytyi useimmiten ujon bambin tavoin. Musiikkinsa hän teki tinkimättömällä ammattitaidolla ja lavalle noustessaan hän muuttui kuin taikaiskusta. Vain esiintymislavalla Jacko tunsi olevansa turvassa. Hän rakasti yleisöään ja lavaesiintymistä niin paljon, että kertoi jopa unelmoivansa nukkumisesta lavalla. Syksyllä Jacksonin piti lähteä pitkästä aikaa taas konserttikiertueelle, mutta toisin kävi. Toivottavasti Elviksen ja Frank Sinatran taivaallisen bändin stagella on tilaa vielä yhdelle legendalle!

Musiikki on meidänkin elämämme suola, yökerho ilman musaa olisi tavattoman tylsä laitos. Rakkaus musiikkiin yhdisti myös Night Club Vegasin Back Stagelle perjantaina saapuneita asiakkaitamme. Kolmisenkymmentä Karaoken Maailmanmestaruuskisojen aluefinaaliin tiensä raivannutta laulajaa teki parhaansa vakuuttaakseen tuomariston, koko Suomen finaaliin tuomaristo sai poimia vain kahdeksan kisaajaa. Valinta ei ollut ihan piece of cake, sillä joukko oli yllättävän kovatasoinen ja suurin osa ihan oikeasti tiesi, mikä biisi säväyttää. Tuomaristo joutui siis pitämään hyvin yksityiskohtaista ja tarkkaa kirjaa kunkin laulajan suorituksesta. Viisi naista ja kolme miestä erottui poppoosta ja onnistui niin biisivalinnassaan, tulkinnassaan kuin esiintymisessäänkin jatkopaikan arvoisesti. Jos hyvin käy, joku jatkoon päässeistä saatetaan nähdä jopa itse MM-kisoissa koko Suomea edustamassa! Tulosten julkaisun jälkeen iltaa jatkettiin kesäperjantaille kuuluvan Sing’n Travelin merkeissä eli kaikki karaokeen tykästyneet pääsivät laulelemaan ja viisitoista ensimmäistä sai Viking Linen risteilyn. Houkuttelusta huolimatta mikkiin eivät tällä kertaa tarttuneet Ristorante Paninin ravintoloitsija Mika tai hänen amerikkalainen ystävänsä, suurpeluri Ray. Mika oli kuulemma jo ehtinyt tutustuttaa kamunsa Itämerellä risteilemiseen viikkoa aiemmin. Raha-automaattiyhdistyksen nimilyhennekaima Ray lensi Turkuun suoraan Las Vegasin kasinoilta ja Turun Vegasin pelipöytään ei herraa tarvinnutkaan sitten erikseen houkutella. On se kivaa että meidänkin Casinolla käy kansainvälisiä valaita. Irrottelu ilta oli myös Mikalle epäilemättä tarpeen, sillä Paninista tutut kundit avaavat vielä heinäkuussa uuden Smör -nimeä kantavan ravintolan jokirannan kirjastokortteliin. Remontti, henkilökunnan rekrytointi & koulutus, lupa-asiat, sisustussuunnittelu ja lukematon määrä erinäisiä juttuja ovat työllistäneet näitä ravintola-alan ammattilaisia varsin kiitettävästi. Hieman eri syistä hengähtämään saapui lauantaina baarimikkomme Jarkko. Hirmuisesta helteestä huolimatta J juoksi täyspitkän maratonin alusta loppuun saakka ja ensikertalaiseksi vissiin ihan muikeassa ajassakin. Sitkeä kaveri, täytyy myöntää. Maratonmaljoja nostettiin niin Lynissä kuin Vegasissakin.

Me täällä puhumme paljon säätilasta ja kirjoitan siitä usein myös Diaryyn. Sään seuraaminen on sekä mielenkiintoista että työmme kannalta erittäin tärkeää. Joidenkin mielestä sää on tylsin mahdollinen keskustelunaihe. Säällä on kuitenkin ihan valtaisan suuri merkitys ihmisten elämässä. Vaikka mitään extreme-säätiloja ei koettaisikaan, vaikuttavat säidenhaltijoiden oikut yllättävän paljon mielialaamme, valintoihimme ja mahdollisuuksiimme tehdä asioita. Jos ulkona on ankea sää, piristää yökerhoilu kummasti mieltä. Ja tästäpä pääsemmekin ensi keskiviikon säätilaan. En tahdo tallata meteorologien varpaille, mutta Beach Partyistä ennustaminen on meidän erikoisalaamme (tähän ennustamiseen emme tarvitse kristallipalloa, kahvinporoja tai sammakoita). Nythän on niin, että Beach Party iltana lämpötila lähes poikkeuksetta on kaukana helteestä ja usein taivaalle kertyy myös harmaansävyisiä, kosteita pilviä. Syytä näille tiettyyn ajankohtaan sijoittuville meteorologisille ilmiöille emme ole vielä löytäneet. Koskaan tämä säämysteeri ei ole kuitenkaan menoa haitannut, sillä Lynin Beach Party yössä voi ulkoilman säätilasta riippumatta kokea hyvinkin autenttista rantatunnelmaa. Nähdään siis keskiviikkona Lynin Beachillä! Hieman myöhemmin ensi viikolla Turun kaduille tipahtelee joka vuotiseen tapaan erilaisia menninkäisiä, maahisia ja eksoottisia lintuja muistuttavia tyyppejä. Ja siitä tiedämme, että on Ruisrockin aika. Festariviikonlopun parhaat jatkot löydät tietenkin täältä, Lynistä ja Vegasista!

Mikaela

22.06.2009

Viime viikon starttasivat maanantaina RAY:n pelinhoitajat, jotka saapuivat kesäkinkereidensä jatkoille Lyniin. Silloin harvoin, kun pelinhoitajille myönnetään lupa istua pelipöytään asiakkaan roolissa, on tunnelma katossa. Pelimiehet- ja naiset hihkuivat taas jännityksestä ja nauttivat silmin nähden harvinaisesta herkusta. Tiistaina talo täyttyi puolestaan Kauppakorkeakoulun pääsykokeiden ääressä huhkineista, mikäpä olisikaan parempi koestressin laukaisija, kuin hyvä bilesetti! Juhannusvaa’an vaakakupeissa keikkuivat hela veckan ”mökille tai festareille” ja ”vaivaton City-Juhannus”. Melkoisen moni löysi jälkimmäisestä sen verran plussaa, että vaaka osoitti kaupunkiin jäämiselle vihreää valoa. Mikäpä keskikesän juhlaa oli viettäessä lämpimästi Lynin sisätiloissa, Juhannuskoivujen keskellä videokokkoa ihastellen? Sekä perjantaina että lauantaina meille saapui myös mökki- ja festaripakolaisia, sillä epäkesä kirjaimellisesti vesitti ja ryvetti monen alkuperäiset Juhannussuunnitelmat. Juhannusviikolla ylipäätään ei ulkotiloissa kesää juuri kannattanut leikkiä, hypotermiansininen ei kuulosta mitenkään trendikkäälle värisävylle. Walesin Swanseassa sinisävyisyys oli kylläkin Juhannuksen alla erittäinkin tavoiteltava ominaisuus. Unohdin viime viikolla kertoa tästä hupaisasta sinisävyisyyden huipentumasta, jolla saavutettiin uusi Guinnesin ennätys. Kyseessä ei ollut kylmässä hytisemisen ennätys, vaan Smurffeiksi pukeutumisen maailmanennätys. Omaa työtämme ajatellen kiintoisaksi tämän erikoisen tempauksen teki se, että Daily Telegraph -lehden mukaan virallinen foorumi oli paikallinen Oceana yökerho. Yökerhon koosta en tiedä, mutta anyways sinne sulloutui kerrallaan kaiken kaikkiaan 2510 Smurffiasuihin sonnustautunutta asiakasta. Yökerhon ja naamiaisasuliikkeen yhdessä toteuttama ennätyskoitos piti sisällään jokaisen smurffailijan värin peittävyyden ja asun tarkastuksen ennen sisään pääsyä sekä tietenkin osallistujien laskennan. Ja seulasta läpi pääsi siis tuo melkoisen valtaisa määrä, joka samalla varmisti uuden ennätyksen syntymisen. Itse en ole koskaan pukeutunut Smurffiksi, mutta yksi siskoistani pukeutui erään kerran opiskeluaikanaan naamiaisbileisiin Smurffiinaksi. Koska meilläkin järjestetään vuosittain paljon naamioitumiseen kannustavia bileitä, annan pikku vinkin smurffauksesta innostuneille: hankkikaa vartalo- ja kasvomaalit, jotka lähtevät pesemällä pois. Siskoni nimittäin oli sinisävyinen monta päivää!

Elämää on Juhannuksen jälkeenkin, vaikka et olisikaan muistanut niitä taikoja tehdä. Ehkä ei ole edes niin väliksi, sillä osa taioista olisi vaatinut ilkosillaan ruohikolla kirmailua ja lampeen (Turussa kai Aurajokeen) katselua alasti. Yhdeksän kukan keräily tyynyn alle olisi sekin näin kaupunkioloissa varmaankin vaatinut puistoyksikön istutuksilla tai muiden puutarhoissa vierailua. Jos paikalle olisi aamuyöstä sitten sattunut kaupunkia turvaavia lainvalvojia, eivät juhannustaikaselitykset ehkä olisi menneet ihan läpi. Eli nyt kun Juhannus on taasen ohi, voi taikomiset jättää David Copperfieldille ja muille asiaan paremmin vihkiytyneille. Te voittekin nyt ilman taikomispaineita viettää hilpeitä öitä Lynissä maanantaista lauantaihin ja myös Vegasissa jälleen perjantaina ja lauantaina. Kylmään 0,33l Karjalatölkkiin pääsee tutustumaan hintaan 1,3 Eur (1.6.-13.8.2009) joka ikisenä iltana, koko illan. Atlantiksen Sing’n Travel on helppo tapa ansaita lomapyrähdys Itämerellä, viidestätoista ensimmäisestä karaoke-esityksestä kiitämme Viking Linen risteilylahjakortilla. Night Club Vegasin perjantailta löytyy MM-Karaoken aluefinaali eli kolmisenkymmentä aluekarsinnoissa jatkopaikan napannutta karaokelaulajaa mittelevät nyt Back Stagella pääsystä koko Suomen finaaliin. Suomen finaalista valitaan kaksi naista ja kaksi miestä edustamaan maatamme kovatasoiseen maailmanmestaruuskilpailuun, jossa laulajia on yli kahdestakymmenestä eri maasta! Lisää infoa Karaoken MM-kilpailuun liittyen löydät sivuilta www.kwc.fi.

Lauantaina Seattlessa järjestettiin jo 21. kesäpäiväntasausta sekä taiteellista vapautta juhlistava, siviilirohkeutta vaativa Painted Naked Cyklists -tapahtuma. Sadat taiteelliset pyöräilijät maalaavat itsensä päästä varpaisiin mitä mielikuvituksellisimmiksi olioiksi ja polkevat nakuina tai hyvin minimaalisesti verhottuina pitkin kaupunkia. Voin hyvin kuvitella, että sekä asiakkaistamme että henkilökunnastamme löytyisi osallistujia tällaiseenkin tempaukseen, jos sellainen Turussa järjestettäisiin. Ihan yhtä ekstrovertti ei ole tulevan lauantain massajuoksutapahtuma, johon baaritiskiemme takaa tuttu Jarkko kesälomallaan jalkautuu muutaman tuhannen muun tyypin kanssa osallistujanumerolla 5165. Paavo Nurmi Marathonilla Jarkko aikoo nauttia koko rahan edestä niin asfalttiviidakosta kuin Ruissalon saarestakin ja vetää ihan koko 42,195 km pituisen lenkin eli keskustassa lenkkarisankarin voi bongata kahdesti: heti puoli kahden huiteilla Kaupunginteatterilta tapahtuvan startin jälkeen välillä Aurasilta-Linnankatu-Ursininkatu ja uudestaan, kun Jarkon toinen kierros jossain kohtaa alkaa. En osaa sanoa, kauanko puoliväliin pääseminen Jarkolta kestää, mutta täysmittaisella maratonilla protyyppien koko hommaan kuluvat ajat ovat alle kahden ja puolen tunnin, harrastelijalle alle kolmeen tuntiin pääseminen on jo kova suoritus. Hölkkäillen homma hoituu noin viidessä tunnissa. Go Jarkko, go!

Mikaela

15.06.2009

Kesälomakausi on päällä ja olemme jo saaneet kuulla henkilökunnan sekä asiakkaiden hilpeitä matkakertomuksia niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Shoppailua ja yöelämän kartoitusta Ruotsissa, auringonpalvontaa Sunny Beachillä, sukulointia Floridassa, moottoripyöräilyä Saksassa, frenditapaamisia Tampereella, hääjuhlaa Kuopiossa.. Matkailu on yksi parhaista tavoista avartaa omaa maailmankatsomustaan ja oppia uusia asioita. Kokemuksia, joita matkailu antaa, ei voi saada millään muulla tavalla. Matkailun ei tarvitse olla kallista tai suuntautua kaukomaille, ihan kotimaastakin löytyy huisin paljon jänniä paikkoja. Itse tykkään pitää jonkin sorttista matkapäiväkirjaa, kuvata paljon ja ottaa jemmaan leikekirjaan sopivaa pikkusälää. Matkapäiväkirjaa ei tarvitse kirjoittaa mitenkään orjallisesti tai edes kokonaisilla lauseilla, siihen vain on kiva kirjata ylös kunkin päivän huippujutut ja muistamisen arvoiset tapahtumat & tilanteet. Jos on tykästynyt piirtelyyn, voi matkapäiväkirjaa täyttää yhtä hyvin piirroksilla. On ihan metkaa palata jälkikäteen piirroksiin lomareissun kävelyreiteistä, hotellin aamiaistarjoomuksista, yökerhon drinksulasikoristeista tai matkalla nähdyistä eläinkunnan edustajista. Jos aikoo vierailla kohteessa uudestaankin, muistuttaa matkapäiväkirja paikoista, joihin kandee mennä uudelleenkin ja toisaalta niistä ”never again” -jutuista. Vaikka itse pidänkin mukana ihan perinteistä muistikirjaa, on läppärikin ihan yhtä mainio matkapäiväkirjan teon apuri. Viimeisimmän reissun teimme perjantaina Vegasiin, nimittäin Night Club Vegasiin (näppärää, sinne ei tarvitse viisumia) ja tarkemmin ottaen Beach Partyihin. Minilomalle saapuivat kanssamme vipit sekä kantikset ja kesäfiiliksestä huolehti loistavalla musarepertuaarilla varustettu, aivan superhyvän keikan heittänyt Super Trouper. Tällä minilomalla saattoi taas ansaita itselleen lisää matkapäiviä, sillä 15 ekaa laulajaa saivat esiintymisestään Viking Linen risteilyn 4 hengelle! Ohessa otoksia Vegasin matkaseurueestamme!

Maailma on täynnä valintoja. Näin Juhannuksen alla voi taas arpoa, miten paljon pitää hyttysistä, epäsosiaalisista telttanaapureista, alaikäisistä festarihörhöistä, säämiehen lupaamasta kaatosateesta, mutavelliksi muttuvasta festarialueesta, puolihaaleasta safkasta, märälle koiralle haisevista vaatteista, ylihinnoitelluista olutteltoista, vessajonoista ja yöttömästä yöstä ilaman makuupussia, kun se on kelvannut teltassa vierailijalle. Hyvänkin bändin keikka maistuu karvaalle, jos kokonaispaketti ei toimi. Jo seitsemättätoista vuotta peräkkäin tarjoamme Lynissä vaihtoehdon niille Jussin viettäjille, jotka eivät koe edellä mainittujen juhannuselementtien tekevän keskikesän juhlasta nautittavaa. Kun muut pakkaavat festarikamoja, mökkitarvikkeita ja häsläävät kaupungista poistumiseen tarvittavien asioiden parissa, voi City-Juhannukseen valmistautuja viettää hilpeitä öitä Lynissä jo maanantaista alkaen esimerkiksi juhannustaikoja suunnitellen, pelipöytiin tutustuen, tanssilattiaa mittaillen ja mainiosta seurasta nauttien. Tiistaina toivotamme tervetulleiksi Turun Kauppakorkeakoulun opiskelijat ja wanna be-opiskelijat eli kyseisen opinahjon pääsykokeisiin osallistuneet. Keskiviikkona ja torstaina Atlantiksesta löytyy Sing’n Travel eli 15 ensimmäisenä karaokessa ääntään avaavaa pääsee pokkaamaan itselleen Viking Linen risteilyn. Lynin City-Juhannuksessa on ihan oma fiiliksensä, sillä monelle asiakkaallemme ja työntekijällemme nämä bileet ovat olleet jo vuosia ehdoton perinne. Night Club Vegas kesälomailee Juhannuksena, niinpä toivotamme myös Vegasin asiakkaat tervetulleiksi Marilynin kinkereihin. On mielenkiintoista seurata, miten perjantaina kaupunki vähitellen hiljenee, lopulta eniten ääntä kaduilla pitävät grilliruokapapereita bongailevat lokit. Kellon lähestyessä ilta kymmentä Lynin edessä on äkkiä joukoittain hyväntuulista bileväkeä. Juhannusjuhla, jota edes säätila ei pääse pilaamaan onkin ehdottomasti kokemisen arvoinen juttu. Kokon sytytystäkään ei tarvitse seurata rantakalliolla hytisten: perinteinen videokokko sytytetään Juhannusaattona puoliltaöin!

Osaamisen kehittäminen ja kouluttautuminen ovat hienoja asioita, joita arvostamme ja joihin kannustamme. Jälleen kerran on uutisoitavaa siitä, miten pitkäjänteisyys ja sitkeä työ palkitaan. Ravintolapäällikkömme Marko on saanut päätökseen esimiehen erikoisammattitutkinnon, viime viikkoinen loppuarviointi sujui hienosti ja sinetöi herran koulutuksen. Nyt vain odotellaan paperiversiota tutkintotodistuksesta! Opintojen suorittaminen töiden ohella on välillä hyvinkin rankkaa, mutta tutkinnon loppuun saattaminen tuntuukin sitten tosi makealle. Malja sille!

Mikaela

08.06.2009

Aloha, life is a beach! Keskiviikkona Lynin Original Beach Partyihin saapuneet vipit ja kantikset toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi rantatunnelmiin Hawajilta tuttuun tyyliin pujottamalla kaulaan kukkalei. Leiperinteen Hawajille rantauttivat aikanaan saarille saapuneet polynesialaiset ja lei kuuluu Hawajilla edelleen niin arkeen kuin juhlaankin. Yhä edelleen saarille saapuvien vierailijoiden, malihinien, kaulaan pujotetaan usein värikäs kukkalei tervetulotoivotuksena. Lei voidaan tehdä kukista, mutta materiaalina voidaan käyttää myös höyheniä, simpukoita, erilaia pähkinöitä tai vaikkapa eläinten hampaita eli vain mielikuvitus on rajana. Aikanaan lein perusteella saattoi päätellä jopa sen kantajan heimon ja yhteiskunnallisen aseman. Leillä oli merkittävä rooli erilaisissa seremonioissa, esimerkiksi heimojen välisten kiistojen rauhansopimukset sinetöitiin pujottamalla vastapuolen edustajien kaulaan lei. Leietiketti on yksinkertainen: leitä voi kantaa milloin tahansa ja se voi olla saatu, itse pujoteltu tai ostettu. Jos toinen ihminen pujottaa kaulaasi lein, on se ystävällisyyden osoitus ja tätä leitä ei pitäisi ottaa pois kaulasta sen antajan läsnäollessa. Teille lein antaminen on aina kivaa, sillä tunnelma oli jälleen aivan upea, kun Lynin suuri perhe biletti kumiveneiden, rantapallojen, uimarenkaiden, kalaverkkojen ja uimapatjojen keskellä. Tästä yökerhomaailmassa kovin harvinaisesta lämmöstä ja vastaanottavaisuudesta oli kuullut myös Tukiaisen Johanna, joka bongattiin yön tunteina Atlantiksen biitsiltä fiilistelemästä kantiksemme Jussin keralla. Mainiosta bileasenteesta saitte kiitosta perjantainakin, tällä kertaa kehuja antoi Reloaded-levynsä levyjulkkarit Lynissä ja Vegasissa järjestänyt Tauski. Musamaailman konkari otti yleisönsä molemmissa kerroksissa erittäin yökerhokelpoisiksi poppisversioiksi taipuneilla biiseillä, kuten Sinä Vain ja Taas Nuori Oon.

Eikä tässä vielä kaikki. Suomen Festivaalimissin tittelistä kisattiin samaisena perjantai-iltana ja lisää kehuja teille, rakkaat asiakkamme, sateli niin kisaajilta kuin tuomaristoltakin. Kisaajat kiittelivät sitä mieletöntä tsemppiä, jota jakelitte auliisti jokaiselle kandidaatille. Lavaesiintymisessä Suomen Festivaalimissi -kisa oli useammallekin missikokelaalle ensi-ilta ja sekä kisaajien kommentteihin että omiin havintoihini perustuen voin kertoa, että juuri vilpitön kannustuksenne antoi roppakaupalla itsevarmuutta ujoimmillekin mimmeille. Ennen kilpailun lavaosuutta järjestettiin nimittäin tuomaristohaastattelu, jonka aikana osalla tytöistä oli havaittavissa melkoisia ramppikuumeen merkkejä. Tuomaristossa kisaajien esiintymiskykyä arvioi mm. näyttelijä Outi Alanen, joka hänkin oli tehnyt samoja havaintoja. Osaatte vapauttaa tunnelman ja saatte sitä kautta esiintyjät tekemään parhaansa! Lavakarismalla onkin Suomen Festivaalimissiä valittaessa paljon painoarvoa, kesäfestivaalien pr-hommissa missiltä vaaditaan näyttävän ulkomuodon lisäksi vauhdikkuutta, sanavalmiutta ja tilannetajua. Suomen Festivaalimissin kultainen kruunu laskettiin Lahdesta kisaan saapuneen ilopillerin, Anniina Makkosen kutreille ja kaunokainen oli myös yleisön suosikki. Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi nousi turkulainen Kairi Kroll ja Jyväskylän Helen Karim nappasi toisen perintöprinsessan tittelin. Tuomariston kannustepalkinto luovutettiin Netta Mikkoselle, jonka määrätietoisuus on melkoinen: mallitöiden lisäksi kisan kuopus valmentautuu Lontoon 2012 Olympialaisiin uima-altaassa ja suunnittelee lääkärin ammattia.

Elämme suurta polttari- ja hääsesonkia. Night Club Vegasissa nähtiinkin viikonloppuna monta jatkoilemaan saapunutta hääseuruetta sekä lukuisia polttaripoppoita. Pitkäaikainen yhteistyökumppanimme Tiina sai launataina Mikaelin kirkossa Mikunsa ja koko hääseurue kirmasi hääjuhlasta yökerhojatkoille Vegasiin. Myös valmistujaisjuhlien putki jatkuu, Back Stagea onkin varailtu ahkerasti tutkinnon suorittaneiden kinkereihin. Joku viikko sitten kerroin, että mainio ravintolapäällikkömme Jani sai päätökseen esimiehen erikoisammattitutkinnon erinomaisin arvosanoin ja tutkintotodistuksen vihdoin kolahdettua postilaatikkoon oli myös Janin ansaittu aika juhlistaa valmistumistaan! Eli olipa juhlasi mikä tahansa, autamme mielellämme koko juhlan tai jatkojen järkkäilyssä. Lynin Atlantiksen voi varata perjantaisin ja lauantaisin yksityispirskeisiin maksutta 22-23, Vegasin Back Stagea varaamme maksutta samaisille illoille 22-23.30. Night Club Vegasin viikonloppuöihin otamme vastaan myös pöytävarauksia, jolloin suurempikin seurue pääsee istumaan yhtenäisesti. Soita tai laita meiliä! Voit tietenkin myös napata ravintolapäällikköä hihasta kiinni ja kysellä lisätietoja, sillä mehän päivystämme maanantaista lauantaihin. Marilyn Summer Club hemmottelee teitä tälläkin viikolla riippumatta siitä, mitä lämpömittari ulkona sanoo. Maanantaista torstaihin sisäänpääsy on ilmainen koko illan, perjantaina ja lauantaina bilettämään saapuminen on ilmaista ensimmäisen tunnin ajan. Kesähelteisiin helpotusta tarjoaa jääkylmä Karjalatölkki (0,33 l), jonka hinta 1,3 Eur ilahduttaa teitä jokaisena aukioloiltana 1.6.-13.8. välisenä aikana, koko illan. Lynin Casinolla viihdytään Dynamic Pokerin ja Black Jackin parissa joka ilta ja Atlantiksen Sing’n Travel houkuttelee laulamaan keskiviikkoisin ja torstaisin. Kumpaisenakin iltana 15 ekaa laulajaa saa Vikin Linen 4 hengen risteilyn. Sing’n Travelin löydätte nyt myös Vegasista perjantaisin, tervetuloa debytoimaan Back Stagelle! Tulevana perjantaina somistajataikurimme kiipeilevät taasen tuntikausia tikkailla ja naamioivat biitsiksi tällä kertaa Night Club Vegasin. Perjantaina Beach Partyt starttaavat 21-vuotta täyttäneiden kantis- ja vippibileinä klo 22-23 (kannattaa tulla ajoissa!), tämän jälkeen rantafiilikseen ovat tervetulleita kaikki asiakkaat ja perjantaisinhan sisäänpääsy on maksuton. Teemapukeutuminen on tervetullutta, henkilökuntammekin ottaa jälleen pukuteemasta ilon irti! Beach meiningistä pitää huolta hulvaton livebändi Super Trouper.

Mikaela

01.06.2009

Marilynin ja Vegasin henkilökunnan perinteinen ja hyvin ansaittu kevätretki suuntautui nyt jo toista kertaa peräkkäin yhteisestä päätöksestä Maarianhaminaan. Me kun tykästyimme viime vuonna tuon saarella nököttävän pikkukaupungin omalaatuiseen ja verkkaiseen, kesäsesonkia odottelevaan tunnelmaan. Koko porukan yhteiset vapaat ovat melko harvinaista herkkua, joten jokainen oli odottanut pitkään tiedossa ollutta matkaa kuin kuuta nousevaa. Reissuun lähdimme sunnuntaina aamusta ja edeltävän yön työrupeaman jälkeinen, jonkin asteinen väsymystila poiki hulvattoman hysteeristä läppää. Jotta kukaan ei joukosta matkalla eksyisi, laittoivat työkaverit esimerkiksi baaritiskin takaa tutun Jarkon kaulaan informatiivisen kyltin ”Jag heter Jarkko. Jag bor i Hotel Argipelag”. Samaiseen hotelliin majoituimme viime vuonnakin, muita asiakkaita siellä ei taaskaan tainnut olla. Sunnuntain päiväohjelmassa oli mm. kylpyläpulikointia (osa kävi myös meressä) ja kasinopelikoulutusta. Illan tullen nautimme yhteisen illallisen ja jatkoille siirryimme aivan oivaan Dino’s Bar & Grill -nimiseen, paikalliseen menomestaan. Rokahtava Dino’s oli rytmiryhmäämme varten auki poikkeuksellisesti sunnuntaina aamuyöhön saakka ja paikalliset tiesivät jo ennakkoon odottaa meitä saapuviksi. Vastaanotto oli sekä asiakkaiden että henkilökunnan osalta jälleen erittäin lämmin ja olemme kuulemma tervetulleita vieraita seuraavanakin vuonna! Maanantaina ennen laivaan lähtöä ehdimme kierrellä vielä kaupungilla ja nautiskella auringon lämmöstä. Kalastusta emme harrastaneet, mutta laivan baarista henkilökuntamme bongasi huikeat kalapäähineet, jotka oli tietenkin aivan pakko ostaa pois kuleksimasta. Mitäpä elämä olisi ilman kalapäähinettä? Kanssamme Itämeren aalloilla keinui yllättäen Marion Rung ja tottahan toki pikku akvaariokalamme hyppivät lavan edustalla aivan liekeissä hittibiisien El Bimbo ja E Viva Espanja tahdissa. Marion totesikin saaneensa aivan upeat, uudet esitanssijat ja jakoi auliisti nimmareita erinäisiin ruumiinosiin. Pääosin portsareistamme koostuvalle tanssiryhmälle piti tietenkin antaa nimi ja sehän on tietysti The Fabulous Fish Brothers ; ) Ne kalat, joilla ei ollut maanantaina työvuoroa sukelsivat vielä laivamatkan päätteeksi Turun yöhön.

Toukokuun viimeinen viikonloppu oli suurta valmistujaisten juhlaa. Niin ammattiin valmistuneet kuin ylioppilastutkinnon suorittaneetkin bilettivät korviin saakka ulottuva hymy kasvoillaan, eikä suotta. Tutkinnon läpi vieminen on aina hieno asia! Elohopea nousi suopeiden säiden haltijoiden toimesta hellelukemiin ja kukkamekoissa kirmailulle se loi otolliset olosuhteet. Lasipakkisirkuksessamme normaaliviikonloppuina ahertava Ida oli yksi valkolakin kutreilleen painaneista ja hänkin vakuutti olevansa sekä onnellinen että helpottunut lukion päätökseen saattamisesta. Edessä loistava tulevaisuus! Lynin lähitulevaisuudessakin on luvassa loistavia asioita. Marilyn Summer Club 2009 starttaa ja viihdyttää teitä maanantaista lauantaihin koko kesäajan. Sisäänpääsy on kesän kunniaksi maksuton maanantaista torstaihin koko illan, perjantaisin ja lauantaisinkin maksutta pääsee bileisiin eka tunnin ajan. Kun nousette portaat Lyniin, huomaatte heti jotakin uutta: Lynin Casinolle on vihdoin saatu livepokeri! Suomen eka yökerhossa pelattava Dynamic Poker saatiin Vegasiin vuosi sitten ja tänään maanantaina avamme siis toisen pöydän Marilynin puolelle! Keskiviikkoisin ja torstaisin voi laulaa itsensä ja kaverit matkalle, sillä Atlantiksesta löytyy Sing’n Travel. Molempina iltoina 15 ekaa laulajaa palkitaan Viking Linen risteilyllä. Perjantaisin samainen suosittu Sing’n Travel löytyy Vegasin Back Stagelta. Eikä pidä unohtaa, että molemmissa yökerhoissamme Karjala tölkki (0,33l) antaa helpotusta helteeseen hintaan 1,3 Eur (1.6.-13.8.2009).

Kesän viralliset korkkajaiset järjestämme keskiviikkona, aidot ja alkuperäset Beach Partyt vol I ovat samalla kantis- ja vippi-ilta eli tervetuloa heti eka tunnilla kaikki vipit, kantikset ja kalustoon muuten kuuluvat. Ei siis kannata myöhästyä tästä lähdöstä, voi jäädä jostain hubasta paitsi! Rantatunnelmaan pääsemiseksi suosittelemme valitsemaan myös vaatetuksen biitsihenkeen, henkilökuntammekin huumaantuu teemasta ja palvelee teitä rantaleijonina, hulatyttöinä, lahtivahteina ja merenneitoina. Kesän festarikauteen valmistauduttaan puolestaan perjantaina, kun Night Club Marilynissä valitaan Suomen Festivaalimissi 2009. Tulevina kuukausina festivaaleja löytyy jokaisesta niemennotkosta ja edustavalle, rempseälle ja sanavalmiille festarimissille tämä on ihan unelmatilanne. Erinäisiä pr-hommia tulee varmasti riittämään. Tuomariston valitseman voittajan lisäksi kisassa palkitaan jälleen yleisön suosikki, joten tulkaahan kannustamaan suosikkinne voittoon. Festarimissien seurana lavalla nähdään Mr Finland Tour 2009 -kiertueen uroksia, joten silmäniloa on tarjolla jokaiselle. Eikä tässä vielä kaikki: festarihengessä kisaan on yhdistetty levyjulkkarit, Festivaalimissikisan väliajalla Tauski Reloaded live on stage! Lopuksi pieni muistutus siitä, että lainsäätäjien toimesta ravintolatupakointi muuttui radikaalisti 1.6. alkaen. Molemmissa yökerhoissammehan on edelleen tupakointimahdollisuus erillisessä tupakointitilassa, mutta juomien kanssa tuohon tilaan ei enää valitettavasti saa mennä. Mehän emme ole keksineet näitä määräyksiä ja tupakointitilaa emme tehneet kiusallamme vaan siksi, että yökerhoissamme tupakointi kaikesta huolimatta olisi edelleen mahdollista. Eli olkaahan jookos ymmärtäväisiä, kiitos : )

Mikaela

24.05.2009

Kulissien takana kulunut viikko täyttyi erinäisistä remppailujutuista. Senhän takia Monday Bar ja tiistain Keittopäivä tekivät vierailun Night Club Vegasin tiloihin. Onneksi meillä on tässä kaksi yökerhotilaa, se mahdollistaa monia asioita ilman, että koko ravintolaa tarvitsee pitää kiinni. Helatorstain aattona molemmat kerrokset olivat jo auki, ilmassa oli vanhaa kunnon pikkulauantaimeininkiä pyhäpäivän alla. Kesälaitumien porteilla olivat ainakin Vegasiin Spring Break -jatkoille saapuneet, pykäläviidakosta asfalttiviidakkoon saapuneet oikeustieteenopiskelijat. Viimeisten tenttien jälkeen tämän poppoon perinteisiin kuuluu aina Ruissalossa järkättävät alkuiltazembalot, joista sitten illan hämärtyessä kurvataan linja-autokyydillä yökerhoihimme bilettämään. Osa haastattelemistani lainlukijoista aikoo viettää lämpimän vuodenajan edistämällä opintojaan kesätenteillä, osa oli löytänyt kesäduunia. Tämä kuulosti todella kivalta sinänsä, että monet isotkaan firmat eivät näin taantuman aikaan ole laisinkaan rekrytoineet kesätyöntekijöitä. Hyvä, että osa firmoista yhä tahtoo kouluttaa nuoria osaajia!

Kesän ensimmäinen ukkonen jylisi korvia huumaavasti lauantaina iltapäivällä, paikoin niskaan saatiin jopa rakeita. Taivas löi tulta yläpuolellamme myös perjantaina Vegasissa, MM-karaoken Suomen finaalin viimeinen karsinta houkutteli paikalle kisaajia hyvinkin monipuolisella repertuaarilla. Kisakappaleita oli rapsakasta hevistä aina hempeähköön poppiin. Kesäkuun loppuun sijoittuvaan aluefinaaliin paikkansa varmistivat tästä neljännestä aluekarsinnasta Nina, Lätsä ja Armi. Kisatuomaristo on näissä karsinnoissa ollut monipuolisista musiikin ammattilaisista koostuva ja jokainen tuomari on elämänsä aikana arvioinut tuhansia ja taas tuhansia musiikkiesityksiä karaokekisoista bändimittelöihin. Aluefinaaliin ovat siis karsiutuneet ihan oikeasti vaikutuksen tehneet kisaajat! Karaoke on kuitenkin siitä kiva musiikin laji, että sen ääressä viihtyvät monen tasoiset ja ikäiset musiikinystävät. City Karaokemme biisivalikoima on rakennettu siten, että valikoimassa on paljon kaikille tuttuja biisejä, myös yleisö tunnistaa, mistä biisistä milloinkin on kyse. Periaatteena on myös, ettei listaan eksy humppaa, valssia, lastenlauluja tai virsiä. Ne kun eivät sitten oikeati ole yökerhoon sopivia, enkä henkilökohtaisesti pidä niitä myöskään viihdyttävinä. City Karaoken pariin on voinut tähän saakka jalkautua Lynissä keskiviikkona ja torstaina, nyt myös perjantaisin Vegasissa. Kesäajan huippusuosittu Sing’n Travel palkitsee joka ilta 15 ekaa laulajaa Viking Linen risteilykortilla, jolla Itämeren alloille pääsee 1-4 henkilöä. Sing’n Travel yöt starttaavat Night Club Vegasin Back Stagella tulevana perjantaina ja Lynissä kesäkuun eka viikolla.

Atlantis muuntuu moneksi, keskiviikkona yleisön pyynnöstä futiksen Mestarien liigan (UEFA Champions League) loppuottelun kisastudioksi poikkeuksellisesti jo 21.00 alkaen. Rooman Stadio Olumpicon viheriölle marssivat vastakkain kaksi kovaa luuta, FC Barcelona ja Manchester United. Joukkueet saavat pelissä varsinaisen rokkistaravastaanoton, sillä massiivinen stadion imee 72 689 katsojaa. Futisintoilijat pitävät tätä matsia unelmien finaalina ja odottavat peliä kihisevän jännityksen vallassa, sillä ManU yrittää napata itselleen nyt toisen perättäisen mestaruuden. Molemmat joukkueet ovat kahmineet itselleen sekä kansallisia että kansainvälisiä voittoja ja kaiken lisäksi nappiksissa nähdään nyt vastakkain kaksi ehkä maailman seuratuinta pelaajaa, Lionel Messi ja Christiano Ronaldo. Jääkiekon topattuihin pelaajiin verrattuna futaajat ovat lisäksi huomattavan mieluisaa silmänruokaa myös neidoille, eli ihan jo mieskomeuden takia kannattaa Mestarien liigan finaalipeliä saapua seuraamaan perinteiseen Karjala Kisastudioon! Torstaina Lynissä Turku Students, ilta johon ovat tervetulleita toki kaikkia asiakkaat, mutta opiskelijakortilla irtoaa ilmainen sisäänpääsy! Illan teemana tietenkin School is Out, sillä vihon viimeiset puurtamispäivät pulpeteissä ovat käsillä. Perjantaina ja lauantaina baanalle lähtiessä kanaattaa muistaa, että ekan tunnin hemmottelemme teitä ilmaisella sisäänpääsyllä. Lauantaina kaupunki täyttyy valmistujaistensa viettäjistä, osa on suoriutunut lukiosta ja osa uurastanut tiensä läpi kaksoistutkinnon – kaikille uusille valkolakeille annamme lipunmyynnistä valmistujaislahjan!

Mikaela

18.05.2009

Niin naiset kuin miehetkin ovat viettäneet jonkin sorttisia polttareita jo tuhansien vuosien ajan. Sulhasen viimeinen voitelu ennen avioon astumista kuului jo muinaisten spartalaisten traditioihin, aseveljet juottivat ja syöttivät kaveriaan häitä edeltävänä iltana sekä vannoivat ikuista ystävyyttä ja uskollisuutta. Kemujen osanottajia viihdyttivät viehkeät neidot ja asiaan kuului myös uhkapeli, sillä avioliiton myötä taloushallinto siirtyi perinteisesti vaimolle. Miehiset juhlat olivat siis varsin villejä jo aikojen alussa, tuleville vaimoille on puolestaan eri kulttuureissa järjestetty erinäisiä polttariseremonioita, joihin on kuulunut esimerkiksi kylvetystä, kauneushoitoja ja neuvonantoa tulevaisuuden varalle. Itse asiassa näitä piirteitä välillä hyvinkin riehakkaiksi muotoutuneisiin naisten polttariperinteisiin on jälleen tullut takaisin. Nykyäänhän polttareita vietetään yleensä hyvissä ajoin ennen hääpäivää, mutta vuosisatoja hummailtiin häiden aattona. Niinpä avioon astujat saattoivat olla enemmän tai vähemmän huonossa hapessa liiton siunaavassa tilaisuudessa. Ruotsi-Suomen kirkkojärjestys kielsikin 1571 alkoholipitoisten tuotteiden nauttimisen avioon astumista edeltävänä päivänä, historian kirjojen mukaan kuitenkin melko huonolla menestyksellä. Nykypolttarit voivat olla paljon muutakin, kuin perus baarikierros. Mielikuvituksellinen ja polttarisankarin näköinen teema, ikimuistoisen hauska ohjelma ja hyvä poppoo ovat toimiva perusresepti. SuperPolttarit tarjosivat keskiviikkona mimmeille näköaloja polttarimaailmaan komeiden Mr Finland kiertueen uroiden, Punanaamion polttariasunäytöksen, pikkutuhmien polttarikisojen ja erilaisten infopläjäysten muodossa. Jokaisen käsilaukkuun pääsi myös ylläripussi, josta löytyi virikkeitä polttarisuunnitteluun. Muistakaahan, että Atlantista ja Back Stagea voi viikonloppuisin varata alkuillasta vaikkapa polttaripoppoille maksutta yksityiskäyttöön. Atlantiksen saa käyttöön 22-23, Back Stagen 22-23.30!.

Yksi suosikkiharrastuksistamme on sunnuntaihuutokaupoissa käyminen. Niistä olemme vuosien aikana löytäneet monia jänniä yksityiskohtia myös yökerhoihimme. Huutokauppailun uusi ulottuvuus, yöhuutokauppa, lanseerattiin torstaina Night Club Vegasissa Kuritån Klubin johdolla. Kulttuurirohkeudestaan tunnettu klubi lämmitteli huutokauppayleisöä ensin musiikilla, tanssilla sekä eroottisella nukketeatterilla (luitte oikein!) ja puoliltaöin sairaan hyvää läppää heittänyt meklari alkoi kaupata myyntiin tuotuja taideteoksia. Töitä huutokauppaan olivat työstäneet niin ammattitaiteilijat kuin harrastelijatkin, uusiin koteihin pääsi grafiikkaa, sarjakuvaa, maalauksia ja uskokaa tai älkää, jopa runoja! Yöhuutokauppailu ei suinkaan jää tähän, jatkoa seuraa syksyllä! Samaan aikaan Marilynissä uppouduttiin Hollywoodin maailmaan, salamavaloissa paistattelivat niin suihkuseurapiirijulkimot kuin henkiin herätetyt valkokankaan legendatkin. Walk of Famella bileet kruunasi Guinnesin Ennätystenkirjaankin päässeen Juha Kurvisen hyytävä moottorisahajonglööraus

Moottorisahameininki jatkui myös viikonloppuna, tosin vasta varhain sunnuntaina asiakkaiden hipsittyä kotiinsa. Night Club Marilyniin marssivat noina aamun tunteina remonttireiskat, jotka käynnistivät nyt vuorostaan Atlantiksen remontin purkamalla vanhaa ja rakentamalla uutta, edellinen uudistuskohdehan oli Vegas. Töitä on paiskittu koko sunnuntai ja nyt maanantaina aamulla vastassa oli katosta lattiaan ulottuva suojamuovien viidakko, suojamuovisokkelosta kuuluu edelleen sahan, poran ja vasaran kakofonia. Näkymä on kuin suoraan CSI:n jaksosta, jossa tutkijat keräävät todistusaineistoa ilmavirrassa lepattavien muovien suojissa. Onneksi kyseessä siis kuitenkin on ihan vaan suurehko tilojen muokkaus eikä pensselillä sudita sormenjälkijauhetta vaan maalia. Sen verran mittava projekti on kyseessä, että ahkerat remonttimiehet hääräävät Lynissä vielä illallakin ja siksipä avaamme teille Monday Bar ovet Lynin sijaan tänään Vegasissa! Remonttibileissä Lynistä tutut hinnat, mainiota seuraa ja hilpeä henkilökunta sekä mahdollisuus pelata vaikka livenä Dynamic Pokeria! Henkilökuntamme on muuten erittäin ehtiväistä väkeä ja jälleen on hienoa uutisoitavaa: yökerhomaailman rautainen ammattilainen, ravintolapäällikkömme Jani on saanut päätökseen työn ohella suoritetun, osaamista entisestään syventävän esimiehen erikoisammattitutkinnon ja herran saama arviointi oli vähintäänkin loistavaa tasoa. Olemme Janista todella ylpeitä! Vapaa-ajan aktiviteettien saralla menestystä on puolestaan niittänyt baaritiskin takaa tuttu Wilho, 13-vuotiaasta salibandyä intohimoisesti harrastanut hyökkääjä on taasen hosunut pallon kintereillä taitavasti ja perjantaina hänet palkittiin All Stars -ketjuun valinnalla ja kultaisella mitalilla.

Suomen viisuilut eivät menneet putkeen, mutta ehkäpä Karaoken MM-kisat kääntävät menestyskäyrän nousuun. Juuri sinä saatat olla tekemässä suomalaista karaokehistoriaa kansainvälisessä kisaajajoukossa! Karaoken MM-kisojen Suomen Finaalin karsinnathan jatkuvat vielä perjantaina Vegasissa, jatkoon päässeiden joukkoon liittyi viime perjantaina peräti neljä laulajaa. Vihreää valoa tuomaristo näytti Patrikille, Iinalle, Harrille ja Elinalle ja tulosten vahvistuttua karaokea laulettiin aamuun asti. Perjantai ei ole tällä viikolla ainoa Vegasin karaokeyö, City Karaoke viihdyttää Back Stagella myös keskiviikkona. Helatorstain aattona Vegasin kesän käyntiin polkaisee Lex ry:n Spring Break, joka samalla päättää opiskelijabilekauden. Kesään 2009 hypähdetään Lynissäkin. Ilahdutamme teitä lipunmyynnissä kesäisellä kevennyksellä, sillä kesän kunniaksi eka tunnin sisäänpääsy Lynin kuumiin viikonloppuöihin on tästä viikosta alkaen ilmainen ja tällä viikolla myös Helatorstaita eli pyhäpäivää edeltävänä keskiviikkona!

Mikaela

11.05.2009

Vietin eilen ensimmäistä äitienpäivääni, pian puolivuotiaan bengalikissalapsen äitinä sain lahjaksi kovaäänistä kehräystä ja aamukahvipöytään hampaissa tuotuna oman leikkihiiren. Huippua! Ihmislapsosten äitejä yökerhoissamme työskentelee useampiakin eli poiketen yleisestä harhaluulosta pystyy yötyönkin sovittamaan lapsiperheen arkeen. Toki olemme poikkeustapaus työnantajana siinä, että pystymme tarjoamaan monelle perheelliselle ihan säännöllistä, viikoittaista työtä, mikä mahdollistaa arjen suunnittelun. Lisäksi kaikki ovat talon omaa henkilökuntaa ja elämää rytmittävät mm. kesä- ja talvilomat, joista extratyötä keikkahommina tekevät eivät juurikaan nautiskele. Toukokuun alusta alkoikin jälleen lomakausi ja henkilökuntamme kukin jäsen lomailee ansaitusti jossain kohtaa kesää. Lomatunnelmissa taisi olla myös Suomen MM-lätkäjoukkue, joka nipinnapin voitti Kanadan, mutta antoi USA:n joukkueen pyörittää itseään mennen tullen. Kisastudiossa aikaansaamaanne, loistavan energistä fiilistä olisi toden totta tarvittu myös Sveitsissä! Kisastudio jatkaa Atlantiksessa tällä viikolla Euroviisujen merkeissä ti, to ja la. Kaikki Euroviisulähetykset alkavat 22.00. Tiistain semifinaalissa viisulavalle nousee Suomen Waldo’s People, saapukaahan kannustamaan rytmiryhmä finaaliin! Torstaina selviää, mitkä muut maat jatkavat lauantain finaaliin. Luotammehan me siis siihen, että ennakkosuosikki Suomi nähdään stagella lauantainakin ja siihen, että lauantaina Waldo’s People tekee Lordit ja tuo voiton kotiin! Lauantain kisaa voi seurata myös Vegasissa.

Viime torstaina Night Club Marilyn täyttyi eri ainejärjestöjen ja opiskelijayhdistysten hallituksista, jotka olimme kutsuneet bilevuoden päätteeksi Kiitosbileisiin ja OpiskelijaOskareiden jakoon. Jokainen opiskelijoiden vapaa-ajan värittämiseen osallistunut aktiivi tekee tärkeää työtä ja vapaaehtoisuuteen perustuva yhdistystoiminta voi joskus viedä yllättävänkin paljon aikaa. Opiskelijabileet eivät synny ihan itsestään, yhteistyön onnistumiseksi sekä me että bilejärjestäjät pyrimme tekemään parhaamme. Perinteiden ylläpitämisen ja uusien juttujen tasapainossa pitäminen, oikea-aikainen markkinointi ja opiskelijakunnan aktivointi vaatii monen hyvän tyypin panostuksen. Joka vuosi jotkin yhdistykset onnistuvat joissain asioissa niin valtaisan mainiosti, että tahdomme palkita onnistumisista OpiskelijaOskari -patsailla ja kunniakirjoilla. Lisäksi jaamme kunniamainintoja. OpiskelijaOskarit 2009 jaettiin seuraavasti: Vuoden Kv-Host Lex, Vuoden Markkinointi-ihme Tio, Vuoden Perinteiden Ylläpitäjä Opex, Vuoden Paras Uusi Bilekonsepti (Palapelibileet) Delta & Asteriski & Kemistit & IVA, Vuoden Toimivimmat Pukuteemat ESN, Vuoden Erikoisbileet TuKY, Vuoden Innostaja TSTS, Vuoden Promobileet TLKS, Vuoden Yllättäjä Humanitas ja Vuoden Great Team Lemppari United eli Trade & Tuore & Elba & Esteri. Kunniamaininnat jaettiin Akateemiselle Aurajokilaivuriyhdistykselle, Klubi Kurittåmalle, Noviumille sekä kimppabilejärjestäjille Germanicalle & Digitille. Kuvia palkintojen jaosta tulossa valokuvagalleriaan! Perjantainakin palkittiin onnistumisista ja tällä kertaa Vegasissa, Karaoken MM-kilpailun Suomen karsinnasta aluefinaaliin valittiin jälleen kaksi laulajaa, onnea Erik ja Rosa!

Night Club Marilyn hemmottelee keskiviikkona neitokaisia SuperPolttareissa, yleisön pyynnöstä olemme varanneet Atlantiksen Ladies Only käyttöön klo 22.00-23.30. Night Club Marilyn, Mr Finland kiertueen komeat uroot ja Punanaamio toivottavat tervetulleiksi kaikki mimmit siviilisäätyyn katsomatta viettämään hilpeää tyttöjen iltaa. Saavu siis ihmeessä SuperPolttareihin, olitpa sitten tuleva morsio, kaaso, häistä haaveilija tai muuten vain hilpeästä ohjelmasta pitävä. SuperPolttarit yhdistää tiiviinä pakettina huvin ja hyödyn, paikalle kannattaa saapua heti kympiltä. Ohjelmaan kuuluu mm. johdatus polttareiden huimaan historiaan, polttarisuunnitteluinfoa, kutkuttavia kilpailuja ja tyttöenergian täyteistä karaokea. Komet Misterit saavat punan poskille Last Night of Freedom -näytöksessä, jossa kundit esittelevät Punanaamion asuissa kesän polttareiden ja pukubileiden suosituimmat teemat ja hyvällä tuurilla saatat saada kutsun kymppikerhoon tuhmalta lentokapteenilta tai päästä seksikkään poliisin ruumiintarkastukseen.. SuperPolttareita isännöi Mr Finland Ville Mononen. Erikoisohjelmistoa tarjoilemme teille torstainakin. Taika ry:n Hollywood bileisiin Lyniin saavutaan valkokankaan legendoina, julkkiksina, nousevina tähtinä tai wannabe tyyppeinä. Illan päätähtenä lavalla viihdyttää stand-upillaan moottorisahajongleerauksestaan tuttu ihmemies Juha Kurvinen. Värikästä ohjelmaa piisaa myös Kuritån Klubin kevään päätösbileissä, Kuritån Kuolema sisältää mm. livemusiikkia ja tanssia sekä ainutlaatuisen taidehuutokaupan. Kaupan on sekä ammattilaisten että harrastajataiteilijoiden töitä sarjakuvista veistoksiin, tämä on oiva tilaisuus hankkia huokeaan hintaan taidetta kotiin tai vaikkapa kaverin valmistujaislahjaksi! Read more: www.klubikuritan.net. Perjantaina Vegasissa jälleen Karaoken MM-kisojen Suomen Finaalin karsinnat, täysi-ikäiset Suomen kansalaiset voivat osallistua kilpailuun, mikäli eivät ole ammattimuusikoita tai -laulajia. Ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä, kisaan osallistujia pyydetään saapumaan Back Stagelle heti klo 22.00!

Mikaela

03.05.2009

Wappuhulinoiden kanssa samaan ajankohtaan sijoittuu pakanallinen Walpuri, uskomuksen mukaan huhtikuun vaihtuessa toukokuuksi noidat kiitävät luudillaan viettämään noitasapattia Kyöpelinvuorelle. Meillä ei luutia näkynyt, joten eivät vissiinkään poikenneet matkallaan virvokkeita nauttimassa. Upeat säät takasivat sen, että yökerhoihimme juhlimaan saapuneet wappuilijat olivat huisin hyväntuulisia. Maljojen nostoa, valkolakkeja, kilometritolkulla serpentiiniä ja korvia huumaavia vappupillikonserttoja, hauskoja asiakkaita, hilpeää henkilökuntaa. Mitäpä sitä muuta wappuun kaipaisikaan? Perinteitä kunnioittaen henkilökuntamme villiintyi jälleen mahdollisuudesta leikkiä roolileikkejä ja palveli asiakkaitamme mitä omalaatuisimmissa kostyymeissä. Lynin baarista tuttu herrakolmikko Wilho-Mikko-Joni paljasti tällä kertaa naisellisen puolensa, kuulemma tähän muodonmuutokseen ei tarvittu ulkopuolisia stylistejä ja meikkaajia. No enpäs olisi heti arvannut.. Groteski puputyttötrio sai ainakin työkaverien alkupalaverikaffet väärään kurkkuun ja silminnäkijähavaintojen mukaan hillittömiä naurukohtauksia saivat drag queenimme nähdessään myös asiakkaamme. Sitä, pyydettiinkö karvasäärisiltä gender-blender kaneilta puhelinnumeroja, emme tiedä. Ja jos pyydettiin, olivatko pyytäjät miehiä vai naisia?

Wapun päivänä Atlantiksen Karjala Kisastudio täyttyi jälleen ääriään myöten, screenillä tietenkin Suomen MM-peli ja vastustajana Slovakia. Peli piti upeaa tunnelmaa ylläpitänyttä yleisöä viime minuuteille saakka raastavan jännityksen vallassa, vasta jatkoajalla jokseenkin säyseästi pelannut Suomi vetäisi maton seitsemän vuoden takaisen maailmanmestarin alta. Jos Slovakia olisi halunnut olla häijy, olisi Suomen suoritus voitu kuitenkin diskata. Leijonilla kun oli pelissä sääntöjen vastaiset paidat, joissa ei selkämyksessä ollut pelaajanimiä. Niin kurjaa vapputemppua Slovakia ei kuitenkaan tehnyt. No miten Leijonille maistuivat lauantaina valkovenäläiset? No, ei niin hyvin, kuin valkovenäläisille Leijonat. Ei auttanut edes jatkoaika tällä kertaa, pahus. Kun Atlantiksen Karjala Kisastudio avaa jälleen ovensa maanantaina 21.00 alkaen ja keskiviikkona 21.00, odotamme teitä sankoin joukoin tsemppaamaan. Suomi tarvitsee tsemppiä ihan tooodella paljon Kanadan rasvattua koneistoa vastaan asettuessaan!

Vegasin perjantaiyössä oltiin sielläkin MM-tunnelmissa. Karaoken MM-kisojen Suomen finaalin karsinnat starttasivat Back Stagella ja aluefinaaliin tuomaristo nosti joukosta kaksi turkulaista laululintusta. Riikan (vas.) voittobiisi oli That don’t impress me much (Shanya Twain) ja Sanna vakuutti tuomarit Christina Aguileran Beautiful -biisillä. Karsintojahan on vielä kolmena toukokuun perjantaina (8.5., 15.5. ja 22.5.), kisaamaan halajavia pyydetään saapumaan Night Club Vegasin Back Stagelle heti klo 22.00. Ilmoittautumiset otetaan vastaan paikan päällä. Kaikkien kilpailijoiden tulee olla amatöörejä, täysi-ikäisiä ja Suomen kansalaisia. Aluefinaalit järjestetään myöhemmin kesällä ja sieltä karsitaan laulajat Suomen MM-finaaliin. Vain parhaista parhaat pääsevät lopulta edustamaan maatamme itse Karaoke World Championship -kisaan. Vegasin perjantaista kisaa varten voi reenata ensi viikolla kahtena iltana Marilynissä, keskiviikon Turku Students hemmottelee opiskelijakortillisia maksuttomalla sisäänpääsyllä ja Atlantiksessa City Karaoke as usual. Torstaina talo täyttyy opiskelijabileaktiiveista, Kiitosbileissä kiitämme kaikkia meillä vuoden aikana bileitä järjestäneitä opiskelijayhdistyksiä ja ainejärjestöjä. Vuoden sisällä bileitä on järkätty yhdessä 43 yhdistyksen kanssa, suurin osa on järjestänyt kahdet tai useammat kemut. Mainiosta bilevuodesta kiitos kuuluu jokaiselle opiskelija-aktiiville, ilman värikästä opiskelijayöelämää kaupunkimme olisi etenkin arkisin melko ankea paikka. Muutamia yhdistyksiä muistamme kiitosbileissä vuosittain OpiskelijaOskarilla, joka on tunnustus tavanomaista menestyksekkäämmästä ja toimivammasta bilejärjestelystä. Illan ohjelmassa on tietenkin myös karaoke! Älkääkä unohtako sunnuntain Äitienpäivää!

Mikaela

30.04.2009

Olkoon Wappunne huikea, rakkaat tippaleivät ja simasuut! Nyt seuraa väliaikainformaatiota keskellä viikkoa: koska Suomen Leijonat ovat aloittaneet Sveitsin keikkansa hyvällä tsempillä, on Lynissä tiedossa pieniä aukioloaikaistuksia. Turun parhaassa kisastudiossa on nyt jänskätty ja hurrattu jo kahtena iltana. Maanantaina nöyryytettiin niitä Pieniä Merenneitoja ja keskiviikkona härnättiin Tshekkiä. Härnääminen onnistui sen verran mainiosti, että Skodakypärät syöttelivät minne sattuu, viettivät aikaa jäähyllä enemmän kuin lääkäri määrää ja päästivät Leijonat 4-3 voittoon. Voi sitä Leijonatuuletuksen määrää!

Koska te ootte aivan julmetun mainiota yleisöä ja saatte tunnelman kattoon, etäkannustusta oman alkulohkonsa voittoon yltäneelle lätkämaajoukkueellemme jatketaan huomenna perjantaina (1.5.) heti 21 alkaen Atlantiksen Karjala Kisastudiossa, vastaan asettuu tuolloin Slovakia. Samaan syssyyn matsiputkea lauantaina eli Kisastudio kutsuu taasen 21 alkaen ja Leijonien lytättävänä Valko-Venäjä. Yksi huilipäivä väliin ja maanantaina luistellaan & kisaa ysistä etiä päin Atlantiksessa jänskätään, silloin annetaan kyytiä Kanadalle.

Oheiset kuvat ovat kuluneen viikon satoa. Paparrazzimme ikuistivat viikon alkupäivinä sekä Kisastudiofiilistä että AMK Wappua, jälkimmäisessä yön ehdoton kohokohta oli Super Troopersien keikka Night Club Vegasin puolella. Tätä kokoonpanoa voin ihan vilpittömästi kutsua Suomen parhaaksi cover- ja bilebändiksi. Ei pelkästään huippujen biisien takia tai pelkän ammattitaidon takia, vaan nimenomaan yleisön valloittamisen puolesta. Tällaista herkkukimaraa ei ihan joka yö pääse kokemaan ja discon kulta-ajan potpurri sai bileväen täysin hurmokseen! Mut hei hauskaa Wappuilua, nähdään!

Mikaela

26.04.2009

Ihan alkuun jääkiekkoasiaa: Suomen Leijonat ärjyivät lauantaina norjalaisille ja rökittivät reppanat 5-0. Sinivalkopaidat luistelevat jälleen maanantaina ja kaukalon laidalla, Atlantiksessa, kisastudio aukeaa jo 21.00. Pienestä Merenneidosta tuskin on silloin apua tanskalaisille eli tervetuloa kannustamaan Leijonat voittoon! Kisastudiossa jänskätään 21.00 alkaen myös keskiviikkona, Leijonien käsittelyssä on silloin Tshekki! Yrjönaaton kemut keräsivät keskiviikkona paikalle Kääntöpiirin, Forum Romanumin ja Nefan ritareita ja linnananeitoja Pyhän Yrjön jalanjäljille. Lohikäärmeitä ei onneksi näkynyt, joten ritarit saivat keskittyä neitojen viihdyttämiseen.Torstaille tilattu aurinko saapui sovittuna ajankohtana Varvintorille lämmittämään kevään hauskinta autourheilutapahtumaa, TIO ry:n organisoima PGP oli jälleen jymymenestys. Polkuato Grand Prix -mestaruudesta kisasi 15 rallitallia kaupungin korkeakouluista ja jokaista tiimiä oli saapunut kannustamaan huima määrä polkuautofaneja. Varikkotytöt jeesasivat parhaansa mukaan nestetankkauspisteelle kurvailevia kuskeja ja ratatuomarit valvoivat silmä kovana, ettei polkuautoihin vaihdettu salaa sääntöjen vastaisia lisäteholaitteita. Tiukkaakin tiukemman kisan voitti jo toista kertaa peräkkäin Tuonelan Polkijat eli Turun Ammattikorkeakoulun opiskelijayhdistys TUO:n rallitalli. Hyvänä kakkosena maaliin kurvaili kestävän kehityksen opiskelijoiden yhdistys Sykli ja pronssia pokkasivat yliopiston Digit ry:n polkijat. Nopeuskisan kuninkuuteen kaasutteli Kimmo Hollmén Tuonelan Polkijoista, rallitallien Paras Meininki-palkinnon sai Elba ry:n joukkue Datsun ja kunniamaininnalla muistettiin ESN vaihto-opiskelijoiden rallitiimiä. Kisajännityksen lauettua polkijat faneineen suuntasivat Lyniin suureen PGP palkintojuhlaan ja bileet jatkuivat aamun tunteihin. TIO ry:n hellyyttävä, punakeltaraidallinen maskottisika ei ollut taaskaan jaksanut lähteä kotiin. Vaahtomuovinen otus tuijotti meitä takahuoneessa punaisilla golfpallosilmillään perjantaina aamulla töihin tullessamme. Onneksi Lyni on sille kuin toinen koti, joten se odotteli ihan rauhallisesti noutajiaan.

Varsin veikeä on myös sarjakuvahahmo Kuritån, jonka nimikkoklubilla viihdyttiin nyt jo toista kerta Vegasin torstaiyössä. Klubi Kuritån on nuorten, kunnianhimoisten kulttuuriosaajien luomus, jossa on vaikutteita kabareen ja varieteen lumoavasta maailmasta, hetken ajan voit kuvitella olevasi toisessa ajassa ja paikassa. Eri alojen kulttuuriosaajat ovat yhdistäneet osaamisensa ja tälläkin kertaa pääsimme nauttimaan aivan upeista, erittäin taidokkaista esityksistä. Kattaukseen kuului mm. vanneakrobatiaa, pariakrobatiaa, tanssia ja Limtu Sound -bändin viettelevän kuritånta musiikkia. Suosittelen kurittåmuuden kokeilua jokaiselle, joka tahtoo nähdä nuorta suomalaista lavaviihdeosaamista ja viettää hieman tavallisuudesta poikkeavan yökerhoillan. Seuraava Kuritån Vegasissa torstaina 14.5.

Jos et ole ostanut Wapun ennakkolippua, kipin kapin Lynin baariin ostoksille! Wapun vieton voi siis aloittaa jo maanantaina lätkähuumailulla. Tiistaina Lyn ja Vegas täyttyvät AMK Wappu 2009 -juhlijoista. Turun kaikkien ammattikorkeakouluopiskelijoiden yhteisissä pirskeissä Vegasin lauteille nousee hulvaton coverikokoonpano Super Trouper, joka ei sen enempää esittelyjä kaipaa. Keskiviikolla siis MM-lätkän kisastudio Atlantiksessa ja vähitellen virittäydytään työväenjuhlaan. Kaupungin parhaat Wappubileet löytyvät Lynistä ja Vegasista, eli eipä muuta kuin serpentiinit kaulaan ja baanalle!

Juhlaputki jatkuu toukokuun ensimmäisenä. Perjantaina Vegasin Back Stagella starttaavat MM-Karaoken Suomen finaalin karsinnat, joita on neljänä perättäisenä perjantaina. Vuodesta 2003 järjestetty kilpailu on maailman suurin vuosittainen karaoketapahtuma, tänä vuonna huima MM-finaali järjestetään Lahdessa syyskuussa. Yksi kisan ajatuksista on nostaa karaokeviihteen arvostusta, karaoke voi olla muutakin, kuin hämyisen pubin epävireistä alkuiltaohjelmaa. Night Club Marilynin ja Vegasin City Karaokessa laulaneet tietävät, että myös biisilista voi erottua edukseen karaokeviidakossa. Ei humppaa, ei valssia, ei virsiä, ei lastenlauluja tai ällönyyhkyvinkunakammottavuuksia. Niinpä myös Back Stagen MM-karsinnoissa käytetään City Karaokesta tuttua listaa, joka on täynnä meneviä & tunnettuja kotimaisia ja ulkomaisia biisejä. Kisaan ilmoittaudutaan paikan päällä, kisaajien tulee olla täysi-ikäisiä ja Suomen kansalaisia. Kyseessä on amatöörikisa, joten ammattilaulajat ja -muusikot eivät voi osallistua. Tuomaristo valitsee karsintakisoissa laulajat, jotka jatkavat aluefinaaliin ja sieltä parhaat jatkavat Suomen MM-finaaliin. Itse MM-loppukilpailussa Suomea edustaa kaksi naista ja kaksi miestä.

Mikaela

19.04.2009

Ote erään opiskelijan läppärin näytöltä: ”Luennolla krapulassa. Taas. LOL.” Naamakirja, tuo alkuaan Harvardin opiskelijoiden sisäiseksi yhteisöksi luotu hässäkkä, on maailmanlaajuiseksi paisuttuaan saanut tutkijat liikenteeseen. Ohio State Universityn tutkimukseen osallistuneista facebookkaajista kolme neljäsosaa oli sitä mieltä, että naamakirjan äärellä roikkuminen ei häiritse heidän opiskeluaan. Tutkimuksessa kuitenkin selvitettiin sekä Facebook aktiivisuutta että opintomenestystä ja tutkijoiden mukaan huonoilla arvosanoilla ja aktiivisella verkossa notkumisella näyttäisi olevan jonkin sortin yhteys. Facebookaktiivit opiskelivat keskimäärin vain 1-5 tuntia viikossa, kun muut käyttivät pänttäämiseen 11-15 viikkotuntia. Tutkijat toki myöntävät, että luontaisesti opintoihinsa laiskasti suhtautuvat keksivät ilman Facebookkiakin hyviä tapoja elbata. Facebook on vain yksi oiva tapa pitää itsensä mukatouhukkaana. Yltiöintensiivisesti elämäänsä raportoivien toiminnassa on havaittavissa vaikutteita takavuosien Tamagochi maniasta. Virtuaalilemmikkiä piti hoivata jatkuvasti, sillä se muistutti alituisesti olemassaolostaan hälyttämällä ja uhkailemalla nälkäännääntymisesllä tai kuukahtamisella. Nyt pelkona on sosiaalisen verkoston näivettyminen ja sinkoutuminen sosiaaliseen tyhjiöön, kauas tapahtumien keskipisteestä. Jotta et ole oman elämäsi Tamagochi, elä verkkoelämää kohtuudella, jookos! Läppäreiden äärestä irtauduttiin face-to-face ainakin sankoin joukoin keskiviikon Palapelibileisiin ja torstain Lemppari United -karkeloihin. Palapelinpalojenmetsästyksessä tehtiin tämän viimeisen episodin kohdalla huima ennätys: ensimmäinen, neljä eri väristä palaa Lynistä löytänyt ja yhdeksi palapeliksi koonnut joukkue ilmoittautui seitsemän minuuttia avaamisen jälkeen ja kakkosjoukkue vain kuusi minuuttia tämän jälkeen! Corona Skies päräytti kaksi kurkoa coverisettiä Vegasissa ja fiilis oli kaikin puolin sellainen, että jengi janoaa lisää tätä! Turun Ammattikorkeakoulun Lemppari United on sekin bileväen yksi ihan all time lemppari, poikkialaiset bileet tarjoavat jokaiselle jotakin. Tällä kertaa siis jopa kahdessa kerroksessa.

Tulevan viikon bileburgeri on taas rakennettu maanantaista lauantaihin herkuista, joita ei voi olla maistamatta. Mondaybar on vuoden 110. päivä ja juhlateeman päivälle voi valita vapaasti. Samaisena päivänä vuonna 1534 löytöretkeilijä Jaques Cartier aloitti matkan, jonka aikana hän löysi Kanadan, taidemaalari Joan Miró syntyi 1883, vuonna 1972 Apollo 16 laskeutui kuun pinnalle ja 2001 Kiina poisti homoseksuaalisuuden mielisairauksien listalta. Amerikkalaisten kansallinen juhlapäivä Patriot’s Day osuu tänä vuonna maanantaille. Tiistain Keittopäivässä viihtyvät jatkoilemassa ainakin oikeustieteellisen valmennuskurssilaiset, jotka ovat hetkeksi irrottautuneet prosessioikeutta, perhevarallisuuden hallinnointia ja yritysoikeutta käsittelevien valintakoeopusten keskeltä. Keskiviikon bileiden suojelija Night Club Marilynissä on Pyhä Yrjö, tuo kaikkien janoisten sankari. Vai mikä se nyt oikein oli. Yrjön päivän aaton bileissä lohikäärmeitä kesyttävät Kääntöpiiri, Forum Romanum ja Nefa. Nopeimmille kolmen kopla on varannut myös uniikit haalarimerkit! Torstaina urheiluhuumaillaan Lynissä ja Vegasissa heittäydytään kulttuuriaallon vietäväksi. Legendaarinen Polkuauto Grand Prix poljetaan jälleen Varvintorilla klo 17 alkaen. Ainakin 14 rallitallia on ilmoittautunut mukaan mestaruusmittelöön, tallipäälliköt hiovat jo polkijastrategioita ja zuumailevat rengasseoksia. Nelihenkisiä joukkueita katsomossa kannustaa monisataapäinen yleisö, jonka jammailulle rytmit antaa virallinen PGP dj. Itse rata kysyy ajotaitoa, mutta taitoalaji on myös pakollinen ja hykerryttävän hauska varikkopilttuulla pyörähtäminen nestetankkauksineen. Virallisille jatkoille Lyniin klo 21 alkaen saapuvat niin rallitallipoppoot kuin yleisökin ja juhla jatkuu aamun tunteihin! Vegasisissa kulttuurinnälkäisiä ruokkii Kurittåmat Ruuhkavuodet, kolmiosaisen klubikokonaisuuden kiehtova kakkososa sisältää mm.sirkustaidetta ja livemusaa. Lisää kurittåmuuksista voi lukea osoitteessa www.klubikuritan.net.

Sitten katsellaan hieman pidemmälle tulevaisuuteen: Muistahan hankkia itsellesi ennakkolippu Lynin Wapunaaton (to 30.4.) bileisiin, 5 Euron hintaisia piljettejä voi ostostella itselle ja kavereille baaritiskiltä! Wappubileily aloitetaan itse asiassa jo kyseisen viikon tiistaina, virallinen AMK Wappu levittäytyy silloin Marilyniin ja Vegasiin. Järjestäjinä Turun alueen ammattikorkeakouluopiskelijoiden kattoyhdistykset eli TUO, Novium, Humako ja O’Diako. Serpentiinizembaloissa bilekansan riemuksi livenä Vegasin stagella coverbändien kunkku, Super Trouper. AMK Wappuun ennakkolippuja hintaan 3 Euroa Ammattikorkean Ruiskadun kirjakaupasta. Ennakkolipun ostamalla varmistat itsellesi myös haalarimerkin, joita itse tapahtumassa on jaossa vain rajoitetusti. Wapun päivänä eli perjantaina starttaavat Vegasin Back Stagella Karaoke World Championships Suomen finaalin karsintakilpailut, joita on neljänä perättäisenä toukokuun perjantaina. Seitsemättä kertaa järjestettävän, erittäin tasokkaan KWC:n maailmanfinaalit lauletaan syyskuussa Lahdessa. Suomen finaalin karsinnoista jatkoon päässeet kisaavat kolmipäiväisessä tapahtumassa ensin Suomen maafinaalissa, jossa parhaista parhaat poimitaan Suomen edustajiksi 26 maasta saapuvien laulajien maailmanfinaaliin. Maailmanmestareita odottaa mm. levytyssopimus. Karaoke World Championship karsintakiertuesivuilta saa lisää tietoa www.kwc.fi/suomi.

Mikaela

13.04.2009

Kevät saa bilettäjät aina kirmaamaan yössä kuin iloiset pikku kanit konsanaan ja pääsiäisviikko tarjosikin kaikille city-kaneille monta villiä yötä. Ei ole oikeastaan mikään ihme, jos meissä kaikissa asuu pieni kani. Pääsiäisen actionfiguurit ovat nimittäin hyvin ehtiväisiä eläimiä ja kaniuden syvintä olemusta puput ovatkin opettaneet ovelasti ihmiskunnalle melkoisen kauan. Jo tuhansia vuosia sitten kanit vakuuttivat erinäisille kulttuureille olevansa itseasiassa jumalia. Niinpä kanijumalia palvottiinkin kilvan eri puolella maailmaa. Kun kanit kuulivat kiinalaisten valitsevan horoskooppisymboleikseen eläimiä, ilmoittivat hekin haluavansa oman paikkansa kuukalenterista. Läpi meni sekin. Suvunjatkamisen ekspertit onnistuivat nappaamaan 1600-luvulla paikan yhtenä pääsiäisen tunnuseläimenä ja hedelmällisyyden symbolina. Kanit ovat ujuttaneet itsensä myös sarjakuviin (Väiski Vemmelsääri) ja satukirjoihin (Liisa Ihmemaassa, Nalle Puh). 1950-luvun alussa neuvottelupöytään istui kanien kanssa Hugh Hefner, joka lopulta valitsi leikkisää seksuaalisuutta edustavan kanin Plyboy-imperiuminsa tunnukseksi. Viimeisen sadan vuoden aikana jänöt ovat viettäneet myös aktiivista kaupunkielämää. Urbaanikanikanta on vaivuttanut esimerkiksi pääkaupunkiseudun viheryksiköt lähes epätoivoon. Ihmisten luontoon vapauttamien lemmikkijänöjen jälkeläiset ovat ravinnon suhteen erittäin kokeilunhaluisia, uusia makuja löytyy mm. kasvitieteellisistä puutarhoista. Lisäksi niillä on useita deittikumppaneita ja ne ovat seksin suhteen hyvin vapaamielisiä. Mitä urbaanikanit meille viestittävät? Opetus 1: Jos ravintolassa on uusi ruokalista tai baaritiskillä uusi juomalista, kannattaa kokeilla uutuuksia. Opetus 2: Elä hetkessä!

Bileviikko alkaa taas maanantaista Pääsiäisestä huolimatta. Opiskelijabilekausi jatkuu edelleen, keskiviikkona ja torstaina hillutaan kumpaisenakin päivänä kahden kerroksen keväisissä megabileissä. Keskiviikko on jälleen palapelien yö, Palapelibileiden episodi neljä päättää tämän vuoden bilesaagan ja himoittuja haalarimerkkejä bileistä koonneet saavat vihdoin yhdistettyä neljästä palasta yhden ison palapelin. Asteriskin, Deltan, Kemistien ja IVA:n järkkäämissä bileissä luvassa on palapeliohjelmaa niin Lynissä kuin Vegasissakin, samalla lipullahan pääsee molempiin yökerhoihin. On palapelinpalojen metsästystä, palapelikaraokea ja Vegasin stagella livenä IVA:n opiskelijakundien Corona Skies-bändi, joka Palapeleissä heittää kehiin covereita hyvillä höysteillä. Torstain upstairs/downstairs -bileiden puikoissa heiluu Lemppari United eli Turun Ammattikorkeakoulun Lemminkäisenkadun yksikössä majaansa pitävien opiskelijayhdistysten veikeä yhteenliittymä. Tämän poppoon tuntien ennustan villiä & huikean hauskaa bileyötä Vegasissa ja Lynissä, tule haalareissa tai ilman!

Salossa majailevan matkapuhelinvalmistajan heppujen kädet hikoilevat aiempaa useammin ja enemmän, sillä näppärät aasialaiset kehittelevät toinen toistaan houkuttelevampia hilavitkuttimia elektroniikkanälkäisen maailman tarpeisiin. Kännykkäbisneksen markkinajohtajalla on ihan syytäkin olla varpaillaan ja jänskätä ensi torstain neljännesvuositulosta, sillä yhä useammin Aasian ja Jenkkien uutuuksien markkinoille laskeminen tapahtuu askeleen edellä Suomen tyyppien uusinta tuotetta. Seuraavassa hyvä esimerkki siitä, miten kuluttajat äänestävät jaloillaan (tai tässä tapauksessa käsillään). James Bond-henkisiä rannekellopuhelimia on ollut jo jonkin aikaa markkinoilla, mutta edelleenkään sinivalkoista versiota ei ole ollut tarjolla. Venailuun lopulta kyllästynyt Night Club Vegasin dj Roy kääntyikin kaukoidän puoleen ja oma agenttipuhelin kaikilla herkuilla kamerasta nettailumahdollisuuksiin saapui pikarahtina herran iloksi. Ranteelleen höpöttävä dj:mme ei siis ole saanut talvilomatuliaisena kädelle puhumista aiheuttavaa trooppista sairautta, vaan nauttii uuden ja erinomaisen näppärän pikkupuhelimensa ominaisuuksista! Royn tarkkailun lisäksi kannattaa katsella myös Vegasin sisustusta, sillä Night Club Vegas on saanut näin kevään korvalla uutta särmää. Kevätremontissa toimme tilaan uusia värejä, valoja ja järjestelimme tilaa hieman uudelleen. Asiakkaiden toivomuksesta muokkasimme mm. tanssilattian laidalle paremmin isoja ryhmiä palvelevan, yhtenäisen sohvakokonaisuuden. Samalla valmistaudumme vähitellen kesäkuun alussa voimaan astuvaan tupakkalakiin, joka asettaa yökerhon tupakointialueelle tiettyjä vaatimuksia.

Mikaela

05.04.2009

Pila. Huijaus. Petos. Vedätys. Urbaanilegenda. Salaliittoteoria. San Diegossa asusteleva Alex Boese on perustanut eri tyyppisten huijausten historialle pyhitetyn museon, jota ei oikeasti ole olemassa. Museona toimii nettisivu, Museum of Hoaxes, jonne kuraattoriksi itseään tituleeraava Boese on koonnut enemmän ja vähemmän tunnettuja höynäytystapauksia parin tuhannen vuoden ajalta. Ajanlaskumme alussa käytännön piloja ja huijauksia ei vielä tehty sähköpostin välityksellä tai saatu valtakunnalliseen levitykseen telkussa, mutta ihan näppärä on Homo Sapiens aina ollut keksimään jotakin toisten pään menoksi. Sekä huumorimielessä että oman edun tavoittelutarkoituksessa. Toisaalta, Homo Sapiens on välillä myös tavattoman tyhmä. Vuosisatoja hyväuskoisia on kusetettu esimerkiksi ketjukirjeillä ja etenkin sähköpostiaikaan esimerkiksi nigerialaisilla, roskapostina tupashtelevilla ns. 419 -petosmeileillä. Ohjeiden mukaan toimivalle luvataan näissä kirjeissä suuria summia rahaa. Aprillipilat ovat yleensä melko harmittomia, aprillipäiväpilana läpi meni vuonna 1957 BBC:n raportoima ”Spagettisato Sveitsissä ennätyksellinen lauhan talven ansiosta” -uutinen. Telkun katsojat olivat soitelleet kilvan tiedustellakseen spagetinkasvatusohjeita. Me emme huijanneet teitä Aprillipäivästä huolimatta, Traden Ei Teemaa -partyt saivat taas talon täyteen jos vaikka minkälaisiin asusteisiin sonnustautuneita bilettäjiä. Are you ready to get down and boogie? Torstaiyön disco feverin Lyniin toivat ainejärjestöt Nefa, Nirvana ja Vare, 70’s -bileissä sulassa sovussa jamittelivat niin viimeiset hipit ja Detroitin korruptiokytiltä näyttävät viiksivallut kuin seiskytluvun täydelliset kotirouvat ja diskoafrodiivatkin. Boo-yah!

Kumpi oli ensin, muna vai kana? Tämän pohtimista voi Pääsiäisviikolla harrastaa niin Marilynissä kuin Vegasissakin. Marilyn on tipukarnevaalin kunniaksi avoinna poikkeuksellisesti maanantaista sunnuntaihin, täytyyhän teitä pääsiäisenä helliä. Myös Vegas ilahduttaa biletyttämällä mämmipakoisia keskiviikosta lauantaihin. Mainittakoon lisäksi, että Vegas siirtyy taasen kesäaikaan eli Pitkäperjantaista alkaen perjantaisin sisäänpääsy on ilmainen koko illan. Keskiviikolle on tarjolla opiskelijabileet molemmissa kerroksissa. Yliopiston Kemistien legendaarisen Kaljaviestin viimeinen rasti löytyy Marilynistä, suuren suunnistusrupeaman päätteeksi kunnon kemut ovat paikallaan. Historiaa vissiin oikeasti tehdään öisin, sillä Vegasiin kirmaavat mm. Kritiikki ry (historian opiskelijat) ja P-Klubi (poliittinen historia). Historian teon kielenhuollosta vastaa Kanta ry (suomen kielen opiskelijat). Luvassa on kuulemma jännittäviä, hämmentäviä, hupaisia ja villejä bileviihdykkeitä. Pukeutumiskoodina mainitaan sekametelisoppa, pukeudu niin kuin huvittaa. Luudallakin saa saapua. Kaikessa omituisuudessaan bileet kantavatkin siis kolmikirjaimista nimeä WTF, joka on nettislangia ja lavennettuna versiona kuuluu What The Fuck? Bileiden virallisena kummina toimii WTF Panda.

Me olemme onnellisessa asemassa siinä mielessä, että saamme olla mukana elämänne pienissä ja suurissa iloissa. Pääsemme niistä osallisiksi kun kertoilette kuulumisianne, mutta monestihan niitä elämän hilpeitä puolia saavutte meille myös nimenomaisesti juhlistamaan. Synttäreitä, kihlajaisia, polttareita, häiden jatkoja, luokkakokouksia, opiskelupaikan saamista.. Sekä Marilynin Atlantista että Vegasin Back Stagea varaillaan ahkerasti kokoontumisajoihin. Tätäkin kirjoitellessani kuuluu Atlantiksesta synttäreitä viettävän poppoon onnittelulaulu. Night Club Vegasin Back Stagella puolestaan juhlistettiin tässä eräänä iltana kantiksemme Rikun (ks. kuva) uurastuksen hedelmiä: omaa firmaa pyörittävä tietotekniikkaspesialisti on töiden ohella ehtinyt jossain ihmeen välissä suorittaa erinomaisin arvosanoin sekä insinööritutkinnon Ammattikorkeakoulusta että yrittäjyyden erikoisammattitutkinnon Johtamistaidon Opistosta. Molemmista opinahjoista herra pokkasi todistukset saman kuukauden sisällä. Hatun noston paikka!

Mikaela

29.03.2009

Kesäaikaan siirryttiin siis lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, mutta operaatioon valmistauduttiin jo hyvissä ajoin viime viikolla. Minijuhannustaikoja, juhannuskukkien metsästystä ja muita kesäsuggestion muotoja viljelivät Lynissä keskiviikkona Kemistit ja Kanta, Pikkujuhannuksen tarkoituksena oli muistuttaa talven olevan vain ohimenevä vuodenaika. Muuttolintuja ja öttiäisten heräilyä malttamattomina odottelevat Synapsi ry:n maantieteen ja biologian opiskelijat olivat hekin päättäneet järjestää tekemistä kevättä kaipaaville, levottomille sieluille ja Vegasissa elämää hilpeytettiin Kesäaika-teemalla. Talvelle annettiin kyytiä myös torstain bileissä. Bilejärjestäjä saapui paikalle vesireittejä, Jäänsärkijäbileiden takaa löytyi nimittäin AAly ry eli Akateeminen Aurajokilaivuriyhdistys. Nämä kick off-bileet olivat tilaisuus valmentautua toukokuiseen, Akateemiseen Aurajokilaivuritutkintoon tutustumalla potentiaalisiin tutkinnonsuorittajakollegoihin tanssin, laulun ja villiintymisen merkeissä sekä lunastamalla itselleen ennakkopiljetti AATU-kierrokselle hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Vesireittejä paikalle saapui Vegasinkin bilepoppoo. Suoraan Itämeren aalloilta suurille jatkositseille rantautuivat Turun Kauppakorkeakoulun kansainvälisen jaoston, NESU:n (Nordiska Ekonomie Studerandes Union) risteilyosallistujat. NESU järkkää siis vuosittain huiman risteilyn, johon saapuu osallistujia eri puolilta Suomea. Uutuutena pakettiin kuuluivat tällä kertaa Vegasin huimat & unohtumattomat jatkositsailut, joiden riemastuttava tunnelma säilyy muistissa pitkään!

Jäähyväiset maaliskuulle heitetään maanantaina ja tiistaina. Aprillipäivän Ei Teemaa-bilekonseptin takaa löytyy Trade ry. Aprillipäivään on hankala laittaa teemaa, koska kukaan ei voisi olla varma siitä, onko bileteema tosiaan olemassa vai ei. Eli jokainen voi Aprillipäivän kunniaksi pukeutua ihan minkä teeman mukaan tahansa ja näin ollen myös jotakuinkin uskotella olevansa ihan kuka tahansa. Torstain aikakonekyydit tarjoaa kolmen kopla yliopistolta, kauan odotetut ja kaivatut 70’s bileet by Vare, Nefa & Nirvana ovat suurta psykedeelisten kukkakuvioiden, afrojen ja tolppasaappaiden juhlaa. Äläkä unohda trumpettipöksyjä! Parhaat puvut palkitaan, vapise Austin Powers!

Viikonloppuna ruuvatkaa sitten ovikellot irti, viimeistään lauantain biletysreissulta kotiin palatessanne. Tai siis jos tykkäätte pikkuvirpojista Palmusunnuntain aamuna, voitte toki pitää ovikellot paikallaan. Vaihtoehtoisesti voi toki laittaa postiluukun viereen lapun ”Ei virpojia, kiitos”, mikä lienee kuitenkin epäsopivaa. Lapsia tuskin voi rinnastaa mainospostiin.. vai voiko?

Mikaela

23.03.2009

Kaikkien värien sävyistä ihmissilmä pystyy erottamaan eniten vihreän sävyjä. Länsimaissa vihreä edustaa sekä hyvää että pahaa. Toisaalta puhutaan kasvun, nuoruuden, elämän sekä parantamisen väristä ja liikennevaloissa lupaan edetä, mutta ajatusten siirtyessä vihreänä kuohuvaan kateuteen tai myrkynvihreän sävyihin ollaankin ihan eri maailmassa. Irlantilaiset ovat aina ottaneet tosissaan monia asioita, joihin kuuluvat mm. erinäiset panimo- ja tislaamotuotteet, mutta myös vihreä väri. Jos ajattelet Irlantia, ajattelet vihreää. Ja niitä panimo- ja tislaamotuotteita. Juuri tähän nämä Smaragdisaaren asukit pyrkivätkin (lienevätkö kaikki niitä vihreitä, ovelia maahisia eli Leprachouneja), eikä aivopesuprojekti ole onnistunut lainkaan hullummin. Erään suurimmista kansallisista juhlistaankin irlantilaiset ovat vuosisatojen kuluessa juurruttaneet kaikkialle maailmaan, vihreät lonkerot ulottuvat nyt Suomeenkin. Saimme tartunnan ja St Patrick’s Day otettiin Lynissäkin vastaan asiaankuuluvasti vihreän kaikissa sävyissä, hilpeiden irkkubiisien tahdissa. Myönnettäköön, että tarttuvia pubilauluja hoilottavien kansanmuusikoiden lisäksi saari on syytänyt maailmalle nummiltaan muitakin erinomaisia musiikillisia ihmeitä, kuten U2, Sinead O’Connor, The Corrs, Thin Lizzy ja The Cranberries. Suotakoon siis Irlannin kansalle mahtipontinen sanonta ”Everyone’s Irish on March 17th”, se kun on kuitenkin vain yksi päivä vuodesta! Iirin kieli ei päässyt onneksi päässyt totaalisesti sumentamaan aivojamme, sillä keskiviikon Neuroviisujen puikoissa häärivät Skandica ry:n pohjoismaisuutta edustavat opiskelijat. Torstain Haalarit Liekeissä ei hurjasta nimestään huolimatta liittynyt noitarovioihin, TIO ry:n ja Tuore ry:n bilettäjillä ei suinkaan ollut mitään inkvisitiohenkistä vainoamisohjelmaa, päin vastoin. Liekeissä oltiin ihan toisessa merkityksessä..

Vegasin torstai oli Kuritån. Poikkitaiteellinen ja kolmen korkeakoulun opiskelijoiden (Turun Yliopisto, Humanistinen Ammattikorkea ja Turun AMK) yhteistyössä tuottama, kolmiosainen klubikokonaisuus viihdyttää sekä yllättää kulttuuriosaamisella yökerhoympäristössä. On paljon yökerhoasiakkaita, jotka eivät välttämättä erikseen milloinkaan lähtisi katsomaan sirkusta ja kulttuurin suurkuluttajia, jotka eivät kovin useasti eksy yökerhoilemaan. Kuritån Klubin yksi ajatus onkin saattaa yhteen nämä kaksi ihmistyyppiä ja tarjota molemmille normaalista poikkeava ilta. Teatteria, musiikkiperformanssia, nokkelaa jongleerausta ja ties mitä hubaa oli tarjolla jo nyt otsikolla Kuritån Syntymä. Ja jatkoa seuraa 23.4., silloin teemana Kurittåmat Ruuhkavuodet! Tulevana keskiviikkona aanaillaan kesäaikaan siirtymistä kahdessa kerroksessa: Kemistien ja Kanta ry:n johdolla vietetään Lynissä Pikkujuhannusta ja Kesäaikabileitä Synapsin kanssa Vegasissa. Torstai tuo tullessaan Aurajokilaivureiden huiman Jäänsärkijäluokan Lyniin (special haalarimerkki jaossa nopeimmille!!) ja 23.30 jälkeen ovensa avaa myös Kauppakorkeakoulun Sitsien näyttämönä toiminut Vegas.

Sunnuntaina siirrytään sitten siihen kesäaikaan eli kelloja siirretään ööö.. tunnilla eteen päin. Lähtekäähän siis lauantaina bilettämään hyvissä ajoin, sillä yö pätkäistään tuntia aiemmin. Toki se otetaan taas sitten syssyllä takaisin. Mutta jos nyt vaikka sattuisit törmäämään johonkin kiintoisaan tapaukseen juuri silloin loppuyöstä, voi sen yhden tunnin puuttuminen olla ärsyttävä asia. Eli tulehan löytämään se kiintoisa tapaus hieman aiemmin illalla! Ja jälleen kerran iloisia perheuutisia: Pekan ja allekirjoittaneen perhe kasvoi tiistaina pienellä Bengalikissavauvalla. Nuoriherra tottelee nimeä Ramses ja 15 vk iästään huolimatta on jo nyt osoittanut niin suurta älykkyyttä, että Mensan testit sujunevat viimeistään vuoden päästä. Olohuoneleopardimme tykkää korkeista paikoista, paijauksesta, raa’asta naudanlihasta ja kissanmintusta. Teille kaikille terkkuja!

Mikaela

16.03.2009

Aikavyöhykkeiden yli singahtelevien riesa, jet lag, kävi meilläkin vierailulla viime viikolla messuilta paluun jälkeen. Etenkin lännestä itään lennettäessä vuorokausirytmi ja elimistön tasapaino ottavat siipeensä. On ihan tyypistä kiinni, miten kauan oireet kestävät ja kuinka voimakkaiksi ne äityvät, mutta viheliäisiä ne joka tapauksessa ovat. Silloin nukuttaa, kun pitäisi olla pirteä ja kun vihdoin pääsee nukkumaan, ei unesta ole tietoakaan. Opiskelijoiden normaalille vuorokausirytmille kyytiä antoivat viime viikon bileissä oikislaiset kera kansainvälisten vieraidensa keskiviikkona, Sex i Lex toi esiin joskus vakavamielisiksikin luultujen lainlukijoiden öisen kaksoiselämän. Torstaina Silliä ja Kuravettä tarjoilivat valtaisalle bilettäjäjoukolle terveysalan opiskelijayhdistys TSTS ja bioalojen Elba, jo muinaisista ajoista saakka perimätietona säilytetty bilekonsepti toimii taianomaisesti yhä edelleen! Samaan aikaan Vegasissa vertailtiin duunivaatteita. Unelma-ammattien ympärille rakennetut Anglican & Kääntöpiirin kekkerit olivat innoittaneet osan pukeutumaan lapsuuden haaveiden mukaisesti (poliisi, palomies, lääkäri, lentoemo), osa luotti rohkeasti tulevaisuuteen pukeutumalla tämän hetkisiin unelmiinsa (saippuasarjan tähti, tarzan ja perijätär). Taisi joukossa olla myös joku opettajaksi tai kielenkääntäjäksi sonnustautunut ; )

Tiistaina kaikki ovat irlantilaisia, siitä pitää huolen St Patrick’s Day, jonka järkkäämme yhdessä Turun Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan kanssa. Roomalaiskatolisesta perinteestä alkunsa saanut juhla (Pyhä Patrik on Irlannin suojeluspyhimys) on levittäytynyt kaikkialle maailmaan ja ennen kaikkea se juhlistaa iloista irlantilaista mielenlaatua. Joissain maissa juhla on kansallinen vapaapäivä, sen aikana järjestetään suuria paraateja ja jopa kaupungin halki virtaava joki saatetaan värjätä vihreäksi (Aurajoki on jo valmiiksi vihreä). Muusiikki, ruoka ja juoma sekä hurvittelu ystävien keralla ovat must ja hommaan virittäydytään hyvissä ajoin. Juhlaan valmistautuminen oli täydessä vauhdissa messumatkamme aikana Jenkeissä, kaupat olivat täynnä vihreitä vaatteita ja rekvisiittaa. Vihreän saaren nummilta alkunsa saaneeseen vuotuisjuhlaan kuuluu siis erottamattomana vihreä väri, joten sonnustautuminen vihreään ainakin joltain osin osoittaa viitseliäisyyttä! Keskiviikon Neuroviisut on karaokekisa, jonka taustalla vaikuttaa yliopiston pohjoismaisten kielten opiskelijoiden järjestö Skandica ry. Kyseinen ainejärjestö pesi muut viime vuotisissa karaokekisoissa, niinpä heille lankesi tällä kertaa järjestelyvuoro. Lynin torstaissa ovat Haalarit Liekeissä inssien ja restonomien johdolla. Luvassa on ainakin erinomaisen kiintoisaa lavasäpinää kisojen ja esitysten muodossa, sillä rekvisiittavarastollamme on käyty ahkerasti tsekkaamassa vaatteita ja peruukkeja. Night Club Vegasissa ensi-iltansa saa Kuritån Klubi, uudenlaista yökerhokulttuuria luova ja kulttuurielämyksiä yökiitäjille tarjoileva alan opiskelijoiden yhteenliittymä. Turun yliopiston, Taideakatemian ja Humanistisen ammattikorkeakoulun osaajat hemmottelevat kulttuurinnälkäisiä useampaan otteeseen, torstain Kuritån Syntymä on kolmiosaisen klubisarjan ensimmäinen osa. Vegasin lavalla nähdään tällä kertaa sirkustelua, teatteria ja livemusaa. Vegasin dj:n seurana häärivät klubin omat dj:t. Lisää tietoa klubin taustoista, ohjelmistosta ja ennakkolipunmyynnistä saa sivuilta www.klubikuritan.net.

Jälleen kerran kertomuksia löytötavaramaailmasta. Päivän opetus: hyvin pienillä esineillä saattaa olla suuret seuraukset. Tänään tein jälleen pari asiakastamme hyvin, hyvin onnellisiksi ja he välttyivät mitä todennäköisimmin tiukkasanaiselta parisuhdepalaverilta kotiin mennessään. Aina silloin tällöin yökerhoistamme löytyy kihla- ja vihkisormuksia, jotka ovat bileillan tiimellyksessä päässeet katoamaan. Viime viikonloppunakin kaiverruksin varustettuja sormuksia oli päätynyt löytötavaroihin joitain kappaleita ja niiden perään soiteltiin vähintäänkin hätääntyneenä. Oikean kokoiset sormukset eivat ihan itsekseen sormesta normaalisti tipahtele, mutta taskuun yökerhoilun ajaksi sujautettu rinkula onkin sitten ihan toinen juttu. Kadonneen sormuksen selittely ei liene mitenkään mieluisaa puuhaa kenellekkään. Pitäkääpä siis helyistänne huolta.

Mikaela

09.03.2009

Ei, en tahdo tietoisesti syödä apinan aivoja ja lampaan peräsuolta tai hakemalla hakea trooppista tautia jättämällä rokotukset tai lääkkeet ottamatta. En tahdo joutua juoksuhiekkaan kokeillessani, upottaako se, paeta tulimuurahaisia tunkemalla niiden reitille tai jäädä rikollisliigan panttivangiksi kuljettuani tahallani tai vahingossa harhaan. Pidän kyllä omituisuuksista tiettyyn pisteeseen saakka. Pidempiä aikoja trooppisissa oloissa ja hyvinkin vieraassa kulttuurissa vietettyäni tiedän mitä eroa on monsuunilla ja Turun vesisateella. Tiedän, miten malaria, lepra, kolera ja hepatiitti voivat tarttua ja miten niiltä voi yrittää suojautua. Tiedän, että aina ei tiedä, mitä lautaselle kauhotaan. Tiedän, että on äärettömän ajattelematonta heittäytyä tyhmänrohkeaksi ja tunkea nokkansa sotilasalueelle tai terroristien koulutusleiriin. Siksi minusta ei olisi kirjoittamaan sen nimisiä kirjoja kuin Come Back Alive tai The World’s Most Dangerous Places. Kirjahyllystämme löytyvien opusten kirjoittajalla Robert Young Peltonilla olisi varmaan ollut P-klubin keskiviikkoisissa Mad Adventures -bileissä huisin hauskaa, kyseiset kemut olisivat tarjonneet hyvän tilaisuuden kertoilla yleisölle villeistä seikkailuista. Lynissä pelottavimpia tilanteita olivat onneksi ehkä karaokeen uskaltautuminen ja iskurepliikin valinta baaritiskillä. Torstaina punaposkiset opeopiskelijat ottivat ulkoilupäivän jälkeisestä After Skistä ilon irti. Jos päivän punaposkisuuden aiheutti pakkanen, yön punaposkisuus oli seurausta jostain ihan muusta.

Tämän viikon viralliset pikkutuhmuusbileet loihtii Lex ry. Oikislaisten kansainvälisen viikon ohjelmaan kuuluu perinteisesti huima määrä sitsejä, ekskursioita, jonkin sortin koulutusta, vuosijuhla ja tietenkin kohokohtana Sex i Lex partyt keskiviikkona. Turkulaiset laki-immeiset unohtavat hetkeksi pykälät ja momentit, kiikuttavat bileisiin myös kv-viikolle saapuneet pohjoismaiset vierailijansa ja hilluvat aamun tunteihin. Setti jatkuu torstaina, silloin oikeustieteilijät pelmahtavat Vegasiin päiväexculle kuuntelemaan rahapelilainsäädäntöesitelmää. Torstaiyönä tapahtuu jälleen sekä Lynissä että Vegasissa. Terveysalan opiskelijoiden yhdistys TSTS kera bioalojen Elban ottaa Lynissä varaslähdön kevääseen Silliä & Kuravettä -bileiden muodossa ja unelma-ammattien duunivaatteissa biletetään Vegasissa, Kääntöpiirin & Anglican bileiden nimi on When I Grow Up. Onhan tietenkin toivottavaa, että jokainen päätyisi duuniin, josta oikeasti voi sanoa pitävänsä. Joku amerikkalainen tutkija oli eräässä lapsuuden muuttumista käsittelevässä dokumentissa kovin huolissaan siitä, etteivät nykyajan muksut enää unelmoi perinteisistä ammateista. Nykyään toiveammatteja ovat mm. elokuvatähti, miljonääri, huippumalli, uhkapeluri ja Barbie. Heh, ilmoitustaulultani löytyvän tarran teksti ”I want to be just like Barbie, that bitch has everything” onkin siis ehkä jonkin lapsukaisen ammatinvalintapsykologille ilmaisema ammatillinen tavoite : ) Ennakkotietoa vielä ensi viikosta: Irlannin lahja maailmalle, hulvaton koko kansan juhla St. Patrick’s Day rantautuu nyt myös Lyniin, tiistaina 17.3. juhlitaan neliapiloideiden ja maahisten keskellä yhteistyössä Turun Kauppakorkeakoulun kanssa! Eli pukeutukaapa silloin vihreään!

Uusia ideoita ja villejä visioita, niitä ammennamme esimerkiksi messureissuilta. Maailman suurimmat yökerhoalan ammattilaismessut järjestetään vuosittain Las Vegasissa. Neonvaloissa kylpevä Sin City kokoaa messujen ja niiden oheisohjelmiston muodossa yhteen niin alan kovimmat brändit kuin parhaat osaajatkin, verkostoituminen kuuluu kuvioon ja hommaan oikein asennoituvat eivät milloinkaan lähde tapahtumasta tyhjin käsin. Näillä messuilla esitellään yökerhoalan viimeisimmät innovaatiot ja trendit, tarjolla on myös monipuolisia asiantuntijaluentoja taloudesta mixologiaan ja iltatapahtumissa avautuvat ovet kymmeniin kaupungin yökerhoihin. Näiltä messuilta on vuosien aikana tullut tilailtua valtavat määrät laitteita, tuotteita ja tavaroita. Sitrusleikkureita, frozen-drinksukoneita, teemabilerekvisiittaa, dj-laitteita valoista savukoneisiin, sisustuselementtejä.. Ihan kaikkia hyviä ideoita ei voi sellaisenaan soveltaa Lyniin tai Vegasiin vaan ne on suhteutettava mm. Suomen lainsäädännön, maamme kulttuurin sekä ihan pelkästään tilojen koon mukaan. Viime viikon Lynin ja Vegasin rytmiryhmä vietti jälleen keskellä Nevadan autiomaata messuillen ja etsien teille kaikkea kivaa. Mitäkö löytyi? You’ll see!

Mikaela

01.03.2009

Juu ja edelleenkään meillä ei voi pulkkailla, sorry. Laskiaistiistain bileissä kysellään aina tästä aiheesta, tällä kertaa kyselijät olivat Indexin Winter Tourille osallistujia. Myönnettäköön, että olen joskus teinivuosina itse laskenut patjalla leirikeskuksen kierreportaita (ja se oli hauskaa), mutta noin niinkuin täysi-ikäisenä ja yökerhossa ei portaiden laskeminen ole suotavaa. Keskiviikkona Noviumin matkailulinjan opiskelijat tekivät teemamatkan ghettoon. Bileteemasta huolimatta dj Mikko ei soittanut räppiä olkapäällä kannettavalla ghettoblasterilla, mutta breakdancen powermovet ja freezet sujuivat b-boyseilta ja b-girlseiltä erittäin katu-uskottavasti. Ghettoissahan sinänsä ei ole mitään glamouria, maailman urbaanien slummien ihmiset eläisivät hyvin mielellään mukavampaa ja turvallisempaa elämää. Rankan elämän keskeltä on kuitenkin noussut monia valtaisaan suosioon nousseita ilmiöitä, New Yorkin Bronxin kortteleissa syntyi aikanaan esimerkiksi kantaaottava hip hop. Kyseinen musatyyli ei sellaisenaan suurissa määrin kaikkiin uppoa, mutta hip hop on antanut varsin toimivia vaikutteita moneen muuhun musiikin tyylilajiin ja siitä pointsit. Estenomien ja Dimension TosiMies ja KokoNainen bileiden tutkimuskohteena oli Homo Sapiens ja estetiikka. Nythän on niin, että jokaisella on oma kauneus- ja komeuskäsitteensä. Tutkijat kuitenkin väittävät, että biologisen evoluution seurauksena me ihmisotukset kiinnitämme osittain alitajuisesti huomiota samoihin naisellisiin tai miehisiin piirteisiin. Geenit sanelevat pitkälti ulkonäkömme, mutta tiettyjä piirteitä itsessään voi oppia korostamaan ja toisia piilottamaan. Jotkut tietenkin käyvät morottamassa plastiikkakirurgia. Mutta yhteen loistavaan bileiltaanhan nämä pohdinnat eivät pääty. Tämä on aihepiiri, johon ainakin yökerhoissa palataan joka ikinen yö ja stereotypioilla & kärjistyksillä leikittely on siksi varsin herkullista puuhaa!

P-klubilaisten eli poliittisen historian opinalakseen valinneiden saattaisi luulla olevan jäykkiksiä. Näinhän ei suinkaan ole, sillä vuosittain näillä tyypeillä on muikeita bileteemoja eikä pettymystä koeta tälläkään kertaa. Keskiviikon Mad Adventures seurailee suurten seikkailijoiden jalanjälkiä, uusille alueille ja outoihin kulttuureihin törmääminen on syy olla olemassa. Eikä tämä nyt niin hirmu kaukana poliittisesta historiasta sinänsä ole, että politiikka on monessa kohtaa sotkettu mukaan toisilleen vieraiden kulttuurien kohdatessa. Pukeudu suureksi seikkailijaksi, eksoottisen kulttuurin edustajaksi tai tumpeloksi turistiksi, joka on kadottanut suuntavaistonsa.. Saatat löytää itsesi kisaamasta ällöjen asioiden maistelussa tai ainakin koskettelussa. Tai jotain. Opex puolestaan on täysin hullaantunut talveen, lumeen, pulkkailuun ja sen sellaiseen (mikä tulevien ala-asteen opejen luonteenpiirteenä on kai ihan jees). Hangessa pelmuamisen jälkeen on hyvä kehittää kunnon After Ski-kokoontumisajot ja siksipä opeopiskelijat bilettävätkin päivän päätteeksi Lynissä.

Henkilökuntamme on ilmeisesti ottanut hyvin tosissaan sen eräässä isossa kirjassa mainitun kehoituksen ”olkaa hedelmälliset ja täyttäkää maa” -jutun. Lynivauvojen syntymiä on juhlistettu tiheään tahtiin, lauantaina vietettiin portsarimme Miikan varpajaisia. On kuulemma hyvä juttu, että esikoinen on poika. Joku on nimittäin saanut portinvartijamme uskomaan poikien olevan helpompia kasvatettavia. Neljän tyttölapsen sarjasta tulevana minun on kovin vaikea ottaa tuohon kantaa, mutta onnittelut ovat kylläkin paikallaan! Tähtitieteelliset onnittelut lähtevät lisäksi vakkarillemme, jolle eivät taivas tai edes aurinkokuntamme laidat ole rajana. Samuli Kotiranta, takavuosien opiskelijabileiden järjestelijäaktiivi from Delta ry, on nimittäin kollegansa kanssa löytänyt eksoplaneetan. Eksoplaneetta on siis aurinkokuntamme ulkopuolinen, ennestään tuntematon planeetta. Tähti, jota se kiertää sijaitsee vajaan 180 valovuoden päässä maasta ja planeetta kantaa nyt nimeä HD 11506 c. Koska kukaan suomalainen ei ole moista ennen löytänyt, olisi nimeksi hyvin voinut antaa Samuli. Nyt kun on puhuttu pelkistä miehistä, muistutettakoon, että sunnuntaina on Kansainvälinen Naistenpäivä. Lippu korkealle, kaikki upeat mimmit!

Mikaela

23.02.2009

Keskiiviikkona Lynissä biletettiin Kauppaopiston johdolla monen eri tyyppisen mafialeffan tarinoista poimitun mafiaperheen tyyliin. Ainakin vaatetuksesta päätellen. Oli niitä klassisia sisilialaisperheen jäseniä, joille huoliteltu puku on must ja jotka eivät pidä itsestään liikaa meteliä. Toisen ääripään edustajina Lynissä kikkailivat edellä mainittujen karttamat bling bling nousukasgangsterit, joiden rinnalla riikinkukot näyttäisivät varpusille. Ajanvietepeliksi kehkeytyi asiakkaiden ja henkilökunnan keskuudessa ”keksi itsellesi mafianimi” -hupailu. Jokainen otti etu- ja sukunimensä keskelle teemaan sopivan lisänimen ja lopulta talo oli täynnä tyyppejä, joita kutsuttiin sellaisilla lisänimillä kuin näätä, kettu, tasaraha, vasuri, kasilaukku, shaker, mustatlasit, ja pilkkuun saakka. Samoissa bileissä olisivat sujuvasti menneet asujensa puolesta myös Lynin torstain bilettäjät, sillä ELSA:n Black&White -bileissä oli ulkoisesti paljon yhteneväisyyksiä edelliseen iltaan. Mustavalkobileiden vaihtoehtona tarjolla oli Riemuloma Vegasissa, Kääntöpiirin ja Anglican lomabileet tarjosivat opiskelijabudjettiin sopivan miniloman palmujen alle.

Supercalifragilisticexpialidocious. Disneyn Maija Poppanen elokuvassa esiintyvä huima ilmaisu on tarkoitettu tilanteisiin, jolloin ei oikein tiedä, mitä pitäisi sanoa. Nyt olisi juuri sellainen hetki. Night Club Vegasin kantiksista koostuva, vapaamuotoinen ja ameeban lailla muotoutuva vapaa-ajanviettokokoonpano on jälleen kerran osoittanut ilahduttavaa suuruudenhulluutta. Vuoden alussa kerroin tämän erikoisen ryhmittymän aiemmista baari-illan etkot -tempauksista, joita ovat olleet mm. piparivuorien leipominen ja kolossaalisen lumilinnan rakennus. Lauantaina ohjelmassa oli maailman suurimman lautapelin korkkaus. The Lautapeli – RoadTrip to Vegas kokosi ympärilleen suuren joukon innokkaita pelaajia. Peli on ryhmän perustajien sairaan mielikuvituksen tuote ja lyhykäisyydessään se on mallinnos kotikaupunkimme iltaelämästä, matkan varrella lähdöstä maaliin vieraillaan erinäisissä osoitteissa keräten pisteitä erilaisilla suorituksilla. Pelin päätepiste (kuten myös koko peli-illan päätepiste) on Night Club Vegas. Myös ne aiempiin proggiksiin osallistuneet, jotka eivät ehtineet alkuillan pelailuihin, pystyivät myöhemmin illalla siis liittymään muun poppoon seuraan. Tällaista yhteisöllisyyttä on ilo seurata ja epäilemättä jatkoa seuraa!

Laskiainen on alkuaan kirkollinen juhla ja nimi ei suinkaan tarkoita mäenlaskua. Laskiainen sana tulee ilmeisesti romaanisen kielialueen ajankohdalle annetusta nimityksestä, carne lasciare, joka tarkoittaa lihan jättämista paastoon siirryttäessä, toisaalta tausta-ajatus voi olla myös paastoon laskeutuminen. Paastolla puolestaan valmistaudutaan pääsiäiseen.Ja sitähän edeltää karnevaaliaika (joka sekin tulee sanoista carne vale, jäähyväiset lihalle). Turussa yhdet suurimmat Laskiaiskinkerit järjestää vuosittain yliopiston yhteiskunta- ja kasvatusteiteilijöiden katto-organisaatio Index ry. Tänä vuonna Laskiaistiistain Winter Tour zembalot levittäytyvät Lyniin ja Vegasiin. Molemmissa kerroksissa riehaannutaan mm. karaokessa ja Vegasissa stagella livenä veikeän mieleenpainuvaksi bändiksi kuvailtu X-hevonen! Seuraavina öinä saa taas pukeutua teeman mukaan. Jos oli viime viikon keskiviikkoteemakin otettu populaarikulttuurin romantisoimasta maailmasta (mafia), niin glamourin ja cooliuden leiman on populaarikulttuurissa saanut myös maailma, josta tulevan keskiviikon teemaa ammennetaan. Noviumin Ghetto Partyihin pukeudutaan R&B ja hip hop musavideoiden tyyliin, respektiä haetaan mm. break dancesta. Torstaina kohtaavat kauneus ja komeus, ammattikorkeakoulun opiskelijoiden TosiMies ja KokoNainen -opiskelijabileissä tarkoituksena on selvittää sukupuolistereotyyppisen pukeutumisen vaikutusta vastakkaiseen sukupuoleen.

Mikaela

15.02.2009

Joka vuosikymmenellä on omat omituiset muotioikkunsa, ysikytluvun käsittämättömiin trendeihin kuuluivat mm. kaulassa roikkuvat muovitutit, ihan järkyttävät etutukkatyylit, liivit poolojen kanssa sekä nappiverkkarit. Aika kuitenkin kultaa muistot ja siksipä ysäribileet ovat vuosittain jonkin opiskelijayhdistyksen bileteemana. Viime keskiviikkona ysärinostalgiaan taipui Novium. Ja kuten olette huomanneet, myös henkilökuntamme ottaa aina ilon irti teemapukeutumisesta. Tälläkin kertaa kaappien pohjalta oli löytynyt kiitettävän kammottavaa rekvisiittaa! Seuraavana iltana ei kärsitty halipulasta, ilmaisia haleja oli tarjolla aina aamun tunteihin saakka. Germanica ja Digit osoittivat, ettei tarvitse olla äiti Amma voidakseen kietoa kätensä spontaanisti kanssaeläjiensä ympärille. Lääketieteellisten tutkimusten mukaan halaaminen vapauttaa hyvänolon hormoni oksitoniinia, vähentää stressiä ja laskee verenpainetta. Sekä tuttuja että tuntemattomia halailtiin siis torstain Halibileissä Lynissä, bilettäjien hyväntuulisuudesta päätellen halaamisella oli oikeasti hyväätekevä vaikutus.

Ystävänpäivän ennakkolahjana tarjoilimme Mr Turku -kisan perjantaina. Kuusi kunnianhimoista ja komeaa nuorta herraa kera Lola’s Pussycats -tanssijoiden villitsi Lynin viikonlopunviettäjiä ja jälleen te saitte kehuja. Tän parempaa yleisöä saa ihan etsimällä etsiä! Mr Turku kisa on siitä tärkeä skaba, että sen voittaja ponnahtaa suoraan seuraaviin Mr Finland kisoihin. Ennen kilpailun lavaosuutta monipuolinen muodin, viihteen ja pr-maailman vaikuttajista koostuva tuomaristo piinasi kandidaatteja tuomaristotentissä. Tämän tilaisuuden perusteella tuomaristo antoi kandidaateille pisteitä mm. sanavalmiudesta ja luontevuudesta. Perustietojen lisäksi tuomaristo kaivoi esiin kundien kielitaitoa, erikoislahjakkuuksia (ilmakitaran soitto, laulaminen) ja selvitettiinpä tentissä myös kisaajien moraalikäsityksiä (kannattaako tunnustaa jos pettää, mitä et tekisi edes rahasta). Pitkästä kisapäivästä huolimatta kilpailijat jaksoivat skarpata ihan yllättävän hyvin sekä haastattelussa että lavalla, jälkimmäisen onnistumisessa osallisina olitte myös te. Stageosuudessa yleisön kannustuksella kun on ihan valtaisa vaikutus kilpailijoiden fiilikseen. Persoonallaan, ulosannillaan ja ulkonäöllään Mr Turku kisan voiton vei urheileva postimies Teemu Viljanen ja samainen komistus nappasi myös yleisön suosikin tittelin. Ensimmäinen perintöprinssi, tulitemppuja harrastava Antti Lehto oli kisan ainoa vaaleatukkainen osallistuja ja hänen mukaansa blondeilla on oikeasti aina hauskempaa. Kolmanteen sijaan ylsi Tuomas Laine, joka oli sekä kisan nuorin että pisin. Ulkonäkönsä ja asenteensa avulla tämä nuori mallilupaus saattaa hyvinkin olla pian unelmiensa catwalk-kaupungissa, Milanossa. Kisan tulokset julkaistiin vuorokauden vaihduttua jo Ystävänpäivän puolelelle, joten maljojen kohottelemiselle oli monta hyvää syytä!

Kummisedästä Arpinaamaan, Casinosta ja Bugsystä Sopranoksiin. Populaarikulttuurin tarinankertojille ja elokuvantekijöille mafiamaailma (etenkin Sisilialaissyntyinen sellainen) on tarjonnut kiinnostavia rakennuspalikoita, joiden avulla faktaa ja fiktiota on näppärästi yhdistelty. Salaperäisen Cosa Nostran ympärille on luotu viihdemaailmassa oma erikoinen mytologiansa, jossa systeemi on kaikessa karmivuudessaan romantisoitu ja sille on annettu cooliuden leima. Kukapa voisi vastustaa fedorahattuisia, räätälöidyissä liituraidoissa ruletin äärellä viihtyviä, menestyviä herrasmiehiä tai Hollywoodin kaunotarten tyyliin pukeutuneita, klassisia viettelijättäriä? Mafialeffojen maailmasta teeman bileisiinsä on keskiviikolle ottanut Turun kauppaoppilaitoksen oma Cosa Nostra eli opinahjon opiskelijayhdistys. Lynin bada bing-tunnelman takaamiseksi bilekansan dresscode on tietenkin glam & smart ja parhaita asuja palkitaan! Torstaina voi pukeutua esimerkiksi seepraksi, haisunäädäksi tai dalmatialaiseksi. Black & White -teeman nimi jo kertoo, missä värityksessä El§a ry toivoo bilekansaa torstaina näkevänsä. El§a eli European Law Students Association on oikeustieteenopiskelijoiden kansainvälinen järjestö, nämä bileet järkkää järjestön Turun osasto. Mustavalkomeiningin kanssa samaan aikaan hillutaan Vegasin Lomabileissä Kääntöpiirin ja Anglican kanssa. Hinku lomalle on oikeasti melkoinen ainakin bilejulisteesta päätellen: bilejärjestäjät ovat jullarikuvassa bikineissä ja aurinkolaseissa keskellä lumihankea!

Mikaela

09.02.2009

Mitä useampi pala, sitä enemmän haastetta. Palapelissä siis. Myös yllätyksellisyys tekee kokoamisesta mielenkiintoista, palapelin palasista voi muodostua jos vaikka mitä. Puhun tietenkin Palapelibileistä, keskiviikkona koottiin jo palapeliä vol III sekä Lynissä että Vegasissa. Kemistit, Delta, Asteriski ja In Vitro Aboensis eli IVA ovat neljä yhteistyön merkityksen ja ilon löytänyttä Turun yliopiston ainejärjestöä, joiden palapelitys on onnistunut oikein muikeasti. On se tietenkin loogista, että esim. matemaatikoille ja fyysikoille palapelitys on hyvin luontaista. Tällä kertaa ovelta tarjoiltiin sisääntulijoille punainen palapelinpalahaalarimerkki, jokaisesta bilesarjan neljästä osastahan saa eri värisen merkin, yhdistämällä palaset muodostuu neljän palan palapelin haalareitaan koristamaan. Lynissä metsästettiin piilotettuja palapelinpalasia, jokaisella löydetyllä palalla voitti jotain kivaa. Myös molemmissa kerroksissa karaoken laulaminen kannatti, jokaisesta lauluesityksestä palkittiin mm. Vikingin risteilyllä tai Back Stagen haalarimerkillä. Torstai meni pakkasen puolelle. Ulkona nimittäin ja siitähän oli lumen kera suurta iloa Traden Pulkkis-tapahtumalle. Punaposkiset pulkkakisailijat kurvailivat after pulkkailemaan Vegasin lämpöön.Torstain omalääkärikokeilu Lynissä onnistui sekin hienosti. TLKS:n eli Turun Lääketieteen Kandidaattiseuran Speksi-näytelmän ennakkobileet kokosivat yhteen kaikki kunnon kekkereistä ja kylttyyristä pitävät stetoskooppitieteen opiskelijat. Ja melkoisen määrän myös muiden alojen tyyppejä. Ihan joka päivä et nimittäin näe tulevia tai olevia lääkäreitä teatteritouhuissa, mutta näissä bileissä nähtiin herkkupaloja tulevasta näytelmästä. Kuvittele seuraavalla käynnilläsi hammaslääkärisi, työterveyslääkärisi, gynekologisi tai mikä tahansa lääkärisi teatterin lavalle esittämään suurta rakastajaa, kylähullua tai vaikkapa Punahilkan isoäitiä. Ja yritä vielä pitää naama peruslukemilla.

Valentine’s Day, suomalaisittain Ystävänpäivä koittaa lauantaina, mutta olkoon rakkauden jumalatar Afrodite kanssanne koko viikon. Valentine’s viikon jokaiselle päivälle voit valita rakkauden maailmaa kartoittavan tutkimuskohteen, oiva asemapaikka havainnointiin ja testailuun on Eerikinkatu 19. Viikon aloittaa täysikuun hohteessa MondayBar. Täysikuu on monissa kulttuureissa ikiaikainen naisellisuuden ja hedelmällisyyden symboli eikä tämän taivaankappaleen ja romantiikan yhteyttä kannata lähteä kiistämään, testaa vaikka. Tiistai on Keittopäivä, tutkimuskohteeksi voi näin ollen valita afrodisiakit. Nehän ovat libidoa parantavia aineksia, joita lisätään esim. ruokaan ja juomaan tai nautitaan sellaisinaan. Mikäpä olisi siis paras mahdollinen lemmenjuoma? Keskiviikkona koetaan flashback-hetkiä ja muistellaan, mikä sai tuon vuosikymmenen aikana hormonit hyrräämään. Noviumin opiskelijat vievät meidät aikamatkalle vuosikymmenelle, joka oli Lynin ensimmäinen ja myös meille siksi erittäin muistorikas. Teeman mukaiseen vaatetukseen on helppoa hakea mallia Frendien, Melrose Placen. My So Called Lifen ja ja Beverly Hills 90120 sarjan alkuvuosista, iltaan valmistautumisen taustamusaksi Spice Girls, Back Street Boys, Gunnarit, Rednex, Dj Bobo, Army of Lovers, Nylon Beat, Raptori, Nikke T, Neon 2, Suurlähettiläät, Ultra Bra.. Torstaina koetaan lämpöä ja läheisyyttä Lynissä Digit ry:n ja Germanica ry:n Halibileissä, mutta villillä tuulella on myös Åbo Akademin Österbottniska Nationen, joka tekee bilematkan Vegasiin! Perjantaina kierrokset Ystävänpäivän lähetessä kasvavat. Silmänruokaa tarjotaan molemmille sukupuolille, Lynissä kun valitaan jälleen Mr Turku ja nuorten komistusten ympärillä lavalla kiehnäävät sulokkaat mallikissattaret. Illan Trendishow Spring 2009 ja Mister-kisa saavat isännäkseen jälleen hallitsevan Mr Finlandin, portinvartijanammekin tunnetun Ville Monosen. Ja lauantaina on siis lupa rakastua 😉

Kulissien takaisesta elämästä päällimmäisenä uutisena kerrottakoon, että narikastamme tuttu Emma hyppäsi sunnuntaina lentokoneeseen ja muutti Espanjaan, ravintolamaailma tulee olemaan sielläkin työpaikkana. Onnea matkaan! Olemme ihan pikkuisen kadeja uuden asuinpaikan lämmöstä. Lynin ja Vegasin henkilökuntaa sekä asiakkaita puhuttaa yhä enenevissä määrin kesäkuun ensimmäinen, jolloin uusi tupakkalaki astuu lopulta voimaan. Kahden vuoden siirtymäaika, jonka valtaisillla ilmastoinnin investoinneilla saimme molempiin yökerhoihimme järjestettyä, umpeutuu ja kaikista ravintoloista tulee joko savuttomia tai niihin rakennetaan erillinen tupakointitila (tai muokataan olemassa olevaa tupakointialuetta uusien vaatimusten mukaisesti). Tähän tiukkojen määräysten mukaan rakennettuun tilaan ei saa mennä juomien kanssa eikä henkilökunta saa käydä siellä illan aikana. Lainsääntäjän tarkoituksena on siis varmistaa, ettei tupakointiin varatulla alueella voi viihtyä, mutta ensisijaisesti halutaan estää työntekijöiden altistuminen savulle. Täällä yksi sun toinen onkin nyt päättänyt ottaa varaslähdön sauhuttelun lopettamiseen ja menossa on jo toinen savuton viikko mm. Savolaisen perheellä. Sitä purkkaa kun saa jatkossakin pureskella savuttomissakin tiloissa!

Mikaela

01.02.2009

Jos Uutta Vuotta voi juhlia useamman kerran vuoden aikana, niin tottahan toki niin tehdään meilläkin. Kiinalaisen kalenterin mukaisesti siirryimme Härän vuoteen punaisten lyhtyjen alla maanantaina, bileiden takana oli Katko ry eli yliopiston kasvatustieteilijät. Koska henkilökunnassamme ei ole syntyperäisiä kiinalaisia, asiakkaita ilahdutti muutama aito kopio. Sulokkaat kiinattaremme Jenni ja Wilho sipsuttelivat pitkin yökerhoa kiinalaisvaikutteisissa mekoissaan, Atlantiksen baarin takaa onnea Uudelle Vuodelle toivotteli mustilla viiksillä ja mustalla peruukilla itsensä teemaan sulauttanut Mimosa. Dj Mikko oli valmistautunut iltaan keräämällä levylautasen mausteeksi C-popin (nimitys kiinalaiselle populaarimusalle) parhaita ja viimeisimpiä hittejä. Meidän kaikkien suureksi yllätykseksi kiinalainen poppi oli aivan mainiota bilemusaa. Keskustan valtakunnassa tehtailtujen biisien sanoja ei tainnut kukaan ymmärtää, mutta se ei bilettäjiä häirinnyt pätkän vertaa. Tipattoman tammikuun päätösjuhlaa vietettiin Delta ry:n johdolla keskiviikkona Lynissä, Vegasissa keikuttiin lomatunnelmissa. Tohtorit Tropiikissa oli tietenkin lääkisläisten pakkasen pakoilujuhla, palmujen ja rantalelujen keskellä ei tammikuun keleistä ollut tietoakaan. Ja sitten koitti Tursajaistorstai. Piiiiitkät perinteet omaava bilekonsepti houkuttaa vuosi toisensa jälkeen paikalle villien inssien ja himokkaiden hoitsujen lisäksi valtavat määrät muidenkin alojen opiskelijoita. Isot kekkerit vaativat riittävästi tilaa, joten näissä bileissä osallistujat saattoivat viettää iltaa niin Lynissä kuin Vegasissakin. Bileillä sinänsä on siis pitkät perinteet, mutta myös niiden ytimeen on säilötty kasa himottuja perinteitä. Ensimmäinen palvonnan kohde näissä kinkereissä on aina Tursajaisten haalarimerkki, halu lunastaa omakseen tämä taianomainen keräilyharvinaisuus sai innokkaimmat bilettäjät jonottamaan sisäänpääsyä hyvissä ajoin yökerhojemme ovien avaamista. Tursajaisten pelilaudalle päästyään haalarikansa valitsi mieluisiaan yöaktiviteetteja omavalintaisessa järjestyksessä. Baaritiskinvalloitusta, tanssilattianmittailua, musiikkiterapiaa Atlantiksen ja Back Stagen karaokessa sekä tietenkin tutustumista muuhun haalarikansaan. Odotettu ohjelmanumero on aina Tursajaisvala, jonka myötä lavalle nousseet valanvannojat vihkiytyvät osaksi Tursajaisten legendaa. Suuri ja vilpitön kiitos erinomaisista bileistä kuuluu aktiivisille opiskelijayhdistyksille, TIO ry:lle ja TSTS:lle – tästä on taas hyvä jatkaa!

Helmikuun nimi tarkoittaa puiden oksille helmiksi jäätyviä pisaroita suojasään vaihtuessa pakkaseksi. Vuoden lyhin kuukausi on täynnä kevään odotusta. Monipuolinen tapahtumakalenterimme takaa sen, ettei odottelu muodostu pitkäpiimäiseksi. Luvassa on mm. monenkirjavia ja poikkitieteellisiä opiskelijabileitä, Mr Turku -kisaa, Ystävänpäivä ja Laskiainen. Jokaiselle päivälle voi keksiä myös itse sopivia juhlan aiheita. Kansainvälisten juhlapäivien kalenterini kertoo, että esimerkiksi maanantaina ainakin Jenkeissä ja Kanadassa on Groundhog Day. Groundhog eli murmeli (marmota monax) on hilpeä karvapallero, jonka odotetaan tulevan talvipesästään helmikuun toisena päivänä. Päivästä toivotaan pilvistä, sillä mikäli murmelista lankeaa murmelinpäivänä varjo, tulee talvi jatkumaan vielä pitkään. Jos varjoa ei synny, tulee talvi loppumaan hyvissä ajoin. Suomesta murmeleita ei taida löytyä, hyvänä sääennusteotuksen korvikkeena voinee käyttää oravaa. Kyseiseen juhlaan on sijoitettu myös elokuva Päiväni Murmelina, joten ennen MondayBaria hilpeät etkot voi pitää vaikkapa päivään sopivaa leffaa katsellen. Tiistaina nimipäiväänsä juhlii Valo, joten tulkaahan onnittelemaan Lynin yökerhovaloja : ) Sekä Marilyn että Vegas muuttuvat keskiviikkona palapeliksi, järjestyksessään kolmannet Palapelibileet järjestäää tietenkin neljän yliopistolla majaansa pitävän opiskelijayhdistyksen muikea koalitio: Kemistit, Asteriski, Delta & IVA. Bileiden ohjelmassa ainakin suuren suosion saavuttanut palapelinpalojen metsästys, josta voi voittaa itselleen mainioita palkintoja sekä palapelikaraokea Back Stagella & Atlantiksessa! Trade ry kera ystäväyhdistystensä pulkkailee vinhasti Ruissalon helmikuisilla hangilla torstaina, Pulkkiksen after pulkat biletetään Vegasissa ja päivän parhaat laskuvälineet palkitaan! Marilynissä yhdistyvät yökerhoelämä, musiikki- ja tanssiteatteri sekä lääketiede. Tämä siksi, että Turun Lääketieteen Kandidaattiseura järjestää Marilynissä vuotuisen Speksi -näytelmänsä ennakkobileet. Speksi 2009 (www.turkuspeksi.com) on täysin opiskelijoiden käsialaa aina käsikirjoituksesta, biiseistä ja ohjauksesta puvustukseen ja lavastukseen saakka. Samppanjaa ja Nonparelleja on tämän vuotisen näytelmän nimi ja sitä esitetään helmi-maaliskuussa Linnateatterissa. Speksibileissä tarjoillaan maistiaisia itse näytelmästä ja opastetaan bilekansaa Speksin ihmeelliseen ja interaktiiviseen maailmaan. Näytelmään nimittäin kuuluu se, että kesken näytelmää yleisö saa huutaa ”omstart”, jolloin näyttelijät, tanssijat, bändi tai kaikki yhdessä vetävät uudelleen edellisen repliikin, biisin, tanssin tai kohtauksen. Takuuhauskaa!!

Viimeinen kappale on omistettu kiitoksille ja onnitteluille. CITY-lehden ravintoloita rankkaavan lukijaäänestyksen tulokset julkistettiin perjantaina ja jo kahdeksatta kertaa peräkkäin henkilökuntamme oli äänestetty kaupungin parhaaksi. Olemme ylpeitä ja iloisia, kiitokset kaikille äänestäneille – osaamme todellakin arvostaa tätä tunnustusta! Tähän suurperheeseen kuulutte te ja me ja kaikille meille toisessa olohuoneessamme viihtyminen on tärkeää. Vietetäämpä sitä iltaa sitten kummalla tahansa puolella tiskiä. Jos teidän mielestänne meidän henkilökuntamme on kaupungin paras, niin meidän mielestämme te olette kaupungin parhaita asiakkaita. High five meille kaikille. Hienoa on sekin, että äänestäjät ovat kiinnittäneet huomiota ravintolasisustuksiin. Yksityiskohdat ja erikoiset ideat viehättävät näemmä myös asiakkaitamme, sillä Night Club Vegas lunasti ravintolasisustussarjan ykköstilan jo kolmatta kertaa peräkkäin. Kiitos siis tästäkin. Erityisonnittelut puolestaan lähtevät pitkäaikaiselle yhteistyökumppanillemme Ristorante Paninille, neljän velikullan pyörittämä, mutkaton ravintola nimittäin nappasi ruokaravintolasarjan ykkössijan!

Mikaela

25.01.2009

Lynin päiväkirjahuoneesta päivää! Vertaan usein yökerhomaailmaa teatteriin. Täällä jokainen yö on ainutkertainen ensi-ilta, jonka onnistumiseen vaikuttaa tuhat ja yksi pienempää ja suurempaa asiaa. Kukaan ei tässä teatterissa vedä pelkkää sooloa, jutun juju on hyvin hiottu, hyvässä hengessä sujuva henkilökunnan yhteistyö. Ensi-iltoja on taas tehty vino pino, harvemmin me pääsemme vaihtamaan vapaalle saman aikaisesti. Niinpä viikko sitten sunnuntaina startanneet henkilökuntapikkujoulumme olivatkin kovasti odotetut, ansaitut ja mainiosti onnistuneet. Yhdessä vietetty vuorokausi oli kullan arvoinen, kenelläkään ei ollut kiire ja poppoolla oli hauskaa. Bingoa, tankotanssia yökerhossa, Kari Vepsän fanitusta, Tax Freen valloitusta.. Itämeren aalloille oli meidän lisäksemme lähtenyt suuri määrä muutakin ravintola-alan väkeä eri puolilta Suomea, joten jutun juurta löytyi myös kanssaristeilijöiden kanssa. Reissun ehkä erikoisin tapaus sattui heti laivan irrotessa Turun satamasta, jolloin kirmasimme koko henkilökunnan kanssa yhteiselle illalliselle. Rytmiryhmämme ei ole mikään ihan pieni ja pöytiä oli varattu meille melkoinen määrä. Laitimmaiseen pöytään oli sujuvasti istahtanut kaksi naisihmistä, joita kukaan siinä tai viereisissä pöydissä ei tunnistanut. Siellä ne olivat istuneet tyytyväisinä, söivät ja joivat henkilökuntamme keskellä. Porukkamme jotenkin oletti heidän olevan jonkin yhteistyötahomme edustajia. Seuraavana päivänä eräs työntekijämme kysäisi, miten olemme mukana Hyvinkään Check Inn -pubin toiminnassa. Siis sen, mistä nämä omien sanojensa mukaan Lynin ja Vegasin seurueeseen kuuluneet naiset olivat reisteilylle tulleet. Aika nerokasta kuokkavierastoimintaa, etten sanoisi. Me kun emme olleet aiemmin edes kuulleet moisesta pubista! Et terveisiä vaan Hyvinkäälle, toivottavasti ruoka ja juoma maistuivat!

Keskiviikon Winter Partyt olivat yksi vuoden kansainvälisimmistä tapahtumista. Turun ESN (Erasmus Student Network) hemmotteli Turun korkeakouluihin vaihto-opiskelijoiksi saapuneita kunnon kekkereillä ja bilettäjiä oli kaikilta mantereilta Etelämannerta lukuunottamatta. Osa vaihtareista on ehtinyt olla Suomessa jo syksystä, mutta useampi sata on saapunut keskelle talvea vasta viikko sitten. Monelle talvi on yhtä vieras asia kuin pupulle polkupyörä, mutta myös suomen kieli herätti kummastusta. Me pääsimme puhumaan ainakin ruotsia, englantia, espanjaa, ranskaa, italiaa, venäjää ja elekieltä. Edellisen illan bilettäjiä hämmentänyt suomen kieli ja informaatioteknologia sulautuivat saumattomasti toisiinsa torstaina, Visan päivän kunniaksi juonittujen Visa Vinkumaan -bileiden takana olivat Kanta ry (suomen kielen opiskelijat) ja Asteriski ry (informaatioteknologian opiskelijoiden ainejärjestö). Bileiden teema on myös oiva vastaisku taantumahysterialle, palveluiden kuluttamatta jättäminen ja rahojen hillitön jemmaaminen ei nimittäin paranna yhteiskuntamme taloudellista tilannetta. Päin vastoin. Laman torjuntaan pitää kuluttajien lisäksi osallistua myös yritysten ja tästä aiheesta käytiinkin kiintoisia keskusteluja perjantaina Vegasissa, joka tarjosi jälleen upeat puitteet Suomen Markkinointiliiton (MARK) Vuoden Mainos 2008 -Gaalalle. Parisataa mainos- ja markkinointimaailman ammattilaista kokoontui palkitsemaan vuoden 2008 parhaita mainoksia seitsemässä eri sarjassa verkkototeutuksista ja telkkarimainoksista aina perinteiseen printtimediaan. Illan isännöi MARK Turun jaosto ja juontajan ominaisuudessa gaalaa luotsasi näyttelijä Jussi Lampi. Ennen tulosten julkistamista kutsuvieraat nauttivat herkullisesta illallisesta ja kohottivat maljoja tulevaisuudelle, etenkin tällaisena aikana yritysten pitäisi satsata näkyvyyteensä pysyäkseen ihmisten mielissä!

Maanantaina Night Club Marilynissä vietetään Kiinalaista Uuttavuotta yliopiston kasvatustieteilijöiden ainejärjestö Katko ry:n keralla. Tervetulleita punaisten paperilyhtyjen keskelle, Härän vuoden alkua juhlistamaan ovat kaikki pikkuruisen eksotiikkaa elämäänsä janoavat. Juhla on tuhansia vuosia vanha ja sen syntyhistoriasta on monta tarinaa. Yhden tarinan mukaan jokin karmea hirviö tapasi syödä ihmispoloja aina vuoden vaihteen tienoilla. Kun uusivuosi oli taas käsillä, eräs vanha mies kehotti hirviötä vaihtamaan ruokavalionsa esimerkiksi muihin petoihin. Hirviöpä tykästyikin uuteen diettiinsä, kesyyntyi, jätti ihmiset rauhaan ja lopuksi vanha mies ratsasti kiltillä hirviöllä auringonlaskuun. Siinäpä siis oiva syy bileisiin! Vaikka Kiinalainen Uusivuosi onkin keskimäärin vieras meille länsimaalaisille, on se yksi maailman suurimmista juhlista. Kiinalaista Uuttavuotta juhlitaan tietenkin Kiinassa, mutta myös monissa muissa Aasian maissa sekä kaikkialla siellä, missä asuu kiinalaiset sukujuuret omaavia. Monissa maailman metropoleissa on omat kiinalaiskorttelinsa, joiden juhlahumuun jalkautuvat kaikki kansallisuudesta riippumatta. Tämä juhla sopii jokaiselle, sillä se on uskonnollisessa mielessä neutraali ja kaikille avoin vuotuistapahtuma. Siksipä se voidaan otta perinteeksi myös meillä Lynissä. Kiinalaisen Uudenvuoden värit ovat onnea tuottava punainen ja kulta, joten penkokaahan kaapeistanne jotain teemaan sopivaa! Kiinalaiset antavat toisilleen vuoden vaihtumisen kunniaksi rahalahjoja punaisissa kirjekuorissa, ampuvat taivaalle valtaisia määriä ilotulitteita, ihastelevat perinteistä lohikäärmetanssia, harrastavat rahapelejä sekä karttavat pahoja sanoja ja tekoja. Jos minulta kysytään, viimeiset kaksi ovat hyvä juttu ympäri vuoden. Keskiviikkolle on kaksi bilevaihtoehtoa: Lynissä Tipaton Loppuu by Delta ja Vegasissa kostean kuumat Lääkiksen TropiikkiBileet. Torstain megalomaaniset Tursajaiset levittäytyvät kahteen kerrokseen, insinöörit ja terveydenalan opiskelijat ottavat silloin mittaa toisistaan ja samalla lipulla pääsee kruisailemaan niin Vegasiin kuin Marilyniinkin. Molempina iltoina muuten City-karaoke myös Vegasin Back Stagella!

Mikaela

18.01.2009

Väittävät, että tasavuosijuhlien huiteilla ihmislapset kehittävät itselleen ikäkriisejä, niitä kolmenkympin kriisejä ja sen sellaisia. Väittävät, että etenkin korvien välissä liian hiottuja ja tarkkoja elämän marssijärjestyksiä hautovat saattavat tasavuosien koittaessa joutua paniikkiin. Että mullahan piti tähän ikään mennessä olla se, tämä ja tuo. Munhan piti olla sitä, tätä ja vaikka mitä. Jos tahtoo velloa ikäkriisissään, voi selvittää, mitä eräät ovat ehtineet vaikkapa kolmeenkymppiin mennessä saavuttaa. H.C Andersen oli jo kolmekymppisenä julkaissut ekan satukirjan, Donald Trump sai 30-vuotiaana pankeilta 80 miljardin lainan imperiuminsa pesämunaksi, Bill Gatesista tuli maailman eka alle kolmekymppinen miljardööri ja fyysikko Armand H.L. Fizeau mittasi samaisessa iässä valon nopeuden. Huh. Mutta mikään noista jutuista ei mielestäni kuitenkaan milloinkaan korvaa sitä, miten hienoa elämässä on tuntea ihania ihmisia ja viettää aikaa loistavien ystävien kanssa kaikkina ikäkausina. Maanantaina Marilynissä kolmenkymppisiään juhlineen, Raha-automaattiyhdistykseltäkin tutun Samin valtaisa ystäväjoukko piti huolen siitä, että kolmekymppisbileistä tuli ikimuistoiset. Mistään ikäkriisistä ei ollut viitteitä, 70-luvun teemalla juhlat järkännyt herra on mitä ilmeisimmin osannut ottaa ikävuodet vastaan ilman mitään sen suurempaa paniikkia. Good for him!

Viime keskiviikon bilejärjestäjä Noviuminkin bileteeman juuret ovat seitkytluvulla. Vuosikymmenen puolivälin tietämillä syntyi nimittäin jälleen vanhempia sukupolvia sopivasti järkyttänyt ja ärsyttänyt liike, jota alettiin kutsua nimellä punk. Homman nimihän oli nimittäin sellainen, että hippiliike oli tullut tiensä päähän ja yhteiskunnassa oli nuorison mielestä varsin paljon korjaamisen varaa (silloinkin!). Alkuaan yhteiskuntakriittisyys tuotiin esiin biisien teräväkielisten sanoitusten, rosoisen soundin ja anarkistisen esitystavan kautta, mutta jossain kohtaa pelkkä musiikki ei enää riittänyt ilmaisemaan turhautumista. Anarkia siirtyi osin liikkeen kannattajien käytökseenkin. Uusi ideologia synnytti myös uuden lookin. Värikkäät irokeesit, niittien ja hakaneulojen koristamat nahkarotsit sekä tiukat kloriittifarkut korostivat auktoriteettien kyseenalaistamista ja omaleimaisuutta. Punkin kulta aika oli ja meni, mutta punk ei unohtunut. Vuosi toisensa jälkeen tyylistä vaikutteita ottavat niin muotisuunnittelijat kuin bänditkin. Punkrockilla aikanaan pinnalle nousseiden bändien klassikot Ramonesista (Pet Semetary, Do You Wanna Dance), Sex Pistolsista (Anarchy in the UK, God Save the Queen) ja Dead Kennedys-poppoosta (Back in the USSR) aina Pelle Miljoonaan (Moottoritie, Juokse Villi Lapsi) sekä Maukka Perusjätkään (Säpinää) uppoavat bilekansaan edelleen. Punkille kunniaa ovat tehneet myös mm. Bad Religion, Green Day ja The Offspring, keskiviikon Punk Rock -bileissä tanssilattian sai villisti pogoamaan Tammisaaressa majaansa pitävä punkrockkia soittava bändi Cheap Strings. Seuraavana iltana yössä viihtyi Turun Ammattikorkean Lemppari United Lynissä ja Opex Vegasissa. Jälkimmäisen bilejärjestäjän eli opeopiskelijoiden suureksi riemuksi Vegasin Back Stagelta löytyi City Karaoke. Tästä lähin kyseisestä herkusta pääsee nautiskelemaan aina myös Vegasin opiskelijabileissä!

Valkoinen talo on saanut uudet asukkaat, perheeseen kuuluvat Barack, Michelle, Sasha ja Malia Obama. Jossain kohtaa perheeseen on tulossa myös koira, lapsille sellainen on jo luvattu. Herra Obaman eka työpäivä uudessa duunissa koittaa tällä viikolla. Harvan tyypin töihin tuloa juhlistetaan yhtä megalomaanisesti, kuin tällä kertaa Obaman kohdalla tapahtuu. Nelipäiväisen karnevaalin aikana pressan saappaiden uutta käyttäjää juhlitaan Washingtonissa paraatien, rock-konserttien ja iltajuhlien muodossa. Uusi Duuni -bileisiin odotetaankin kaiken kaikkiaan yli 4 miljoonaa innokasta kansalaista. Virkaanastujaiset järjestetään Yhdysvalloissa 20.1., täällä eletään silloin jo keskiviikkoa. Lyninkin keskiviikko saa karnevaalinomaisia piirteitä, sillä ESN Turku kerää korkeakoulujen kansainväliset vaihto-opiskelijat saman katon alle Winter Partyihin. Suomen talvi on osalle vaihtareista hyvinkin eksoottinen kokemus ja näissä after ski -kemuissa on hyvä sekä treenata kielitaitoaan tai vaikkapa tarjota lämmintä läheisyyttä pakkaskeleihin. Torstain bileiden takana ovat Kanta ry ja Asteriski ry, jotka Visan nimipäivän kunniaksi bilettävät teemalla Visa Vinkumaan. Ennakkotietona kerrottakoon, että uusi vuosi vaihtuu taas ensi maanantaina. Silloinhan vietetään Kiinalaista Uuttavuotta ja Härän vuoteen meidät kiidättää Katko ry. Kiinalaisen Uudenvuoden suosituimmat värit ovat punainen ja kulta, joten valitsehan asusi sen mukaisesti. Me olemme valmistautuneet juhlaan hankkimalla Marilyniin asiaan kuuluvia, punaisia paperilyhtyjä ja muuta itämaista rekvisiittaa.

Mikaela

12.01.2009

Juhlapyhien täplittämä kolmiviikkoiskausi päättyi Loppiaiseen, vihdoin viikonpäivissä pysyy taas ihan normaalisti kärryillä. Loppiainen ei onneksi tarkoita minkään hauskuuden loppumista, silkkaa juhlaa on ainakin Lynissä ja Vegasissa tiedossa taas koko kevääksi. Opiskelijoiden bilekauden korkkasivat torstaina koulupenkille palanneet Kauppakorkean opiskelijat, kevään ekat bileet olivat sopivasti nimeltään My First Time. Samaan aikaan Marilynissä vietettiin tokaluokkalaisen ikään ehtineen City Karaoken syntymäpäiviä. Juhlavierasjoukkoon liittyi asiakkaidemme lisäksi kokoelma karaokejuontajiamme vuosien varrelta, maljoja nostelivat mm. Honey, Hede ja Caisa. Synttäreiden yhteydessä Atlantiksen valtakuntaan valitaan vuosittain kuninkaalliset, kruunaajina ovat aina tietenkin vallastaan luopuvat kruunupäät. Viime vuoden kuninkaallisethan olivat Mirkku ja Jaksu, jotka siirsivät nyt KaraokeRinsessyyden ja KaraokeRinsseyden henkilökuntamme valitsemille, ahkerasti karaokessa viihtyneille kantiksillemme. Hyvät naiset ja herrat: KaraokeRinsessa vm. 2009 on aina yhtä iloinen Salla Ranne, KaraokeRinssin kruunun ansaitsi vastakkaisen sukupuolen yhtä iloinen edustaja, Teemu ”Teukka” Lehto. Kruunujen lisäksi molemmille luovutettiin fiinit kunniakirjat kotiin kehystettäviksi sekä karaokelevyt. Laulamista voi siis harrastaa nyt myös etkoilla ja jatkoilla! Viikonloppunakin Atlantiksessa oli erikoissäpinää molempina iltoina, sekä perjantaina että lauantaina alkuillasta vietettiin vakkareidemme hilpeitä synttäreitä. Atlantiksenhan voi siis varata maksutta synttäreihin, polttareihin, varpajaisiin, kihlajaisiin tai vaikkapa luokkakokousjatkoille pe ja la 22-23 väliseksi ajaksi.

Atlantiksen tietotoimistosta kerrottiin, että jossain kohtaa ennen joulua meillä iltaa vietti Egyptin matkaan valmistautunut rytmiryhmä. Herraseurue oli lähtenyt lentokentälle suoraan Lynistä ja eräs seurueen jäsenistä osti itselleen hellevaatteeksi Marilynin melko pinkeän ladyfit-topin. Pyramidiekskursioltaan tämä samainen seurue suuntasi shortseissaan suoraan Marilyniin, koska täältä se matka oli alkanutkin. Henkilökuntamme oli ulvonut naurusta nähtyään kuvatodistusaineistoa siitä, että toppi todellakin oli ollut sen ostaneen uroon yllä matkan aikana. Jos tahdotte ilahduttaa suurempaakin joukkoa tällaisilla tempauksilla, voitte toimittaa kuvia niistä meille tänne pienellä taustakertomuksella ryyditettyinä. Pyrimme sitten julkaisemaan niitä Diaryssä. Night Club Vegasin asiakkaat tempaisivat lauantaina talven kunniaksi rakentamalla kimpassa pienen asunnon kokoista lumilinnaa. Tämä lumiarkkitehtuuriproggis ei ollut suinkaan poppoon ensimmäinen erikoislaatuinen voimanponnistus, ennen joulua eräs alkuilta vietettiin piparimaratonin merkeissä. Vaikka maa oli vielä lauantaina valkoinen, tuotiin paikalle kuorma-autolla lisää lunta. Kunnon holvikaaret ja paksut seinät vaativat kuutioittain rakennusmateriaalia. Osa rakentajista viihtyi projektin parissa koko rakentelun ajan, mutta illan aikana pika-apulaisia oli vieraillut linnatyömaalla valtaisa määrä. Kun linna oli valmis, viettivät rakentajat sen sisällä harjakaiset ja suuntasivat sen jälkeen jatkamaan yhteistä iltaa lämpimämpiin tiloihin Vegasiin. Odotamme Turun Kulttuuripääkaupunkivuotta 2011, jospa tämä ryhmä tempaisee silloin rakentelemalla linnan kauppatorille?

Hilpeä viikko starttaa taas tänään Mondaybarin merkeissä. Me lopetimme jouluajan jo viime viikolla, mutta joulun pois paketointi tapahtuu Joulukaupungin puolesta vasta tiistaina. Silloin on Nuutinpäivä, joka aikanaan oli Suomessa suuri karnevaalijuhla. Miehet saattoivat pukeutua naisiksi ja toisin päin, ylipäätään naamioituminen sekä ilveily kuului juhlan henkeen. Ja illalla karnevaali huipentui yhteiseen biletykseen ystävien kesken. Eli tervetuloa viettämään kansanperinteen mukaisesti Nuutinpäivän iltaa Lyniin! Kevään opiskelijabilekausi on täynnä monipuolisia ja mielenkiintoisia kekkereitä, joita ei kannata missata. Tällä viikolla tarjolla on kolmea sorttia. Keskiviikkona Lynissä bilettää Novium, Punk Rock -teemabileiden special guest on livebändi Cheap Strings. Torstaina kyydit tarjoaa Lynissä Lemppari United eli kolmen kovan Lemminkäisenkadulla majaansa pitävän opiskelijayhdistyksen yhteenliittymä Trade, Elba & Tuore. Vegasin bileiden teema on Hyvä Meininki III, trilogian viimeinen osa. Mistä moinen teema? No, opeopiskelijoiden yhdistys Opex on suorittanut arkistojen pengontaa ja löytänyt näihin kevään ekoihin bileisiin teeman vuodelta 1999, jolloin on biletetty ekaa kertaa samaisella teemalla. Huippu-uutisia myös kaikille niille, jotka ovat tykästyneet karaokeen: laulamaan pääsee torstaista alkaen nyt myös Vegasissa aina keskiviikon ja torstain opiskelijabileissä! Eli ei kun Back Stagelle ja mikrofoni kouraan, jokaiselle laulajalle luvassa haalarimerkki!

Mikaela

05.01.2009

Vanhan vuoden viimeisenä päivänä valmistauduimme illan pirskeisiin mm. koristelemalla yökerhojamme. Janin ja Timon Suuret Ilmapallosulkeiset kestivät yli viisi tuntia. Montako palloa tuossa ajassa ehtii täyttää? Minä en tähän vastausta tiedä, sitä täytyy kysäistä kuvassa velmuilevilta pallotirehtööreiltä! Joissain kulttuureissa vuosi on jo vaihtunut aikoja sitten ja toisissa se vaihtuu vasta myöhemmin. Meidän maailmassamme hypähdettiin uuteen aikaan asiaan kuuluvan lähtölaskennan saattelemana keskiviikon ja torstain välisenä yönä, kellon viisarien siirtyessä ohi puolenyön. Tammikuun latinankielinen nimi, Ianuarius, viittaa roomalaiseen Janus-jumalaan. Kaikkien alkujen hallitsija, kaksikasvoinen Janus näki sekä menneen että tulevan ja piti hyppysissään jokaisen päivän ensimmäistä tuntia, kuukauden ensimmäistä päivää ja vuoden ensimmäistä kuukautta. Janukselta pyydettiin menneisyyden huonojen tekojen anteeksiantoa ja onnea tulevaisuuteen niin vuoden vaihtuessa uuteen kuin myös esimerkiksi syntymäpäivinä ja hääpäivänä. Uuden vuoden lupausten antamisen arvellaan alkaneen Januksen palvojien perinteenä 153 eKr. Maailmanlaajuiseen, yli 300 000 hengen kyselyyn perustuva lupausten top 10 paljastaa, että kaikkialla lupaukset ovat hyvin saman suuntaisia. Luvataan kehittää itseä eri tavoin, pyrkiä löytämään Se Oikea, järjestää raha-asiat kondikseen, pyrkiä eroon itseä häiritsevistä paheista, antaa enemmän aikaa ystäville ja perheelle, mutta myös aikaa itselle ja niin edelleen. Mitä ikinä sitten itsellesi ja muille lupaatkin, toivotan onnea lupausten pitämiseen. Alkanut vuosi on YK:n kansainvälinen tähtitieteen vuosi, joten olkoot tähdet meille kaikille suosiollisia!

Kahdella upealla neidolla oli vuoden vaihteen aikoihin synttärit. Neidoista vanhempi on kaikkien aikojen suosituin plastic fantastic -hahmo, Barbie, joka vietti jo viisikymppisiään (mitä ei muuten naamasta tai kropasta huomaa). Miten Barbiesta tuli Barbie? 1950-luvulla Saksassa reissannut Mattel-leluyhtiön perustaja bongasi matkallaan Bild Lilin, tupakkakaupoissa ja baareissa myytävän simpsakan nukkedaamin. Liliä eivät siis silloin ostaneet suinkaan pienet lettipäät, vaan aikuiset miehet. Bild Lilin esikuva oli saksalaisen sanomalehden kuvituksessa seikkaillut, herroille keimaileva sarjakuvahahmo Lili. Tämä kurvikas ja ponnaripäinen, baby face-sihteerikkö ei ollut mikään seinäruusu. Muotitietoinen Lili kietoi mielellään pikkusormensa ympärille varakkaita, vanhempia miehiä ja puhui kainostelematta seksistä. Lili viihtyi siihen aikaan hieman paheellisinakin paikkoina pidetyissä yökerhoissa (Lilin mukaan yökerhossa kannattaa olla mahdollisimman pitkään, sillä silloin pääsee aina ihailemaan kauniita auringonnousuja), käytti avujaan hyväksi kiperissä tilanteissa (poliisi ilmoittaa kaksiosaisten uimapukujen olevan kiellettyjä, jolloin Lili tiedustelee, kumman osan poliisi toivoisi hänen riisuvan) ja otti sinkkutyttönä ilon irti elämästä kaikin mahdollisin tavoin. Konservatiiviseen Amerikkaan muuton ja Barbieksi muuntautumisen yhteydessä Lili kävi ymmärrettävistä syistä jonkin sorttisen etikettikoulun, sillä Barbiesta tuli nyt pikkutyttöjen leikkikaveri. Toinen synttäreitään viettänyt villikko on Night Club Marilyn, bilekuningattaren syntymäpäiväjuhlaa vietettiin perjantaina suuren ystäväjoukon keralla. Oman synttäritervehdyksensä meille kaikille toi myös Marilynin pitkäaikainen ystävä, sädehtivä drag queen Miss Divet. Divetin tulkinnat tekstari-Tuksusta Whitney Houstoniin saivat jälleen yleisön ulvomaan naurusta ja suosionosoitukset olivat korvia huumaavat! Aplodit ansaitsette myös te, rakkaat asiakkaamme sekä mainio henkilökuntamme. Olemmehan eläneet kanssanne jo 17 upeaa vuotta, pidetään bileet pystyssä jatkossakin!

Tällä viikolla maanantai on kenelle tahansa loistava biletyspäivä, huominen on kumminkin monelle vapaapäivä töistä ja koulusta. Maanantaina avoinna on tämän kunniaksi poikkeuksellisesti myös Night Club Vegas. Marilynissä viihdytään totutusti joka yö maanantaista lauantaihin. Torstaina juhlitaan taas syntymäpäiviä. Kaikkien laulunjanoisten sankari, kahdeksanvuotias City Karaoke on ehtinyt laulattaa tuhansia ja taas tuhansia asiakkaitamme mainioiden karaokevetäjiemme johdolla. Pannassa ovat olleet ja tulevat jatkossakin olemaan humpat ja valssit sekä itkuvirsikategorian tuskalliset tulkinnat. Synttärivieraiden joukossa toivomme näkevämme sekä laulajia että laulattajia vuosien varrelta. Katsotaan, mitä ilta tuo tullessaan! City Karaoken synttäreillä palkitaan perinteisesti vuoden aikana aktiivisuudella ansioituneita laulajia. Henkilökuntaraatimme on seurannut tarkasti, keille KaraokeRinssin ja KaraokeRinsessan tittelit tällä kertaa kuuluvat. Synttärit ovat siis samalla myös kruunajaiset. Torstaina starttaa lisäksi kevään vauhdikas opiskelijabilekausi, Night Club Vegasissa bilettää Turun Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta. My First Time -teeman taustalla on ajatus siitä, että välillä on hyvä muistella, mille omat ihka ekat bileet silloin joskus oikein tuntuivatkaan.

Mikaela