s

Alienum phaedrum torquatos nec eu, vis detraxit periculis ex, nihil expetendis in mei. Mei an pericula euripidis, hinc partem ei est. Eos ei nisl graecis, vix aperiri consequat an.

2014

2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006

27.12.2014

Kiitos joulusta, rakkaat asiakkaamme. Konvehtiähkystä selviytymiseen käytettäköön biletystä tanssilattialla, starailua CityKaraokessa ja muuta sen sellaista. Vuosi vaihtuu tulevalla viikolla ja tänään on hyvä päivä aloittaa jonkin sortin analyysi kuluneesta vuodesta: mikä meni hyvin, mikä ois voinut olla paremmin, mitä tuli tehtyä ja mitä olisi halunnut saada aikaan. Asiaa voi pyöritellä ihan itsekseenkin, mutta jaettu ilo on suurempi ilo eli ihan rohkeasti vaan ryhmätyönä analyysiä tekemään. Vegasin ja Lynin yöt ovat kuin luotuja moiseen toimintaan.

Vuoden viimeinen päivä koittaa keskiviikkona, jälleen olemme saaneet viettää kanssanne huiman ja tapahtumien täyteisen vuoden. Olemme siitä kiitollisia. Monet yritykset ovat ajautuneet talouden taantumassa vesille, joilta ei edes pelastusveneellä ole paluuta. Ensimmäisenä näistä navigointiongelmista kärsii useimmiten henkilökunta ja kirjainlyhenteenä YT on tullut tutuksi ihan liian monelle suomalaiselle vuonna 2014. Jopa niinkin vakaana pidetty työnantaja, kuin Turun Seudun Osuuskauppa sulkee vuoden lopussa torin laidalta useita ravintoloita ja tämä tietää monelle ravintola-alan työntekijälle epävarmaa vuoden 2015 alkua. Me siirrymme kanssanne Uuteen Vuoteen yli 90-henkisellä työporukallamme luottavaisina, teidän ansiostanne olemme voineet tarjota tälle jengille duunia tänäkin vuonna. Emme edelleenkään käytä vuokratyövoimaa ja henkilökuntamme onkin sitoutunutta sekä lojaalia, toivomme teidän huomaavan yhteenkuuluvuudentunteesta kumpuavan palveluasenteen ainutlaatuisuuden. Olemme myös voineet huolehtia viihtyvyydestänne pitämällä ravintoloitamme paraatikunnossa, toteuttaa pieniä modistuksia, kehitellä uusia juttuja ja edelleenhioa palvelukokonaisuuttamme. Tervetuloa vuosi 2015, otamme sen vastaan yhdessä teidän kanssanne. Vegasissa järjestetään jo perinteeksi muodostunut Uuden Vuoden kupliva vastaanotto VIPeille ja kanta-asiakkaillemme ennen ilotulituksen alkua.

Vuoden ensimmäisen päivän bileet järjestetään torstaina Vegasissa, poikkeuksellisesti tarjolla myös CityKaraokea. Minkä kappaleen sinä laulat alkaneelle vuodelle? Marilynissä valmistaudutaan tuolloin perjantaihin: tammikuun toinen päivä on nimittäin silkkaa juhlaa, kaupungin vanhin yksityinen yökerho Night Club Marilyn kutsuu teidät kaikki viettämään kanssamme 23-vuotissynttäreitä. Näiden vuosien aikana lähemmäs 150 iltaravintolaa Turun keskusta-alueelta on lopettanut, mennyt konkurssiin, vaihtanut nimeä ja niin edelleen. Hyvät asiat sen sijaan pysyvät vuodesta toiseen, Marilyn ei petä! Heti kymmeneltä saapuminen kannattaa, ettei jää paitsi mistään tärkeästä. Syntymäpäivän oikeutettu esiintyjä on Marilynin stagelta tähtiin itsekin ponnistanut Miss Divet, jonka juhlashow on silkaa viihteen tykitystä. Lavalla nähdään saman shown aikana staroja niin kotimaasta kuin ulkomailtakin, Divet on ilmiömäinen!

Mikaela

21.12.2014

Voi jingle bells soikoon, olipas muikeat opiskelusyksyn päätösbileet torstaina. Turun Yliopiston Kemistit on järjestänyt nämä legendaariset Viimeisen Tentin Bileet jo Lynin alkuvuosista alkaen, harjoitus tekee todellakin mestarin. Poikkitieteellinen kimara bilekansaa viihtyi kympistä neljään kahdessa kerroksessa nauttien joululoman alun euforiasta. Tänään loppuivat loputkin koulut, loma on täällä! Me huolehdimme siitä, ettei lomastanne muodostu tylsää.

Vielä on muutama päivä aikaa shoppailla viimeisiä lahjoja, jos sellaisia aikoo hankkia. Olemme omien perheenjäsenten kanssa keskustelleet ns. yhden paketin politiikasta, sillä muuten alkaa mopo keulia jouluostoksilla. Sen huomaa viimeistään siinä kohtaa, kun istahtaa lattialle ja alkaa paketoida noin parinkymmenen sukulaiset lahjoja: eikö tämä paketointi lopu ikinä? Palveluihin panostaminen lahjaostoksilla on aina suositeltavaa ja yksi helppo & hauska lahjaidea löytyy Lynistä ja Vegasista: osta kaverille ennakkolippu Lynin tai Vegasin Uuden Vuoden 2015 Bileisiin, ennakkolippuja voi kysellä yökerhojen pääsalien baareista.

SinkkuKinkkuBileiden jälkeen et herää sian vierestä. Joululegendana SinkkuKinkkuBileet on ainutlaatuinen ja monelle se ainoa oikea tapa viettää jouluisia öitä kaupungissa. Enää ei tanssiminen yökerhossa jouluna ole lailla kiellettyä eikä iltaelämään kirmaaminen aiheuta sukulaisissa kuukausien mykkäkoulua. Joulurauhan ei tarvitse näinä päivinä tarkoittaa hyssyttelyä, joulurauha voi tarkoittaa myös meidän ihmisten kykyä viettää joulujuhlaa yhteisesti, vilpittömän lämminhenkisesti, iloisesti. SinkkuKinkkuillaan kimpassa aaton aattona Lynissä ja aattona, joulupäivänä & Tapanina Lynissä ja Vegasissa. Jouluaaton erikoisuutena tarjoamme teille viime vuoden tapaan PIANOWARin Jouluspecialin. Viime vuonna rakkaimpia joululauluja pianistien säestyksellä tulkitsi Nevadassa Tauski, tämän vuoden aattotunnelmaan asiakkaitamme saattelee musiikin moniottelija, upeaääninen Janne Hurme. We wish you a merry christmas!

Mikaela

14.12.2014

Tänään on vietetty Lucian päivää. Lucia on yksi niistä pyhimyksistä, jotka ovat koko kansan tuntemia Suomessakin. Jos olisimme Italian tai Espanjan tai jonkin eteläisen Amerikan kaltainen, voimakkaasti roomalaiskatolinen maa, riittäisi pyhimyksiä väsyksiin asti jokaiselle vuoden päivälle. Hindutyyppisessä uskontokulttuurissa päätä huimaavaa olisi jumalolentojen ja niiden inkarnaatioiden määrä. Lucia kynttilöineen ja kutreineen jotenkin vaan sopii suomalaiseen joulujuhlaperinteeseen, eipä meillä noilla pyhimysjuhlilla ole liioiteltu. Meidän joulujuhlaperinteeseemme sopivat kuitenkin myös mm. Nylandska Nationenin Snow & Glitter ja Digitin & Kääntöpiirin Piparibileet. Ne voisivat olla minun puolestani vaikka ihan virallisia kalenterijuhlia muiden merkkipäivien rinnalla. Muitakin mahtavia bileitä järkkäiltiin viime viikolla, talo oli tupaten täynnä tiistaista alkaen.

Keittopäivästä johdattelemme teidät keskiviikon Turku Students –bileiden kautta Turun Yliopiston Kemistien Viimeisen tentin Bileisiin. Kaksi kerrosta täyttyy tuolloin opiskelijoista, joiden syyslukukausi on vihdoin paketissa. Bileet ovat monille tapa toivottaa opiskelukavereille hyvät joulut, sillä opiskelijakaupungista reissataan viimeisten koulujuttujen jälkeen kotiväkeä tsekkailemaan. Paluu opiskelijakämpille tapahtuu ehkäpä vasta loppiaisena. Viimeisen Tentin Bileet ovat myös hyvä tapa palkita itsensä syyslukukaudesta selviytymisestä. Alavalinnasta riippumatta korkeakouluopiskelijat vaikuttavat välillä hautautuvatn tenttikirjojen lisäksi projektitöihin, työharjoitteluihin, labraharjoituksiin, esseedeadlineihin ja niin edelleen. Silti säntillinen, omaa ajankäyttöään hallitseva opiskelija pystyy myös käymään duunissa ja säännöllisesti irtautumaan & irrottelemaan. Tutkimusten mukaan tämä kaikki on myös oleellista tulevaisuuden kannalta, todellisen elämän opettelu ja siitä nauttiminen kuuluu opiskelijaelämään. Se tekee ihmisestä avarakatseisen, joustavan, ongelmanratkaisukykyisen ja niin edelleen.

Onko teillä tehtynä joulun Bucket List? Jokaisella lienee jo lapsuudesta periytyneitä traditioita, mutta aikuisuuteen saavuttaessa joulun viettoon putkahtelee myös uusia juttuja. Monen asiakkaamme Bucket List on epätäydellinen ilman SinkkuKinkkuBileitä. Jouluista yökerhotunnelmaa on mahdotonta yrittää selittää, se täytyy kokea ihan itse. Me palvelemme asiakkaitamme aina aaton aatosta Tapaniin saakka, tervetuloa viihtymään!

Mikaela

07.12.2014

Mikä omituinen talvi tämä onkaan, kotipihassamme jotkut kukat kukkivat autuaan tietämättöminä vuodenajasta ja erinäisiä siivekkäitä hyönteisiä lentelee tyytyväisinä vuoden viimeisestä kuukaudesta huolimatta. No onkos tullut kesä, nyt talven keskelle? Kalenteriin katsominen palauttaa todellisuuteen, vuosi lähenee pikkuhiljaa loppuaan ja pikkujouluaika on Eerikinkadulla kuumimmillaan. Lynin legendaarisia Kantispikkujouluja vietettiin keskiviikkona, riemukkaat tonttujoukot valtasivat Night Club Marilynin heti alkuillasta ja fiilis oli käsinkosketeltavan lämpöinen. Suurella sydämellä valloitettiin yötä myös torstaina. Synapsi ry:n ja Pulterit ry:n kanssa yhteistyössä toteutetut Joululahja 2014 -bileet alkoivat Kaverisitseillä ja jatkoivat kaikille avoimena bileyönä kympistä eteenpäin. Tapahtumalla kerättiin varoja Turun ensi- ja turvakodin lasten joululahjaprojektiin, kaikki kun eivät voi viettää iloista joulua omassa kodissaan, saati odottaa lahjoja omalta lähipiiriltään. Keräystilille kilahti lyhentämättömänä ilahduttavat 1715 euroa! Lahjahankintoihin ja paketointiprojektiin osallistuu myös henkilökuntaamme ja myöhemmin joulukuulla tulette näkemään kuvia lahjojen luovutuksesta Turun ensi- ja turvakodille. Kiitos kaikille kortensa kekoon kantaneille!

Mitä ihmettä, Keittopäivää vietetään tiistaina kahdessa kerroksessa? Onko Joulupukki tullut ajoissa? Todellakin! Vegasissa Hybridin perinteikkäät Piltti- ja Fuksi-iltamat, Lynissä Åbo Akademin Nylandska Nation ja Snow & Glitter –teemaiset pikkujoulubileet! Keskiviikko on todella Rock’n Roll ja Heavy Metal, Palapelibileet päräyttää kahteen kerrokseen neliosaisen bilesarjan toisen osan. Asteriskin, TYK ry:n, Deltan ja IVA:n yhteinen suursessiointi kannustaa elämään rokkarielämää jo heti kympiltä, nopeimmat saavat itselleen neliosaisen haalarimerkin toisen osasen. Luvassa palapelin palasten metsästystä, Karaokea, PIANOWARia ja niin edelleen. Kepeästi kaksimielistä nimeä kantavat Piparibileet, nuo Digitin ja Kääntöpiirin joulukuiset riemukarnevaalit, keräävät Lynin ja Vegasin täyteen piparinnälkäisiä. Ihan omin pikku opiskelijakätösin ainejärjestöjen keittiöissä leivotut kuuset, tähdet, porot, sydämet ja linnut pääsevät parempiin suihin yön tunteina.

Onko joulusuunnitelmat vielä auki? Tässä kohtaa on hyvä miettiä, jospas vaikka viettäisikin City Joulua. Kun kaupunki hiljenee ja turistit pällistelevät autiota kaupunkia, pro-bailaajat tietävät Eerikinkadun pelastavan minkä tahansa joulun SinkkuKinkkubileiden muodossa. Yksinkertaisesti kyse on siis siitä, että tahdomme mahdollistaa asiakkaillemme joulun vieton ihmisten keskellä, monipuolisten palveluiden ja ohjelman äärellä. Kun siis lupaat lähteä sukulaisten luokse syömään jouluateriaa & paketteja availemaan, mieti jo ennakkoon luonteva exit-ilmaisu voidaksesi siirtyä jatkamaan iltaa Lyniin & Vegasiin!

Mikaela

30.11.2014

Ankka-aiheinen lastenbiisi ”Viisi pientä ankkaa” alkaa sanoilla ”Viisi pientä ankkaa lähti leikkimään, vuorten taakse kauas pois”. Keskiviikkona ankkoja leikkimässä nähtiin useita satoja, sillä Vegasin Ankkajuhlat järkkäsi Akateemin Aurajokilaivuriyhdistys. Tulevana vuonna juhlavuottaan viettävän yhdistyksen hallitukselle luovutimme juhlan kunniaksi asiaan kuuluvat ankannokat ja myös yön tunteina järjestetyssä arvonnassa muutamat onnekkaat saivat tämän AATU-tunnuksen omakseen. Pääpalkintoina arvonnassa olivat tutkintopassit ensi toukokuun AATU-tutkintopäivään! Torstaina levittäydyttiin kahteen kerrokseen, Opiskelijayhdistys Traden käsialaa olevat Pikkarit’14 –bileet olivat tyylinäyte pikkujoulupikkumustista, haalarikansasta oli kuoriutunut kauniita & komeita, sillä vaatekaapista oli etsitty ykköset päälle. Nämä bileet ovat aina myös hieman haikeat, sillä tässä kohtaa yhdistykselle on aina jo ehditty valita uusi hallitus istuvan tilalle ja uutta hallitusta on alettu koulia & perehdyttää tammikuun starttiin. Pikkarit olivat tänäkin vuonna vuoden loppuun toimivan hallituksen viimeinen suurprojekti. Harjoitin sneak peakingiä ja sain selville, että totuttuun tapaan uusi hallitus koostuu kuitenkin osittain edellisen kauden jäsenistä, sillä osaamisen & tietotaidon säilyttämisen kannalta tämä on erittäin tärkeää! Onnittelut sekä Traden että kaikkien muidenkin opiskelijayhdistysten ja ainejärjestöjen lähiaikoina valituille hallituksille, opiskelija-aktiiviksi ryhtyminen on kymmenen pisteen ja papukaijamerkin arvoinen juttu!

Siirtymä joulukuulle tapahtuu viikon alussa ja Tiistaina on vuoden 12. kuukauden ensimmäinen Keittopäivä. Tiistai on Unelman päivä, tervetuloa haaveilemaan ja unelmoimaan muikeassa seurassa! Vegasin lämminhenkisiä kantispikkujouluja vietettiin viime perjantaina, tip tap. Jos kaipaat lisää samaa meininkiä tai et päässyt perjantain bileisiin, eipä hätää: Keskiviikko tuo legendaariset Kantispikkujoulut Lyniin, pukki muistaa erityisesti heti ekan tunnin aikana saapuvia pikkujouluilijoita! Tästä kalenteriluukun tapahtumasta puhutaan pitkään ja kuvat yön hauskoista hetkistä pysyvät verkkokalvollanne myös runsaan kuvamateriaalin johdota. Tämäkin tapahtuma tullaan taltioimaan valokuvin, joita voitte sitten ihastella niin netistä kuin yökerhojemme telkkareistakin!

Eliökunnan parhaita selviytyjiä, äärieliöitä kutsutaan ekstremofiileiksi. Ne kestävät lähelle absoluuttista nollapistettä huitelevaa kylmyyttä, kiehautusta, säteilytystä, huikeaa suolapitoisuutta elinympäristössään, hiilidioksiidimäärän muutoksia, paineen nostoa ja monia muita asioita, jotka pienissäkin määrissä ovat liikaa ihmiselle. Ihminen ei ole ekstremofiili henkisesti eikä fyysisesti, mutta aina on perheitä, joissa se unohtuu. Turun ensi- ja turvakoteihin hakeutuu tänäkin jouluna lapsiperheitä, joiden kodissa ei ole enää turvallista. Me haluamme yrityksenä olla tänäkin vuonna mahdollistamassa joulun myös niille lapsille, jotka eivät voi viettää joulujuhlaa turvallisesti omassa kodissaan ja joille kukaan ei ole varannut lahjan lahjaa. Joululahja 2014 –bileillä kerätään varoja Turun Ensi- ja turvakodin lasten joululahjaprojektiin, yhteistyössä bileet kanssamme järjestävät Turun yliopiston ainejärjestön ainejärjestöt Synapsi & Pulterit. Tahdothan sinäkin olla mahdollistamassa joulun pienille ihmisille? Tervetuloa Vegasiin tekemään hyvää torstaina! Ja viikonlopun vietto alkaakin sitten itsenäisyypäivän aatolla molemmissa kerroksissa!

Mikaela

23.11.2014

Yleisesti kai on niin, että mikäli anniskeluravintolassa nähdään joku yöasussa, on kyseessä harhailemaan lähtenyt dementikko. Onhan tosin myös niin, ettei nuorten naisten bilemekkojen ja silkkiyöpaitojen ero suuren suuri ole. Keskiviikon virallinen dresscode Bedtime Stories –bileissä oli anyways yöpuku, joten Vegasin yössä nähtiin niin ruutuflanellia, puputossuja, pitsireunaisia satiiniaamutakkeja sävyyn sopivilla unimaskeilla kuin ihan lapsuudesta tuttuja peruspyjamiakin. Chanel vitonen ei ollut kenenkään ainut asu. Synapsin ja Pulterien Tuhmien Lasten Pikkujoulut viriteltiin Lyniin. Vanhaan Keski-Euroopan jouluperinnekuvastoon kuuluvalle Krampukselle teema olisi mieleen. Sarvekas, sorkkajalkainen, mustakarvainen Krampus muistuttaa paholaista ja esiintyy vanhoissa joulukorteissa tuhmien lasten luona vierailijana. Jouluhurvittelut eivät loppuneet tähän. Vegasin torstai toi suomalaiskansallisen toimistopikkujoulujuhlan vaihto-opiskelijoille ja Marilynissä bongattiin tonttuja TSTS:n johdolla. Bongaa Tonttu on pitkien perinteiden pikkujoulujuhla, jossa joulupukki vierailee ja pyytää opiskelijayhdistysten hallitusten edustajia polvelleen istahtamaan. Lahjoja ja piparia tarjotaan kiltteysasteesta riippumatta. Henkilökuntamme on tainnut olla vuoden varrella kovin, kovin kiltti, sillä mekin saimme TSTS:n työstämän 2015 vuosikalenterin.

Tasa-arvoinen avioliittolaki on kuuma peruna valtakunnassamme, jo pelkkää keskustelua aiheesta pidetään todisteena yhteiskuntamme moraalisesta rappiosta. Mikä tietenkin kakstuhatlukulaisena tuntuu hämmentävän kalkkismeiningiltä. NYT-liitteen artikkeli ”Nämäkin asiat ovat tuhonneet suomalaiset perusarvot: vaimon itsenäisyys, oma sukunimi ja oikeus aborttiin” heijastelee kuitenkin mainiolla tavalla yhteiskuntamme modernisoitumisen todella lyhyttä historiaa. Ihan kuulkaa jo vuonna 1986 ovat naiset saaneet naimisiin mennessään päättää, vaihtavatko sukunimensä ja tuotakin sukunimilakia vajaat kolmekymmentä vuotta sitten vastustettiin ilmeisesti ainakin yhtä ponnekkaasti, kuin tasa-arvoista avioliittolakia nyt vuonna 2014. Tätä kirjoittaessani kuulen, miten Lynin pääsalissa 120 fyysikkoa eri puolilta Suomea laulaa sitsilauluja, sukupuolijakauma on about fifty-fifty. Mutta tiesittekö te sitä, että reilut sata vuotta sitten ei näin olisi voinut olla, sillä naiset ovat saaneet oikeuden yliopisto-opiskeluun vasta 1901?

Näitä ja monia muita puheenaiheita sopii viljellä jälleen tiistain Keittopäivästä alkaen. Akateeminen Aurajokilaivuriyhdistys, lyhennettynä AALY järjestää keskiviikkona Juhlavuosibileet Vegasissa keväällä koittavien kakskymppisjuhlien kunniaksi. Tämän Turun Yliopiston Ylioppilaskunnan alaisen yhdistyksen käsialaa on jokakeväinen Akateeminen Aurajokilaivuritutkinto (ja meillä nähdään vuosittain myös lämmittelytapahtuma, Jäänsärkijäbileet). Ankka-ystävämme Juhlavuosibileet ovat ainutlaatuiset, joten suosittelemme jokaiselle osallistumista tähän ankkaystävämme riemuralliin! Torstai on legendaarinen pikkareita myöten, tsekkaa juliste, pitsipöksythän siinä jälleen.Pikkarit on Opiskelijayhdistys Traden megalomaaninen ja tyylikäs, kahden kerroksen pikkujoulujuhla vailla vertaa. Ovet tähän suurjuhlaan aukeavat torstaina yleisön pyynnöstä jo 21.00. Ennakkolippuja lienee vielä myynnissä, järjestävän yhdistyksen nettisivuilta löytyy tietoa tästä mahdollisuudesta. Ennakkolipussa on sellainen metka ominaisuus, että se takaa ostajalleen haalarimerkin, kunhan on paikalla tiettyyn kellonaikaan mennessä. Perjantaina avaamme Lynissä ovet jo klo 15.00, kun Åbo Akademin ekonomiopiskelijoiden yhdistys Merkantila Klubbenin suuri, poikkitieteellinen rastikierros Glöggrundan tuo sadat opiskelijat Lynin rastille. Viime vuonna tapahtuma oli suurmenestys, joten tänne vaan tsekkailemaan, mitä tämä glögirundi pitää sisällään!

Mikaela

16.11.2014

Keittopäivä on klassikko, joka ilahduttaa joka ikinen tiistai läpi vuoden. Viime tiistaina yössä pörräsivät Turun kauppakorkean opiskelijat sitsijatkoillaan. Keskiviikkoa tirehtööräsivät Delta ja Germanica, Sirkus Bileet toivat Eerikinkadulle hassun hauskoja hahmoja laidasta laitaan. Bileet toimivat myös ns. landing partyinä, sillä samaisena yönä 67P-komeetalle, 510 kilometrin päähän laskeutunut Philae, tuo Rosetta-luotaimen laskeutumisalus teki ihmiskunnan sekä tieten historiaa – koskaan aiemmin ei ihmisen valmistama laite ole laskeutunut ehjänä ja hallitusti komeetan pinnalle. Olihan siinä juhlan aihetta: Rosetta-luotain on kierrellyt avaruutta vuodesta 2004 ja taittanut kuusi miljardia kilometriä ja projektiin on hurahtanut sievoiset miljardi euroa! Seuraava yö kiidätti ajatukset vapaan rakkauden vuosikymeniin, kukkasia hiuksissaan kantoivat Humanitaksen Suuret Humanistibileet –sessioihin saapuneet, erehdyttävästi Woodstockista palanneilta näyttäneet juhlijat. Samaan aikaan maljoja nosteltiin Vegasissa PYRO-elokuvan ensi-illan jatkobileissä, elokuvaohjaaja Niko Kostetin kolmas kokopitkä leffa tuli tuutista ulos ja siinä on todellakin juhlimisen aihetta! Perjantaiyössä nähtiin moninaisia pikkujouluseurueita, riemukkaita naamiaisjuhlajatkoilijoita ja lukuisia synttäriporukoita. Lauantaina alkuillasta sekä Lynissä että Vegasissa vietettiin tuttujen, pitkäaikaisten asiakkaidemme nelikymppisjuhlia. Viikko oli siis melkoisen vauhdikas, mutta vauhti ei millään tavoin hyydy seuraavallakaan viikolla.

Reippaat somistajamme ovat noutaneet varastosta rullakkotolkulla joulukoristeita ja ensi viikosta alkaen täällä pikkujouluillaankin sitten oikein tosissaan. Tuhmien Lasten Pikkujoulubileet keskiviikkona by Synapsi ja TSTS:n Bongaa Tonttu –hurvittelut torstaina löytyvät Lynistä, ESN:n Office Pikkujoulut (perinteiset firman bileet siis) järkätään puolestaan torstaina Vegasissa. Nämä erilaiset pikkujoulukonseptit antavat ensi viikolla mahdollisuuden kokeilla pikkujoulukauden eri puolia. Mitä tuhmille lapsille tapahtuukaan? Mitä sitten, jos bongaan tontun? Onko joulupukki oikeasti olemassa? Mitkä kliseet toteutuvat firman pikkujouluissa? Kun tuhmat lapset viettävät keskiviikkona pikkujouluja Lynissä, muuttuu Vegas kaupungin suurimmiksi pyjamabileiksi: Bedtime Stories on Kanta ry:n, SKlubin ja Kompleksin kehotus saapua yökerhoon nukkumattikelpoisissa asuissa. Valitsetpa sitten kaapistasi päällesi seksikästä pitsiä tai ruudullista flanellia, nämä bileet antavat varmasti materiaalia mielenkiintoisiin unimaailmoihin! Perjantaina meitä riemastuttaa muun viikonloppuaiakaskunnan ohella suuri määrä fysiikan ja matematiikan opiskelijoita eri puolilta Suomea, kun valtakunnallisen Fysikerfestin osallistujat saapuvat meille juhlimaan – Delta haluaa näyttää muiden opiskelijakaupunkien tyypeille, mikä tekee Lynistä legendaarisen ja miten biletetään tyylillä!

Turku on tunnettu jäätävän rumasta arkkitehtuuriperinteestä. En tarkoita niitä hienoja, vanhoja kivilinnoja ja kauniita puutaloja, vaan uudempaa rakennuskantaa. Ajamme päivittäin töihin tullessa ja yleensä myös töistä kotiin suunnatessamme Aurakatua ja aika usein ennen Linnankadulle kääntymistä jäämme jumiin punaisiin valoihin. Kun katselen tien ravintolakeskittymäpuolelle, näen kellonajasta riippuen kauniin, vanhan kivitalon ikkunoiden takana joko ruokaravintoloiden henkilökuntaa valmistautumassa uuteen työpäivään tai herkkuruokien äärellä viihtyviä illanviettäjiä mukavassa miljöössä. Sitten käännän päätäni ja siinä se tönöttää kaikessa kaameudessaan: Lintukoto. En pidä tuosta pömpelistä millään tavalla. Henkilökuntamme kanssa aiheesta keskustellessani olen huomannut, etten ole onneksi ainoa mökkiä karsastava. Henkilökuntamme onkin jo ehtinyt ehdottaa, että jos kerran tuollaisia mökkejä voi keskelle kaupungintalon puistoa pystyttää, niin mekin voisimme hakea rakennuslupaa firman mökille, jossa voisi sitten vapaapäivinä hengata ja viettää firman pikkujoulut, kesäjuhlat sun muut – että jos vaikka paljukin siihen pihaan otettaisiin?

Mikaela

09.11.2014

Tanssilattia täyttyi valkotakkisista, kun Maailman Tiedepäivä huipentui Lynissä keskiviikkona Hullu Tiedemies –bileisiin. Hullu Tiedemies on fiktiivisen populaarikulttuurin ns. arkkityyppinen perushahmo. Hullu Tiedemies on huippuälykäs, mutta joko valitettavan hajamielinen ja sosiaalisilta taidoiltaan hmmm…poikkeava. HTM nähdään toisaalta usein myös pahisten puolella, sillä hinku kehittää uutta on saattanut vinouttaa tiedemiehen moraalitajun ja nostaa esiin psykopaattisia piirteitä. HTM on valmis lähes mihin tahansa tieteen nimissä. James Bndissa on Dr No., Austin Powersissa Doctor Evil, Teräsmiehen vihollinen on Lex Luthor ja klassikkojen klassikkotiedemies lienee Tohtori Victor Frankenstein. HTM-hurvittelut järjestivät Turun Yliopiston Kemistit TYK ry, In Vitro Aboensis eli IVA sekä Nucleus. Ysäribileet avasivat kahden perinteikkään Turun Yliopiston osakunnan, SHO:n ja SKO:n 90-v juhlavuodet. Ysäriteema vaikuttaa juuri nyt olevan erityisen hottia, sillä teema oli todellakin innostanut bileväkeä sonnustautumaan niihin kaapin perällä lojuneisiin ysärivaatteisiin. Musiikin puolesta 1990-luku oli erittäin tuottelias monelle artistille niin Suomessa kuin maailmallakin ja tuolta vuosikymmeneltä löytyy valtava määrä ns. elämään jäänyttä bilemusaa. Myös meidän musakirjastossamme ysikytluvulla on tärkeä paikkansa ja dj antoikin juhlakansalle kunnon ysärikyydit! Lynin yössä biletettiin Suukon & THLKS:n Hengenpelastajat –teemalla, nämä poikkitieteelliset rantavahtibileet onnistuivat upeasti ja järjestävät yhdistykset intoilivatkin yhteistyön hedelmällisestä alusta – tästä on hyvä jatkaa!

Yökerhomaailma on kiehtova. Joka ilta ennen avaamista, kun yleisvalot sammutetaan, yökerhovalot sytytetään ja musa alkaa soida, siirrymme uuteen maailmaan. Jokainen ainutlaatuinen ilta vaatii toteutuakseen monen ihmisen kulissien takaisen panostuksen, jota ei asiakkaan silmin edes huomaa ja se on tarkoituksellista – It’s a kind of macig. Viime viikolta voi poimia vaikkapa Turku Fashion –hyväntekeväisyystapahtumaan valmistautumisen: näytöksen järjestäjä Image Team Models on ensin mm. koonnut iltaan sopivat mallit, kutsunut vierailevat julkkismallit, sopinut viihdeosuuden artistin kanssa, sopinut muotiliikkeiden kanssa näytösasuista ja asusteista, buukannut mallien meikit ja kampaukset, informoinut meitä tekniikkatarpeista ja sopinut harjoitusajoista. Näytösharjoituksia oli sekä keskiviikkona että perjantaina alkuillasta. Toinen kulissien takaista askartelua vaatinut projekti perjantailta oli Tradenologia 2014 –tapahtuman rasti, joka järjestettiin Marilynissä perjantaina päivällä klo 13.00 alkaen. Kun Tradenologian rasti sulkeutui ja paikat oiottiin taas paraatikuntoon, alkoi Lynissä Turun Seudun Tradenomien perinteinen Pikkujoulun Glögitilaisuus, joka myös jälleen starttasi meidän pikkujoulukautemme. Myös tämän tilaisuuden onnistuminen vaatii vuosittain monien yksityiskohtien ennakkoon suunnittelua, aikataulutusta ja henkilökunnan tarkkaa briiffausta. Turun Seudun Tradenomit tahtoivat esitellä vierailleen sekä Marilynin että Vegasin ja niinpä tilaisuus alkoi Lynissä ja loppuilta vietettiin sitten Turku Fashion muoti- ja viihdegaalan merkeissä Vegasissa. Samaan aikaan, kun Vegasin ilta starttaili asiakkaille, oli Back Stage täynnä positiivista jännitystä kuhinaa: mallit valmistautuivat illan Nenäpäivä-näytökseen meikkaajien ja kampaajien kanssa, tekivät kuivaharjoittelua muistaakseen sisääntulojen järjestyksen ja treenailivat vielä viimeisiä koreografioiden askelkuvioita. YLE:n Nenäpäivään ohjattavat tuotot tulevat parantamaan lasten ja nuorten elämää eri puolilla kehittyvissä maissa.

Mitä kulissien takana tapahtuu tulevalla viikolla? No, vaikka mitä, mutta esimerkiksi tätä: Pari viikkoa sitten puusepät noutivat Lynin baaritiskit hiottaviksi ja lakattaviksi, tulevalla viikolla on Vegasin baaritiskien vuoro. Puunatut tiskit näette ensi kertaa torstaina, Vegas on auki tulevalla viikolla torstaista lauantaihin. Lyni palvelee tiistain Keittopäivästä alkaen. Keskiviikkona biletetään viime vuodelta tutuissa Deltan ja Germanican supersuosituissa Sirkusbileissä, vaikka Nenäpäivä menikin jo, tekee pieni sirkustelu aina hyvää. Sirkuksissa ja yökerhoissa on itse asiassa paljon samaa, sillä molempien maailmassa on paljon kulissien takaista elämää. Asiat saadaan näyttämään kovin helpoille, kun ne ovat lopulta asiakkaiden/katsojien edessä. Molemmissa maailmoissa työskentelevillä on myös oma, erikoinen kulttuurinsa, jonka sisäpiirivitsit ja kirjoittamattomat säännöt juontavat juurensa satojen vuosien taakse. Henkilökuntamme riemastuu yleensä kaikesta teemapukeutumiseen liittyvästä, odotan innolla keskiviikkoa! Saavu sinäkin tirehtöörinä, leijonankesyttäjänä, maailman vahvimpana miehenä, parrakkaana naisena, notkeana kääpiönä, akrobaattina tai taikurina – tähän poikkitieteelliseen sirkukseen ovat tervetulleita kaikki! Torstai on Suurten Humanistibileiden (vol VII) yö, vuosi vuodelta lisää tunnettuutta keränneet suurjuhlat kokoavat Turun Yliopiston humanistisen tiedekunnan kaikki opiskelijat yhteen, tervetulleita ovat tietenkin myös ei-humanistit. Meissä kaikissa asuu kuitenkin pieni humanisti, halusimmepa sitä tai emme. Hauskuudesta vastuussa on Humanitas, yliopiston humanistien edunvalvonnallinen kattojärjestö. Vegasissa juhlistetaan nuoren, turkulaisen elokuvaohjaaja Niko Kostetin PYRO-elokuvan Suomen ensi-illan jatkoja. Kaikki asiakkaamme ovat tervetulleita Vegasiin torstaina heti kympiltä, sisäänpääsy PYRO:n teemailtaan on maksuton! Kostetin kolmas kokopitkä elokuva on maailmanensi-illassa Texasissa, jossa Kostet keräsi pari vuotta sitten palkintoja silloisella uutuusleffallaan. PYRO (www.pyromovie.com) kertoo Turun fiktiivisestä tulevaisuudesta: yhteiskuntarakenteiden romahdettua julkinen talous ei enää rahoita esimerkiksi pelastustointa ja tehtävät ovat jääneet VPK:n vapaaehtoisten harteille. Tätä kriisitilannetta hyödyntää häiriintynyt pyromaani, joka sytyttää kaupungin alla risteilevän tunneliverkoston tuleen. Palokunnan ja vapaapalokuntalaisten avustuksella toteutettu leffa tarjoaa näkymiä kaupunkiin, tuttuja naamoja ja yhden mahdollisen tulevaisuusskenaarion. PYRO:n skenaario on huomattavasti paljon uskottavampi, kuin esimerkiksi telkusta taannoin tullut Haihurrikaani –leffa (johon on tehty jopa jatko-osa): superhurrikaani lennättää tulvivan Los Angelesin kaupungin täyteen verenhimoisia haita?! Jepjep.

Mikaela

02.11.2014

Halloween on juhla, joka saa ihmiset irrottelemaan ja inspiroi ehkä tavallisesti ujonkin ihmisen hassuttelemaan ennennäkemättömällä tavalla. Juhlaan kuuluvat kauhuteemojen lisäksi myös ärsyttävyydet, hyvän maun rajoja koettelevat asut ja rekvisiitat. Halloween aiheuttaa toki vuosittain närää ja juhlan kauhistuttavaa luonnetta puitiin tänäkin vuonna niin yleisönosastoilla kuin netin keskustelupalstoillakin. Aina joku pelkää, että Pyhäinpäivän traditiot ovat uhattuina ja että ihmiset antautuvat karnevalistisessa juhlassa pahuuden valtaan. No mutta, jokaisellahan on toki oikeus omaan mielipiteeseensä. Halloween herättää puolesta-vastaan -keskustelua myös sen valta-alueella, Yhdysvalloissa. Tavallisen kansalaisen tempaukset päätyvät harvoin julkisen raivon kohteeksi, toisin on suuren maailman julkkisten laita. Huippumalli Heidi Klum järjestää vuosittain megabileet Halloweenina ja hänen asunsa ovat pääsääntöisesti saaneet osakseen silkkaa ylistystä. Paitsi sinä vuonna, kun hän päätti sen enempää asiaa ajattelematta pukeutua hindujumalatar Kaliksi. Moniraajainen, siniseksi väritetty, katkottujen päiden seppelettä kaulassaan kantava Klum suututti hindut ympäri maailmaa ja sai osakseen tuhansittain vihapostia. Muistaakseni hän pyysi julkisesti vilpittömästi anteeksi kaikilta niiltä, joita hänen asuvalintansa loukkasi. Yahoon toimitusjohtaja Marissa Mayerkin on tunnettu übereistä Halloween-bileistään. Viime vuonna piilaakson Halloween-fani shoppaili itselleen myynnissä olleen, entisen hautaustoimiston. Tänä vuonna hän päätti sitten siirtää lokakuun viimeisen päivän pirskeensä tuohon kiinteistöön ja kun huhu juhlajärjestelyistä kiiri naapuruston korviin, ei vastaanotto ollut ymmärrettävästi iloisimmasta päästä. Amerikkalaiset ovat yllättävän uskonnollista väkeä ja tässä kohtaa hyvän maun raja ylittyi monen mielestä mitä ilmeisimmin todella pahasti.

Meillä Halloweenia vietettiin koko viikko ja parhaan kuvan huimasta viikosta saat katsomalla viikon aikana näpsityt kuvat Facebookista. Ylisanoja ei voi olla liikaa, kun noita kuvia ja meininkiä katselee. Te, rakkaat asiakkaamme ja henkilökuntamme, lähditte bileviikkoon satakympillä mukaan ja öissä nähtiin toinen toistaan oivaltavampia asu- ja maskivalintoja. Kiitos siitä! Kiitos myös niistä sadoista onnitteluista, joita Night Club Vegas kasisynttäreiden kunniaksi sai – tästä on hyvä jatkaa. Maanantaina kärräämme kurpitsat, luurangot ja lepakot varastoon odottelemaan seuraavaa syksyä. Mutta bileethän eivät tähän lopu, ensi viikko on täynnä monipuolista ohjelmaa.

Keittopäivän jälkeen koittaa keskiviikko ja Hullu Tiedemies Bileet by TYK ja Nucleus. Kaikki Pelle Pelottomat ovat tervetulleita juhlaan labratakilla tai ilman. Torstaina Vegasissa heittäydytään ysikytluvun tunnelmiin, Ysäribileet tuovat ainakin itselleni elävästi mieleen monia asioita, joiden ehkä toivoi jo unohtuneen. Tämän tänttäräntän järjestävät kaksi Turun Yliopiston juhlavuottaan viettävää osakuntaa, SHO ja SKO. Lyniin hubaa järkkäävät Suukko & THLKS, Hengenpelastajat on ajankohtainen – kukapa ei olisi joskus halunnut juosta pitkin rantaa Pamsun tai Martinan tavoin? Perjantaina koittaa Nenäpäivä ja hyväntekeväisyyden merkeissä jälleen perinteiden mukaisesti Turku Fashion –gaala. Muodin ja viihteen kupliva yö kerää varoja YLE:n Nenäpäivään, joka puolestaan ohjaa varat hädänalaisten auttamiseen eri puolilla maailmaa. Stagella nähdään mallikonkareiden lisäksi joukko julkkismalleja, joille Turku Fashion on lähellä sydäntä. Tervetuloa viihtymään ja tekemään hyvää kanssamme!

Mikaela

26.10.2014

Lääkisläiset myönsivät tiistaina, että vasta nyt lokakuun aikana on huomannut, että koulu vaatii ihan aikuisten oikeasti sitkeää teoriaopusten äärellä viihtymistä ja kyllä – ne latinankieliset termit todellakin opetellaan. Ekan Tentin Bileet olivat ansaittua hubaa ihka ensimmäisen tenttisuorituksen päätteeksi. Keskiviikon bileiden megasuosion takasi Pokémon-teema, nyt jo toistamiseen. Tälle on erittäin hyviä syitä. Oleellista on ensinnäkin järjestävien tahojen, Asteriskin ja Germanican, taholta erittäin näpärästi hoideltu tapahtumamarkkinointi. Toiseksi, matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa on runsaasti ns. tietoteknisesti orientoituneita opiskelijoita, joille teema on omiaan. Kolmas syy löytyy bilettävästä opiskelijasukupolvesta. Laskeskelimme tässä nimittäin, että melkoinen määrä tämän hetkisistä korkeakouluopiskelijoista on ollut juuri taskumonsterikeräilyiässä ja pelannut 1996 ilmestynyttä Nintendon Game Boy-peliä kyltymättömällä innostuneisuudella. Eikähän tuo Pokémon-huuma ole täysin edelleenkään laantunut, uusia piirrosotuksia ilmaantuu säännöllisesti ahkerien monsterikouluttajien iloksi. Ilta muuten alkoi mahtavilla Pokémon-sitseillä, jotka olivat useille pilteille aivan uusi kokemus. Itsekriittisyyttä opinnoissaankin opettelevat, itseironian ja itselleen nauramisen voimasta inspiraatiota ammentavat taidealojen opiskelijat Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta järkkäsivät torstain suursessiot Hippies vs. Hipsters. Onhan nimittäin niin, että kunkin alan opiskelijoista on olemassa erittäin voimakkaita stereotypioita ja taideopiskelijat ovat suuren yleisön kuvitelmissa pääsääntöisesti hippejä ja hipstereitä. Amen. Näissä bileissä ilahduin valtavasti suuresta pukeutuneiden määrästä, hipit ja hipsterit hengailivat ja bailasivat sydämensä kyllyydestä sulassa sovussa. Hyvä TOY; dresscode toimi!

Jos et ole käynyt vielä kurkkaamassa vanhoja Atlantiksen valokuvia Facebookista, tee se nyt. Viidennesvuosisatainen olohuoneemme, karaokevaltakuntamme, rokin ja popin pyhättömme palvelee tinkimättömällä lämmöllä ja rakkaudella yhä edelleen. Marilyn täyttää vuodenvaihteessa 23, mutta Atlantiksen tila otettiin käyttöön muutama vuosi pääsalia myöhemmin. Moni kyseli perjantain synttäreillä, mitä Atlantiksen tilalla sitten aiemmin on ollut. No, Atlantiksen kohdalla on sijainnut aikanaan mm. EKA-marketin kahvio. Juhlassa nähtiin lukuisia tuttuja parinkymmenen vuoden taipaleelta, Atlantiksella on erityinen paikka monen asiakkaamme sydämessä. Syntymäpäiväsessioita on luvassa tulevallakin viikolla, Night Club Vegasissa juhlitaan 8-v syntymäpäivää perjantaina. Yökerhojen elinkaari on tänä päivänä kovin lyhyt, mutta me haluamme toimia toisin ja Vegaskin on toiminut jo kolme-neljä kertaa kauemmin, kuin monet iltaelämän osoitteet. Perinteen mukaisesti vietämme synttäreitä Halloweenviikon perjantaina kello 22-24 ja tuolloin tervetulleita ovat kaikki asiakkaamme dress codella Casual Halloween. Teemapukeutuneet toivotamme tervetulleiksi jonon ohitse koko viikonlopun!

On siis jälleen se aika vuodesta, kun tämänkin satoja vuosia käytössä olleen tontin rauhattomat sielut aktivoituvat tavallistakin enemmän ja vaeltavat pitkin kiinteistöä kutsuen paikalle zombeja, muumioita, noitia, maahisia, hirviöitä, turmion kätyreitä, räyhähenkiä… Halloweeniin sukelletaan koko hirvittävän bileviikon ajaksi. Keittopäivä tiistaina on mitä mainioin hetki tehdä viimeiset hahmotelmat viikon erilaisista pukeutumis- ja maskeeraussuunnitelmista. Keskiviikkona Lyni täyttyy Kauhujen Kaljaviestin elävistä kuolleista, Turun Yliopiston kemistit ovat vastuussa tästä painajaisesta. Kansainvälisiä kauhukabinettihahmoja eri puolilta maailmaa kerääntyy samaan aikaan Vegasiin, ESN Uni ja TYY viettävät sekä Halloweenia että meksikolaista kuolleiden päivää eli Dia de Los Muertos -juhlaa. Torstaina pimeälle puolelle johdattelevat karmaisevat OKL:n opettajaopiskelijat Welcome to the Dark Side –bileissään ja hurmeiseen ilotteluun Vegasiin kutsuvat Kauhujen Viiksibileiden järjestäjät Akateeminen Viiksiseura, Asteriski, Kanta ja TOM. Läpi viikonlopunkin me lupaamme piinata teitä koko vuoden tarpeiksi, tervetuloa painajaiseen!

Mikaela

19.10.2014

Alkuviikon tunnushajuja olivat meille toimistotyöläisille erilaiset maalit ja tunnusääninä kuultiin sirkkeliä, hiomakonetta sekä vasaraa. Atlantiksen kausifiksailu kesti tiistaille, joten Keitopäivää vietettiin poikkeuksellisesti Vegasissa. Keskiviikko oli suurta matemaattisluonnontieteellistä juhlaa, Deltan joka syksyisen Kaljaviestin jatkot löytyivät Lynistä ja saman tiedekunnan alta löytyvän Turun Yliopiston Kemistit TYK ry:n Pilttibileet vihjailevalla 80 Shades of Red –tematiikalla ihastuttivat koukeroineen Vegasissa. Torstaina biletettiin hyvän asian puolesta, Turun Yliopiston Kehy-viikon ja ESN Unin yhteiskekkereissä kerätttiin varoja yliopiston kehitysyhteistyöhankkeille. Bileiden nimi kehotti säästämään vettä ja keskittymään kuplivaan – monissa maailman maiss todellisuus on tosiaankin sellainen, että puhdas vesi on kaikkein arvokkain ja vaikeimmin saatavilla oleva juoma. Night Club marilyn aloitti illan jo tavallista aiemmin, Forum Romanumin ja Katkon hulvattomat Lööppijulkkissitsit keräsivät pitkien pöytien ääreen niin kohupoliitikkoja, urheilusankareita, viidakontähtösiä, hengenpelastajia, seurapiirikaunottaria kuin salaperäisiä miljonäärejäkin. Laulu raikasi, juorutoimittajat twiittailivat ylläriuutisia ja paparazzit napsivat kilvan kuvia yksitysyyttään huonosti suojelevista lööppijulkkiksista. Tämä eksklusiivinen joukko oli sitsien päätteeksi valmiina vastaanottamassa muita palstatilan täyttäjiä ja tekorusketuksen väärinkäyttäjiä – kuka iski kenenkin puolison baaritiskiltä? Kenen hame nousi korviin tanssilattialla? Kuka tuli ulos kaapista kesken kaiken? Kenen nuoruusvalokuvat päätyivät vääriin käsiin? Yön tunteina lööppijulkkiksille sattui ja tapahtui, mutta sehän oli tarkoituskin – eihän sitä muuten etusivulle voi mitenkään päästä!

Keittopäivä osuu Oravan päivään. Oravannahat olivat aikanaan Suomen tärkein vientituote ja toimivat kaupankäynnissä arvokkaana valuuttana. Jotta nahkojen laatu pysyi korkeana, rajoitettiin oravan pyyntiä siten, että metsästys sai alkaa vasta lokakuun puolivälin tienoilla oravien turkin paksuunnuttua talvea varten. Talviturkki oli arvokkaampi vaihdannan väline, kuin kesäturkki. Toivomme kuitenkin, että tiistaina järjestettävissä Ekan Tentin Bileissä maksellaan ihan käteisellä ja korteilla. Nämä ovat perinteisesti huikeat sessiot, sillä ensimmäinen tentti sitten pääsykokeiden on ymmärrettävästi aiheuttanut jännitystiloja & unettomia öitä – kun tentti on ohi, sopii sitä juhlistaa sankoin joukoin! Taskuhirviöt, Pocket Monsterit eli Pokémonit ovat toimineet inspiraationa keskiviikon Vegasbileille. Asteriskin ja Germanican bileet ovat järjestyksessään toiset, viime vuonna tapahtuma oli huippusuosittu. Olitpa sitten Pokémonien kouluttaja tai itsesi taskuhirviöksi kokeva bilettäjä, olet tervetullut tähän hubailuun Charmanderin, Squirtlen, Jigglypuffin, Pikachun ja satojen muiden omituisten otusten keralla! Jos et ole vielä aiemmin kokenut Pokémon-biisiä PIANOWARissa, nyt on mahtava tilaisuus ruksata tuokin bucket-listaltasi. Nopeimmat bilettäjät saavat upean haalarimerkin, jee! Taideakatemian opiskelijayhdistys TOY rakentaa bileensä usein kulttuuristen ilmiöiden ympärille. Tällä kertaa bileteema ponnistaa kahden elämäntapatrendin hupaisasta vastakkainasettelusta: Hippies vs.Hipsters antaa mahdollisuuden ottaa häpeämättömät tyyliöverit. Ole joko kitaraa soittava, vapaan rakkauden huoleton kannattaja, joka antaa karvan kasvaa, kuuntelee Jefferson Airplanea, kantaa kukkia hiuksissaan, haaveilee Woodstockista, viljelee itse vegaaniruokansa ja puhuu rauhasta sekä tantran ihmeitä tekevästä voimasta joka toisessa lauseessa… Tai löydä itsestäsi mustasankaisiin laseihin, Jack Costeau –pipoon/fedoraan, kaulahuiviin ja flanelliseen ruutupaitaan sonnustautunut, orgaanisia kahvilaatuja sekä tuntemattomien bändien vinyylejä keräilevä arkkitehtuuriopiskelija, joka parkkeeraa potkupyöränsä sulavasti voidakseen ottaa retrovalottuneita Polaroidkuvia betoniportaista. Aah, näitä stereotypialistoja voisi jatkaa loputtomiin!

Tarunhohtoinen Atlantis on paratiisinomainen valtakunta, jonka myyttiset vaiheet esiteltiin jo Platonin kirjoituksissa. Tuo paratiisinomainen paikka on synnyttänyt tarinoita ja herättänyt uteliaisuutta kautta aikain. Kahdenkymmenen vuoden aikana tarinoita on kertynyt lukematon määrä myös Night Club Marilynin tarunhohtoisesta Atlantiksesta, jonka huomassa tuhannet ja taas tuhannet asiakkaamme ovat kokeneet ikimuistoisia hetkiä. Perjantaina vietämme Atlantiksen kakskymppisiä, tervetuloa kaikki asiakkaamme klo 22-23! Lopuksi hauska muistutus tulevasta viikonlopusta: lauantaiyönä valtakunnassa siirrytään talviaikaan ja näin ollen täälläkin siirretään kelloja tunti taakse päin: biletystä on siis tarjolla tunti tavallista pidempään.

Mikaela

12.10.2014

Odotettu klassikkokurvailu, Palapelibileet syntyy joka vuosi uudelleen. Neljän ainejärjestön neliosainen bilekokoelma nivoutuu yhteen vuosittain valittavan, kantavan teeman avulla. Tällä kertaa uppoudutaan musamaailman genreihin ja ekana Palapeliyönä dj:mme pääsivät antamaan yleisölle messevät konemusakyydit otsikon ”Electro” ohjauksessa. Kahden kerroksen bileissä ohjelmassa oli perinteinen palapelin palasten metsästysoperaatio, karaokea, PIANOWARia ja riemukasta kanssajuhlijoiden kanssa biletystä kahdella tanssilattialla, uusiin tyyppeihin tutustumista ja ylipäätään rentoa meininkiä. Palapelibileiden part II koetaan 10. joulukuuta, jolloin tunnelma muuttuu melko totaalisesti ekasta osasta: luvassa on tuolloin Rock & Heavy –palanen. Erityistä näissä bileissähän haalarimerkkikin on erityinen siinä mielessä, että vain kokoamalla kaikki neljä haalarimerkkiä, voi koota yhden kokonaisen haalarimerkin. Save the Date! Torstaina agenttinsa Lyniin toivat Slava, Sugri ja Druzbja, mutta I Spy toivotti toki tervetulleiksi kaikkien muidenkin tiedustelupalveluiden edustajat. Sadonkorjuulle ja oluttupaperinteelle kumartava Oktoberfestimme Night Club Vegasissa alkoi jo torstaina Germanican ja Kääntöpiirin johdolla, vuosi vuodelta tapahtuma houkuttaa enemmän teemapukeutunutta väkeä. Dirndl-mekot sekä henkseleiden kannattamat polvihousut olivat ilahduttavan monen vaatevalintana. Myös henkilökuntamme oli pukeutunut teeman mukaan, sinivalkoiset baijerilaiskoristeet koristivat yökerhon tiloja ja dj Honey polkaisi säännöllisesti käyntiin saksalaisen bilemusan hillittömän potpurrin. Prezeliloittelua jatkettiin läpi viikonlopun Vegasissa, perjantaina erityisohjelmana oli myös Dynamic Pokerin uuden, jännittävän Extra Bonus -bonuspelin lanseeraus. Erilaiset bonuspelit niin pokerissa kuin blackjackissäkin lisäävät pelaajan mahdollisuutta varioida omia pelihetkiään eri tavoin ja nämä lisäpelit ovat saaneet kovasti kiitosta. Ja jos onnetar istuu viereen, tuo bonus voitot aina selkeästi peruskertoimia korkeammalla kertoimella. Kysy lisää RAY:n pelinhoitajilta.

Tiistaina Keittopäiväillään, tiistaista on muodostunut lukuisten asiakkaidemme vakkaribilepäivä monestakin syystä, alkuviikolla liikenteessä on aina myös paljon vapaalla olevaa ravintola-alan poppoota eli kyseessä on aina myös tietyn sorttinen Pro-ilta. Heti keskiviikkona avoinna ovat molemmat yökerhomme. Lynin titrauksista vastaa Delta, legendaarisen Kaljaviestin jatkot nostavat lokakuisen yön ainutlaatuisiin sfääreihin. Punahaalariset Turun Yliopiston Kemistit saattelevat syksyn piltin 80 Shades of Red – teemaisiin Pilttibileisiinsä, tervetuloa katsomaan, mitä tämä vihjaileva nimi voikaan tarkoittaa. Torstaina Vegasissa järjestetään ns. party with a cause eli tapahtuma, jonka pääsylipputulot menevät hyvään tarkoitukseen: Turun Yliopiston Kehitysyhteistyöviikon virallisten bileiden nimellä viitataan maailman alati paheneviin vesiongelmiin ja epätasa-arvoisuuteen ”Save Water, Drink Champagne”. Nämä poikkitieteelliset ja kansainväliset bileet järjestävät TYY ja ESN Uni Turku. Jokasyksyinen Kehyviikko keskittyy tänä vuonna koulutuksen ja kehityksen suhteeseen, lisää tietoa mielenkiintoisesta viikosta löydät TYY:n nettisivuilta www.tyy.fi. Lynissä Lööppijulkkistellaan: mustien lasien takana paparrazzeja pakoilevat, turhat ja vähemmän turhat julkkikset avaavat suhdesolmuja, aiheuttavat uusia lööppiotsikoita, puhuvat itsestään ja itsestään sekä etsivät uusia keikkamahdollisuuksia. OMG, tästä tulee hubaa – huban tarjoavat Forum Romanum & Katko.

Lopuksi muutama ajatus alkavan syyslomaviikon ratoksi. Elämme erikoisia aikoja. Jos yhtään seuraatte mediaa, olette ehkä huomanneet, että torin laidan ravintolamaailmaan on iskenyt pyörremyrsky. Ketjujättiläinen on aloittamassa YT:t ja ravintolaneliöitä karsitaan kovalla kädellä. Me olemme puolestamme pystyneet sekä säilyttämään olemassa olevan henkilökuntamme työpaikat että luomaan uusia työpaikkoja ja siitä voimme kiittää teitä, rakkaat asiakkaamme. Pian 23 vuoden ajan yöelämän peruskivijalkana toiminut Marilyn ja jo kahdeksan vuotta iltaelämää palvellut Vegas ovat pienoismaailma, silmäterämme. Henkilökuntamme ja Te olette yökerhomaailmamme sielu, jota haluamme vaalia. Tänään, huomenna ja tulevaisuudessa. We love you, people!

Mikaela

04.10.2014

Voi hyvät hyssykät, mikä hengästyttävä pukeutumisen ja somistautumisen riemukarnevaali viime viikko oikein olikaan: rantateemaa, pyjamabileitä, bisnestyyliä, burleskia.. Huima on tulevakin viikko, eipä hätää! Keittopäivä tiistaina on vanhan kansan tietämyksen mukaan päivä, josta on viikko talviöihin. Tiedä häntä, lokakuuta mennään ja yksi suosikkikuukausistani tämä aina joka tapauksessa on. Yksi syy siihen on kuun lopussa häämöttävä Halloween, mutta eipä kiirehditä asioiden edelle. Jo legendaarista mainetta nauttiva konsepti, Palapelibileiden sarja käynnistyy jälleen keskiviikkona, neliosaisesta bilejärkäleestä vastaavat Delta, Asteriski, TYK ja IVA. Tänäkin vuonna järjestävät ainejärjestöt tekivät tiivistä yhteistyötä jo alkukesästä alkaen uuden teemakokonaisuuden kehittelyssä. Monista vaihtoehdoista valikoituivat käyttöön musagenreihin nojautuvat bilepalat. Aloitetaan keskiviikkona Lynissä ja Vegasissa Electro-teemalla eli konemusaa tarjotaan keskimääräistä reilummalla kädellä ja etenkin Lynin tanssilattialla. Pukeutuminen teeman mukaan on sekin veikeä idea, reivaaminen Marilynissä karvasaappaissa on harvinaista hubaa! Perinteinen palapelinpalojen metsästys on edelleen ohjelmistossa ja nopeimmat saavat sen ekan palasen neliosaisesta haalarimerkistä – huhtikuussa 2015 koossa on neliosainen hienous niillä, jotka ottavat koko neliosaisen bilesarjan haltuunsa.

Torstaina voit valita Lynin tyylikkään I SPY Party –agenttiseikkailun (Slava, Sugri, Druzjba) ja Vegasin saksalaistyyppisen Oktoberfestin (Germanica, Kääntöpiiri) välillä. Tai kurvailla molempiin, mikäs sen hauskempaa. Molemmissa nopeimmille lipun ostaneille luvassa huikea haalarimerkki! Vakoiletko exääsi, naapuriasi vai onko tarkkailusi kohde salaisuus? Oletko enemmän James Bond, Mission Impossible –tyyppi vai Jack Bauer? Unohtamatta Charlien Enkeleitä. Parhaita agenttiasuja ja –kykyjä palkitaan Lynin I Spy -yövakoiluissa. Oktoberfestejä varten sopii varustautua asiaankuuluvalla henkselihousut/Dirndl-mekko rekvisiitalla, sillä nuo asut takaavat myös huokeamman sisäänpääsyn.

Oktoberfest jatkuu tietenkin myös viikonloppuna Vegasissa, jotta kaikki asiakkaamme voivat ottaa osaa tähän lokakuiseen riemunpitoon. Samaan aikaan festivaalia vietetään eri puolilla maailmaa, mm. Kanadan suurin baijerilaisjuhla kohoaa samaisena viikonloppuna Atlantin takana, Prosit! Koko saksalaishenkisen festivaalin ajan myös henkilökuntamme on pukeutuneena teeman mukaisesti ja talo on koristeltu baijerilaisittain sinivalkoiseen. Lähes saksalainen lederhosen-dj sekä helposti kaiken sorttisesta erikoishassuttelusta innostuvat PIANOWAR-pianistimme tekevät hekin omalta osaltaan öistänne ikimuistoisia. Tämän tyyppiset juhlat ovat mielestämme paikallaan iltojen pimetessä ja talven lähestyessä – aina on tarjolla hyviä vaihtoehtoja kotisohvalle ja syitä lähteä viettämään bileiltaa hauskassa seurassa.

Mikaela

28.09.2014

Vuodenaika on ollut miellyttävän leppeä, kunnes tultiin tähän viikkoon. Syyspäiväntasaus tiistaina totisesti toi syksyn, sillä jopa Pekka joutui taipumaan kylmän ilman edessä: hän oli päättänyt pitää shortseja ainakin syyskuun loppuun. Miinuksen puolelle yöaikaan tipahtanut elohopea teki muutamista alkuviikon päivistä kuitenkin sen verran hyytäviä, että farkut oli pakko valita shortsien sijaan ekaa kertaa sitten toukokuun. Jos me koemme tämän lämpötilojen muutoksen hurjana, voin kuvitella mille italialaisista, espanjalaisista, meksikolaisista ja argentiinalaisista vaihto-opiskelijoista yllättäen tuntuu – vaihtarit tulivat kaupunkiin kesälämmön vielä helliessä Turkua. Overall Partyissä keskiviikkona sadat vaihto-opiskelijat lämmittivät itsensä tanssimalla, tämä porukka on dj:n unelma. Tanssilattia on aina ääriään myöden täynnä ja jokainen osaa joukkotanssien tanssiliikkeet tarkasti, olipa kyseessä sitten Lambada, Macarena tai Gangam style. Samaan aikaan Opexin Kostajaisissa kirmailtiin julkkiksina ja paparrazzeina. Kumpi on kiinnostuneempi kummasta,? Se riipppuu kai tyypeistä ja tilanteista. Onhan aina ollut tyrkkyjä wanna be –julkkiksia, turhia julkkiksia ja elämänsä julkisuudelle myyneitä hahmoja. Toisaalta on myös niitä, jotka luikkivat mieluummin karkuun salamavaloja ja piinaavia seurapiiritoimittajia.

Girl Power –bileet toivat tyttöenergiaa kahteen yökerhoomme usean eri opiskelijayhdistyksen voimin, erityisteemana oli tänä vuonna malli- ja missimaailma. Gil Power oli jälleen täynnä kutkuttavaa ohjelmaa ilta ysistä aamun tunteihin. Alkuillasta Back Stagella eritysohjelmasta nautti kolmisenkymmentä ennakkoilmoittautunutta mimmiä. Girl Talk – sessioissa osallistujat pääsivät haastattelemaan Mr Young Finland –finalisti Kalle Wiléniä sekä Hymytyttö Mirva-Mari Määttää, jotka kertoivat kokemuksistaan missi/mr/mallimaailmassa. Ohjelmassa oli myös mm. seksiväline-esittelyä. Esittelijä sattui olemaan takavuosien bilevastaava/opiskelijayhdistyksen entinen puheenjohtaja, joka on juuri aloittanut seksuaaliterapeutin opinnot vielä meneillään olevien bioalan inssiopintojensa ohella. Tästä jälleennäkemisestä ilahtuneena voin myös mainostaa, että Hot Lips siis järjestää seksivälinekutsuja (kavereiden kesken Kikkelware) samalla systeemillä, kun jotkut myyvät kippoja ja kuppeja tai kynttilöitä. PIANOWAR viritteli ilmoille biisejä Spice Girlseistä Paula Koivuniemeen, samaan laukkaan osaa ottivat dj:t molemmissa yökerhoissamme ja CityKaraoken biisilistalta laulajien suosikeiksi valikoituivat monet naisenergian täyteiset kappaleet. Girl Power Talent -kykykisassa nähtiin mitä omituisimpia osaamisalueita, kerrankin useille päivällispöydässä, perhepiirissä esitetyille semihämmentäville jutuille löytyi iso yleisö!

Lokakuuhun siirrytään Keittopäiväyössä ja keskiviikosta lauantaihin juhlakansaa palvelevat sekä Lyn että Vegas. Keskiviikkona valittavissa ovat joko Aloha-bileet by TASOKAS Lynissä (unohda, että talvi tulee ja heittäydy hellemeininkeihin), Vegasin bilepäivänä liikenteeseen voi lähteä yöasussa, sillä ESN ja Turun Yliopiston debattiklubi pyöräyttävät paikalle Pyjama Partyt. Torstai on 18-vuotista taivaltaan juhlivan Opiskelijayhdistys Traden voimannäyte, ALV 12.0 täyttää kaksi yökerhoamme jo 21.00 alkaen, dresscode business. Luvassa taattua viihdettä CityKaraokessa, PIANOWARissa, pelipöydissä, tanssilattioilla ja onhan kanssabilettäjien bongailu jo sinänsä ihan huiman hauskaa! Tervetuloa tyylikkyyteen! Tunnelma vaihtuu perjantaina useamman asteen kimmeltävämmäksi, Turku Burlesque festivaalinn eksoottiset esiintyjät kutkuttavat ja kiehtovat Vegasin illassa klo 20.00-22.00. Kolmatta kertaa järjestettävä kolmipäiväinen burleskifestivaali on ottanut Vegasin yhdeksi vakkariestradikseen, tänä vuonna ohjelmassa on Tongue in Cheek -Show, jossa tuhmaakin tuhmempia tietovisailutehtäviä ratkovat monet burleskinimet. ”Life is a lottery of love and You are invited to gamble”. Jos haluat valmistautua burleskihupailuun ennakkoon ja imeä itseesi tietoa tämän viihteenlajin historiasta & nykyisyydestä, käy tsekkaamassa Suomen kaikkien aikojen ensimmäisen burleskilehti Paljettipommin FB-sivut ja klikkaile sieltä itsesi lehden sähköiseen numeroon! Liput tähän odotettuun festivaaliin löytyvät ennakkoon Tiketistä, mutta myös Vegasin ovella myydään lippuja.

Mikaela

21.09.2014

Vanhan suurtorin alue on ollut akateemisen elämän näyttämönä jo keskiajalla, joten ei ollut lainkaan huono idea järjestää ihkaensimmäisiä Campussitsejä juuri tuolla paikalla. Kolmisensataa neljän korkeakoulun opiskelijaa sitsaili telttakatoksissa ja kokemus oli kaiken kaikkiaan kuulemma erittäin positiivinen. Järjestävien tahojen erilaiset sitsiperinteet sekoittuivat eksoottiseksi kokonaisuudeksi ja jokainen oppi jotakin uutta. Maan isien patsaat myhäilivät lähipuistikoissa tyytyväisinä – korkeakouluopiskelijat osaavat yhä juhlinnan jalon taidon! Historiaa havisevalta aukiolta Campussitsiporukka siirtyi opiskelijamaailmassa niin ikään legendaarista mainetta nauttivaan Marilyniin, totta kai. Aurasouturastit keskiviikkona toivottivat poikkialaiset opiskelijalaumat tervetulleiksi viihtymään Lynin ja Vegasin Dayclubeille, huimien päiväsessioiden jälkeen molemmissa kerroksissa alkoi opiskelijabileet: perinteinen bioalan insinöörien järjestämä tättärää Biosfääri Marilynissä ja uusien opiskelijoiden ekaluokkabileet by SKlubi, Kompleksi ja Katko Vegasissa. Muikeiden karkeloiden kattausta jatkettiin torstaina Tursajaisten iki-ihanalla perinteellä. Insinöörien ja hoitoalan opiskelijoiden suurjuhla on tunnelmaltaan hyvin ainutlaatuinen ja aina vain uudelleen kokemisen arvoinen. Tämän ovat todenneet vuosien aikana lukemattomat opiskelijat ja jopa aikoja sitten valmistuneet tyypit. Entisiä yhdistysten puheenjohtajia ja tapahtumavastaavia parveili siellä täällä fiilistelemässä nostalgisen yön aalloilla.

Syyspäiväntasausta sopii saapua viettämään Keittopäivään tiistaina. Keskiviikko on erinomainen tilaisuus päästä tutustumaan kansainvälisiin vaihto-opiskelijoihin ja treenata kielitaitoaan. Kaikilta maailman mantereilta (paitsi Etelänavalta) saapuneet vaihtarit ovat saaneet oman osansa opiskelijahaalarikärpäsen puremasta ja Overalls Party mahdollistaa vaihtareille sekä haalareiden hankinnan (ESN myy vaihto-opiskelijoille haalareita) että niissä bilettämisen. Tietojeni mukaan suomalaiset opiskelijahaalarit herättävät suurta ihmetystä ja kateutta kaikkialla maailmassa. Go Suomi, go! Opettajaopiskelijoiden maailmassa keskiviikko on ns. pay back night, sillä Kostajaisissa uudet opiskelijat kostavat vanhemmille vuosikursseille kaiken sen, mihin joutuivat Kastajaisissaan. Julkkisten ja paparazzien kieroutuneessa maailmassa mikään ei ole pyhää! Tästä onkin melko suora linja torstain Girl Power –bileiden teemaan, joka tänä vuonna on missit & mallit. Jo klo 21.00 alkavissa, kahden kerroksen bileissä tyttöenergialle annetaan kymmenen pistettä & papukaijamerkki. PIANOWARia, karaokea ja kahdella tanssilattialla kannat kattoon. Leikkimielinen Girl Power Talent –kykykisa on avoin kaiken maailman erikoiskyvyille: osaatko kurkkulaulaa, vetää alahuulen leuan yli, heiluttaa korvia….

Kannustamme henkilökuntaamme kehittämään osaamistaan ja tulevalla viikolla joukko baarivastaaviamme ottaa jälleen ison, ammatillisesti merkittävän askeleen aloittamalla baarimestarin erikoisammattitutkinnon suorittamisen työn ohella. Parina päivänä viikossa luvassa on tiukkaa teoriaa ja opittua sovelletaan luonnollisesti heidän omassa työympäristössään täällä meidän yökerhomaailmassamme. Koulutus syventää jo oman alansa ammattilaisiksi kasvaneiden luottopelaajiemme tietotaitoa merkittävällä tavalla, palveluketjun tuhannet ja taas tuhannet pikkunyanssit saavat koulutuksen kautta aivan uuden merkityksen. Suomalainen baarimestaritutkinto on kansainvälisesti arvostettu, vankan ammattiosaamisen todellinen sinettikoulutus, joka valitettavasti tämän vuoden jälkeen tässä muodossaan tulee loppumaan opetushallituksen toimesta. Olemme siis tavattoman ylpeitä ja iloisia siitä, että saimme tähän viimeiseen koulutukseen mukaan useita ammattilaisiamme. Uutisoin matkan varrelta, miten poppoo on pärjännyt!

Mikaela

14.09.2014

Syyskuun ensimmäinen Keittopäivä oli poikkitieteellinen hurvitteluyö, mukana meiningeissä olivat mm. P-Klubin uudet opiskelijat sitsien jatkoilla. Keskiviikkona tulevat kansankynttilät, nuo opettajiksi ihan omasta tahdostaan haluavat, kirkassilmäiset uudet opiskelijat saivat johdatusta bileperinteisiin vanhempien opexilaisten johdolla Tunnusta Väriä –bileissä. Samaan aikaan Vegas täyttyi Noviumin BTS – Bring the students – aloitushulabaloosta. Noviumilla on yksiköitä pitkin Suomenniemeä ja samaiset kekkerit kohosivat yhtä aikaisesti eri puolille maata. Ja sitten koitti tortai, tuo ihmeellinen ja jännittävä torstai. Turun Yliopiston Ylioppilaskunnan Avajaiskarnevaalien jälkeen kaikkien yliopisto-opiskelijoiden osoite oli TYYlikäs Avaus, jonka näyttämönä toimi massiiviseksi bileparatiisiksi yhdistetty, Centrumin korttelin kolmen yökerhon kokonaisuus: kimpassa Forten kanssa pystyimme palvelemaan juhlakansaa ongelmitta ja setti sai osakseen positiivista suitsutusta niin järjestäjien kuin bilettäjienkin osalta: jännää, uutta, erilaista, toimivaa, monipuolista, hyväntuulista… Kolme lipunmyyntiä, samalla leimalla kaikkiin yökerhoihin. Kolmen yökerhon narikat. Vegasin ja Forten välillä läpikulkukäytävä. Neljä tanssilattiaa, yhdeksän baaria, kahdeksan pelipöytää, karaoke, PIANOWAR, flipperi, pöytäjalkapallo… Yeah baby, I’m loving it!

Hauska viikko kaiken kaikkiaan. Henkilökuntamme otti osaa Ice Bucket Challenge –haasteeseen ja julkaisi FB-sivuillammekin videon siitä, miten perjantaisen työillan päätteeksi jäävettä ja pakillisen jäitä niskaansa kaatoivat Alina, Mari, Tiia-Mari ja Mikko. Hyytävä meininki ilahduttaa TYKSiä, sillä poppooltamme lähtee lahjoitus vastasyntyneiden teholle! Keittopäivästä alkaen toivotamme teidät jälleen tervetulleiksi juhlimaan kanssamme. Keskiviikko on suuri lääketieteellinen spektaakkeli, SHOWTIME marssittaa stagelle fetusten joukot tutorryhmittäin. Teatteriesitysten kautta vapaudutaan estoista ja esittäydytään vanhemmalle polvelle. Kahden kerroksen hurvitteluissa luvassa myös Karaokea ja PIANOWAR. Torstaina kyytiä ponille antaa Lynissä Opex Kastajaisissaan, joissa fakta ja fiktio sekoitetaan niin, että pikkuisten opiskelijoiden päät ovat aivan pyörällä. Julisteessa komeilee Obama kera seitsemän kääpiön, eli luvassa on jotain todella jännittävää. Vegasissa voi viihtyä jo iltapäivällä 17.30 alkaen, Turun AMK:n Keltanokkarastille ovat tervetulleita kaikki asiakkaamme, vaikkapa seuraamaan hassujen tehtävien suoritusta. Kympiltä alkaa TIO:n jo perinteeksi muodostunut TradiTIO, joka on Keltanokkabileiden vastine vanhemmalle opiskelijaväelle, nostalgiatripiksikin sitä ehkä voisi nimittää. Itsekin Turun ammattikorkeakoulun käyneenä olen aina utelias kuulemaan erilaisia Keltanokkavuoden muistoja. Viikkoon mahtuvat myös City Karaoke ti-la, PIANOWAR ke-la, MegaFriday ja FabSaturday & tuhat ja yksi muuta hyvää syytä saapua Eerikinkadulle tiistaista lauantaihin!

Luin pari päivää sitten talousjulkaisu Forbesin artikkelin, johon oli haastateltu amerikkalaisen eliittiyliopisto Yalen entistä proffaa. Willian Deresiewicz on kirjoittanut kirjan Exellent Sheep, joka kritisoi sitä osaa korkeakoulumaailmasta, joka tekee iloisista ihmelapsista muutamassa vuodessa itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiä klooneja. Deresiewicz on huolissaan siitä, miten intoa ja ideoita kuplivat, huippuarvosanoin hienoihin yliopistoihin pääsevät nuoret ajautuvat kunnianhimossaan painajaismaiseen prässiin ja valmistuvat täynnä epäonnistumisen pelkoa. Arvosanoista kiinni pitäminen tehdään sosiaalisen elämän kustannuksella eikä opiskeluaika lisää arvokasta elämänkokemusta. Juuri nyt onkin taas hyvä aika muistuttaa tälläkin suunnalla opiskelevaa asiakaskuntaamme siitä, ettei opiskeluaikaa kannata laukata läpi keskittymällä vain ja ainoastaan itse opiskeluun. Juu, tiedän että opintopisteitä pitää tippua ja että aikaa on vain rajallisesti. Tentit, esseet, luennot, ryhmätyöt, labrat, harjoittelut. Tietyt kurssit pitää saada hyväksytysti läpi ennen mahdollisuutta edetä ja niin edelleen. Ja niin edelleen. On kuitenkin niin, että suurin osa opiskelijoista edustaa ikäryhmää, joka voi elämäntilanteensa puolesta vielä kohtuullisen omavalintaisesti päättää ajankäytöstään. Eläkää sitä kuuluisaa, maailmankirjallisuuden klassikoistakin tuttua, kiehtovaa opiskelijaelämää: kokekaa, ihmetelkää, heittäytykää, reissatkaa, juhlikaa, tutustukaa uusiin ihmisiin, sukeltakaa uusiin ilmiöihin, kehittäkää itseänne, osallistukaa ainejärjestötoimintaan, lähtekää mukaan harrasteryhmien toimintaan, ihastukaa, hassutelkaa… Opiskelija, joka ei ole ehtinyt opiskeluiltaan tutustua ihmisiin tai uskaltautunut nauttimaan hetkestä, on menettänyt jotain hyvin relevanttia ja inhimillistä. Äärimmäisyydet eivät ole koskaan hyvästä, jokainen etsiköön oman tasapainonsa valitsemansa alan vaatiman opintopuurtamisen ja virikkeellisen vapaa-ajan yhdistelmästä! Mahtavaa opiskelijasyksyä!

Mikaela

07.09.2014

Syyskuun ensimmäinen Keittopäivä oli poikkitieteellinen hurvitteluyö, mukana meiningeissä olivat mm. P-Klubin uudet opiskelijat sitsien jatkoilla. Keskiviikkona tulevat kansankynttilät, nuo opettajiksi ihan omasta tahdostaan haluavat, kirkassilmäiset uudet opiskelijat saivat johdatusta bileperinteisiin vanhempien opexilaisten johdolla Tunnusta Väriä –bileissä. Samaan aikaan Vegas täyttyi Noviumin BTS – Bring the students – aloitushulabaloosta. Noviumilla on yksiköitä pitkin Suomenniemeä ja samaiset kekkerit kohosivat yhtä aikaisesti eri puolille maata. Ja sitten koitti tortai, tuo ihmeellinen ja jännittävä torstai. Turun Yliopiston Ylioppilaskunnan Avajaiskarnevaalien jälkeen kaikkien yliopisto-opiskelijoiden osoite oli TYYlikäs Avaus, jonka näyttämönä toimi massiiviseksi bileparatiisiksi yhdistetty, Centrumin korttelin kolmen yökerhon kokonaisuus: kimpassa Forten kanssa pystyimme palvelemaan juhlakansaa ongelmitta ja setti sai osakseen positiivista suitsutusta niin järjestäjien kuin bilettäjienkin osalta: jännää, uutta, erilaista, toimivaa, monipuolista, hyväntuulista… Kolme lipunmyyntiä, samalla leimalla kaikkiin yökerhoihin. Kolmen yökerhon narikat. Vegasin ja Forten välillä läpikulkukäytävä. Neljä tanssilattiaa, yhdeksän baaria, kahdeksan pelipöytää, karaoke, PIANOWAR, flipperi, pöytäjalkapallo… Yeah baby, I’m loving it!

Hauska viikko kaiken kaikkiaan. Henkilökuntamme otti osaa Ice Bucket Challenge –haasteeseen ja julkaisi FB-sivuillammekin videon siitä, miten perjantaisen työillan päätteeksi jäävettä ja pakillisen jäitä niskaansa kaatoivat Alina, Mari, Tiia-Mari ja Mikko. Hyytävä meininki ilahduttaa TYKSiä, sillä poppooltamme lähtee lahjoitus vastasyntyneiden teholle! Keittopäivästä alkaen toivotamme teidät jälleen tervetulleiksi juhlimaan kanssamme. Keskiviikko on suuri lääketieteellinen spektaakkeli, SHOWTIME marssittaa stagelle fetusten joukot tutorryhmittäin. Teatteriesitysten kautta vapaudutaan estoista ja esittäydytään vanhemmalle polvelle. Kahden kerroksen hurvitteluissa luvassa myös Karaokea ja PIANOWAR. Torstaina kyytiä ponille antaa Lynissä Opex Kastajaisissaan, joissa fakta ja fiktio sekoitetaan niin, että pikkuisten opiskelijoiden päät ovat aivan pyörällä. Julisteessa komeilee Obama kera seitsemän kääpiön, eli luvassa on jotain todella jännittävää. Vegasissa voi viihtyä jo iltapäivällä 17.30 alkaen, Turun AMK:n Keltanokkarastille ovat tervetulleita kaikki asiakkaamme, vaikkapa seuraamaan hassujen tehtävien suoritusta. Kympiltä alkaa TIO:n jo perinteeksi muodostunut TradiTIO, joka on Keltanokkabileiden vastine vanhemmalle opiskelijaväelle, nostalgiatripiksikin sitä ehkä voisi nimittää. Itsekin Turun ammattikorkeakoulun käyneenä olen aina utelias kuulemaan erilaisia Keltanokkavuoden muistoja. Viikkoon mahtuvat myös City Karaoke ti-la, PIANOWAR ke-la, MegaFriday ja FabSaturday & tuhat ja yksi muuta hyvää syytä saapua Eerikinkadulle tiistaista lauantaihin!

Luin pari päivää sitten talousjulkaisu Forbesin artikkelin, johon oli haastateltu amerikkalaisen eliittiyliopisto Yalen entistä proffaa. Willian Deresiewicz on kirjoittanut kirjan Exellent Sheep, joka kritisoi sitä osaa korkeakoulumaailmasta, joka tekee iloisista ihmelapsista muutamassa vuodessa itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiä klooneja. Deresiewicz on huolissaan siitä, miten intoa ja ideoita kuplivat, huippuarvosanoin hienoihin yliopistoihin pääsevät nuoret ajautuvat kunnianhimossaan painajaismaiseen prässiin ja valmistuvat täynnä epäonnistumisen pelkoa. Arvosanoista kiinni pitäminen tehdään sosiaalisen elämän kustannuksella eikä opiskeluaika lisää arvokasta elämänkokemusta. Juuri nyt onkin taas hyvä aika muistuttaa tälläkin suunnalla opiskelevaa asiakaskuntaamme siitä, ettei opiskeluaikaa kannata laukata läpi keskittymällä vain ja ainoastaan itse opiskeluun. Juu, tiedän että opintopisteitä pitää tippua ja että aikaa on vain rajallisesti. Tentit, esseet, luennot, ryhmätyöt, labrat, harjoittelut. Tietyt kurssit pitää saada hyväksytysti läpi ennen mahdollisuutta edetä ja niin edelleen. Ja niin edelleen. On kuitenkin niin, että suurin osa opiskelijoista edustaa ikäryhmää, joka voi elämäntilanteensa puolesta vielä kohtuullisen omavalintaisesti päättää ajankäytöstään. Eläkää sitä kuuluisaa, maailmankirjallisuuden klassikoistakin tuttua, kiehtovaa opiskelijaelämää: kokekaa, ihmetelkää, heittäytykää, reissatkaa, juhlikaa, tutustukaa uusiin ihmisiin, sukeltakaa uusiin ilmiöihin, kehittäkää itseänne, osallistukaa ainejärjestötoimintaan, lähtekää mukaan harrasteryhmien toimintaan, ihastukaa, hassutelkaa… Opiskelija, joka ei ole ehtinyt opiskeluiltaan tutustua ihmisiin tai uskaltautunut nauttimaan hetkestä, on menettänyt jotain hyvin relevanttia ja inhimillistä. Äärimmäisyydet eivät ole koskaan hyvästä, jokainen etsiköön oman tasapainonsa valitsemansa alan vaatiman opintopuurtamisen ja virikkeellisen vapaa-ajan yhdistelmästä! Mahtavaa opiskelijasyksyä!

Mikaela

31.08.2014

Millaisia ovat tulevaisuuden ammatit? Millaisille osaamisalueille on eniten kysyntää ja millaisella osaamisalueiden yhdistelmällä menestyy työelämässä? Selvää vastausta ei ole, mutta sitä pohtivat monet tulevaisuustutkijat ja sitä mietitään useiden alojen oppilaitoksissa ja edunvalvontaorganisaatioissa. Omiin unelmiinsa uskovat, tänä vuonna opiskelupaikan itselleen napanneet tulevaisuuden toivot ovat saapuneet kaupunkiin – mikä energialataus, mikä innostus, mikä kupliva optimismi! Uusista opiskelijoista huokuva positiivisuus tarttui takuuvarmasti jokaiseen, joka saapui Eerikinkadun yökeitaille tiistain ja torstain välillä. Tiistain massiivisesta kansainvaelluskonseptista vastasi Turun KY, Kauppakorkeakoulun kylterit (vanhat opiskelijat) ja riemukkaasti pompahtelevat puput (uudet opiskelijat) ottivat tiistaiyön haltuun kiitettävällä näppäryydellä. Keskiviikon bilepotpurin sekoittelivat Delta ja Synapsi, pikkuiset Piltit saivat kunnon ensikosketuksen turkulaiseen opiskelijabiletykseen. Samaisen tiedekunnan ainejärjestöt hurvittelivat antaumuksella torstainakin, kun TYK & Nucleus & Digit pyöräyttivät Vegasiin Piltti- ja fuksibileet. Lukuisat vanhat opiskelijat kävivät moikkailemassa ja toteamassa olevansa aivan liekeissä syyslukukauden alusta. Eikä pelkästään siis opiskelujen alun, vaan myös bilekauden startin tähden. Eerikinkadun olohuoneita oli monella ollut kova ikävä. Samaa totesivat myös Traden tyypit, joiden Keltanokat suorittivat Lynissä ensin Kaupunkikierroksen viimeisen rastin tehtävät ja antautuivat sitten legendaaristen jatkojen syleilyyn. Osallistuin vierailevana tuomarina viimeisen rastin arviointiin ja tilaisuus oli itselleni hyvinkin nostalginen – omilta opiskeluajoiltani tuttu rastihässäkkä ja tuomareiden runsaskätinen lahjonta pisteiden kalastelun nimissä ovat elävää opiskelijakulttuurin kansanperinnettä.

Opiskelukauden starttibileideet olivat sitä myös itselleni, sillä aloitin jälleen työn ohella opiskelun. En kuitenkaan tutkinto-opiskelijana, vaan verkkokurssilla, joka kestää jouluun saakka. Verkkokursseja suoritin jo vuosia sitten suomalaisen matkailun verkostoyliopiston luennoilla, myös mm. Turun Yliopiston Avoin Yliopisto on tarjonnut hienoja tapoja opiskella verkossa ja kehittää ammattitaitoani. Niin on maailma nykyään mainio, että voin opiskella nyt MOOC -kursseja (massive open online course) myös ulkomaisten huippuyliopistojen tarjonnasta. Tällä kertaa opinahjoni on New York State University, opiskelukavereita on tuhansia ja he suorittavat samaa opintokokonaisuutta eri puolilla maailmaa. Aika vekkulia tehdä ryhmätyötä tyyppien kanssa, joista joku tekee osuutensa vaikkapa Pekingissä, toinen Venezuelassa, kolmas Etelä-Afrikassa ja neljäs Irlannissa. Anyways, kannustan jatkuvasti myös työntekijöitämme kouluttautumaan, sillä tiedän miten paljon se voi itselle antaa ja kuten kappaleen alussa totesin, tulevaisuuden ammatteja ei kukaan oikeastaan voi väittää tietävänsä. Monialainen osaaminen on kuitenkin aina pop. Monialaisuuteen törmäsimme perjantain Mr Young Finland –kisassakin, jonka kandidaatit edustivat mitä erilaisimpia elämän aloja ja heillä oli jokaisella omanlaisensa näkemys siitä, miten kisakokemus sekä mallin työt voisivat heidän osaamisskaalaansa rikastuttaa. Nyrkkeilevä lähihoitajaopiskelija. Kitaravirtuoosi insinööriopiskelija. Lukkopainiva talonrakentaja. Merenkulkualan opiskelija. Tanssiva näyttelijäurasta haaveilija. Yleisön suosikin ja myös Mr Young Finland –voiton vei kitaraa soittava, parikymppinen insinööriopiskelija Aaro Kivistö. Tuomaristoon vaikutuksen teki pitkän huiskean komistuksen luonteva käytös ja selkeä ulosanti, tavoitteellisuus ja hyvä elämän asenne. Aaro oli lavalla kuin kotonaan ja trendinäytös vahvisti tuomaristohaastattelussa syntyneen ajatuksen siitä, että tämä tyyppi pääsee vielä pitkälle! Viikonloppumme oli hassun hauska sekoitus mitä erilaisimpien tilaisuuksien jatkoja: SM-rallin jatkot, insinööriopiskelijoiden Beach Partyjen jatkot, häiden jatkot, yritysjuhlan jatkot ja tissiäiset. Sivistin itseäni googlettamalla ja tiedän nyt, että tissiäiset juhlistavat imetyksen päättymistä.

Tiistaina Keittopäivässä bilettävät P-Klubin sitsien jatkoilijat, uudet opiskelijat kun on syytä vihkiä asiaankuuluvin menoin pöytäjuhlien perinteeseen. Keskiviikkona traditionaaliset Tunnusta Väriä –bileet järjestää Opex Lynissä ja vuotuiset BTS (Bring the Students ) –starttihurvittelut Novium Vegasissa. Torstai onkin sitten syksymme uutuustuote: Turun Yliopisto avaa syyslukukauden Avajaiskarnevaaleilla päivällä ja Turun Yliopiston Ylioppilaskunta jatkaa avajaisia iltabileiden muodossa otsikolla TYYlikäs Avaus. Tähän suurjuhlaan olemme yhdistäneet voimamme Forten kanssa, me yksityiset yökerhoyritykset päätimme luoda opiskelijoille uudenlaisen kokemuksen mahdollistamalla sisäänkäynnin kolmelta ovelta ja avaamalla Vegasin ja Forten väliin reitin, jota pitkin seikkailu kiinteistön kolmessa yökerhossa (Lyn, Vegas, Forte) on yhdellä leimalla mahdollista. Tätä kokemusta ei kannata missata ja ajoissa kannattaa olla liikenteessä, bileet alkavat jo 21.00. Tsekkaa TYY:n nettisivuilta (www.tyy.fi), mistä voit ostaa ennakkolipun!

Mikaela

24.08.2014

Sähkömiehiä, puuseppiä, verhoilijoita, kehystäjiä, maalareita ja joukko omaa porukkaamme ahkeroi viime sunnuntaista aina perjantai-iltapäivään Lynissä. Helposti verkkokalvolle osuvien uudistusten lisäksi teimme vähemmän helposti hoksattavia maalaus- ja fiksaushommia siellä täällä. Ja kuten parin kuukauden välein muutenkin, pesimme kokolattiamatot ja erinäisiä istuimia, puhdistimme valaisimia ja niin edelleen. Casinon uusi, tyylikäs taustaseinä on tehty käsityönä, osia saapui mm. Italiasta. Istuskelualue Casinon läheisyydessä sai heti perjantaina asiakkailtamme lisänimen ”New York Lounge”, Yhdysvalloista kontissa meille matkanneen vapaudenpatsaan valvovan katseen alla voi iltaa viettää isompikin seurue. Narikkaan ja wc-tiloihin johtavalle käytävälle kokosimme kiinnostavan kuvagallerian musiikki- ja filmimaailman legendoista ilahduttamaan ja inspiroimaan. Perjantain Selfieparty2 – I love Me! toimi mainiona koeponnistusiltana, sillä monet Instagramiin napsitut, telkuissa ja screeneillä pyörineet selfiet saivat taustakseen uusia sisustusjuttujamme. Varsinaista avajaisiltaa vietettiin lauantaina sankan ystäväjoukon ympäröimänä, kiitos teille!

Viikonloppumme oli monella tavoin värikäs. Perjantaina houstasimme amerikkalaista matkailutoimittajaa, joka oli jo kotona Yhdysvalloissa saanut kehotuksen vierailla Night Club Vegasissa Suomi-teemaisen matkailuartikkelinsa rakennuspalikoita kokoamassa. Tämä mm. Kurt Cobainista ja Michael Jacksonista New York Timesin bestsellereitä kirjoittanut toimittaja oli aivan liekeissä, ylisti yökerhoympäristöä sekä tunnelmaa, biletti tanssilattialla ja viihtyikin seurueineen pilkkuun saakka. Lauantaina molemmissa kerroksissa pyörähteli lukuisien ainejärjestöjen ja opiskelijayhdistysten tuttuja naamoja – oli tuparijatkoja, synttäreitä, läksiäisiä ja muuten vain paluuta suosikkiravintoloihin muualla vietetyn kesäloman jälkeen. PIANOWAR yllätti lauantaina, kun Pekka Kuorikosken taistelupariksi asteli hänen oma poikansa; Kuorikoski & Kuorikoski villitsi piano-skitta –shown muodossa. Tänään sunnuntaina biletellään tämän vuoden viimeinen SUVE, kiitelty kesäklubimme on nimensä mukaisesti kesäkauteen sijoittuvaa viihdettä ja nyt heitämme SUVElle jäähyväiset ensi kesään saakka! Tänäänkin voit tehdä pieniä tekoja Suomen hyväksi: Venäjän asettamien pakotteiden takia suomalaista (laktoosillista) maitoa ei saada nyt kaupata lainkaan itärajan taakse, joten olisi maitoteollisuuden kannalta todellakin tarpeen saada sitä kaupaksi kotimaassa. Me käytämme ihan oikeaa, aitoa maitoa kaikkeen, mihin maito kuuluu eli mitään iskukuumennettua, kuukausia huoneenlämmössä säilyvää UHT-sheissea et lasiisi saa milloinkaan. Tilaamalla henkilökunnaltamme maitopohjaisia juttuja olet omalta osaltasi tukemassa suomalaista maataloutta (toim. huom.: laktoosia kestämätön voi aina tilata laktoosittoman EILA -vaihtoehdon).

Ja sitten bilemopot käyntiin, tiistaista alkaen talon täyttävät kahdessa kerroksessa parveilevat opiskelijat – tervetuloa syyslukukausi! Kauppakorkeakoulun legendaarinen Ekan Illan Bileet –setti levittäytyy Lyniin ja Vegasiin. Vanhat kauppatieteen opiskelijat eli kylterit saapuvat yhdessä pikkuisten pupujensa viettämään ikimuistoista yötä. Koska yliopiston uudet aloittavat käytännössä lähes kaikki juurikin tiistaina, veikkaan talon olevan pullollaan eri alojen opiskelijoita. Keskiviikon Pilttibileet taikovat Delta ja Synapsi, nämäkin periaatteella ”yhdellä leimalla kahteen kerrokseen”. Torstai tuo tullessaan Lyniin Opiskelijayhdistys Traden Kaupunkikierroksen & Ready, Study, Go Turku –opiskelijatapahtuman viralliset jatkot (päivätapahtuma Turun kauppakorkeakoulun tiloissa Rehtorinpellonkadulla klo 10-15), Vegas toimii Kemistien, Digitin & Nucleuksen Piltti- ja Fuksibileiden näyttämönä, mukana menossa on myös Elban Puisto-Olympialaisten porukka. Perjantaina on nuoren komeuden yö, kun jokasyksyinen Mr Young Finland –kilpailu tuo stagelle mallimaailmaan halajavia komistuksia. Tämä Mr Finland-kisan ”pikkuveli” on ponnahduslautakilpailu, jonka kautta mallimaailma on saanut vuosien aikana lukuisia sekä ulkoisilta avuiltaan että esiintymistaidoiltaan hyvin kehityskelpoisia tyyppejä. Jotta trendinäytös olisi tasapuolisen kiinnostava kaikille, noousee kollien seuraksi lauteille kuvankauniita mallineitosia. Tuomaristo valitsee omat suosikkinsa, yleisö omansa. Jälkimmäinen valinta tapahtuu huutoäänestyksellä; eniten desibelejä aikaan saava kandidaatti on yleisöön parhaiten vaikutuksen tehnyt misteri. Viikonloppuna Night Club Vegas toimii jälleen SM-rallin (pe ja la) sekä TIO ry:n Beach Partyjen (la) virallisena jatkopaikkana. PIANOWAR Vegasissa ja City Karaoke Lynissä tiistaista lauantaihin! Luvassa on siis tapahtumarikas ja kupliva viikko, ylös sohvalta ja kreisibailaamaan!

Mikaela

17.08.2014

Tavaratalot ja nettikaupat viljelevät näinä päivinä runsaasti ilmaisuja, kuten ”Tervetuloa, ihana arki”. Vaikka työelämän kesälomakausi jatkuu lakisääteisesti aina syyskuun loppuun saakka, alkavat suomalaisten koululaisten opinnot ennen elokuun puoliväliä ja korkeakouluissakin elo-syyskuun vaihteessa. Koulujen aloitusviikkoa edeltävät päivät ovat aina kihisevän jännittäviä, koululaiset vanhempineen kirmailevat hankkimassa koulukirjoja, täytettä penaaliin ja ehkä uusia syyslukukautta juhlistavia vaatteita. Epäilemättä jännittävää on myös niillä, jotka aloittavat korkeakouluopintonsa myöhemmin tässä kuussa. Tätä kohtaa elokuussa leimaa kuitenkin nimenomaan se, että peruskoulut, lukiot ja keskiasteen opinahjot starttaavat ja niin kauan, kun lapsi asuu himassa, tämä vaikuttaa koko perheen elämään. Tuttu ruokaravintoloitsija kertoi, että koulujen alkua edeltävänä viikonloppuna aterioimaan saapuvat, tututkin perheet ovat joka ikinen vuosi kuin vierailijoilta joltain tuntemattomalta planeetalta. Malttamattomat lapset ja teinit hötkyvät, hosuvat, riehuvat, juoksevat ympäri ravintolaa, huutavat, karkailevat… Näiden pikku kullannuppujen vanhemmat ovat takakireitä, hermostuneita, arvaamattomia ja epäkohteliaita. Tämä elokuinen ajankohtahan onkin aika erikoinen: leppoisasta lomailusta joudutaan luopumaan, mutta niin mukavaa kuin lomailu onkin, paluu arkeen lienee monessa perheessä kuitenkin lopulta odotettu siirtymä. Tuttu viikko- ja päivärytmi muuttuu lomalla ja kaikille tämä ameebamainen elely ei pitkän päälle sovi. Tervetuloa, syyslukukausi. Mekin olemme iloisia tästä siirtymävaiheesta, meidän arkirytmiimme kuuluvat kaupungin (ja jopa valtakunnan) legendaarisimmat opiskelijabileet arkisin ja ikimuistoiset bileyöt viikonloppuisin. Opiskelijabilekauden maistiaisiahan on jo saatu lääkiksen & hampaan johdolla – elokuun eka viikolla Ekan Illan Bileissä ja viime maanantaina Beach Partyissä.

Back Stage täytti perjantaina kokonaiset kuusi vuotta, eskari-ikäisen synttäreitä saavuttiin viettämään läheltä ja kaukaa. Samaisena iltana casinoltamme löytyi jännittävä Players Night, jossa pöytäpelien ystävät yllätettiin huikealla Lucky Seven –erikoisuudella: Blackjackissä kolme seiskaa toi pelaajalle voitot seitsenkertaisena! Oman Players Night -muistonsa saattoi ikuistaa (jos kiltti kaveri auttoi kuvaajana) kuvauspisteellä, jossa jättimäiset pahvipelikortit tarjosivat mahdollisuuden hipsiä pelikortin taakse ja sijoittaa naamataulunsa kurkon naaman kohdalle ja sitten: räps! Vegasissa esiintyneet, rohkeat livepelikorttimme, Mirva-Mari Määttä ja Kalle Wilén herättivät ansaittua ihmetystä: kansainvälisestikin tunnetun vartalomaalari Heli Tikkasen siveltimillä ja maaleilla väritetyillä pelikorteilla oli päällään next to nothing! Players Night jatkui myös lauantaina, hieman erilaista jännitystä kaipaaville otollinen osoite oli tietenkin PIANOWAR. Ketkä tänään soittavat? Millaisia biisejä jengi toivoo? Mitkä biisit keulivat kärkeen? Monellako tänään on synttärit? Kuulenko tänään kappaleita, joita ei aiemmin ole PIANOWARissa soitettu? PIANOWARissa jänsäkätetään myös tänään sunnuntaina, kun SUVE avaa ovensa!

Varhain sunnuntaiaamuna Lynissä startattiin syysfiksailu (Lyn versio 22.8.), joka sisältää yökerhomme valikoitujen osien muutostöitä. Olemme halunneet aina noudattaa kestävän kehityksen periaatteita siten, että käytämme kaikissa rakenteissa sekä sisustuksessa laadukkaita ja kestäviä materiaaleja, joita voimme myös huoltaa ja näin lisätä sisustuselementtien elinikää. Monet asiat saattavat näyttää vuosia aivan uusilta, kun niiden kunnossapidosta huolehditaan. Emme tahdo kerran kolmessa vuodessa repiä kaikkea pois, heittää hienoja juttuja roskalavalle ja muuttaa koko bileympäristöä. Pienempiä muutoksia toteutamme joka vuosi, hankimme uusia elementtejä sisustukseen ja esimerkiksi ääni- ja valotekniikkaamme. Kaikkia muutoksia asiakkaan silmä ei edes huomaa ja sen me myös tiedämme. Tälle vuodelle olemme jo aikoja sitten kirjanneet Lynin päivitysrempan, jossa ennalta sovitut, hieman isommat osa-alueet kokevat uudelleenversioinnin. Kesäkuukausina olemme pyöritelleet suunnitelmia, mittailleet, haarukoineet ja pähkäilleet. Hankkineet materiaaleja ja konsultoineet alihankkijoita. Aikatauluttaneet projektin osa-alueita, jakaneet töitä ja remppatiimille työrauhan varmistaaksemme sopineet, että tiistai, keskiviikko & torstai vietetään Keittopäivän merkeissä Night Club Vegasissa. Menossa mukana pupuja, fetuksia, fukseja, keltanokkia ja muuta opiskelukaupunkiin saapunutta elokuun öiden väkeä. Karaokea Back Stagella ja ilmainen sisäänpääsy! Perjantaina vietetään Night Club Marilynin 22.8. version avajaisia Selfie Party2 –bileiden merkeissä, tervetuloa juhlimaan kanssamme ja jakamaan avajaisselfieitä Lynin Intagramissa, illan kuvat pyörivät livenä telkuissa ja screeneillä – ohjeet tägäämiseen löydät paikanpäältä ja parhaita kuvia palkitaan! Vegasissa biletetään tietenkin myös perjantaista sunnuntaihin. Viikonloppu Eerikinkadulla, mikä mahtava vaihtoehto kotisohvalle!

Mikaela

10.08.2014

Fetukset, nuo lääketieteenopiskelijasikiöt hurjastelivat ekoissa bileissään tiistaina tutoreidensa pro-johdolla. Matka medisiinariksi on alkanut, ennen ensimmäisiä ruumiinavauksia ja joskus lokakuulla koittavaa ekaa tenttiä luvassa on vauhtia & villejä hetkiä monessa muodossa. Mekin olemme omalta osaltamme avustamassa TLKS:n ja THLKS:n porukkaa siinä, että fetuksista kuoriutuu syyslukukauden aikana pesunkesäviä lääketieteen opiskelijoita. Balanssi työn ja huvin välille on syytä löytää ajoissa, pelkkä nenä kirjassa nyhjötys ei ole hyväksi. Relaaminen opiskelijaporukalla on mainiota vastapainoa tiukalle opiskelutahdille, lääkisläisethän eivät nauti lainkaan yhtä väljästä akateemisesta vapaudesta kuin suurin osa yliopisto-opiskelijoista. Bileet lisäävät opiskelijoiden yhtenäisyyttä, tarjoavat tilaisuuksia tutustua kanssaopiskelijoihin ja päästää tukan auki ihan luvalla. Pitkin viikkoa huomasimme, että myös muita opiskelijoita on kaupunkiin ilmaantunut – useammankin värisiä haalareita oli lähdetty kesän jälkeen ulkoiluttamaan. Lähtölaskenta varsinaiseen bilekauteen on meneillään ja keskiviikon & torstain Turku Students ”Valmennuskurssi Bilekuntoon” otettiin ilolla vastaan kesän jälkeen! Jo tuleva viikko merkitsee useille keskiasteen opiskelijalle hyppyä syyslukukauteen joko maanantaina tai tiistaina. Pehmeää laskua tarjolla täällä Eerikinkadulla maanantaista alkaen!

Auringonpolttamia? Hain puremia? Sukeltajantautia? Hiekkaihottumaa? Vettä korvassa? Diagnoosin saaminen ei ole koskaan ollut näin nopeaa & helppoa, sillä maanataiyössä Vegas Beachille invaasion tekevät lääkisopiskelijat, jotka ovat aloittaneet rantahassuttelun jo päivällä Ruissalossa. Käypähoidoksi erilaisiin biitsiongelmiin veikkaan suositeltavan biletystä tanssilattialla, rentoutumista baaritiskillä, hoksottimien testausta pelipöydissä, jammailua PIANOWARissa ja uusiin ihmisiin tutustumista. Jos joku kyselee maanantina viihteelle lähdöstäsi, kerro olevasi menossa lääkärinvastaanotolle. Catch the wave, ride the wave! Tiistain Keittopäivään lähtöä voi perustella sillä, että syntymäpäiviään viettää (valitse oma suosikkisi) näyttelijä George Hamilton/Dire Straits kitaristi Mark Knopfler/tennistähti Pete Sampras. Tai ehkäpä vietät Isaac Singerin ompelukoneelleen patentin saamisen vuosipäivää (1851), IBM:n PC:n julkaisupäivän vuosipäivää (1981) tai aina 12.8. kalenterista löytyvää YK:n kansainvälistä Nuorten päivää? Keskiviikkoon ja torstaihin olemme varanneet Turku Students hulinointia ”Valmennuskurssi Bilekuntoon” –teemalla, saavu hiomaan biletaitosi huippuunsa ja ota opiskelukaveritkin messiin! Perjantaina Vegasin asiakkaat kutsutaan juhlistamaan Back Stagen 6-v synttäreitä. Jos Bäkkäri olisi lapsi, etenkin rooli- ja mielikuvitusleikit olisivat sen suosikkeja tässä iässä. Lapselle leimallista olisi voimakas mielikuvitus, villit tarinat ja liioittelu. Bäkkäri osaisi luokitella asioita sen mukaan, mitkä ovat samanlaisia ja kuuluvat yhteen. Lapsi pohtisi hyvän ja pahan eroa erilaisten ilmiöiden syitä ja tarkoituksia. Jos Bäkkäri olisi lapsi, sitä hoitava Olli saisi olla helisemässä. Tervetuloa Back Stagen synttärikemuihin 22.00-23.00! Yökiitäjille suosittelen perjantaina ja lauantaina myös Night Club Vegasin casinolla vierailua, sillä erityisohjelmallinen Players Night molempina öinä tuo lisäjännitystä pelinaisten ja –miesten bileisiin. Onko 777 juuri Sinun onnenlukusi? Ruletin, Black Jackin & Dynamic Pokerin salat avautuvat helposti myös noviiseille, RAY:n pelinhoitajat opastavat mielellään näiden hauskojen ajanvietteiden periaatteisiin. Sunnuntai chillaillaan SUVEn rennossa tunnelmassa –perjantaista sunnuntaihin livemusasta huolehtii Nevadan PIANOWAR!

Olethan jo Lynin postituslistalla, jotta saat viikkotiedotteemme? Tykkääthän meistä Facebookissa? Pystyt todennäköisesti tsekkaamaan nettivujamme ja FB-elämäämme sekä kotoa tietokoneelta, tabletilta että kännykästäsi. Tiedät 24/7, missä kaverit milloinkin ovat ja voit piinata heitä soittelun lisäksi loputtomilla tekstareilla, statuspäivityksillä, selfieillä ja ”söpöt eläinlapset” -videoilla. Tekninen kehitys etenee valtavalla rytinällä ja koska valikoima on huima, myös jokaiseen budjettiin sopivat tuotteet eri tuoteryhmistä on helppoa hankkia lähes joka kotiin. Viimeisen kappaleen intro johtuu siitä, että luin taannoin Tilastokeskuksen kesäkuussa ilmestynyttä ”Kulttuuritilasto 2013” –tutkimusta ja löysin hämmentävää tietoa. Tutkimuksesta ilmenee mielenkiintoisia asioita kotitalouksien kulttuuristen kulutustottumusten muutoksesta ja etenkin audiovisuaalisiin laitteisiin sekä tietokoneisiin vuosittain käytettävät summat kotitalouksissa ovat muuttuneet aivan huimalla tavalla. Silloin, kun Night Club Marilyn 1990-luvun alussa avasi ensi kertaa ovensa, olivat tietokoneet vähitellen yleistymässä pienyritysten päivittäisinä työkaluina, mutta kotitalouksissa tietokone oli vielä enemmän poikkeus kuin sääntö. Vuoden 1990-luvun alussa kotitaloudet käyttivät edellä mainittuihin teknisiin hankintoihin alle 90 euroa vuodessa, tällä hetkellä kotitaloudet käyttävät tietsikoihin ja audiovisuaaliseen tekniikkaan keskimäärin 530 euroa vuodessa! Mitä tapahtuu seuraavan parinkymmenen vuoden kuluessa, onkohan yökerhojen asiakkailla reilun viidennesvuosisadan kuluttua mukanaan ehkä robottifrendejä?

Mikaela

03.08.2014

Lukemattomat pakahduttavan kauniit hiekkarannat ovat sinänsä silmänlumetta, että hohtavan valkea kristallihiekka on monesti tuotu paikalle ihan jostain muualta ja hiekkaa joudutaan säännöllisesti lisäämään meren huuhtoessa sitä aaltojen mukana veteen. Lynin Beach Partyissä käytiin innostunutta ajatustenvaihtoa rantaelämäkokemuksista ja samalla esiin nousi tämä monelle ehkä yllättävä, paikoin erittäinkin paljon ympäristöä kuluttava keino pitää ranta paratiisinomaisena. Juureva keskustelu pysyi kuitenkin keskimäärin kepeänä ja näinä älypuhelinten kulta-aikoina monelta löytyi kuvia omista rantasessioistaan eri puolilta maailmaa muille esiteltäviksi. Maailman tuulet ovat saaneet säännöllisesti otteen monista asiakkaistamme, kuvia hiekkaparatiiseista löytyi Kalajoelta Key Westiin, Yyteristä Koh Samuille ja Hangosta Sansibariin.

Vaikka työelämässä kesälomakausi jatkuu aina syyskuun loppuun saakka ja useimmat korkeakoulut aloittavat orientoivilla opinnoilla vasta elokuun vika viikolla, avausviillon syyslukukauteen tekevät jälleen lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijat tulevalla viikolla. Ekan Illan Bileissä tiistaina nähdään tuttuja kasvoja aiemmilta lukukausilta, mutta myös tuttuja Pääsykoebileistä keväältä – osa noihin sessioihin osallistuneista on todellakin nyt päässyt unelmaopinahjoonsa. Bileet ovat tosiaan paikallaan, orientoivat viikot ovat täyttä tavaraa. Pikkuiset fetukset vaeltavat päivät uutterien tutoreidensa johdolla ympäri yliopistoa, tutustuvat valitsemansa alan opiskelussa tarvittaviin oppimismetodeihin, tekevät muistiinpanoja ja yrittävät sulatella loputonta informaatiotulvaa. Eikä tässä vielä kaikki: monelle Turku on uusi kotikaupunki, opiskelija-asuntoon muutto tarkoittaa siirtymistä pois vanhempien helmoista ja ympärillä on tuhansia uusia ihmisiä. Me haluamme tehdä uusien opiskelijoiden syyslukukauden aloituksesta positiivisen, ikimuistoisen ja värikkään – tervetuloa sekä fetukset, medisiinarit että kaikki te, joiden haalarit janoavat päästä bileisiin kesän jälkeen, tästä se bilekausi starttailee! Koska on tiistai, tietää se tietenkin Keittopäivää!

Myös peruskoulujen, lukioiden sekä ammatillisten oppilaitosten syyslukukausi häämöttää hyvin lähellä horisontissa, viikon kuluttua loppuvat näiden koululaisten lomailut. Turkulaisten korkeakoulujen lisäksi Turun ja lähialueen keskiasteen oppilaitoksissa opiskelee asiakkaitamme ja keskiviikko & torstai ovat kaikkien opiskelijaksi itseään tituleeraavien (ja mikä ettei elämänopiskelijoidenkin) Turku Students öitä, jotka toimivat vedenjakajana kesäkauden ja opiskeluihin valmistautumisen välillä. Syksyä silmällä pitäen omaa bilekestävyyttä sopii siis testailla jo nyt – ”Valmennuskurssi Bilekuntoon” luvassa parina viikkona ennen kauden varsinaista starttia. Olkoon moninaiset bilehetkenne aina sunnuntaihin saakka riemukkaita, viikonloppuahan jatketaan elokuun leppeissä öissä sunnuntainakin Vegasin kesäklubi SUVEn merkeissä.

Mikaela

27.07.2014

Seurailimme alkuviikosta, miten Rakkauden Festivaali DBTL-nousi pala palalta jokirannan liepeille. Ulkoilmatapahtumia itsekin järjestäneenä tiedän, ettei kyseessä ole mikään ihan pikkuhomma – ennen, kuin yksikään esiintyjä nousee lavalle ja ennen kuin yleisöä otetaan festarialueelle, on hoidettava tuhat ja yksi asiaa. Trooppinen Turku kylpi lämmössä elohopean hinautuessa välillä yli kolmeen kymppiin varjossakin. Festarirakentajat kiipeilivät telineillä, nostelivat aitoja, hinasivat mainospressuja yläilmoihin, sitoivat köysiä, liittivät kaapeleita ja käristyivät kuka enemmän, kuka vähemmän – armoton aurinko osallistui rakennutouhuihin. Massiivinen pääteltta rakentui teatterin kylkeen ja äkkiä olikin tiistai, eka festari-ilta! Meidän fesivaaliviikkomme oli riemunkirjava, as usual. Roudareita, äänimiehiä, bändien tyyppejä, missejä, malleja, toimittajia, tavarantoimittajia ja niin edelleen laukkasi ovista ja ikkunoista pitkin viikkoa aamuvarhaisesta seuraavaan aamuvarhaiseen. Suomalaista rokahtavaa poppia Modernisteilta keskiviikkona Aikakonetta Lynissä ja Vegasissa ysäridancen tykitystä by Waldo’s People torstaina, hengästyttävää häjymeininkiä Elonkerjuun kera perjantaina ja nostalgisia hetkiä Maarit Hurmerinnan tyyliin lauantaina. Lopuksi Tauskin sinetti tämän vuoden festivaalille. Lisänä Miss DBTL-kisaa, City Karaokea, PIANOWARia… Kiitos, ens vuonna uudestaan – Oh yeah, baby!

Toivon, ettei tiistaille töihin merkattu henkilökuntamme ole lukenut Vanhan kansan merkkipäivät nimistä teosta tai ainakaan ota sen tekstejä liian tosissaan, sillä siellä kerrotaan tiistain Keittopäivän ajankohdasta seuraavaa: ”Ollin päivänä työnteko oli kielletty, marjojakaan ei saanut poimia. Rangaistukseksi työnteosta sudet, karhut ja käärmeet rankaisivat kiellon rikkojaa (…) Ollin päivänä oli monenlaista juhlan aihetta”. Syytä juhlaan löytyy pitkin viikkoa, keskiviikkona ja torstaina riemastutamme yölintuja supersuosituilla Beach Partyillä. Rantaminilomaa ei siis kaukaa tarvitse etsiä, ota äkkilähtö Eerikinkadulle. Vaikka esimerkiksi Atlantilla hurrikaanikausi on aktiivisimmillaan elo-syyskuussa, eivät Lynin laguunilla puhalla taifuunit, syklonit, hurrikaanit tai muutkaan trooppiset myrskyt. Hilpeitä hiekkaämpärileikkejä on odotettavissa keskiviikkona ekalla tunnilla ja molempina iltoina rantabaareissamme dresscodena casual beach! Torstaista sunnuntaihin Auran rantoja elävöittää Gangut Regatta, joka tuo Turkuun eri kokoisia aluksia, jopa 110 metrinen ja yli 2300 tonnia painava Venäjän kadettien koulutusalus Mir heittää köydet Auran rantaan. Mir on maailman toisiksi pisin tällä hetkellä purjehtiva alus. Päivät ovat täynnä monipuolista taide- ja viihdeohjelmaa jokirannassa. Viikonlopun yöt pelastavat Marilynin Mega Friday ja Fab Saturday, jotka ovat aina täynnä pieniä & suuria iloisia ylläreitä. Ja bileitä jatketaan SUVE:n merkeissä sunnuntaina Vegasin yössä.

Night Club Vegasista 20+ ikäiset asiakkaamme löytävät perjantaisin ja lauantaisin tanssilattian tulvillaan eri vuosikymmenten kuuminta kesäbilemusaa, kolme huikean jännittävää casinopelipöytää, Back Stagen flipperin ja pöytäjalkapallon sekä Euroopan ainoan PIANOWARin, jossa kaksi taitavaa ammattipianistia haastaa yleisön villiin, interaktiiviseen musiikkihurjasteluun. Pianistit mittelevät Nevadassa tietenkin myös sunnuntain SUVEssa!

Mikaela

20.07.2014

Neljän vuoden välein pelattavat jalkapallon MM-kisat saivat päätöksensä viikko sitten sunnuntaina ja kuten tiedätte, voitto tuli kuin tulikin Eurooppaan. Gratuliere!! Fudisfinaalin rinnalla vietettiin Nevadan kolmevuotissynttäreitä. Hauska pikkukaupunkimme syntyi Centrumin kiinteistön peruskorjauksen yhteydessä, kun Vegasin pääsalin seinän takaa vapautui lisätilaa vuokrattavaksi. Night Club Vegashan on rakentunut pala kerrallaan: kahdeksan vuotta sitten lokakuussa avattiin Vegasin pääsali Restel-ketjun keskiolutravintola Haarikan lopettaessa toimintansa ja meidän tehtyämme tämän jälkeen perusteellisen remontin, viisi vuotta sitten elokuussa asiakkaille esiteltiin Back Stage, jonka tilalla oli aikanaan erinäisiä varastotiloja ja kolme vuotta sitten neliöitä kasvatettiin Nevadan (kiinteistön aiempien vuokralaisten sosiaalitiloja) ja casinoalueemme (entinen alakerran ilmastointikoneiden paikka) verran. Yökerhomaailmamme laajennuttua 1991 perustetusta Night Club Marilynistä Night Club Vegasiin ja lisätessämme erilaisia toimintoja pala kerrallaan, on henkilökuntamme kokokin matkan varrella kasvanut. Tällä yhdeksänkymmenpäisellä superporukalla pidämme yllä yöelämän arvostusta ja ammattitaitoa, haluamme yhdessä onnistua luomaan asiakkaillemme ikimuistoisia yökerhoelämyksiä. Välillä pitää olla omaa aikaa ja kesärituaaleihimme kuuluu tehdä kimpassa jotakin hubaa.

Maanantaina vietimmekin Lynin & Vegasin porukan yhteisiä Kesäpossujuhlia maan mainiolla Nummen Saunalla alkuiltapäivästä iltaan saakka. Aikanaan yleisenä saunana toiminut paikka on nykyään täyden palvelun viihtymiskeskus saunoilla, pukutiloilla, kokoustiloilla, suojaisen sisäpihan pihan istuskelualueilla, paljulla, grillikodalla, pihapeleillä, joukkueaktiviteeteilla ja niin edelleen. Jos joku ei vielä tiedä, on etenkin pitkään haudutettu possu ravintolamaailmassa, ruokaohjelmissa ja foodieblogeissa erittäin pop – Kesäpossujuhlamme nimi tulikin siitä, että tarjolla todellakin oli trendien mukaisesti kokonainen, useita päiviä kypsynyt possu kera asiankuuluvien lisäkkeiden. Paikalle saapuneelta Kivikylän palvaamon lihanleikkaajalta saattoi kysyä, mitä eroa on vaikkapa kinkulla ja kyljellä tai lavalla ja selkäpalalla. Moni maisteli omaksikin yllätyksekseen kaikkea mahdollista. Ja santsasi. Mikäpäs siellä oli herkutellessa, kesäauringossa paistatellessa, saunassa löylytellessä, paljussa pärskiessä ja hyvästä seurasta sekä virkistävistä juomista hupaisien keskustelujen siivittämänä nauttiessa. Paljusta ammennettiin kimppaselfietä, kun keskustelu kääntyi poseerauksiin. Lynin ihka ensimmäiset selfiekuvauksella hassuttelevat bileethän järkättiin keskiviikkona ja eniten tykättyjä Instagram otoksia palkittiin DBTL:n & Gangut Regatan lipuilla!

Vegasin kesäsunnuntaiklubi SUVE on erinomainen virittäytymispäivä DBTL-viikkoon. Sunnuntaina tulee kuluneeksi 45 vuotta ensimmäisestä kuukävelystä, tämä lunaarinen vuosipäivä on sekin hyväksyttävä syy ilotella. Down By the Laiturin ensisoinnit kuullaan tiistaina Lynin Keittopäivässä. Tiistaina & keskiviikkona Marilyn toimii virallisena DBTL-yökerhona, torstai on festarin Seiska-päivä ja Seiskan bileet Lynissä villitsevät lööpinjanoista juhlakansaa Aikakoneen siivittämänä! Perjantaina valitaan perinteiden mukaisesti kaupunkifestivaalin virallisesti kaunein mimmi, Miss DBTL-kisassa kuumat kissat ja raamikkaat kollit nousevat Lynin stagelle tuomariston arvioimassa kisassa & trendinäytöksessä. Lauantaina Lyn palvelee virallisena DBTL-yökerhona. Ti-la muun ohjelman ohella DBTL Karaoke Atlantiksessa ja kaikkina tapahtumaöinä Marilyniin pääsee festivaalipassilla maksutta. Pe ja la maksuton sisäänpääsy ensimmäisellä tunnilla 22.00-23.00. Night Club Vegas puolestaan toivottaa esiintyjät & yleisön tervetulleeksi keskiviikosta sunnuntaihin ja Nevadassa livemusasta vastaa kaikkina öinä PIANOWAR. Keskiviikkona entreen pääsalin lauteille suorittaa Modernistit, jonka keväällä ilmestyneen levyn sisällöstä Rumba kirjoitti mm. seuraavasti ”Historia oli eilen tarjoaa kelpo annoksen suomenkielistä poppia, jossa riittää kaikua ja pehmeästi surisevia kitaroita”. Torstaina otetaan nostalgiatrippi 90-luvun suomalaisen elektronisen dance musiikin syntyaikaan Waldo’s Peoplen keralla – flash backkejä syntyy mm. kappaleilla Lose Control & U Drive Me Crazy. Heinäkuun 25. on Elonkerjuun ”Tanssi pois paha” sinkun julkaisupäivä ja samana iltana tämä häjyjen melodinen kaarti auttaa nostamaan kannat kattoon Vegasissa. Herkkukattaus ei suinkaan lopu tähän, lauantain alkuiltakeikkana tarjotaan Maarit ”Muistan Jäätelökesää” Hurmerinnan klubi-irrottelua klo 19-22. Kympistä eteenpäin Night Club Vegas toimii virallisena festarijatkopaikkana ilman bändejä. Sunnuntain legendaarinen päätösklubi on maksuton ja esiintyjänä nähdään jo perinteisesti Turun oma paha poika Tauski. Lyn/Vegas VIP-kortit: käyvät Lynissä torstaita lukuun ottamatta joka ilta, mutta Vegasissa ainoastaan lauantaina 22.00 jälkeen. Kaikkiin iltakeikkoihin ennakkolippuja shoppailtavissa sekä lippupalvelusta että Kauppatorilta, DBTL:n lipunmyyntikojusta. Lippujen hinnat löytyvät parhaiten osoitteesta www.dbtl.fi sekä käsiohjelmasta.

Mikaela

14.07.2014

Keskiviikkona & torstaina Lyn Beach helli asiakkaitamme kesän kuumimmilla bileillä, kuumuudella en kuitenkaan tarkoita ilmastoinnin tökkimistä. Lynin Beach Partyt ovat omintakeiset mm. siksi, että bileet onnistuvat aina säätilasta huolimatta, rantabaari ei milloinkaan sulkeudu auringon laskiessa ja rannalla päivystävät aina läpi yön auliit roskankerääjät (blokkarimme). Jos maailman ihan oikeista rannoista pidettäisiin kaikkialla yhtä hyvää huolta kuin Lynin kuvitteellisesta biitsistä, olisivat meret ihan erilaisessa kuosissa. Joitain kesiä sitten kirjoittelin Diaryyn valtameriä parvena seilaavista, vekkuleista muoviankoista, joiden liikkeet kertovat oseanologeille merivirroista. Tutkimuskäytössä mereen uiskentelemaan lasketut muovilelut eivät ole kuitenkaan ainoa asia, joita merissä lilluu. Roskatuilta rannikoilta ja laivojen mukana vesiin huuhtoutuneiden jätteiden määrä on karmaiseva, lukemattomille eliölajeille hengenvaarallisia muovisaaria ajelehtii valtamerissä yhä enemmän. Tyynenmeren suurinta jätelauttaa kutsutaan jopa maailman suurimmaksi kaatopaikaksi. Merten muoviongelmaa on yritetty ratkoa monella tavalla huippututkijoiden kesken ja sitten suunsa avasi monen Lynin asiakkaan kanssa saman ikäinen, yhdeksäntoistavuotias hollantilainen opiskelija Boyan Slat. Perjantain uutisten mukaan Slat on kehittänyt menetelmää, jossa merten luontaiset pyörteet valjastetaan imaisemaan muoviroskat ansaan, josta ne voidaan kerätä pois. Pilotti tullaan rakentamaan nimenomaan Tyynenmeren painajaismaiselle jätepyörteelle. Olisipa upeaa, jos tämä menetelmä saataisiin toimivaksi! Tässä oli siis viikon virallinen maailmanparannusuutinen.

Tai no, ei oikeastaan ollutkaan. Perjantaina todistimme nimittäin kahden ”maailmanparantajiksi” vihkiytyneen vihkimistä: maailmaa konkreettisesti parantavat lääkärin ammatissaan meillä aikanaan vuosia baarimestarina työskennellyt Juuso sekä hänen tuore vaimonsa, psykologina koulumaailmaa parantava Maija. Kuvankaunis morsian on hänkin meille tuttu monen vuoden ajalta, jo ennen pariskunnan kohtaamista Maija nousi Lynin stagelle hurmaamaan erilaisissa missikilpailuissa sekä kilpailijana (Maija voitti mm. Miss DBTL-kilpailun vuonna 2007) että myöhemmin myös näytösmallina. Juuson ja Maijan vihkiminen tapahtui Turun Tuomiokirkossa ja riemukasta hääjuhlaa vietettiin Ruissalon Tanssipaviljongissa (jossa viikkoa aiemmin sijaitsi Ruisrockin VIP-alue!). Tämäkin hääkonkkaronkka suuntasi jatkoille Vegasiin, kuinkas muuten. Kesäöissä nähdään parhaimmillaan useita polttariporukoita sekä hääseurueita, sillä heinäkuu ja elokuu ovat Suomessa suosituimmat hääkuukaudet. Vuonna 2013 avioituneista 25 119 pariskunnasta peräti 8677 oli valinnut häiden ajankohdaksi vuoden seitsemännen tai kahdeksannen kuukauden!

Keittopäivä ilahduttaa viikolla 29 tiistaista torstaihin ja muistakaahan, että viikonloppu jatkuu taas sunnuntaihin SUVEn muodossa (ilmainen sisäänpääsy, K-18, Pianowar..). Keskiviikkon slogan on ”I love me”, sillä Lyn Original Series –bileiden sarjaan nousee uusi teema: #Selfie Party! Illan aikana omalle kamerapuhelimelleen saa poseerata sydämensä kyllyydestä ja olla häpeilemättömän itseriittoinen. Selfiet, pelfiet ja muut esitellään suurelle yleisölle – ohjeet osallistumiseen löytyvät Night Club Marilynistä keskiviikkona 22.00 alkaen! Kuvavirrasta nostetaan helmiä ja palkintoina on mm. DBTL-lippuja! Täräyttävä bilemusa on luonnollisesti osa illan onnistumista, tästä osuudesta huolehtivat tietenkin omat resident dj:mme. Jotta myös tulevana syksynä, opiskelijabileiden taas starttaillessa, jokainen bileyö saadaan koottua huimaksi paketiksi, etsimme nyt ammattilaisjoukkoomme yhtä uutta tiskijukkaa. Tämä tilaisuus aukeaa äärimmäisen harvoin ja seula on tiukka: meillä musiikkimaestrot tuntevat musiikkia eri vuosikymmeniltä ja ovat valmiita myös jatkuvasti laajentamaan osaamisskaalaansa. Lynin ja Vegasin DJ.t eivät soittele oman levylaukkunsa sisältöä vain omien mieltymyksiensä mukaan, musalinja on talossa yhteisesti rakenneltua ja hiottua timanttitasoa. Yökerhoistamme löytyvät kaupungin korkeatasoisimmat valo- ja äänentoistolaitteistot, dj:n työpöytä on kuin lentokoneen ohjaamo lukuisine tietokoneineen & oheislaitteineen. DJ on henkilökuntamme jäsen ja pääsee osaksi valtakunnallisesti tunnettua, legendaarista työyhteisöä yökerhoissa, joissa jokainen yö on ikimuistoinen. Oletko juuri sinä Lynin ja Vegasin DJ-kaartin uusi vahvistus? Soita pikapikaa Pekka Savolaiselle 0400-855855 ja ilmianna itsesi

Mikaela

06.07.2014

Tiesitkö, että noin 35 miljoonan amerikkalaisen DNA on peräisin ainakin joltakin niistä 102 eurooppalaisesta siirtolaisesta, jotka rantautuivat Plymouthiin Mayflower purjealuksella 1620? Mitäpä olet mieltä siitä, ettei 27 % amerikkalaisista usko amerikkalaisen käyneen kuussa? Tai siitä, että Coloradon osavaltiossa on kolme kertaa enemmän lehmiä, kuin asukkaita? Hauska fakta on myös se, ettei Washington DC sijaitse missään 50 osavaltiosta, DC eli District of Columbia on Yhdysvaltain kongressin alainen, osittain itsehallinnollinen liittopiiri. Lynin Jenkkiviikot on viihdyttänyt bilekansaa vuosittain jo 90-luvulta, Uuden Mantereen hengessä toteutettu kolmipäiväinen seikkailu keskiviikosta perjantaihin oli siroteltu täyteen kutkuttavia, huimia, noloja, uskomattomia, hämmentäviä, hilpeitä, ikimuistoisia ja sinipunavalkoisia juttuja. Amerikan Yhdysvallat ansaitsee oman juhlansa yökerhomaailmassamme, sillä tuon valtavan mantereen kulttuurien kirjosta sekä käsittämättömän tuotteliaasta viihdekoneistosta olemme vuosien varrella voineet ammentaa lukemattomia huikeita vaikutteita ja ideoita teidän iloksenne. Thanks for y’all, ensi vuonna uudestaan! Tätä viikkoa on vielä palanen jäljellä, sillä Vegasin SUVE kutsuu tänään sunnuntaina Ruissalosta festareilta sivistyksen pariin valuvat jatkoilemaan kaupungin muikeimpiin sunnuntai bileisiin.

Lynin Keittopäivä hyvässä seurassa on jo sinänsä traditio monelle asiakkaallemme, mutta joskus päivään osuu erinäisiä erityisen juhlinnan aiheita. Monet meidän näkökulmastamme iäisyyksiä sitten tapahtuneet jutut vaikuttavat edelleen meidän kaikkien elämään. Tiistaista 517 vuotta taakse päin Lissabonin satamassa elettiin jännittäviä hetkiä. Tutkimusmatkailija Vasco da Gama oli varustanut neljä laivaa ja 8. heinäkuuta alkoi matka kohti tuntematonta. Tavoitteena oli löytää meritie Intiaan ja kuten tiedämme, da Gaman retkikunta onnistui tehtävässään. Maljan noston arvoista? Ehdottomasti. Merkittävä virstanpylväs löytyy myös 125 vuoden takaa, kahdeksas heinäkuuta 1889 ilmestyi The Wall Street Journalin ensimmäinen numero ja jokainen taloutta tai lehtimaailmaa tunteva tietää, miten merkittävästä julkaisusta on kyse. Lehti porskuttaa siis edelleen sekä arvostettuna printtinä että erittäin suosittuna nettiversiona – onnittelut sille! Populaarikulttuurin kannalta superlatiivisen tärkeä hetki koitti 67 vuotta sitten. Uutisissa kerrottiin tuolloin Roswellissa, New Mexicossa tipahtaneesta UFOsta. Ja kyllähän kaikki tietävät, mikä kulttipaikka kaupungista on tullut ja miten huimia salaliittoteorioita alettiin kehitellä. UFO-kultin pohjalta syntyi sarjakuvia, elokuvia, tv-sarjoja ja vuosittain sadat tuhannet paranormaaleista ilmiöistä kiinnostuneet vierailevat Roswellissä. Keittopäivää voinee siis viettää myös tuon vuoden 1947 tapahtuman kunniaksi!

Joukko henkilökuntamme edustajia kiipeilee keskiviikkopäivän pitkin Night Club Marilynin seiniä ja kattoja ja sitten: Splash! Lynin eeppiset Beach Partyt tuovat biitsin luoksesi Eerikinkadulla keskiviikkona ja torstaina. Keskiviikkoyö kutsuu teidät hiekkaämpärileikkeihin kymmenestä yhteentoista, baywatchimme eli lahtivahtimme ovat valmiina vastaanottamaan teidät yhteiseen hauskanpitoon! Viikonlopun bileet jatkuvat sunnuntaihin saakka, Vegasin SUVE kutsuu teidät viettämään Bar Nevadan 3-v synttäreitä 22 alkaen. Nevadahan on oma, omalaatuinen pikkukaupunkimme, jonka keskusaukiolle kokoonnutaan viihtymään illan hämärtyessä yksin, kaksin ja porukalla. Nevada on rakennettu jännittävistä, historiallisista ja erikoisista yksityiskohdista – sisustuksen taustoista voit lukea Nevadan seiniltä löytyvistä, pienistä tauluista. Pikkukaupungin taustamusa on koottu klassikkorockista ja countryherkuista, interaktiivisesta livemenosta puolestaan huolehtii PIANOWAR! Vaikka Vegasin ikäraja on perjantaisin ja lauantaisin 20, SUVE öissä bileisiin tervetulleita ovat kaikki täysi-ikäiset asiakkaamme!

Mikaela

29.06.2014

Suomen kesän kesäisyyteen ei sovi liikaa luottaa, mutta kun asenne on kunnossa, käy kesäsääksi vähän vilpoisempikin versio. Jossain kohtaa kärsivällisyys kuitenkin loppuu pitkäpinnaisimmaltakin ja rantatunnelmaa jo ihan oikeasti kaipaa. Niinpä olemmekin sirotelleet Beach Partyjä pitkin kesää varmistaaksemme jokaiselle kesälomalaiselle mahdollisuuden nauttia Beach-elämästä oman vapaansa puitteissa. Keskiviikkona ja torstaina saimmekin useilta asiakkailtamme runsaasti kiitosta siitä, että kun luotto kesäsäähän loppuu, me huolehdimme kesän jokaisen elämään. Turkulaiseen yöelämään oli eksynyt torstaista alkaen myös ulkopaikkakuntalaisia, jotka hämmästelivät Beach Partyissä rantatunnelman autenttisuutta ja ylipäätän yökerhojemme tasokkuutta, mielenkiintoisuutta, monipuolisia palveluja ja ainutlaatuista tunnelmaa. Kaupunkiin vieraspaikkakuntalaista väkeä olivat houkuttaneet mm. keskiaikamarkkinat ja Paavo Nurmen nimeä kantavat urheilusessiot. Sunnuntai tuo mukanaan odotetun Vegasin kesäklubi SUVEn, ja koska jotkut asiakkaamme ovat harmitelleet maanantain työaamusta, tänään lauantaina olemme suositelleet seuraavaa: käy päivällä keskiaikamarkkinoilla ja hae itsellesi hullun paperit. Niillä voi sitten selittää rokulipäivän…

Tervetuloa Lyn Airin lennolle, joka saattaa viedä teidät mm seuraaviin kohteisiin: Route 66, Iso Omena, Hollywood, Las Vegas, Rocky Mountains, Miami Beach, Washington DC, San Fransisco & Grand Canyon. Marilynin ikiklassikko, Marilyn Goes to USA eli Jenkkiviikot kutsuu ensi viikolla keskiviikosta perjantaihin. Verryttelyillasta käy mainiosti heinäkuun ensimmäinen eli Keittopäivä tiistaina, sillä Keittopäivä ulottuu myös amerikkateemaöihin ke & to! Jenkkiviikot sisältävät joka ilta hauskaa all american yllätysohjelmaa, interaktiivisia aktiviteetteja ja unohtumatonta red, white & blue –meininkiä. Tänä vuonna Jenkkiviikot osuvat sopivasti viikkoon, jolloin vietetään 4th of Julyn eli Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän juhlaa ja tottahan toki me huomioimme tämän perjantain bileissä! Jos tahdot antautua teeman vietäväksi ihan tosissaan, osoita se pukeutumalla teeman mukaisesti, anything goes! Lauantaina Lynissä luvassa Fab Saturday. Vegasin viikonloppubileissä viihdytään PIANOWARissa, casinopelien äärellä & tanssilattian pyörteissä, pe ja la totutusti ikäraja K20. Sunnuntaiklubi SUVE palvelee kuitenkin kaikkia asiakkaitamme, ikäraja on 18 ja sisäänpääsy on maksuton. Interaktiivisesta livemeiningeistä huolen pitävät PIANOWAR –pianistit teidän kanssanne. Yökerhomme ovat tunnetusti myös kaupungin mahtavin epävirallinen Ruisrockin jatkoiluosoite perjantaista sunnuntaihin.

Vaikka opinahjot ovat hiljentyneet kesäajaksi, eivät opiskelevat asiakkaamme suinkaan ole tehneet kaupungista pakoa – melkoinen määrä opiskelijoita on myös kesäkauden Auran rannoilla. Olen päässyt kuulemaan huimia kesälomareissutarinoita road tripeiltä, huokailuja kesätenteistä, joitain syksyn opiskelijatapahtumia on sumplailtu & hienosäädetty ja kesäharjoitteluiden/kesäduunien käänteistäkin on kuulunut eri suunnilta. Huomasin ilokseni tässä kesäkuulla myös, että Opiskelijayhdistys Traden sitkeä jäsenhankinta sekä jäsenistöstä huolehtiminen on todellakin kannattanut: Trade on nyt jäsenistönsä puolesta virallisesti koko valtakunnan suurin tradenomiopiskelijayhdistys. Ei mikään ihan pikkujuttu, sillä esimerkiksi pääkaupunkiseudulla vastassa on todella suuria opinahjoja. Onnittelut pitkäaikaiselle ja mahtavalle yhteistyökumppanillemme, hatunnosto ja kippis!

Mikaela

22.06.2014

Kaupunkimme kaduilla kiertely Juhannuspäivänä on aina yhtä eksoottinen kokemus, tämä vuosi ei ollut poikkeus. Paria koiran pissittäjää ja muutamaa satunnaista päiväkävelijää lukuun ottamatta näköpiirissä ei puoliltapäivin ollut kanssaeläjiä. Hyytävän kylmän kesäkaupungin kadut olivat autioita ja hiljaisia – post-apokalyptinen Turku näyttää ehkä samalle. Mietin itsekseni, että Hesarin NYT-liitteen musiikkitoimittaja Ilkka Mattilan lukijoilleen laatimista, suomalaista musaa sisältävistä Juhannuksen teemasoittolistoista Sokka Irti, Psykedeelinen kesän juhla sekä Palaneen saunan raunioilla, puuttui kaupunkijuhannusta peilaava soittolista. Jokirannassa näkyikin sitten jo jonkin verran elämää, laivaravintola Svarte Rudolfilla Juhannuspäivänä ruokailu taitaa olla monelle samankaltainen rituaali kuin toisille Juhannusöiden viettäminen Eerikinkadulla. Kolmipäiväinen City Juhannusjuhlamme oli ihastuttavan lämminhenkinen kokonaisuus (ulkojuhannus oli kylmin viiteenkymmeneen vuoteen), monelle kaupunkivaihtoehto keskikesän juhlan vietolle on se ainoa oikea. Olimme loihtineet Vegasiin juhannuskoivuilla varsin kansallisromanttista tunnelmaa, jota sävytettiin mm. pelipöytien jännityksellä, sytyttävällä kesäbilemusalla tanssilattialla & PIANOWARissa sekä fudiksen MM-kisaottelun seuraamismahdollisuudella. Moderneja juhannustaikoja. Juhannus merkitsi monelle siirtymää lomameininkeihin ja keskikesän juhlan öissä listattiin lomasuunnitelmia.

Minulta kysyttiin Juhannuksena, mitä Turussa kannattaisi ensi viikolla vierailemaan tulevalle ulkomaanelävälle näyttää. Vaihtoehtojahan on, mutta kaupunkilomailijoiden must-päivätapahtuma ensi viikolla on Keskiaikainen Turku, joka levittäytyy Vanhan Suurtorin ympäristöön ja jokirantaan loppuviikolla. Teloitusten, turnajaisten ja noitavainojen täyteisistä pimeän keskiajan seikkailuiden jälkeen on hyvä lähteä rentoutumaan yöelämään Eerikinkadulle. Riemastuttavan kesäloman elementtejä löytää niin Lynistä kuin Vegasistakin.Tiistain Keittopäivän kautta sukelletaan Marilynin viiden tähden Beach Partyjen kaksipäiväiseen hauskuuteen, kymmenestä yhteentoista keskiviikkona toivotamme teidät tervetulleiksi hiekkaämpäreiden äärelle ja rantaleikkeihin. Dress to the occasion eli pukeudu tilaisuuden hengen mukaisesti: casual beach tarkoittaa rentoa & letkeää biitsipukeutumista, yökerhossa asuun voi yhdistää sellaisiakin asusteita, joista hiekkarannalla olisi vain haittaa.

Kesäkuun viimeinen sunnuntai merkitsee kahta asiaa: jos aioit lentää Turusta heinäkuussa johonkin, laadi uusi suunnitelma. Turun lentokenttä menee kuukaudeksi remonttiin, sunnuntai on viimeinen päivä päästä Turun kentältä ilmaan. Kenttä aukeaa jälleen heinäkuun viimeisenä sunnuntaina. Se toinen sunnuntaihin liittyvä asia on Vegasin odotettu sunnuntain kesäklubi SUVE, joka jatkuu syksyyn. Sunnuntai Vegas avaa ovensa kymmeneltä, kesäklubin kuplivia avajaisia vietetään Vegasin Nevada Barissa. SUVE merkitsee aina myös livemusaa, sillä PIANOWAR villitsee perjantain ja lauantain lisäksi Sunnuntai Vegasin öissä. Tervetuloa!

Mikaela

15.06.2014

Kesälomakautta on menty jo reilu kuukausi ja moni henkilökunnastamme on jo ehtinyt pieniä palasia lomaa viettää. Ilmassa on kuitenkin läpi kesän lomakuumeen aiheuttamaa, hauskaa kihinää. Joku suunnittelee kavereiden kanssa road trippiä asuntoautoillen halki kotimaan. Pari työntekijäämme on jo vuoden päivät organisoinut reilaustyyppistä Euroopan matkaansa; rinkka selkään ja matkaan siis. Eräiden suunnitelmissa on Baltian alueelle suuntautuva automatka ja luonnollisesti monen suunnitelmissa on myös perinteisiä mökkireissuja. Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä pois kotikaupungista, termi stayacation on yhdistelämä sanoista stay ja vacation. Kotikulmilla turisteilu on trendikästä, ekologista ja yllättävän mielenkiintoista. Luin taannoin jutun siitä, että Yhdysvaltain suurkaupungeissa on jatkuva pula hyvistä kotikaupungistaan elämyksiä ammentavista matkakirjailijoista ja –bloggareista. Nyt siis tuntosarvet esiin ja Turun aluetta nuuskimaan! Myös me olemme olemassa niille, jotka eivät aina halua lähteä merta edemmäs kalaan, hellepäivän jälkeen meillä voi testata kotikulmaturistina jotain itselleen aivan uutta: etkö ole koskaan laulanut karaokessa? Ei hätää, tiistaista lauantaihin siihen tarjoutuu Lynissä mahdollisuus. Onko tanssitangoissa pyörähtely salainen haaveesi? Lynin tanssikorokkeelta löytyvät tanssitangot, jotka ovat kaikkien bilettäjien käytössä. Onko flipperi sinulle vieras peli? Suuntaa Vegasin Back Stagelle ja opettele flipperinpeluuta – se on aivan ilmaista! Mietitkö välillä, että olisi kiva oppia joki kasinopeli? Istahda rohkeasti pelipöytään Marilynissä tai Vegasissa ja pyydä pelinhoitajaa opastamaan sinua vaikkapa Black Jackin, Dynamic Pokerin tai Ruletin saloihin. Suuntaa ehdottomasti myös Vegasin Nevadaan ja tutustu sen sisustushistoriaan, seinistä löydät pieniä tauluja, joissa kerrotaan tilan rakentumisesta ja sen elementeistä. Bar Nevadan PIANOWAR on pianistien ja yleisön interaktiivinen dueling pianos show, jollaista ei muualla Euroopassa ole! Kymmenestä neljään saat ajan kulumaan kuin siivillä, takaamme sen!

Kesälomafiilikseen saattelimme porukan tällä viikolla Keittopäivän ohella kaksipäiväisillä Beerfesteillä, jotka toivat yöhön tuulahduksen saksalaiskulttuuria. Torstaina starttasivat fudiksen MM-kisat Brasiliasta ja me olemme luvanneet näyttää pelit aukioloiltoinamme Night Club Marilynin screeniltä, Pallonpeluu ei Suomessa herätä yhtä suuria tunteita kuin jääkiekko, mutta joissain maissahan jalkapallo kuuluu ruokaympyrän tärkeimpiin ainesosiin, mistä kertonee myös se, että vaikkapa palloilija Ronaldoa fanittaa 84 miljoonaa facebookin käyttäjää. Näkyköön Brasilian kisat nyt siis meilläkin. Viikonloppuna yössä nähtiin mm. polttariporukoita ja synttäriseurueita, mutta myös Keskustan puoluekokoukseen Turkuun saapuneita tyyppejä eri puolilta Suomea. Yössä ei enää puhuttu politiikkaa, vaan puolukokousväki keskittyi rentoutumaan ja nauttimaan kesäisestä fiiliksestä. Top kymppi puheenaiheisiin kuuluivat mm. edellä mainittu jalkapallo sekä tietenkin juhannus ja kesäloma.

Juhannusviikkoomme startataan tiistaina Keittopäivässä. Keskiviikkona mitellään 2014 Kesäkaraokeskabassa, jonka myötä viisi onnellista laulajaa saa laulusuorituksesta itselleen Marilynin himoitun ja halutun VIP-kortin. Tuota korttiahan meiltä ei voi ostaa tai tilata, se pitää ansaita. Kortti oikeuttaa maksuttomaan sisäänpääsyyn ja jonon ohitukseen, kortilla pääsee ikärajan puitteissa tietenkin myös Vegasiin. Tämä ilta toimii mainiona johdatuksena legendaariseen City- Juhannukseen, jonka alkusoinnut soitellaan torstaina. Juhannusaattona toivotamme kaupungissa yöttömästä yöstä nautiskelevat tervetulleiksi juhannuskoivujen keskelle Night Club Vegasiin. Ei hyttysiä, ei mutaista festarialuetta, ei uitettua telttaa, ei kesken loppuvia juomia, ei pohjaan palaneita makkaroita, ei juhannuskokosta aiheutuvia turvallisuusriskejä. City-Juhannuksen juhlijoidenkaan ei tarvitse kuitenkaan ilman kokkoa olla, videokokko syttyy puolilta öin! Juhannustaioille rytmin antaa PIANOWAR torstaista lauantaihin. Suomalaiskansallinen Mittumaari alkakoon!

Mikaela

08.06.2014

Valintakokeita kaupunkimme korkeakouluihin on järjestetty kuluneella viikolla ja joitain on tiedossa vielä tulevallakin viikolla. Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä mokailtiin oikein olan takaa. Valtio-opin oppiaineen maailmanpolitiikan linjan valintakoekysymykset olivat väärät ja koe jouduttiin keskiviikkona keskeyttämään. Valintakokeen laatija ei ollut kuullut pääsykoekirjojen vaihtumisesta – anteeksi vaan, mutta miten sellainen on edes mahdollista? Joku yliopistolla sai taatusti huutia! Meilläkin sivuttiin opiskelumaailmaa jälleen edellisellä ja nyt kuluneella viikolla, sillä baaritiskin takaa tuttu Mikaela oli näyttötutkintonsa baaritarjoiluosioon liittyen työssään tarkastelun kohteena. Vaikka Mikaela onkin jo useita vuosia toiminut meillä anniskelutehtävissä, vaati baaritarjoilun näyttöosuus yksityiskohtaista työtapojen, tuotteiden ja asiakaspalvelun hallinnan seurantaa. Tähän osioon kuuluu myös varastonhallintaan liittyviä logistiikan harjoitteita ja niin edelleen. Perjantaina vuorossa oli sitten ammatillisen näyttötutkintojärjestelmän mukainen näyttökeskustelu, jossa läsnä oli sekä työnantajan että työntekijöiden edustajat, Mikaela itse ja hänen opettajansa. Seurasi liuta kinkkisiä kysymyksiä – suppeita ja laajoja – joista tentattava suoriutui kiitettävästi ja tämä näyttöosio on nyt siis hyväksytysti läpi käyty! Kannustamme työntekijöitämme kartuttamaan ammattitaitoaan myös opiskellen ja pyrimme tarjoamaan heille mahdollisuuksia suorittaa meillä myös opintoihin liittyviä harjoitteluja sekä näyttöjä, on hienoa olla tukemassa oman porukan ammatillista kasvua!

Viime viikkoiset Beach Partyt olivat jälleen menestys, Lyn beachin öinen meininki rantalelujen keskellä on vertaansa vailla. Kiitosta keräsi myös ihan oikeasti toimiva ilmastointimme, aika monessa baarissa ja iltaravintolassa sisäilma on kuulemamme mukaan hellepäivien päätteeksi epäinhimillisen kuumaa. Viilennystä totisesti kaivattiin perjantainakin, kun yhdeksän kuumaa kissaa asteli yleisön eteen ja sai miesten sydämet läpättämään: vuorossa oli perinteinen Suomen Festivaalimissin valinta. Keskiviikkona ja perjantaina alkuillasta nuo kaunottaret harjoittelivat koreografioita ja saivat opastusta tuomaristohaastattelua varten. Lavajännitykseen helpotusta tarjosi leppoisuudellaan juontaja Janne ”Jaksu” Laakso, joka teille kaikille on tuttu mm. Lynin City karaokesta. Ennen kilpailun lavanäytösosuutta mimmejä tentattiin tuomariston voimin, mukana tuomaroimassa oli ammattilaisia niin lavaviihteen, fitnessin, elokuvan kuin markkinoinninkin maailmasta. Festivaalimissin valinnassa pelkkä ulkonäkö ei ratkaise, sanavalmius, rentous ja räväkkyys ovat ehdottomia edellytyksiä promotehtäviinkin päätyvälle missille. Suomen festivaalimissiksi valittiin viime vuonnakin kisaan osallistunut, itsevarmuutta rutkasti lisää saanut ilopilleri Niina Terävesi. Tämän 23-vuotiaan hevostilayrittäjän asenne elämään on ihailtavan positiivinen ja Niina vakuutti tuomariston olemalla täysin sinut oman itsensä kanssa. Hyväksi kakkoseksi nousi tyylikkääksikin kuvailtu brunette Alexandra Blåfeld ja toisen perintöprinsessan sekä yleisön suosikin tittelin nappasi parikymppinen opiskelija, teatterin parissa viihtyvä Emilia Kurki. Kiitos kilpailijat, kiitos näytöksen särmät miesmallit, kiitos mahtava yleisö, kiitos Image Team Models, kiitos yhteistyökumppanit!

Keittopäivästä tiistaina hypähdetään saksalaistyyppisen olutfestivaalin pyörteisiin keskiviikosta torstaihin. Olutfestivaalit ovat eri puolilla maailmaa kesäkaupungeissa huipputapahtumia, sillä kukapa vieroksuisi hyvää seuraa, kesäistä musaa ja viilennystä helteeseen. Lyn Summer Beer Fest onkin toivottu tapahtuma, joka nyt yleisön pyynnöstä järjestetään kaksipäiväisenä. Tälle Eerikinkadulle suuntautuvalle Keski-Euroopan reissulle ei tarvitse pakata mukaan mitään ylimääräistä, lähes saksalainen dj ja myös muu erilaisia saksalaistyyppisiä nimiä mahdollisesti totteleva oluttupahenkilökuntamme lupaa tehdä kesälomareissustanne ikimuistoisen – Prosit! Viikonloppuna kaupunkiin saapuu poliittisesti keskimääräistä aktiivisempia tyyppejä eri puolilta Suomea, Keskustan puoluekokous järkätään tänä vuonna Auran rannoilla. Nuorelle polvelle Keskustanuoret järjestää bileet luonnollisesti kaupungin legendaarisimmassa yökerhossa, Lynissä. Vegasissa nähdään hieman varttuneempaa kokousväkeä myöhemmin yöllä, kun virallinen iltajuhla messukeskuksessa on ohitse. Näen jo Nevadan meiningin, sillä PIANOWAR on taatusti usealle ulkopaikkakuntalaiselle uusi ja mahtava kokemus. Nähdään Lynin ja Vegasin öissä!

Mikaela

01.06.2014

Miksi kirurgi käyttää maskia? Jottei potilas tunnistaisi häntä mahdollisen hoitovirheen yhteydessä. Tätä kysymystä tuskin kysyttiin tiistaina lääkiksen pääsykokeissa, joissa pelkästään Turussa laskutehtäviä ratkoi seitsemän-kahdeksansataa hakijaa. Koko Suomessa on sama pääsykoe ja sen joutuu suorittamaan jokainen, joka on hakenut lääketieteelliseen, hampaalle, terveyden biotieteen opintoihin tai eläinlääketieteelliseen. Turussa kokeen suorittaneille medisiinaritutorit ovat perinteisesti organiseeranneet huikeat Pääsykoebileet – tämä vuosi ei ollut poikkeus. Night Club Marilyn täyttyi koejännityksen rippeitä karistelevista bilettäjistä ja tietenkin jo lääkiksessä opiskelevista; pitäähän potentiaaliset uudet opiskelukaverit tsekata läpi hyvissä ajoin. Tämä bilesetti päätti kevään opiskelijabilekauden ja sama porukka järjestää syyslukukauden ekat kemut: Turun Lääketieteenkandidaattiseura, Hammaslääketieteen kandidaattiseura sekä terveyden biotieteiden IVA starttaavat kesän jälkeen opiskelijabilekautemme elokuun ensimmäisellä viikolla Ekan Illan Bileillä. Mutta eipä keulita asioiden edelle, yökerhojemme kesä on täynnä ratkiriemukkaita tapahtumia laidasta laitaan!

Kevään ja kesän vedenjakajana toimii perinteisesti lakkiaispäivä, Gaudeamus Igiturin ja sukulaiskestitysten kautta valmistuneet ja valkolakit karkasivat viihteelle. Ja hyvin ansaitusti, siirtymäriittinä jokainen koulun päätös tai valmistuminen on tärkeä ja juhlistamisen arvoinen asia. Vuosien varrella ylioppilaslakeistakin on tullut jonkinlainen kilpavarustelun kohde. Joitain vuosia sitten repeilin lyyrapipoista ja laketeista eli valkomustista ruusukepannoista. Peruslakki on pitänyt kuitenkin pintansa ja nyt on mahdollista ostaa personoituja lakkeja moninaisilla erityisominaisuuksilla.Tuntuuko vitivalkoinen liian valkoiselle? Ratkaisu on valmiiksi kellastuneelle näyttävä, kellertävästä sametista valmistettu yo-lakki. Ylioppilas voi haluta lakkiinsa maakuntansa värejä toistavan vuorin perus sinivalkoisen sijaan. Lakissa voi otsanauhan kohdalla, lakin ulkopuolella, kulkea tekstinä esimerkiksi oma nimi, koulun nimi, vuosiluku ja lankavärinä valittavana on jopa kulta. Bling bling –hengessä nimen voi tilata kimmeltävistä kivistä ja lipan sisäpuolelle voi kehitellä uniikin kaiverruksen. Entä mitäpä sanotte 50 vuoden takuulla silatusta yo-lakista, jonka sisäreunassa on luottokorttitasku? OMG. Oma, vappuisin meininkeihin pääsevä yo-lakkini on ihan perusmallinen, hieman kuohujuomasta joskus siipeensä saanut ja tunnistamisen helpottamiseksi sisäpuolelle painetuin nimikirjaimin varustettu – en ole osannut koskaan lisäominaisuuksia kaivata.

Moni on kysellyt, koska niitä iki-ihania Beach Partyjä taas järkkäillään ja toiveenne toteutuu jo tulevalla viikolla. Rantatunnelmissa viihdytään peräti kaksi päivää eli ke & to Lynin laguunille nautiskelemaan. Huomio vipit ja kantikset: keskiviikkona Beach Partyissä hiekkaämpärit heiluvat kympistä yhteentoista! Dresscode on Casual Beach eli asusteet oman biitsitunnelman mukaan. Beach Partyjen lisäksi kesäämme kuuluu erottamattomana osana Suomen Festivaalimissi –kisa, joka mitellään Lynissä perjantaina. Kaunotarten kurvien, kasvojen ja lavaliikehdinnän lisäksi arvioidaan kandidaattien verbaalisia kykyjä ja esiintymisvalmiuksia. Festarimissi tulee kiertämään kesätapahtumia ja toimimaan mitä erilaisimmissa pr-tehtävissä, eikä hiljaisista hissukoista ole silloin mitään hyötyä. Jos Yhdysvalloissa tehtyyn tutkimukseen on uskominen, saattaa tuomaristopisteisiin vaikuttaa myös se, nariseeko kilpailijan ääni. Tutkimusten mukaan etenkin narisevaäänisten naisten saattaa olla mahdotonta saada haluamaansa työtä tai asemaa – narina koetaan vastenmieliseksi. Yleisön eteen kuumat kissat kiipeävät trendinäytöksessä, jossa nähdään mm. street-, bile- ja rantamuotia. Kaunotarten seurassa stagella säväyttää joukko raamikkaita uroita, kaikille täytyy löytyä silmänruokaa. Yleisönsuosikki palkitaan teidän desibelienne perusteella, saapukaa kannustamaan rohkeita mimmejä sankoin joukoin!

Mikaela

25.05.2014

Diarytekstini muuttui just nyt hieman erilaiseksi ensimmäisen kappaleen osalta, sillä Leijonat menivät ja rökittivät Tsekin nousten yllättäen MM-finaaliin. Niin monesti on Suomi pelannut kullasta läntistä naapuria vastaan, tällä kertaa vastaan luistelee kuitenkin idän kaksipäinen kotka, Venäjän punakone. Lupasimme, että näytämme loppupelin, jos Suomi sinne saakka tiensä raivaa ja lupaukset pidetään: tervetuloa Marilyniin kannustamaan Suomi maailmanmestariksi sunnuntaina klo 20.45 alkaen, matsi näkyy sekä Lynin pääsalin screenillä, Atlantiksen screenillä että televisioissa! Kävi miten kävi, mitali tulee joka tapauksessa ja neljään saakka biletetään.

Keskiviikkoisilla Amissouduilla kävi enemmän kuin järjettömän hyvä tuuri sään puolesta, porukka oli hyväntuulista ja sekä päivällä että illalla keikan vetänyt ”Pummilla Tallinnaan” Tuomas Kauhanen nosti tunnelmaa entisestään. Itsekin monen sorttisia ulkoilmatapahtumia järjestäneenä tiedän, miten maamme ailahtelevaisen sään todellisuus saattaa tapahtuman luonteesta riippuen jo tapahtuman suunnitteluvaiheessa synnyttää perhosia vatsanpohjaan. Amissoudut olivat erityisen kiinnostava kokonaisuus tänä vuonna myös siksi, että yksi tapahtuman pääorganisaattoreista oli tänä vuonna TAIKA ry:n hallituksen jäsen Mikko, joka teille monelle on tuttu Night Club Marilynin keskibaarin tiskin takaa. Kaupan alaa opiskeleva Mikko on myös yksi niistä monista työntekijöistämme, joille olemme mahdollistaneet opintoihin pakollisina kuuluvien harjoitteluiden ja näyttöjen suorittamisen yökerhoissamme. Parin kuukauden aikana Mikko onkin perehtynyt mm. yökerhojemme ostotoimintaan, logistiikkaan sekä myynnin ja markkinoinnin maailmaan monipuolisesti. Esimerkiksi perjantaina VIPpien & kantisten Beach Partyissä perjantaina Mikko hääräsi paparrazzina ikuistaen kuplivan iloisia rantatunnelmia koko kansan nähtäväksi nettiin. Jäivätkö Beach Partyt väliin? Ei hätää, ämpärit otetaan esiin useammankin kerran kesän aikana – kannattaa liittyä Lynin sähköpostilistalle ja seurata myös silmä kovana somen päivityksiä! Kuriositeettina muuten kerrottakoon, että koska kaikessa ostotoiminnassamme huomioimme mahdollisuuksien mukaan tuotteiden alkuperäismaan/kotimaisuusasteen, eivät Beach Partyjen ämpäritkään ole poikkeus. Beach Partyjen muoviset, iloisen väriset hiekkaämpärit ovat nekin kotimaisia, 1954 perustetun Plaston Suomessa valmistamia tuotteita!

Juuri esimerkiksi tuota suomalaisen työn ja tuotannon asiaa toivoisin tulevien Euroedustajien ajavan voimallisesti Brysselissä, muistattehan käydä sunnuntaina äänestämässä! Kansan ääni ratkaisee nuo valittavat, tiistaina jyvät akanoista valikoituvat puolestaan pääsykokeen perusteella. Lääketieteelliseen, hammaslääketieteelliseen tai terveyden biotieteitä opiskelemaan haluavat hikoilevat pääsykokeissa. Usealla hakijalla on takanaan intensiivinen luku- ja/tai valmennuskurssirutistus. Parisen vuotta sitten muuttunut pääsykoekäytäntö edellyttää pääsykokeen läpäiseviltä hakijoilta lukion laajan matematiikan, kemian ja fysiikan oppimäärän mukaisia tietoja ja taitoja eli ihan mistään peruskertolaskuista ei ole kyse. Lääkiksen tutorit palkitsevat raadannan perinteisesti Pääsykoebileillä pääsykoepäivän iltana, tiistaina Lyni siis täyttyy sekä opiskelupaikkaa halajavista että jo kynnyksen yli astuneista medisiinareista! Helatortain aattona keskiviikkona palvelemme sekä Lynissä että Vegasissa, onhan torstai niin monen vapaapäivä. Jo perjantaina koulut loppuvat joiltain opiskelijoilta, lakkiaispäivä koittaa sitten lauantaina ja koska moni pinkaisee lakkiaisistaan/valmistujaisistaan karkuun sukulaistätien & -setien ahdistavilta uteluilta mielellään hieman liian aikaisin kuin liian myöhään, avaamme lakkiaisiltana Lynin ovet jo yhdeksältä. Kaikille valkolakeille (ylioppilaat, ammattitutkinnon suorittaneet..) olemme varanneet yllärin lipunmyyntiin!

Mikaela

18.05.2014

Jokavuotinen opiskelijainvaasio, Akateeminen Aurajokilaivuritutkinto, tuo perinteisesti kaupungin kaduille turkulaisten opiskelijoiden lisäksi jengiä halki maan. Jo kahdettakymmenettä kertta organisoidussa päivässä seikkaili insinöörejä Oulusta, opeopiskelijoita Jyväskylästä, oikiksen tyyppejä Helsingistä, tradenomeja Tampereelta ja niin edelleen. Kaupunki kehräsi keväisessä säässä ja kartat käsissään reippailevat tulevaisuuden toivot suunnistivat jokilaivojen sekä muiden ravitsemusliikkeiden välillä. Tutkintokartan leimojen perusteella myönnetään haalareihin ommeltavaksi erinäisiä merkkejä Matruusista Kapteeniin. Moni ehtii opiskeluaikanaan osallistumaan tutkintoon joka vuosi ja tämäkin on huomioitu. Kolmannesta Kapteenisuorituksesta saa Amiraalimerkin ja Amiraalimerkin jälkeen Kapteenitutkinto tuottaa Akateemisen Aurajokikarhun ja sitten Poijun. Hinaaja seuraa näitä kahta ja kun suorittaa kuudetta Kapteeniaan, on vuorossa Ahtaaja-merkki. Leppoisan tapahtuman rastipaikkoina toimivat Lyn & Vegas, joissa oli mahdollista viihtyä monella muullakin tavalla, kuin vain baaritiskillä hengaillen. Karaokea, PIANOWARia, kaksi tanssilattiaa, RAY:n pelipöydät ja peliautomaatit, Jääkiekon MM-kisat (Valko-Venäjä kukistui!)… Moni viihtyi lopulta aamun tunteihin, fiilis oli niin muikea. Kiitos järjestäjille, kiitos osallistujille – me rakastamme AATUa! Perjantaina Atlantiksen kisakatsomossa jänskätettiin Leijonien jäätikköretkeä Sveitsiä vastaan ja viimehetkillä Suomi laukoi voittomaalin 3-2! Sunnuntaina Suomi kohtaa vielä USA:n joukkueen & maanantaina Kazakstanin, alkulohkon jälkeisistä puolivälierien peleistä tiedetään vasta alkulohkon lopussa – seuraa FB-sivuiltamme mahdollisia kisakatsomoaikoja!

Voimakas matalapaine vyöryy halki Euroopan ja lämmin ilmavirtaus matkaa tänne saakka. Tulevalla viikolla keskiviikkona Suomi onkin sääennusteiden mukaan Euroopan lämpimin maa. Helleaallon harjalla kisataan Aurajoessa jo kuudetta kertaa Turun Ammatti-instituutin Amissouduissa – ei tarvitse lähteä Oxfordiin saakka nähdäkseen opiskelijasoutua jokimaisemissa. Piknikeväät mukaan, shortsit jalkaan, aurinkolasit otsalle ja jokirantaan aurinkoista päivää viettämään: Opiskelijayhdistys TAIKA on organisoinut häppeningin, jossa 20 joukkuetta eli 250 soutajaa mittelee kirkkoveneillä välillä Teatterisilta-Aurasilta. Ensimmäinen lähtö tapahtuu klo 13 Teatterisillan huudeilta ja maalialue löytyy Kristiinankadun päädyn kohdalta. Tänä vuonna kisassa on sekä sekasarja että erillinen tyttöjen sarja. Molempien sarjojen parhaat palkitaan, samoin parhaiten pukeutunut joukkue. Rantatapahtumassa keikan vetää ”Pummilla Tallinnaan” Tuomas Kauhanen, joka nousee stagelle tietenkin myös virallisissa iltabileissa Lynissä. Amissoutujen loppubileet starttaavat iltakympiltä!

Torstaina hellepäivään helpotusta tarjotaan Lynin Keittopäivän merkeissä ja perjantaina koittaa kauan odotettu ilta: Lynin kesäkausi avataan VIPpien ja kantisten keralla virallisesti legendaarisissa Beach Partyissä 22.00 alkaen. Lyn Beachillä Baywach-Rantatiimimme on huoltanut surffilaudat, rantapallot & hiekkaämpärit ja dj:t ovat keränneet eri vuosien kuumimmat kesähitit odottamaan kesän 2014 starttiyötä – sinun tehtävänäsi on etsiä kaapistasi hellemekot, pareot, bermudat, hawajipaidat sekä muut dresscoden mukaiset Beach Party-kuteet ja kirmata tänne Eerikinkadulle kesää vastaanottamaan! Ja tokihan käytte lauantain parhaiden bileiden jälkeen sitten sunnuntaina reippaina vaaliuurnilla antamassa äänenne ja osallistumassa päätökseen siitä, ketkä 13 poliittista eläintä Brysselin simpukkapatojen äärellä asioistamme Euroedustajina päättävät.

Mikaela

11.05.2014

Lueskelin viime viikolla Simo Tuomolan toimittamaa, Abo – Suomen Metropoli: 1600 luku Turussa –teosta mietiskellessäni Turun vaiheita opiskelijakaupunkina. Elettiin vuotta 1640, kun kuningatar Kristiinan alaisuudessa olleeseen Suomen Turkuun perustettiin Turun Akatemia. Olihan kaupungissa koulua käyty jo aiemminkin, mutta akateemista koulutusta oli pitänyt lähteä hakemaan muilta mailta vierahilta. Turun Akatemian tarkoituksena oli alkuaan kouluttaa oppineita pääasiassa kirkon sekä virkamieskunnan palvelukseen ja tuoda sivistyksen valoa taikauskoisen kansan keskelle. Nelikorttelisessa, keskiaikaisessa kaupungissa oli maistraatin laskelmien mukaan 5 ravintoloitsijaa ja 18 kapakoitsijaa. Noin neljän tuhannen asukkaan Turussa asui tuolloin 39% maan kaupunkiväestöstä. Turun Akatemiassa aloitti ensimmäisenä vuonna 249 opiskelijaa, tiedekuntia oli 4 (filosofinen, teologinen, lainopillinen, lääketieteellinen) ja vuonna 1643 opiskelijat järjestäytyivät 9 osakuntaan maakuntiensa mukaan. Opiskelijat olivat ilmeisen mieltyneitä chillailuun baareissa opiskelun vastapainona jo tuolloin, vuonna 1647 Akatemian isät nimittäin kielsivät kapakoitsijoita ja kellari-isäntiä antamasta olutta ja viiniä kirja- ja vaatepantteja vastaan. Tästähän opiskelijat suivaantuivat ja menivät luentolakkoon. Aika rohkea veto opiskelijoilta aikana, jolloin mitättömistäkin asioista rangaistiin ankarasti mm. ruoskimalla, häpeärangaistuksin tai kuten tiedämme, jopa mestaamalla tai polttamalla noitana roviolla.

Tänä päivänä kaupungissamme on yli 30 000 korkeakouluopiskelijaa Turun Yliopistossa, Åbo Akademissa, Turun ammattikorkeakoulussa sekä Yrkeshögskolan Noviumissa. Opinahjoissaan opiskelijat ovat järjestäytyneet edunvalvonnan nimissä opiskelijayhdistyksiin sekä ainejärjestöihin. Me olemme viime syksynä ja tänä keväänä tehneet yhteistyötä noin kuudenkymmenen eri yhdistyksen kanssa ja torstai-ilta oli meillä omistettu juuri näiden edunvalvontaorganisaatioiden työmyyrille, joiden kanssa olemme viimeisen 10 kuukauden ja 36 bileviikon aikana toteuttaneet 94 tapahtumaa. Aloitimme illan TYY:n eli Turun Yliopiston Ylioppilaskunnan järjestämällä, letkeällä alayhdistystapaamisella ja jatkoimme kymmenestä alkaen KiitosBileillä ja kahdeksansilla OpiskelijaOskareilla. Jokainen aktiivi on kiitoksen ansainnut, 12 palkintopatsasta kunniakirjoineen myönnettiin toiminnan jollain saralla erityisen ansioituneille yhdistyksille. Palkitsimme mm. Vuoden SuperKameleontin, Vuoden Villiviinin, Vuoden Filantroopit, Vuoden Avosylisen ja Vuoden Taimitarhaajat. Jännitimme parisataapäisen kutsuvierasjoukon kanssa yhdessä myös Euroviisujen toista semifinaalia, josta Suomen Soft Engine pääsi kuin pääsikin lauantain finaaliin saakka! (Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, miten Suomen viisuissa kävi, kisastudio on edelleen käynnissä sekä Atlantiksessa että Nevadassa.). Perjantaina opiskelijameiningeissä starttailtiin jo alkuillasta, kun Turun Hammaslääketieteen Kandidaattiseura sitsaili avaruusteemalla. Imperiumin vastaiskuun kuului ruokaa Romuluksesta, juomaa Jupiterin renkailta, ja toinen toistaan tuhmempia juomalauluja eri puolilta linnunrataa.

Toukokuun 13. on Floran päivä, tätä ylioppilaiden juhlaa vietettiin kevään kunniaksi jo Turun Akatemian aikaan ja viimeiset 166 vuotta sitä on vietetty myös Maamme-laulun kunniaksi. Tänä vuonna Floran päivä osuu tiistaille, joka on tietenkin Keittopäivä. Mikä olisikaan parempi päätös tälle kevätjuhlalle. Keskiviikon Turku Studentsin (haalareissa ja opiskelijakortilla free in!) jälkeen koittaa massiivinen AATU eli Aurajokilaivuritutkintopäivä. Jo iltapäivällä 14.00 avaamme ovet sekä Lynin että Vegasin Dayclub-meininkeihin, sillä kumpikin kerros on oma suorituspaikka. On äyskäridiscoa ja kipparikaraokea, MM-lätkää (Suomi-V-Venäjä 20.45 alkaen Atlantis ja Nevada), RAY:n maksutonta kasinopeliopetusta ja ties mitä kaikkea hubaa! Muistakaahan, että vaikka tutkintokierros on jo aika päiviä sitten myyty loppuun, ovat kaikki liputtomatkin tervetulleita meille aistimaan tutkintopäivän kuplivaa tunnelmaa ja bilettämään muuten vain 14-04! Viikonloppuun on siroteltu erinäisiä jännitysmomentteja. Vegasin Nevada Barin PIANOWARissa käydään biisitaistoa molempina viikonlopun öinä. Perjantaina Lynin ovet avautuvat jo 20.30 MM-kisastudioon, Atlantiksessa leijonalaumaa tsempataan rökittämään alppimaan joukkue. Lauantaina ratkotaan Turun Blackjack-mestaruus Night Club Marilynissä, tapahtuman järjestää RAY. Ennakkoilmoittautua huimaan turnaukseen voi Turkuun ja muihinkin kisakaupunkeihin laittamalla meiliä osoitteeseen blackjack(at) ray.fi, viestiin tulee kirjoittaa nimensä lisäksi puhelinnumero sekä sen kaupungin nimi, jossa aikoo osallistua. Ennakkoon pitää ilmoittautua viimeistään turnausta edeltävänä päivänä, Turkuun siis perjantaina. Ennakkoilmoittautuneille on luvassa yllätyspalkinto! Osallistumismaksu Blackjack-mestaruuskisaan on 12 euroa ja voitttajalle luvassa on vähintään 150 euroa sekä tietysti upea pokaali. Me puolestamme lupaamme voittajalle VIP-kortin Lyniin & Vegasiin. Lisää tietoa voi itseensä imeä osoitteessa www.blackjack.fi

Mikaela

04.05.2014

What a Wappu – kerrassaan värikylläinen ja tapahtumarikas kevätjuhlaviikko takana. Opiskelijakaupungissa juhla otetaan tosissaan, joten teema ulottui tässä osoitteessa sunnuntaista varhaisiin perjantaiaamun tunteihin saakka. Opiskelijabileiden takaa löytyivät ELSA, Lex, Stadga, Hybridi ja TUO su-ti välillä, keskiviikkona juhlittiin perinteistä vappua ihan perinteisesti ja Vapun päivänä toimimme vielä Turun Yliopiston Ylioppilaskunnan järjestämän TYYlikkään Vapun Vappu Piknikin virallisena jatkobilepaikkana. Ja tässä vielä kaikille simasuille tämän vuoden vappuviikon viimeinen vitsi: Kaksi kastematoa katselee uteliaina vappuhulinaa. Toinen mato huudahtaa: ”Tsekkaa hei, noi harrastaa ryhmäseksiä!”, mihin toinen mato toteaa: ”Käy optikolla, se on tippaleipä..”.

Toukokuun alku voisi olla lämpöisempikin, parina päivänä saatuja räntäkuuroja voisi pitää jonkun huonona pilana. Onneksi meidän tanssilattiamme ei täyty loskalla tai baaritiski hajoa raekuuroista – täällä juhlat jatkuvat säässä kuin säässä. Toukokuun ekaan viikkoon startataan Keittopäivän merkeissä tiistaina, Lynin Atlantis toimii tuolloin Euroviisustudiona – Suomeahan Tanskassa edustaa poikabändi Softengine ja poikien semifinaali-ilta koittaa sitten torstaina. Keskiviikkona vietetään poikkitieteellistä Turku Students yötä, haalareissa ja opiskelijakortilla sisään for free koko illan! Opiskelijabilekausi alkaa tältä keväältä olla muutamia toukokuun suurtapahtumia vaille valmis – kesälomat ja –työt kutsuvat opiskelijoita. Torstaina järjestämme jo kahdeksatta kertaa kaikille meillä vuoden aikana tapahtumia järjestäneille opiskelijayhdistyksille & ainejärjestöille KiitosBileet ja jaamme lukuisia kunniakirjoja sekä 12 kpl palkintopatsaita, OpiskelijaOskareita, mm. erityisen onnistuneista tapahtumista, toimivasta yhdistystyöstä, parhaasta uudesta konseptista jne.. Kaikki yhteistyöyhdistyksemme ansaitsevat vilpittömän kiitoksen, mutta tässä tilaisuudessa tahdomme kaikkien läsnä ollessa erikseen nostaa esiin erityisiä onnistumisia. Itselleni tämä tilaisuus on sydäntä lämmittävä siksi, että tämän kutsuvierasjoukon kanssa loihdimme vuosittain ikimuistoisia tapahtumia. Porukassa on jo pidempiaikaisia tuttuja, mutta myös tämän lukuvuoden aikana tutuiksi tulleita, uusia toimijoita. On mahtavaa nähdä se draivi ja energia, jota yhdessä tekeminen synnyttää ja olen ylpeä näistä omaa aikaansa ja osaamistaan muiden hyväksi antavista yhdistysaktiiveista! OpiskelijaOskareiden lisäksi jännitetään Suomen Euroviisuedustaja Softengineä, Lynin pääsalin puolella kisastudio näyttää semifinaalin klo 22.00 alkaen!

Perjantaina vietetään muuten Eurooppa-päivää, joka markkeeraa sitä toukokuista päivää vuonna 1950, jolloin Euroopan yhteisön syntysanat lausuttiin Pariisissa. Sotien jälkeiseen Eurooppaan tahdottiin luoda valtioliitto rauhanomaisten suhteiden säilyttämiseksi. Nykyinen EU herättää suuria tunteita ja Eurooppa-päivällä onkin tänä vuonna erityinen merkitys: Eurovaalit järjestetään toukokuun lopussa ja Suomestakin Brysseliin lähtee tyyppejä maatamme edustamaan. Vaikka politiikka olisi itsellesi yhtä kiinnostava keskustelunaihe, kuin katon sammaloitumisen esto, suosittelen tutustumaan ehdokkaisiin (vaikka YLE:n sivuilla) ja käymään äänestyskopilla. Olitpa EU-asioista mitä tahansa mieltä tai et juuri mitään mieltä, suosittelen käyttämään kansalaisoikeuttasi äänestyskopissa. Äänestysohjeet ovat saapuneet postissa jokaiselle äänioikeutetulle tästä oikeudesta kertovassa kirjeessä. Mutta nuo vaalit ovat siis vasta kuun lopulla, tulevana sunnuntaina sen sijaan vietetään Äitienpäivää. Ei kun korttia askartelemaan! Lauantaina Euroviisuja voi seurata kisakatsomoissa sekä Lynin Atlantiksessa että Vegasin Nevadassa ja tässäpä kiva äitienpäivälahja: ota äiti mukaan viisuilemaan ja bilettämään. Äiti+lapsi pääsevät kimpassa maksutta sisään koko illan!

Mikaela

26.04.2014

Ibizan yö laskeutui Lyniin keskiviikkona Statistikan, T-Klubin ja Katkon johdolla. Alkuillan sitsailujen ohjelmisto liikkui bilematkailuakselilla ja kympiltä starttasivat Ibiza-bileet, jotka enteilivät kuumaa kesää. Torstaina haalarikansaa ilmaantui jokirantaan jo iltapäivästä. Varvintori täyttyi suuren urheilujuhlan tunnelmasta, kun legendaarinen Polkuauto Grand Prix eli PGP starttasi Turun Insinööriopiskelijoiden johdolla. Tämä kevätjuhla kokosi jälleen yhteen joukoittain opiskelijoita kaupungin korkeakouluista sekä polkemaan että suosikkejaan kannustamaan. Lippuja, ilmapalloja, tsemppihuutoja, hyvää musaa, varikkotankkausta, insinöörien vappulehti ErekTIO:n myyntiä.. Ja ysistä alkaen villit afterpartyt palkintojenjakoineen Lynissä. Vegasissa puolestaan kimmallettiin kilpaa discopallon kanssa German Sparkle Partyissä – ysäri Eurodancea, metallinhohtoisia kankaita, glitteriä ja paljetteja…

Vapun vietto alkaa tällä leveysasteella jo sunnuntaina, siksipä saatte diarypostauksenkin päivän etuajassa. Työväenjuhla (joku toimittaja kutsui vappua viime viikolla suomalaisen työn muistojuhlaksi) on myös opiskelevan kansanosan (alkuaan ylioppilaiden) suurjuhla ja haalarien kulutus kasvaa epävirallisen tutkimuksen mukaan 200 % viikon sisällä. Sunnuntaina tahtipuikkoa heiluttavat kimpassa Turun Yliopiston Lex ry ja Åbo Akademin Stadga, joiden vauhdikas aarrejahti WappuWipellys huipentuu viimeiselle rastille Lyniin kymmeneltä. Loppubilelippu kustantaa vain kaksi euroa! Maanantaina biletetään kahdessa kerroksessa: Vegasissa Hybridin VappuStartti alkaa jo ysiltä, ohjelmassa on mm. amerikkalaistyylinen, hykerryttävä deittihuutokauppa. VappuStartin huutokauppaan on jo pestattu meklari & ilmoittautunut joukko vapaaehtoisia huutokaupattavia. Ken yössä itselleen seuralaisen huutaa, pääsee Hybridin piikkiin herkkuillalliselle yhdessä ostoksensa kanssa. Varat vappuhuutokaupasta ohjataan hyväntekeväisyyteen. Lynissä bling bling Vappu koittaa jo toistamiseen ELSA ry:n seurassa, ELSA:n bileet ovat osa turkulaisten oikeustieteenopiskelijoiden vappumaratonia. Tiistaina Vegasissa vietetään perinteistä AMK Wappua. Ammattikorkeakoulujärjestelmä on maamme korkeakoulukentällä yhä suhteellisen nuori juttu ja opiskelijoiden yhteenkuuluvuuden sekä ammattikorkeakoulukoulutuksen tunnettuuden lisääminen vaatii erinäisiä pieniä & suuria tekoja. Takavuosina kehittelimmekin tämän tapahtuman yhdessä TUO:n kanssa siksi, että akateemisten vappuperinteiden rinnalle saadaan rakennettua myös poikkialaista AMK-juhlaperinnettä. Vappupillit messiin, serpentiinit kaulaan, haalarit jalkaan ja Vegasiin juhlimaan!

Meteorologit eivät järin hehkeää vappusäätä aattoiltaan lupailleet, mutta onneksi meillä Eerikinkadulla bileet onnistuvat vaikka taivaalta tulisi pikkuvolkkareita. Kuplivan riehakas toukokuun ensimmäisen vastainen keskiviikko on täynnä karnevalistisia asuja, haalareita, valkolakkeja (lakitus perinteiden mukaan Taidemuseolla klo 17.30 alkaen, Liljan pesu & lakitus Runeberginpuistossa klo 18.30) ja ikimuistoisia bilehetkiä. Noista alkuiltaan sijoittuvista, kaupungin akateemisista perinteistä taidemuseolla ja jokirannassa, tuttavallisesti TYYlikkäästä Vapusta, vastaa perinteiden mukaan Turun Yliopiston Ylioppilaskunta. Kymmenestä alkaen treffataan Lynissä ja Vegasissa. Muutaman tunnin unien jälkeen suunnistetaan aamulla yhdeltätoista TYY:n vappupiknikille. Vartiovuorenmäen puistossa piknikkoreista paljastuu toisaalla eineslihapullia, toisaalla trendikkäitä nuudelisalaatteja, kevätrullia ja sushilajitelmia. Osa huuhtoo eväät alas kurkusta lähikaupan tölkkitavaralla, toisten piknikhuovilla istuskellaan siemaillen aitoa kuplajuomaa kristallilaseista. Olipa TYYlisi mikä tahansa, tätä kevätperinnettä ei pidä missata. Tapahtuma on ilmainen ja luvassa on mm. monipuolista musiikillista ohjelmaa (speksibändit nousevat stagelle), parhaan piknikpöydän palkitseminen ja sen sellaista. Useat piknikseurueet ja ainejärjestöt ovat aina varustautuneet piknikille mm. pihapelein eli säpinää luvassa. Pitkän kaavan mukaisen Vappupiknikkeilyn viralliset jatkot järjestetään Night Club Marilynissä klo 21.00 alkaen, menossa mukana TYY!

Mikaela

20.04.2014

Edellisen viikon Raksabileet ja jalkapalloaiheinen Lemppari United toimivat mainiona alkusoittona pääsiäisen vietolle, puputipujuhla on sujunut muikeasti ja nyt sunnuntaina viedään pääsiäisen viimeisiä sointuja Lynissä & Vegasissa. Vaikka pääsiäinen onkin meidän kulttuurissamme ominut oikeuden muniin elämän symboleina, on ns. alkumuna peruskauraa monen kulttuurin mytologiassa. Wikipedia, tuo joskus jopa oikeellisen tiedon tarjoaja, mainitsee esimerkiksi Tiibetin bön –uskonnon kertomukset, joissa kaksi jumaluutta yhdistyi aikojen alussa tuotttaen kolme munaa. Turkoosi muna tuotti naisen elämännuolen, kultainen miehisen elämännuolen ja valkoinen synnytti kultaisen värttinän. Kreikkalaisen Pelasgia mytologian mukaan alkuolento ja jumalatar Eurynome muni alkumunan. Siitä tulivat aurinko, kuu, tähdet ja maa. Kotoisessa Kalevalassa maailma syntyi sotkan munasta, as simple as that. Lynin ja Vegasin alkumunasta kuoriutuu aina vain uusia juttuja, keskiviikkona pituus- ja leveyspiirit heittävät häränpyllyä ja tipahdamme Ibizalle yhdessä Statistikan, T-Klubin ja Katkon kanssa. Espanjalle kuuluva Ibiza on biodiversiteetiltaan ja kulttuuriltaan julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi, mutta Ibiza-bileissä tuskin tutustutaan foinikialaiseen 654 eaa elämänmuotoon tai käännellään arkeologisia savikupin palasia. Kuten varmasti tiedätte, Ibizan bileskene starttasi jo hippien hilluessa neitseellisen valkeilla, poeettisilla rannoilla ja1970-luvun lopussa saarelle alkoi valua valtoimenaan discoiluväkeä legendaarisen Ku-discon avattua ovensa. Viimeiset kaksikymmentä vuotta Ku:n paikalla on palvellut Guinnesin ennätystenkirjan maailman suurimmaksi yökerhoksi nimeämä Privilege, johon mahtuu 10 000 bilettäjää kerralla. Kauden avajaisia Privilegessä vietetään vasta toukokuun lopussa ja liput kustantavat suolaiset 30 euroa. Ota nyt nolla pois hinnasta, hieman yli kuukausi ajasta, unohda pelkosi ihmismassoihin eksymisestä ja säästä lentolipuissa: kun Välimeren yö laskeutuu Night Club Marilynin ylle ja dj astuu puikkoihin, olet juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan!

Hassun hauskaa kulttuuririentoa on luvassa torstainakin peräti kahdessa kerroksessa. German Sparkle Party on Germanican, SKO:n ja Kääntöpiirin kehoitus vetää niskaan glitterillä silattuja vaatekappaleita, eri sateenkaaren väreissä hohtavia peruukkeja, korokepohjakenkiä ja muuta sopivan mautonta Eurotrash-henkistä. Teemapukeutuneita muistetaan huokeammalla sisäänpääsymaksulla (2 euroa pukeutuneet, 3 euroa muut) eli ne piukat party pantsit tai glitterimekot kannattaa ehdottomasti kaapista päälle kiskaista! Samana iltana aiemmin Varvintorilla on jälleen huimat sessiot, kun Turun Insinööriopiskelijoiden järjestämä legendaarinen Polkuauto Grad Prix valloittaa viihteellisyydellään korkeakoulukaupungin opiskelevan väestön sydämet. Yleisöön eksyy vuosittain runsaasti myös muuta väkeä, sillä tapahtumatiedotus on laajaa ja ohi kulkevat eivät voi uteliaisuudelleen mitään – näyttää niin huisin hauskalle! Parikymmentä joukkuetta eri korkeakoulujen ainejärjestöistä & opiskelijayhdistyksistä kisaa polkuautoradalla nopeudessa, näyttävyydessä, joukkueina ja yksilöpolkijoina. Huoltojoukot tankkaavat polkijat asianmukaisesti kierrosten väleissä, varikkotytöt & yleisö jamittelevat villisti bilemusan tahtiin, aurinko paistaa ja fiilis on taivaissa. Ysiltä aukeavat ovet PGP:n jatkoille Night Club Marilyniin, jossa rallitallit palkitaan ja urheilutoimittajat pyytävät ajajilta yleisöä viihdyttäviä rallienglantikommentteja. Nais to see juu bäk on töö poudium, gais!

Pohjustettakoon nyt sitten jo myös horisontissa häämöttävää Wappua, se kun starttaa tässä osoitteessa jo sunnuntaina 27.4. Lex ry:n ja Stadgan WappuWipellyksen merkeissä. Käytännössä voit siis aloittaa Wapun vieton vaikka jo nyt aiemmin mainitsemillani hillunnoilla ja jatkaa reipasta kenttälaukkaa läpi keväisen työväenjuhlan. Tule haalareissa tai ilman, näistä geimeistä ei serpentiinit lopu kesken! Tulossa ovat sunnuntain WappuWipellyksen lisäksi maanantaina Wappubileet by ELSA, samaisena iltana Vappustartti by Hybridi, tiistaina AMK Wappu 2014, keskiviikkona Wapun aatto ja torstaina Wappu Picnicin Afterpartyt. What a Wappu!

Mikaela

12.04.2014

Las Vegasissa järjestetään vuosittain tammikuussa maailman mittavin aikuisviihteen suurtapahtuma AEE eli Adult Entertainment Expo ja messujen viimeisenä iltana järjestetään palkintogaala AVN Awards – pornoleffaoscareiksikin kutsuttu pystien jakotilaisuus. Kun Nevadalaiskaupungin edestä ottaa pois sanan ”Las”, jää jäljelle Vegas ja sen niminen mestahan löytyy Turusta Eerikinkadulta. Keskiviikkoilta alkoi Vegasissa pornoilusitseillä ja viihteenä oli kaiken sorttista väliaikaohjelmaa, kuten ”Keksi itsellesi pornotähtinimi” –kilpailu ja B-luokan aikuisviihteen kuvitteellisten elokuvakäsikirjoitusten esittelyä: ”Anglique lepäilee divaanilla ja silmäilee raukeasti ruusuja kastelevaa, yläosatonta puutarhuriaan – ”Olisinpa minäkin ruusu” hän miettii huokaillen ja antaa sillkkisen aamutakkinsa valua lattialle..”. Tuhmien juomalaulujen ja päivänvalolta suojattujen sitsirangaistustehtävien jälkeen ovet sekä Vegasissa että Marilynissä aukesivat aikuisviihdeteemasta ammentavien K-18 Palapelibileiden maailmaan. Piiskaa, hei beibi anna mulle piiskaa… Osa pornotähdistä saapui uudelleen bileisiin torstaina, Ei Teemaa –bileissä kehoitus kuuluu olla sellaisena kuin tulee. Näitä Opiskelijayhdistys Traden klassikkokekkereitä edelsivät AMK:n Epävirallinen Keilamestaruuskisa sekä Ruiskadun yksikön opiskelijayhdistysten suureelliset Ruissitsit, yö oli hilpeä poikkileikkaus turkulaisesta opiskelijaelämästä.

Pääsisäisviikon kukot jo kiekuvat ja kanat munivat kilpaa – Lynin ja Vegasin pääsiäinen kuoriutuu iloksenne perinteiseen tapaan tarjotakseen viihdykettä ja takuuvarmoja vaihtoehtoja mämmille sunnuntaihin saakka. Sitä ennen luvassa on kuitenkin Lynin keittopäivä ja keskiviikkona opiskelijabileitä kahdessa kerroksessa. Lynissä biletetään Lemppari United –otsikolla, pelipaita on dresscode ja järjestäjät löytyvät yhdistyksistä Elba, Trade & Mome. Oletpa sitten pelimies tai futismorsian, lähde fiilistelemään huhtikuiseen yöhön joukkueita katsastamaan! Oletko omimmillasi kuitenkin pukiessasi yllesi remppahaalarit ja keltaisen kypärän? Kuunteletko mielummin betonimyllyä kuin jalkapallokatsomon yleisöä? Digitin ja Savo-Karjalaisen Osakunnan (SKO) Raksabileet muuttavat Vegasin suureksi hard hat areaksi. Tule kokeilemaan tätä raksahommailua, ennen kuin lähdet kevään kohinan innoittamana suinpäin tonttiostoksille ja suomalaiskansalliseen tapaan luulet osaavasi rakentaa omakotitalon tai kesämökin tuosta vaan. Nevadassa pianovaara!

Kuten vuosia ja vuosia tähänkin saakka, pelastamme teidät rairuohon kasvun seuraamiselta sekä suklaamuniin kyllästymiseltä totuttuun tapaan: Kiirastorstaista Sukkasunnuntaihin (kyllä, kansanperinteessä pääsiäissunnuntaita kutsutaan tällä nimellä) palvelemme pajunkissoja, pääsiäisnoitia, tipuja, pupuja ja sen sellaisia sekä Lynissä että Vegasissa! Matkailukohteena Turun keskusta on näin ollen huomattavasti paljon toimivampi kuin mikä tahansa katolisen maan kaupunki. Eräs tuttu ravintoloitsija kertoi takavuosina pääsiäisviikolla matkustaneensa kivalle kevätlomalle Roomaan vain huomatakseen, että käytännössä lähes ainoa auki oleva baari löytyi hänen oman hotellinsa aulasta. Kaupat olivat kiinni, ravintolat olivat kiinni – Roomassa vietetään pääsiäistä pitkän kaavan mukaan. Vaikka kaikki tiet vievät Roomaan, niin pääsiäisenä kannattaa tieltä kumminkin poiketa Eerikinkadulle : )

Mikaela

06.04.2014

Jos kalastus on sitä, että pyydetään kaloja, niin heilastus lienee siis heilan pyyntiä. Keskiviikkoiset Heilabileet oli lemmekäs rendez-vous, jossa virallisina amorin apulaisina toimivat Synapsi & Delta Turun Yliopistolta. Osalle heilastelijoista bileet toimivat myös keväisen Kaljaviestin viimeisenä ja hilpeimpänä rastipaikkana. Heilabileet ovat jokakeväinen vastaisku deittisivustoille, seuralaispalveluille ja postimyyntipuolisokonsepteille. Vaikka kontaktit yön tunteina jäisivät hymyilyn, silmäniskujen ja ehkä muutaman ajatuksenvaihdon tasolle, on kyseessä kuitenkin aina face-to-face –tilanne ja jokainen ihmiskohtaaminen opettaa meille huomaamatta aina enemmän ja enemmän sosiaalisesta kanssakäymisestä. Torstaina tarjoutui tilaisuus tehdä hyvää, kun Turun akateeminen Viiksiseura, TOM ry sekä Asteriski ry järjestivät Viikset ja Tissit –bileet, lipputuotto ohjattiin Roosanauha-säätiölle naisterveyden edistämiseksi. Turun Akateeminen Viiksiseurahan on syntynyt viiksikulttuurin akateemiseksi sanansaattajaksi ja viiksiharrastajien tukijaksi. Viiksiseura myös muistuttaa Movember-hengessä miesterveydestä sekä kerää varoja Movember-säätiölle, mutta yhtä tärkeänä Viiksiseura pitää tasa-arvon nimissä sitä, että maailman naisterveyttä vaalitaan.

Vuoden viidestoista viikko alkaa Keittopäivällä Tiistaina, joka on hyvä tilaisuus tutustua kiireettömästi Lynin casinon uuteen Blackjack Poker –pöytään. Perinteisen Blackjackin pelaamisen rinnalla voi halutessaan pelata nyt bonuspelinä 3-kortin pokeria. Tästä bonuspelistä pelaaja voi voittaa maksimissaan 200 euroa! Kysy lisää RAY:n pelinhoitajilta, he ohjaavat & opastavat. Tiistaina on mainio tilaisuus myös uudella henkilökunnaltamme heidän suunnitelmiaan keskiviikkoyön pukeutumisteeman puitteissa. Neliosainen bilesaaga, Palapelibileet on nimittäin päässyt nyt tämän vuoden neljänteen palaseensa ja leffateemoista viimeinen vie meidät aikuisviihteen pyörteisiin tai ainakin kaikenlaiseen K-18 tunnelmaan. Teemapukeutuminen tekee tästä Lyniin & Vegasiin levittäytyvästä genreyöstä kuuman ja kutkuttavan, nyt saa rohkeasti kääntää korvien välissä punaisen lyhdyn katkaisijaa ja verhoutua viettelevästi, kiihottavasti tai kiusoittelevasti. Alagenrejähän tästäkin lajityypistä löytyy, joten mielikuvitusta kehiin! Rohkeaan yöhön nopeimmin sukeltajille on varattu ikimuistoisen kuuma haalarimerkki, dj:t pitävät bileet pystyssä tanssilattioilla & –tangoissa, PIANOWAR kiihdyttää Nevadassa, CityKaraoke Atlantiksessa – Bada Bing, mä niin haluan nähdä torstaiaamuna löytötavarat K-18 illan jäljiltä : )

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry eli työnantajaliittomme, tiedotti viime viikolla ilahduttavasta trendistä: matkailu- ja ravitsemisala sijoittui ykkössijalle kysyttäessä suomalaisten yläasteikäisten nuorten suosikkitoimialaa. Ura matkailu- ja ravintola-alalla kiinnostaa myös lukioikäisiä nuoria. Tulokset selviävät Taloudellisen tiedotustoimisto TATin teettämästä, Kun koulu loppuu –tutkimuksesta. Tutkimukseen vastasi yhteensä 4804 nuorta eri puolilla Suomea. Tulokset ovat sinänsä ilahduttavia, että tulevaisuudessakin alamme kaipaa motivoitunutta ja koulutettua työvoimaa mahdollistamaan asiakkaille erilaisia elämyksiä. Matkailu- ja ravintola-alaa tarvitaan sekä ihmisten arjessa että juhlassa, monet elämän pienistä ja suurista iloista sekä ikimuistoisista hetkistä liittyvät nimenomaan meidän alamme ammattilaisten tuottamiin palveluihin. Mietitäänpä nyt vaikkapa perinteisten häiden suunnittelua: kuka hoitaa cateringin vai juhlitaanko ravintolassa? Millaisia ruokia ja juomia vieraille tarjoillaan? Missä jatkoillaan häiden jälkeen? Minkä matkatoimiston reissulle suunnataan häämatkalle vai otetaanko omatoimimatkana erikseen lennot ja bongataan kivat majoitukset suoraan hotellin varausjärjestelmästä? Vai miten olisi risteily Välimerellä? Hääsesonki onkin jo ovella ja polttariseurueita alkaa näkyä viikonloppuöissä. Muistakaahan, että ennakkoon sopimalla onnistuvat niin jonon ohitukset seurueille, maksuttomat pöytävaraukset Vegasiin kuin erillisten tilojen varauksetkin. Onnistuneen polttariyön tai häiden jatkoilun varmistaminen on helppoa: ota luuri käteen ja soita toimistoomme arkena 02-2322111, allekirjoittaneelle voi laittaa myös meiliä mikaela(at)clubmarilyn.fi

Mikaela

30.03.2014

Jäät rytisivät perinteiden mukaisesti keskiviikkona, Akateeminen Aurajokilaivuriseura toivotti kevään tervetulleeksi Jäänsärkijäbileiden ja AATU-ennakkolippujen myynnin muodossa Lynissä ja Vegasissa. Bileväelle varatut 700 ennakkolippua tekivät odotetusti kauppansa pikapikaa. Akateemisen Aurajokilaivuritutkintopäivän (15.5.) normaali lipunmyynti starttaa huhtikuun alussa ja lisää tietoa löytyy sivulta aatu.fi. Aurajokihan laskee mereen ja merellä seilaavat risteilyalukset, nuo Itämeren kelluvat hotellit. Baltic Princess –aluksella perinteisen NESU-risteilynsä viettäneet Turun kauppakorkeakoulun opiskelijat kera vierailemassa olleiden, ulkopaikkakuntalaisten kylterien nousivat maihin Vegasissa. Tämä Aftercruisesessio piti sisällään ensinnäkin akateemisesta pöytäjuhlasta versioidut jälkisitsit ja tämän jälkeen risteilijöiden seuraan liittyi muutakin bilekansaa viihtymään tanssilattialla, pelipöydissä sekä PIANOWARin tiimellyksessä.

Night Club Marilynissä vietettiin vuosikertajuhlaa, kymmenen vuotta maalis-huhtikuun vaihteessa järjestetty Silliä ja Kuravettä kuuluu aina erottamattomana tähtihetkenä kevätbilesarjaamme, Aprilli-teemaisen yön puuhatyypit löytyvät ammattikorkeakoulun terveyden ja hyvinvoinnin opiskelijoista (TSTS) sekä bioalan inssijoukosta (Elba). Näihin bileisiin jonoteltiin jo tuntia ennen avaamista, eikä suotta. Puoliltaöin esiintymislavalla alkoi tapahtua, kun julkaistiin rastikierroksen tulokset. Silliksen rastikierroksen voittivat olutlaatikoista ja –tölkeistä itselleen upeat haarniskat loihtineet Autoklaaviritarit tähtitieteellisellä pistesaaliillaan. Ritarien laskeuduttua lavalta yleisö tiesi, kuka lavalle seuraavaksi nousee. Sanni! Tänä vuonna vuoden naissolistin Emman voittanut mimmi ei voinut kymmenen vuotta sitten kuvitella, missä sitä sitten kymmenen vuoden päästä oikein ollaankaan – toisaalta, eivät Silliksen järjestäjätkään ehkä ymmärtäneet luovansa legendaarista konseptia. No, anyways: hauska sattuma on se, että Silliä ja Kuravettä –tapahtuman nähdessä päivänvalon kymmenen vuotta sitten, oli keväisessä Emma-gaalassa vuoden naissolistin Emman napannut Maija Vilkkumaa – juuri se artisti, jonka Sanni on aina haastatteluissa maininnut esikuvakseen. Kymmenen vuotta sitten lohjalainen, musikaalisen perheen muksu Sanni Mari Elina Kurkisuo oli 11-vuotias ja fanitti Maijaa – Maijan parhaiten myyneen ja samalla yhden Suomen kaikkien aikojen myydyimmän studioalbumin ”Ei” biisit olivat kaikkien huulilla. Torstaina, kymmenen vuotta myöhemmin, kaikkien huulilla olivat Sannin tarttuvat biisilyriikat, tunnetuimpana tietenkin ”Me ei olla enää me”. Mainio keikka, mahtavat bileet! Kiitos järjestäjille, kiitos juhlakansalle, kiitos esiintyjille – what a night!

Tiistain Keittopäivä kuljettaa kohti viikon opiskelijabileitä. Huhtikuisessa huumassa hurvitellaan keskiviikkona Deltan ja Synapsin johdolla. Heilabileiden lemmekäs tunnelma välittyy jo pelkästään julistekuvastakin, mutta suosittelen livekontaktia kanssajuhlijoiden kanssa. Kevät saa sydämet läpättämään ja kaikki näyttää kauniimmalle, tervetuloa Lyniin hempeilemään! Nopeimmille on luvassa rakkaudella suunniteltu haalarimerkki. Torstaina askeleet vievät Vegasiin, mies- ja naisterveyden (eturauhaset ja rintarauhaset) tärkeydestä rivien väleissä muistuttavat Viikset & Tissit –bileet. Akateeminen Viiksiseura, TOM ry ja Asteriski ry ovat antaneet kehoitukset OVM ja OTM eli Omat Viikset Mukaan sekä Omat Tissit Mukaan ; ) Järjestäjät ovat varanneet huikean haalarimerkin reippaimmin paikalle viilettäville. Viitseliäimmät sukivat itsensä Salvador Dalin, Zorron tai Ned Flandersin mallin mukaan – tissiosastossa voidaan hakea innoitusta vaikkapa Pamsusta, Dolly Partonista tai kotoisesta Tuksusta. Parhaita virityksiä viiksien ja tissien saralta palkitaan yön tunteina. Viiksekästä ja tissikästä menoa siivittävät tietenkin myös PIANOWAR pianistimme Nevada baarissa! Voi mahtavuutta, mikä viikko on jälleen edessä – nähdään Eerikinkadun öissä!

Mikaela

23.03.2014

Kevään Ylioppilaskirjoitukset alkavat olla ohitse. Pureskeltuja kyniä. Energiajuomaa ja suklaapatukoita. Laskimia. Miellekarttojen rustausta. Kuvotuksen tunteita. Pinoittain ruutupaperia. Vinoja hymyjä helpoista tehtävistä, hiljaista manailua ja kauhua vaikeista. Jumppasalin kellon naksahtelua. Hikikarpaloita. Ylppärikokeen valvojien tiukkoja katseita. Valinnan vaikeutta tehtävien välillä. Ranskalaisia viivoja. Miten ihmeessä kukaan haluaa kokea tämän useaan otteeseen jakamalla ylioppilaskokeensa useaan palaseen? Kun itse kirjoitin ylioppilaaksi ei moista vaihtoehtoa onneksi ollut olemassakaan, lukiouurastuksen loppurutistus tuli koettua kerralla. Ne, jotka tänä keväänä saavat uurastuksensa valmiiksi ja aikovat hakea jatko-opintoihin, pääsevät todennäköisesti uusien opusten pariin – monet pääsykoekirjat ovat nimittäin ilmestyneet kirjakauppojen hyllyihin. Jo oman tiensä yliopisto-opintoihin raivanneet yhteiskunta-alan opiskelijat Index ry:n jäsenistöstä jatkoilivat tiistaina Keittopäivässä sankoin joukoin. Akateeminen vapaus on edelleen mahdollisuus antaa itselleen välillä mahdollisuuksia chillailla puurtamisen vastapainona ja Digit ry:n järjestämä poikkitieteellinen Neuroviisut-karaokemittelö houkutteli Lynin yöhön haalarivärejä laidasta laitaan. Korkeakoulumaailman Kultakurkun virallinen titteli lankesi Turun Insinööriopiskelijat TIO ry:n karaokevirtuoosi Mikko Hollolle. Oma KaraokeRinssimme oli mitä ilmeisimmin hurmannut tiukan tuomariston tooodella loistavalla setillä viimeisessä finaalissa, sillä sama tyyppi vei voiton insseille kaksi vuotta sitten 😀

Päräyttävä oli torstain Kasarirock –bileyökin, TOY eli Taideakatemian Opiskelijayhdistyksen liidauksella vedettiin Kasarirock-karaokea, fiilisteltiin kasariklassikoita tanssilattialla & PIANOWARissa ja osallistuttiin huikeaan ilmakitaraskabaan. Voittajia palkittiin suomirock-kotikaraokelevyin, skittavirtuoosien livekeikkataltioinnein ja Rollareiden elämänkertadokumentein. Pukeutumisteema oli otettu huolella haltuun, rokkiakin rokimmat tyypit olivat verhoutuneet mustaan nahkaan, tiukkiin pillihousuihin, revittyyn farkkuun, eläinkuoseihin ja bändipaitoihin. Tukkamuodissa nähtiin Bon Jovin tyyppisten starojen varhaisaikojen pehkolookkia ja kreppiraudalla elävöitettyjä luomuksia. Klassikkokamaa on luvassa tulevallakin viikolla, sillä traditioiden mukaisesti kevät alkaa viimeistään Akateemisen Aurajokilaivuriyhdistyksen Jäänsärkijäbileissä, jotka muistuttavat tulevan toukokuun megalomaanisesta AATU-tutkintopäivästä. Bileiden sisäänpääsymaksu on kepeät 2 euroa ja siihen sisältyy hieno Jäänsärkijämerkki. AALY myy Jäänsärkijäbileissä AATUun (To 15.05.2014) edullisia ennakkolippuja aika monta sataa kappaletta Lyniin & Vegasiin levittäytyvässä tapahtumassa, mutta vaikka et lippuja olisi himoitsemassa, kannattaa näihin bileisiin anyways suunnata. Karaokea, PIANOWARia ja kaikkea muikeaa luvassa! Kymmenenvuotisjuhlaa vietetään torstaina Silliä ja Kuravettä –bileissä, tämä Aprillipäivää edeltävä hurvittelu on siis koettu Lynissä jo kymmenen vuoden ajan ja juhlavuoden kunniaksi TSTS & Elba tarjoavat bilettäjille ei vain hienon haalarimerkin nopeimmin ostajille, vaan myös vuoden naissolistin himoitulla pystillä Emma-gaalassa palkitun Sannin! Allekirjoittanut ei ole kokenut Sannia livenä, mutta pikkulintujen mukaan mimmi on lavalla täyttä timanttia! Land Ahoy: Maihinnousu Vegasiin by TuKY NESU on kansainvälisesti orientoituneiden kauppakorkeaopiskelijoiden perinteisen kevätristeilyn jälkeinen suurjuhla. Yhteentoista saakka meininkeihin pääsee NESU:n risteilykortilla ja 23.00 ovet aukeavat kaikille bilettäjille maksuttomalla sisäänpääsyllä. Vegasin livemeiningistä vastaa PIANOWAR Nevadassa!

Upea henkilökuntamme venyy hämmästyttäviin suorituksiin niin täällä asiakkaita palvellessaan kuin muillakin elämän osa-alueilla. Meiltä löytyy lukuisien alojen taitajia. Korkeakoulumaailmakin on meille tuttua ei vain päivittäisen ainejärjestöyhteistyön kautta, vaan myös melkoisen moni meistä on itse korkeakoulutuksen hankkinut ja toiset ovat sitkeästi vieneet opintonsa huipputasolle; kun töitä tekee öisin, jää päivällä aikaa paneutua vaikkapa väitöskirjan tekoon. Tälläkin hetkellä eri tehtävissä yökerhoissamme työskentelee useita perus- ja jatko-opiskelijoita, joilta sujuu niin tutkimuksenteko kuin palvelualalla työskentelykin. Tänään lauantaina takaisin Turkuun ja töihin palasi eilen perjantaina St Andrewsin arvostetusta, 1400-luvulla Skotlantiin perustetusta yliopistosta väitellyt baarimestarimme Paula (oheisessa kuvassa). Tohtoriväitöksen hän teki opinahjoon, jossa ovat vuosisatojen saatossa penkkejä kuluttaneet monet maailman vaikuttajat, Paula opiskeli St Andrewsin suojissa yhtä aikaa prinssi Williamin ja Kate Middletonin kanssa. Lähi-idän tutkimuksen gurumme Paula on nyt Doctor of Philosophy eli PhD, juhlava tohtoripromootiotilaisuus Skotlannissa on luvassa kesällä. Olemme tavattoman ylpeitä! Viikon hassuimpiin episodeihin puolestaan voidaan lukea RAY:n yhden euron pelimerkkivuoren vaihto rahaksi. Mikäkö siinä oli hauskaa? No, pelastusalan ammattilaiseksi kouluttautuvan portsarimme Limppu viihtyy vapaalla silloin tällöin pelipöydässä ja hänen tapoihinsa on kuulunut pelastaa omasta pelistä yli jääneitä ykkösen pelimerkkejä kotikokoelmaansa. Ihan noin niin kuin huvin vuoksi. Pelastustoiminnan johdosta ykkösen merkit pelipöydissämme hupenivat hupenemistaan ja niinpä RAY:n ravintolapeliesimies pyysi kauniisti Limpulta, jos hän haluaisi tulla vaihtamaan nämä pelipöydistä pelastamansa merkit rahaksi ja näin ne saataisiin taas kiertoon. Oheisessa kuvassa komeilevat nuo kaikki kotiin palanneet, rahaksi vaihdetut merkit. Hyvän tahdon pelejä ja hyväntahtoisia pelaajia 😀

Mikaela

16.03.2014

Yökerhomaailmamme muuttui vihreän saaren satelliitiksi tiistaina ja neliapilajuhla jatkuu edelleen. St. Patrick’s on maailman suurin ravintolamaailman juhla ja on saanut meilläkin kansainvälisen mittakaavan lukuisine tapahtumineen. Keskiviikkona Lynissä irkkusitsailivat ESN Uni & Elsa ja pöytäjuhlan jälkeen yö jatkui asiaankuluvilla St. Paddy’s –bileillä. Vegasissakin maahisten bongailu startattiin keskiviikkona, vihreägeneraattorin käynnisti P-Klubi. Torstaina vihreät valot sytyttivät TIO & Trade, Green Light –bileissä ohjelmistossa oli mm. erilaisia kisoja: pöytäfutista, karaokekisaa, apiloiden etsintää sekä hupaisia minuuttipelejä (esim. tehtävänä siirtää suussa olevan mehupillin avulla M6M –karkki kulhosta teipillä pöytään kiinnitetyn pillin päälle) ja vaikka kuka tahansa saattoi osallistua, järjestävien yhdistysten kisaajien suoritukset myös pisteytettiin. Koko kevään jatkuneet kaksintaistot huipentuivat Green Light –bileisiin ja kiertopokaalin loppupisteillään pokkasi tänä vuonna TIO. Johtuikohan siitä, että St. Patrick on inssien suojeluspyhimys vai olivatko insinöörit vaan lahjakkaampia tällä kertaa? St. Patrick’s –öissä perjantaina ja lauantaina viihdyttiin mainiosti niin Lynissä kuin Vegasissakin ja kun sunnuntaina pidetään pikku paussi, huipentuu St. Patrick’s viikkomme viralliseen juhlapäivään maanantaina. On nimittäin niin, ettei Turussa ole enää irkkupubia eikä kukaan muu ei ole St. Patrick’s –bileitä järkkäämässä viikonpäivästä johtuen – tervetuloa siis Vegasin Irlantilaiseen Keittopäivään! Juhlaan ovat tervetulleita kaikki asiakkaamme, kymmenestä puoleenyöhön olemme varanneet Nevadan puolen St. Paddy’s Specialille, johon voivat suunnata VIPit, vakkarit, ravintola-alan ammattilaiset, ainejärjestöväki ja yhteistyökumppanimme. Vegasin St. Patrick’s Dayn meiningeistä huolta pitävät melkein irlantilainen dj, PIANOWAR ja vihreään verhoutunut henkilökuntamme. Neliapilayössä onneaan voi koettaa myös RAY:n peleissä.

Tiistain Keittopäivään Lynissä saapuu tulevalla viikolla ainakin joukoittain Indexin eli Turun Yliopiston yhteiskunta-alojen opiskelijoiden kattojärjestön jäseniä. Keskiviikkona koittaa Neuroviisut, tuo pitkät perinteet omaava poikkialainen karaokemittelö. Kiertopalkinto on koristanut vuoden teekkarijärjestö Digit ry:n toimistoa ja nyt viime vuoden voittajat ovat järjestelyvuorossa. Kisassa ei arvioida vain laulutaitoa, vaan tuomaristo antaa pisteitä koko paketista; lava kannattaa ottaa haltuun kunnon asenteella. Minkä alan opiskelijoista kuoriutuu vuoden 2014 Neuroviisujen voittaja? Saavu kisaamaan tai ainakin kannustamaan kisaajia! Nopeimmille bileisiin saapujille on varattu myös Neuroviisujen haalarimerkki. Kahteen kerrokseen levittäytyy torstaina TOY ry:n legendaarinen Kasarirock –setti. Kasarirock on täynnä klassikkokamaa ja tuon ajan rokkareissa oli todellista asennetta – pukeutumista myöden. Ota yö haltuun pörrötukassa, verkkosukissa, paksuissa kajaleissa ja eläinkuoseissa. Rokeimmat ilmestykset palkitaan! Ota osaa rokkikukkoilijoiden karaokekisaan, hulluttele livemusasta vastaavassa PIANOWARissa, biletä tanssilattioilla kasarihittien tahtiin ja rohkaistu osallistua huikeaan ilmakitarakisaan! Crazy, crazy night!

Viihdyn matkailuohjelmien ja ruokaohjelmien parissa erinomaisen hyvin, molemmissa on kyse elämän pienistä ja suurista nautinnoista sekä muistijälkien luomisesta. Tänään ehdin katsella hetken kulinaarisen maailman rääväsuun ja vastarannankiisken, Anthony Bourdainin vinkeää ruokamatkaohjelmaa. (Bourdain on yksi suosikeistani ja suosittelen kaikille myös hänen kirjallisia tuotoksiaan. Ne vievät lukijan huimiin seikkailuihin keittiömaailman kulissien taakse ja paljastavat toisaalta alan raadollisuuden, mutta myös sen, miten ihailtavan intohimoisesti alan monet ammattilaiset omaan maailmaansa suhtautuvat.) Italian Emilia Romagnan aluella Tony Bourdain ja kyseisellä alueella kannuksensa hankkinut amerikkalaiskokki Michael White herkuttelevat käsityönä tehdyillä pastoilla, jumalaiseksi ylistetyllä balsamicolla ryyditetyillä juustoilla ja ties millä ihanuuksilla. Whiten oppiaikojen ravintolassa, San Domenico –trattoriassa Bourdain toteaa, että hän syö nyt juuri yhtä elämänsä parasta ateriaa ja häntä kauhistuttaa ajatus siitä, ettei hän ehkä koskaan koe mitään yhtä hienoa uudelleen. Whiten karismaattinen oppi-isä, San Domenicon perustaja Gianluigi Morini totesikin osuvasti kokin löytävän alan syvimmän olemuksen tajutessaan, että asiakkaille tarjotaan itse asiassa onnellisuutta. Mikä voisi olla hienompaa, tarjota pari tuntia onnellisuutta? Siihenhän mekin täällä pyrimme – tervetuloa kokemaan onnen hetkiä Lyniin & Vegasiin!

Mikaela

09.03.2014

Opettajaopiskelijoiden Elämänkoulussa viime viikolla vertailtiin elämänkokemusta kerryttäneitä sattumuksia ja tapahtumia, kolmekymmenvuotias Opex viettää siis juhlavuottaan ja tämä oli yksi juhlavuoden teematapahtumista. Kuninkaalliset läheltä ja kaukaa kansoittivat Vegasia Suukko ry:n upeasti onnistuneissa Royal Partyissä – yö oli siniveristen mieleen haalarimerkistä kuninkaallisiin vilkutuksiin ja hoviniiauksiin. Kuvauspisteellä paparrazzit ikuistivat juhlijoita bileitä läsnäolollaan kunnioittavien brittikuninkaallisten kanssa, PahviKate ja PahviWilliam käyttäytyivät asemansa mukaan tyynen hillitysti ja hymyilivät taukoamatta. Edes se, että yön ohjelmistoon kuului bilekuninkaan & bilekuningattaren valinta ilman, että K & W olisivat olleet ehdolla, ei saanut hymyjä hyytymään.

Ja sitten: maailman suurin, kulttuuriset rajat ylittävä ravintola-alan tapahtumaviikko sarastaa täälläkin jo. Kyseessähän on tietenkin vihreääkin vihreämpi festivaaliviikkomme St. Patrick’s –juhlan kunniaksi. Kerran vuodessa meistä jokainen löytää itsestään oman irlantilaispuolensa, sanovat. Yleisön pyynnöstä irlantilaishauskuuden täyteinen viikko alkaa jo tiistaina Keittopäivän merkeissä ja keskiviikosta alkaen St. Patrick’s levittäytyy perinteisesti kahteen kerrokseen. Irlantilainen folklore on täynnä toinen toistaan erikoisempia ja mystisempiä tarinoita, jotka ovat tämän alkuaan katolisen juhlan kohdalla sulautuneet megalomaaniseksi perinnevyyhdiksi ja riippuen maasta ja kaupungista, liitetään perinteisiin omia uniikkeja vivahteita. Irlannissa, Britanniassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja kaikissa niissä maissa, joihin irlantilaiset juuret ovat vuosisatojen saatossa ulottuneet, vietetään St. Patrick’s eli St. Paddy’s –juhlaa. Törmäät siihen jopa Goalla, Hongkongissa ja Honolulussa. Jos olet matkalla St. Patrick’s –tapahtumaa (ma 17.3.) edeltävällä viikolla tai itse virallisena päivänä, voit riippuen matkakohteestasi nähdä esimerkiksi jotakin seuraavista: Vihreäksi valaistuja julkisia rakennuksia, vihreällä värillä värjättyjä vesistöjä, huimia teemaparaateja, Pyhän Patrikin maalaismarkkinoita, historialuentoja, musiikkiesityksiä. irkkuetikettikursseja, taidenäyttelyitä, pubikierroksia, ruoka- ja juomafestivaaleja… Lynin vihreä keskiviikko on varattu vaihtareista huolta pitävän ESN Uni:n ja ELSA ry:n perinteiselle St. Patrick’s biletykselle, Vegasissa maahisjahdissa ovat P-Klubin vihreään verhoutuneet otsikolla Get Lucky. Hykerryttävä haalarimerkki luvassa nopeimmille sekä ESN:n että P-Klubin bileissä!

Torstaina kaikille bilenälkäisille vihreää valoa näyttävät Lynissä ja Vegasissa Turun AMK:n kaksi titaania,TIO ja Trade, joiden Green Light –bileet tuovat St. Patrick’s yöhön leikkimielisiä skaboja pöytäfudiksesta karaokekilpailuun. Insinööriopiskelijat ovat rakastaneet St. Patrick’s –bileitä jo vuosia, onhan Pyhä Patrick kaikkien inssien suojeluspyhimys. Luck of the Irish miellyttää kuitenkin erinomaisesti myös Tradea, kaupan alaa opiskeleville neliapiloiden ja/tai kultakolikoiden metsästys on omiaan. Sateenkaaren päässä väitetään olevan ison rahapadan, tiedättehän. Ja niinpä TIO & Trade paiskasivat kättä ja päättivät yhdistää voimansa irkkuhengessä. Perjantaina & lauantaina festivaaliviikko jatkuu eli pukeudu vihreään ja suuntaa Eerikinkadulle!

Mikaela

02.03.2014

Vanhan kansan sanonnan mukaan Matti kuuman kiven avantoon pudottaa eli ”sää lämpiää tuosta päivästä niin, ettei avanto jäädy umpeen”. Matin päivä oli tiistaina ja tänä vuonna Matti on Aurajoen jäättömyydestä päätellen paiskannut Turussa avantoon vähintäänkin kuormalavallisen kuumia kiviä. Baarimestarimme Matti ei myöntänyt kiviprojektiin sotkeutuneensa, ehkäpä entinen mäkikotka on keksinyt uuden ajanvietteen. Mäkikotka tai ei, muuttolintuja on jo leudon sään myötä ilmaantunut Suomeen ja joitain viikkoja sitten horteesta heräilivät uutisten mukaan tokkuraiset sammakot, vesiliskot ja kyykäärmeet. Olisiko kevät jo nyt täällä? Kevään merkiksi voi kutsua myös Speksi-näytelmien ilmaantumisen kaupungin teatterilavoille, Opexin ja Indexin Speksi nimeltään Tonttu sai mahtavaa promousta keskiviikkoyössä. Näytelmän tanssijat, laulajat, näyttelijät ja bändi vetivät maistiaispalat esiin rennon riemukkaalla tyylillä paljastamatta kuitenkaan, onko murhaaja hovimestari vai kenties joku aivan muu. Meidän kevätrituaaleihimme kuuluvat erilaiset kevätkarnevaalit, joiden sarjan aloittivat saksalaistyyppinen olutkarnevaali Bierfest torstaina ja perjantaina Lynissä sekä New Orleansin kaduilta sykettä ammentava, letkeä laskiaiskarnevaali Mardi Gras perjantaina ja lauantaina Vegasissa.

Laskiaistiistaita vietetään Keittopäivän merkeissä tiistaina. Laskiaismäkeen ei pulkkaillen lähes takuuvarmasti pääse, mutta Keittopäivä pitää sen minkä lupaa. Laskiaiseenhan kuuluu alkuperäisperinteen mukaan hernekeitto, me olemme ottaneet edestä vain pois sanan herne. Kukin laskiaiskeittonsa valitkoon! Keskiviikko on Turku Students yö, juhlistettakoon tuolloin tieteen saavutuksia. Keskiviikkoa vastaavana päivänä 398 vuotta sitten (1616) katolinen kirkko asetti pannaan Nicolaus Kopernikuksen teoksen De revolutionibus orbium coelestium. Kielletyksi kirja joutui, koska Kopernikus kehtasi esittää julkisesti teorian siitä, että maa kiertää aurinkoa eikä toisin päin. Heliosentrismi oli täysin katolisen kirkon oppeja vastaan, maahan oli tuolloin kaikkeuden napa. Vasta sata vuotta myöhemmin saman teorian esiin tuonut tähtitieteilijä Galileo Galilei sai järjen valon syttymään kirkollisissakin piireissä opettamalla, miten havainnot tukevat Kopernikuksen esittämää teoriaa. Hyvä opettaja on painonsa arvoinen kultaa ja tulevaisuuden sukupolvien oppineisuudelle kasvualustaa valmistavat valmistuttuaan opettajaopiskelijat, jotka nyt maaliskuussa viettävät ainejärjestönsä Opexin kolmekymppisiä. Ajan hammas ei ole kolmekymppistä yhdistystä järsinyt, kunniakkaita perinteitä on pidetty yllä. Toisinkin voisi olla, kuten torstain Elämän Koulu –bileiden teema paljastaa: mitä, jos Opex-pöllö olisikin joutunut houkutusten ja paheiden pyöritykseen, jättänyt opiskelut kesken ja päätynyt keräämään kaiken tietotaitonsa turuilta ja toreilta, siltojen alta ja katujen kulmista? Yhteiskunnan siniveristen etuoikeutettua kerrosta ihmetellään samaan aikaan Vegasissa Suukko ry:n johdolla, Royal Party kokoaa kuninkaalliset mitä mielikuvituksellisimmista hoveista vertailemaan keskenään tiaroita, kruunuja, kärpännahkoja, paparrazzipainajaisia ja palvelusväen edesottamuksia. Molemmissa bileissä luvassa uniikki haalarimerkki nopeimmille bilettäjille!

Huffington Post -sanomalehti kertoi tiistaina mielenkiintoisesta tutkimuksesta. Vuonna 1938 Harvardin yliopistossa aloitettiin onnellisuustutkimus, joka saatiin päätökseen jokin aika sitten, 75 vuoden ja miljoonan dollarin jälkeen. Harvardin fuksiopiskelijoista poimittiin 268 nuorta miestä, joiden elämää havainnoitiin kaikki nuo vuodet. Matkan varrella tutkijat ovat ehtineet vaihtua ja osa tutkittavista siirtynyt jo autuaammille metsästysmaille. Jotkin yhteiskunnalliset muutokset ovat muokanneet kysymyksenasetteluja ja tuonut tutkimukseen uusia piirteitä, mutta lopulta tutkimus päätyi, ei ehkä yllättäen, mutta hyvin yksinkertaisesti seuraavaan lopputulokseen: rakkauden kokeminen elämässä luo ja tuo onnellisuutta. Rakastakaa toisianne!

Mikaela

23.02.2014

Talvilomaviikossa ehkä talvisinta olivat Olympialaiset televisiossa. Tragikoomista oli, että lähes pariinkymmeneen plusasteeseen nousseet mittarilukemat sulattivat Olympialaistenkin hiihtolatujen lumia ja järjestäjillä oli täysi työ saada pidettyä maassa edes jonkin sortin lumetus. Meidän iltoihimme Olympialaisilla ei juuri ollut vaikutusta, sillä suuri osa lajeista miteltiin päiväsaikaan. Olympialaiset kuitenkin olivat yksi viikon bilekattauksen sivujuonteista. Tiesittekö, että tooga oli Rooman valtakunnassa vain kaupunkilaisille sallittu vaate? Antiikin kuvastosta tutuin, valkea tooga osoitti sen kantajan pyrkivän johonkin virkaan. Tätä valkeaa toogaa kutsuttiin nimellä toga candida ja tästä on johdettu sana kandidaatti. Yliopistomaailmalle toogaperinne on kaikkialla maailmassa enemmän tai vähemmän tuttua ja toogailubileitä järjetetään eri tyyppisinä versioina. Kanta ry ja Kritiikki ry Turun Yliopistosta olivat sijoittaneet akateemisesta perinteestä kumpuavat perinteensä keskiviikkona sopivasti tuon toiseen antiikin ajoilta tutun perinteen, Olympialaisten aikaan. Seuraavana iltana ESN ja UTU Debating Club järjestivät Olympic Games-nimiset hurvittelut.

Toogailijoiden kanssa samana iltana uppouduttiin myös ihmismielen pimeimpiin syövereihin Vegasissa Badass –bileissä. Teema viittaa fiktiivisiin pahiksiin, joita toki aina on tarvittu luomaan mahdollisuus synnyttää esimerkiksi supersankareita näytelmiin, elokuviin, kirjoihin ja sarjakuviin. Synapsin, TYK ry:n ja IVA:n kimpassa loihtima bileyö alkoi pahissitseillä, tähän perinteitä kunnioittavaan akateemiseen pöytäjuhlaan oli saapunut tavallista häijymmän oloista väkeä Hannibal Lecteristä Darth Vaderin kautta Ernst Stravo Blofeldiin. Fiktiivisen alamaailman hurja biletys jatkui aina aamun tunteihin. Viikonlopun aloitti Mr Turku –kilpailu, joka kuuluu Mr Finland-kilpailun pikkuvelisarjaan – kisassa nähdään vuosittain nuoria, hyvinkin lupaavia mallidebytantteja, jotka hieman ikävuosia kartuttaessaan voivat hakeutua myös Mr Finland -mittelöön. Jo noin neljännesvuosisatainen Mr Turku -kilpailu on vuosien saatossa toiminut ponnahduslautana monelle mallimaailman ja/tai viihteen ammattilaiselle. Kilpailijoiden viikkoon kuului muotinäytösharjoituksia, vaatesovituksia, studiokuvauksia, haastattelupreppausta yms. Ja tuomariston haastattelussa alkuillasta useampikin kilpailija myönsi olevansa jo hieman pyörällä päästään kaikista uusista kokemuksista. Hauskaa oli ollut, sen myönsivät kaikki. Tänä vuonna yleisöäänet nostivat yleisönsuosikiksi 24-vuotiaan Alex Hytösen. Tuomaristopisteillä 1. Perintöprinssiksi nimettiin hoitoalaa opiskeleva, urheilullinen Arianit ”Nitti” Feka ja Mr Turku titteli luovutettiin turkulaiselle, 23-vuotiaalle Ville Tappolalle. Restonomiopiskelijan luonteva esiintyminen niin tuomariston edessä kuin muotinäytöslavallakin juontaa epäilemättä juurensa sekä aktiiviurheilijan tapaan suhtautua itseensä että ravintola-alan asiakaspalvelutyössä syntyneeseen varmuuteen ja tilannetajuun. Onnea!

Helmikuun viimeisen viikon mopo startataan tuttuun tapaan tiistaina Keittopäivän merkeissä. Keskiviikkona toivotamme tervetulleeksi Turun Yliopiston kunniakasta speksiperinnettä ylläpitävät Indexin ja Opexin, joiden itse alusta saakka käsikirjoittama, tuottama, lavastama, puvustama jne.. spektaakkeli TONTTU tuo maistiaisia näytelmästä Lynin yöhön. Speksin bändin mukana jamittelevat tanssijat, näyttelijät ja laulajat – luvassa on myös yleisöä aktivoivia skaboja, joissa voi voittaa itselleen esimerkiksi liput tuohon näytelmään, joka on ”Tarina toriparkista, rakkaudesta ja eräästä murhasta”. Speksi on interaktiivinen show, sillä yleisö voi huutamalla ”omstart!” käynnistää meneillään olevan kohtauksen uudelleen ja tässä kohtaa kohtaus vedetään improvisoiden – yleisön edustaja voi täydentää omstart-huutoaan määrittämällä improvisoinnin henkeä esim lisäämällä ohjeen ”omstart venäjäksi” tai ”omstart lohduttomasti”. Torstaina ja perjantaina Lynissä vietetään legendaarista Bierfestiä. Keväisen olutjuhlan opiskelijabileosiota torstaita houstaavat henkseleissään & polvihousuissaan Delta ja Germanica, perjantaina tarjoamme tämän riemukkaan saksalaistyyppisen festivaalin viikonlopunviettäjille. Kevättä juhlitaan Vegasissakin, laskiaisaikaan sijoittuva Mardi Gras on New Orleans –versio siitä kevätpaaston alkua edeltävästä karnevaalista, jota juhlitaan kaikkialla maailmassa Rion kaduilta Venetsiaan ja Meksikosta Australiaan. Alkuaan puhtaasti katolinen, mutta sittemmin kaiken kansan juhlaksi muodostunut ja seitsemän viikkoa pääsiäisestä vietettävä karnevaali on lupaus siitä, että kevät on täällä ihan pian! Halutessasi voit myös pukeutua karnevalistisesti, sillä Vegas on koristeltu karnevaaliteemalla ja henkilökuntamme on taas luvannut hullutella pukeutumalla mitä erikoisimpiin kostyymeihin!

Mikaela

15.02.2014

Näyttääkö sille, että yökerhotoiminnan pyörittäminen on silkkaa huvittelua? Jos näin on, et ole koskaan nähnyt kulissien taakse, tänne missä toiminnan tukirankaa hoidetaan & huolletaan. Me olemme pitäneet yökerhomaailmastamme huolta 22 vuotta ja aiomme jatkossakin näin tehdä. Ala on hauska, mutta vaakakupin toinen puoli, se vastuusellainen, tarjoaa vastapainona runsaasti haasteita. Iltaravintolan, tai minkä tahansa ravintolan, perustaminen tänä päivänä on ihan muuta kuin yksinkertaista. Ei riitä, että on megahyvä baarimestari tai huippu dj, perillä trendeistä ja coolien tyyppien ihailun kohde – liiketoimintaosaaminen sen kaikilta osin on ehdoton edellytys vastuulliselle ja kannattavalle toiminnalle. Yritysten lainsäädäntö sellaisenaan toki koskee kaikkia, olipa kyse sitten esimerkiksi talouteen tai henkilöstöhallintoon liittyvistä asioista. Alamme on kuitenkin huomattavasti paljon tiukemmin säännelty ja valvottu, kuin moni muu ala eli kaikkia yrityksiä velvoittavien perusvaatimusten lisäksi lait, asetukset ja viranomaisohjeet velvoittavat meitä ravintola-alalla jokseenkin kaikessa, mitä teemme. Useimmat vaikkapa viimeisen kymmenen vuoden aikana tulleet lakiuudistukset ovat vaatineet ravintoloilta hyvin tarkkaa perehtymistä uudistuneeseen lainsäädäntöön, lukuisien lomakkeistojen luomista sekä merkittäviä investointeja. Esimerkkejä ovat vaikkapa tupakkalain mukanaan tuomat vaatimukset ja erilaiset omavalvonnan vaatimukset. Eräänä viimeisimpänä terveystarkastajien valvoma, elintarvikehuoneistoja koskeva OIVA-säännöstö. Tämä on vain osa ”pysy hereillä tai tiput” -todellisuutta. Alkoholilakia ollaan rukkaamassa sitäkin uusiksi. Verottaja puolestaan on tehnyt harmaan talouden karsimiseksi vähän ajan sisällä todella paljon hyvää, mutta kaikki muutokset eivät suinkaan tee alallemme hyvää. Vuoden alusta verokarhu ilahdutti yritysmaailmaa, mutta etenkin majoitus- ja ravintola-alaa sekä esimerkiksi tapahtumanjärjestäjiä poistamalla yrityksiltä oikeuden vähentää edustuskulujaan verotuksessa. Käytännössä siis yhteistyökumppaneiden vieminen ruokaravintolaan, teatteriin, laskettelumatkalle ja niin edelleen vähenee merkittävästi monissa sellaisissa yrityksissä, joissa kestitsemistä on harjoitettu. Päitä on jo tämän veromuutoksen takia tippunut, yritysten ravintoloihin jättämän rahan osuus on monessa yrityksessä leijonan osa tuloksesta eikä liikeideaa muuteta yhdessä yössä sellaiseksi, että vaihdetaan kokonaan kohderyhmää ja luodaan uusi asiakaskunta. On kuitenkin hatunnoston arvoinen asia, ettei kaikki tämä säikytä kaikkia, että edelleen alallemme tulee uusia yrittäjiä. Tukekaahan siis suomalaista yrittäjyyttä ja ravintola-, hotelli- ja matkailualaa käyttämällä palveluitamme!

Intohimoisesti suhtaudumme omaan alaamme viikosta riippumatta, mutta intohimon sävyttämä oli totisesti Night Cub Marilynin & Night Club Vegasin Ystävänpäiväviikko. Kyntäjä Vakonsa Valitkoon oli Turun Keskustaopiskelijoiden hupailu keskiviikkona, tunnarina olisi voinut soida Mikko Alatalon Mä Maalaispoika Oon. Halibileet sulattivat sydämet kahdessa kerroksessa torstaina ensin sitseillä ja sitten huimilla, halausten täyteisillä bileillä. Digit ja Germanica ovat pitäneet yllä yhteisperinnettään jo vuosia, odotettu tapahtuma on aina suurmenestys. Rakkauslauluja luultiin niin Vegasin PIANOWARissa kuin Atlantiksen karaokessakin. Ystävänpivä on tosin myös ei vain amorin ajankohta, vaan erityinen mahdollisuus muistaa hyviä tyyppejä ympärillään. Niinpä esimerkiksi yhdistykset Slava, Sugri ja Druzjba Turun Yliopistolta yllättivät perjantaisitsien osallistujat tuomalla heidät kaikki viettämään yhteistä ystävänpäiväyötä Night Club Marilyniin. Nämä kolme ystävyysjärjestöä edustavat mm. venäjän ja suomalais-urgilaisten kielten opiskelijoita ja sitsien teemana on Neuvostoliitto. Kuulemani mukaan sitseillä solmitaan leikkimielinen YYA-sopimus Ystävänpäivän kunniaksi.

Maamme eteläisten osien peruskouluissa, lukioissa ja ammattikouluissa talvilomaillaan tulevalla viikolla, ammattikorkeakouluopiskelijoillakin on ns. opetukseton viikko, jolloin opiskelijoiden kuitenkin oletetaan tekevän kirjallisia raportteja, esseitä sun muita. Tapahtuuko näin, sitä en osaa sanoa. Rentoutumiseen tarjoutuu kuitenkin mahdollisuuksia tiistaista alkaen. Keksiviikkona Lyniin saavutaan kreikkalaisten ja roomalaisten antiikinheppujen jalanjäljissä toogaan pukeutuneina. Kotitooga syntyy helposti lakanasta ja ohjeita sen sitomiseen & solmimiseen löytyy netistä. Muutkin antiikinajan pukuinspiraatiot ovat näissä bakkanaaleissa sallittuja, kerrotaan Toogabileistä vastuussa olevista Kanta ry & Kritiikki ry –ainejärjestöistä! Vegasissa ollaan samaan aikaan pahiksia, pahisinspiraatiota voi hakea elokuvista, kirjallisuudesta tai tosielämästä: kuka on oma suosikkipahiksesi esimerkiksi James Bond-leffoista? Badass –bileiden takaa löytyvät Synapsi, TYK ja IVA. Talvilomaviikon torstaina ollaan Olympialaisten finaalitunnelmissa UTU Debating Clubin ja ESN Unin seurassa, sunnuntaihin astihan tuota talviriehaa Sotsisssa vielä kestää. Olympiavuoden Mr Turku -mallikisa perjantaina marssittaa Lynin stagelle nuoria komistuksia sekä Turusta että muualta Suomesta, Mr Finland –kilpailun ”pikkuveljiin” kuuluva mittelö on tärkeä ponnahduslauta uusien mallilupausten matkalla kohti kansainvälisiä kuvioita. Lavalla nähdään myös sulokkaita naistanssijoita ja kauniita mallineitokaisia esittelemässä kevättalven muotia bilekansalle. Tuomaristo valitsee sen nuorukaisen, joka ansaitsee Mr Turku 2014 –tittelin, mutta yleisön desibelien perusteella nimetään Yleisönsuosikki.

Mikaela

07.02.2014

Tiistaina lueskelin Facebook-teemaisia kolumneja eri puolelta maailmaa. Sosiaalisen median palvelu, jota käyttää aktiivisesti kuukausittain 1,23 miljardia ihmistä ja johon on syntynyt 201,6 miljardia kaveriyhteyttä oli antanut inspiraatiota lukuisille journalisteille. The Guardianin toimittaja Hannah Slapper kertoo otsikon ”Facebook: 10 years of trying to be liked” johdattamana, miten hän FB:n syntyvuonna tuli itse täysi-ikäiseksi ja liittyi tämän kunniaksi uuteen yhteisöpalveluun. Aika ennen naamakirjaa oli lapsuutta, sen jälkeen aikuisuutta. Opiskeluaikaan kuului opiskelujen lisäksi vapaa-aikaa sekä moninaisia ihmissuhdekiemuroita. Nyt, 10 vuotta myöhemmin toimittaja huomaa somepalvelun saaneen kuin varkain aseman hengittämisen ja syömisen rinnalla. Slapper arvioi rakastuneensa palvelun suomaan mahdollisuuteen heijastaa Facebookissa unelmakuvaa omasta elämästään. Kukaanhan ei tiedä sinun istuvan perjantai-iltana kotona makkarin lattialla syömässä kotiinkuljetettua pizzaa, kun FB tarjoaa mahdollisuuden pitää yllä kuvaa coolista, parikymppisestä lontoolaistoimittajasta. Hannah Slapper kysyykin, miten ihmeessä hän nyt muka voisi lopettaa kulissin ylläpidon ja alkaa elää unelmaansa ilman, että kukaan huomaa mitään? Toisaalta, samassa pelottavassa tilanteessa ovat lukemattomat muutkin Facebookin kanssa rinnakkaiseloa vuosia eläneet. Suosittelen kaikille tällaisista dilemmoista kärsiville enemmän henkilökohtaista, vähemmän verkon välityksellä tapahtuvaa kanssakäymistä. Oikea elämä voi yllättäen tuntua oikeinkin kivalle : )

Fobioista kärsiville Palapelibileet saattoivat aiheuttaa ikuisia traumoja, kauhuleffojen teema toi yökerhoihimme eri muodoissaan mm. Hitchcockin Linnut, Blair Witch Projectin pakokauhuntunteen ja näin Ystävänpäiväviikkoa edeltävällä viikolla joku oli valinnut omaksi leffainnoituksekseen My Bloody Valentinen. Huhtikuussa biletetään Palapelibileiden viimeinen palanen ja tuolloin seikkaillaan aikuisviihteen maailmassa K-18 –alaotsikolla! Olympialaisten avajaisten suuretkot Turussa kantoivat nimeä Pikkulaskiainen, vaikka mitään pientä näissä zembaloissa ei todellakaan ole. Halki Suomen Turkuun oli saapunut tuhansia opiskelijoita sekä pulkkailemaan, kiertämään rasteja että viihtymään maamme parhaan opiskelijakaupungin iltaelämässä aamuun saakka. Perjantaina starttasivat olympialaiset ihan virallisesti ja Venäjä isännöi talviolympialaisia nyt ensimmäistä kertaa. Rahaa on palanut tolkuttomasti, kisajärjestelyistä kertovaa dokumenttipätkää katselin taannoin jokseenkin epäuskoisena ja järkyttyneenäkin. Maan pöyristyttävä ihmisoikeustilanne puhuttaa ja monien maiden päämiehet ovatkin julkisesti kertoneet boikotoivansa kisoja mm. maan ihmisoikeuksia loukkaavien homolakien takia. Kisoja edeltäneet pommi-iskut ja levottomuudet eivät kai nekään ole lisänneet innostusta lähteä Sotsiin. Niin tai näin, Suomeen kuulemma odotellaan menestystä hiihdosta, ampumahiihdosta, jääkiekosta ja alppilajeista ja Yle on panostanut itänaapurin kisasessioihin tarjoamalla lähes kaikki kisalähetykset suorina.

Ystävänpäiväviikkomme alkaa Keittopäivällä, jolloin voi myös juhlia Sheryl Crown synttäreitä. Tämän upeaäänisen naisartistin biiseistä yhdessä tunnetuimmassa lauletaan ”All I wanna do, is have some fun” – niin totta, Sheryl! Keskiviikkona tutustutaan maitolaituriromanssien maailmaan Turun Keskustaopiskelijoiden johdatuksella (TuKo vaikuttaa Turun korkeakouluissa). Poikkialaiset Kyntäjä Valitkoon Vakonsa –bileet lupaavat nopeimmille maalaisromantikolle heinänkorren sijaan haalarimerkin ja pellon laidan sijaan kohtaamispaikkana toimii tanssilattia tai vaikkapa karaoke. Kyntäjät osoittavat suhdestatuksensa helposti pukeutumalla vihreään tai punaiseen varatun tai vapaan merkiksi. Keskustaopiskelijoiden bileistä tuli mieleeni hilpeä, tuntemattoman ajattelijan lausahdus: ”Herrasmies on mies, joka osaa soittaa haitaria, mutta ei soita sitä.” Romanttinen viikko jatkuu torstaina kahdessa kerroksessa yhdessä Digitin & Germanican kanssa, legendaariset Halibileet sulkevat bilettäjät lämpimään syleilyynsä heti kymmeneltä. Nopeimmille Amor lahjoittaa ihanaisen haalarimerkin ja luvassa on tietenkin myös odotettu halailuaktiviteetti, josta bileiden nimikin juontaa juurensa. Jos olet ajoissa paikalla, saat kaulaasi pinkin kartonkisydämen ja käteesi tussikynän. Jokaista sydämesi signeerannutta halaat ja lopulta sydämet kerätään, nimmarit lasketaan ja eniten haleja saanut palkitaan! Ystävänpäiväperjantaiksi olemme varanneet lipunmyyntiin pieniä ystävänpäivälahjoja, tervetuloa viettämään Valentiniusta kanssamme.

Mikaela

02.02.2014

Arkadianmäellä suunnitellaan synkkiä pilviä sekä ravintola-alan että tätä kautta myös esimerkiksi panimoalan, muusikkojen ammattikunnan ja taksialan ylle. Uudistusta puuhataan alkoholilakiin jälleen kerran, tällä kertaa holhoajat ovat verotuksen kiristyksen lisäksi viemässä aukioloajoista aamuyön tunteina jopa kaksi tuntia. Jos laki todellakin menee läpi, tulisi meilläkin tulevaisuudessa siis pilkku puoli kaksi. On hämmentävää, miten leikkuri lähetetään sinne, missä alkoholin kulutus todellisuudessa on ihan faktalukujen mukaan ollut murto-osa väestön kokonaiskulutuksesta ja alkoholin anniskelu tapahtuu valvotuissa tiloissa. Olen aiemminkin ihmetellyt sitä, miten kyvyttömiä päättäjät ovat näkemään sitä vero- ja työllisyyshyötyä, jonka ravintolassa anniskelu maallemme tuo. Ravintolat työllistävät oman henkilökuntansa lisäksi välillisesti mm. panimoalaa, muusikkoja, takseja ja niin edelleen. Viron satama-alueelta roudatuista viinaksista maamme ei saa pennin pyörylää eikä kotona tissuttelu työllistä kuin kotihälytystehtäviin kiirehtiviä poliiseja. Suomessa kokeiltiin aikanaan kieltolakia ja voi että se onnistuikin oikein kivasti. Tämän järjettömyyden takia, Muusikkojen liiton aloitteesta, me ja sadat iltaravintolat ympäri Suomen pidämme tänä yönä (1.-2.2.2014) aamu kahdelta hiljaisen minuutin herättääksemme myös asiakkaamme huomaamaan, miten vakavasta asiasta on ihan oikeasti kyse. Hiljainen minuutti pysäyttää palvelun kaikissa työpisteissä ulko-ovelta alkaen eikä musiikki soi.

Vielä olemme onneksi tilanteessa, jossa olemme voineet säännöllisesti palkata lisää henkilökuntaa ja edelleen 22 vuoden jälkeenkin toimimaan ilman vuokratyövoimafirmojen palveluita. Suurperheemme vietti Pikkujouluja Itämerellä viime sunnuntaista maanantai-iltaan ja reissu oli erittäin onnistunut. Nautimme erinomaisesta ruoasta TallinkSiljan Baltic Princess –aluksen seisovassa pöydässä pariinkin otteeseen, hummailimme iltaravintoloissa, hengailimme pubissa ja postailimme pianobaarissa. Neuvokas henkilökuntamme keksi tapoja, joilla ei eksy kavereistaan; eräänkin nuoren herran käsivarren tekstityksessä ohjattiin palauttamaan eksynyt yksilö löydettäessä hyttikaverille : ) Kiitos koko matkaseurueellemme, taas on monta hykerryttävää hetkeä ja riemukasta sattumusta säilöttynä muistin lokeroihin! Viime viikon opiskelijakarkeloista ensimmäiset koittivat keskiviikkona, Turun AMK:n tradenomiopiskelijoiden järjestämä Pulkkis keräsi sekä rastikierrokseen & pulkkailuun osallistuneet että muuten vaan Pulkkisnostalgiaa halajavat Vegasin yöhön. Torstaina varaslähdön ottivat Deltan porukat ja perässä seurasi lukematon määrä eri alojen opiskelijoita: TipatON katkaisi (kuvitteellisen) tipattoman tammikuun etuajassa. Ykköset ylle oli pukeutumisen koodina Vegasin yössä, Turun Kauppakorkeakoulun Millionaires Club huokui tyyliä ja unelmia Suuresta Maailmasta. Viikonloppuummekin kuului henkäys jostain kaukaa, perinteinen Kiinalaisen Uudenvuoden juhlamme Vegasissa toivotti tervetulleeksi lunaarisen kalenterin mukaisesti Hevosen Vuoden. Hevosen Vuoden sanotaan olevan suotuisa suurille ja kauaskantoisillekin muutoksille sekä yksilöiden että yhteisöjen elämässä. Mitä se sitten tarkoittaa, Hevosen Vuosi sen näyttäköön.

Huomenna sunnuntaina on Murmelin Päivä eli Groundhog Day. Pennsylvanian Punxutawneyn kaupungissa tätä kevään ennustamisen päivää juhlistetaan kymmenien tuhansien festivaalivieraiden voimin aina toinen helmikuuta. Kansanperinne kertoo, että mikäli murmeli ilmaantuu toinen helmikuuta kolostaan ja sää on pilvinen, saapuu kevät aikaisin. Jos murmeli mönkii aurinkoon ja näkee varjonsa, siirtyy kevään alku pidemmälle. Sääennusteen mukaan meille Suomeen ei ainakaan ihan vielä ole kevät saapumassa, lumikolan sapattivapaa loppui eilen ja sen seurassa täytynee tulevalla viikolla viettää hetki jos toinenkin. Lumitöistä voi Tiistaina karata Keittopäivään ja keskiviikkona kahden kerroksen Palapelibileisiin. Tämän eeppisen bilejärkäleen vuosi on biletetty elokuvagenrejen lumoissa ja kolmas osa kutsuu Kauhuleffojen pariin. Haalarimerkki on ihan huiman upea ja ohjelmassa totutusti mm. palapelinpalojen metsässtystä, PIANOWAR, parhaiden pukujen palkitsemista ja karaokea. Bileitä houstaavat Turun Yliopiston TYK, IVA, Delta sekä Asteriski. Torstain hankihassuttelu on Turun Kauppakorkeakoulun vuosi vuodelta paisuva Pikkulaskiainen ja rastikierrospaikkoina avaamme sekä Lynin että Vegasin jo klo 16.00 ja rastit toimivat molemmat 22.00 saakka, jonka jälkeen bilemestana jatkaa aamuneljään Vegas kera PIANOWARin ja muun mukavan! Teemana on luonnollisesti Olympialaiset, sillä Sochin kisat alkavat perjantaina.

Mikaela

26.01.2014

Olen kuluneellakin viikolla tutustunut huimaan määrään uusia ainejärjestöjen ja opiskelijayhdistysten uusia, innokkaita tapahtumientekijöitä ja puheenjohtajia. Olemme 22 vuoden ajan tehneet tiivistä yhteistyötä korkeakoulukaupunkimme ainejärjestöjen sekä opiskelijayhdistysten kanssa, matka on ollut kiehtova ja mielenkiintoinen. Alkuun täällä toimivat vain Turun Yliopisto ja Åbo Akademi, mutta matkan varrella Suomeen on syntynyt ammattikorkeakoulujärjestelmä. Tällä hetkellä Turussa voi opiskella TY:n ja ÅA:n lisäksi viiden AMK:n suojissa. Näin ollen yhdistyskenttä on kirjava ja monipuolinen. Harvalla yhdistyksellä on itsellään tiloja, joissa isoja tapahtumia olisi mahdollista järjestää ja nekin, joilla tämä mahdollisuus on, järjestävät iltaravintolabileitä mielellään. Omissa tiloissa on toki puolensa, mutta jäsenistö kaipaa vaihtelun vuoksi myös ihmisten ilmoille; baaribileisiin saapuu poikkitieteellistä porukkaa ja uusia tuttavuuksia ja lisäksi opiskelijabileet yökerhossa lisäävät ainejärjestöjen ja samalla kunkin alan tunnettuutta. Ainejärjestötoiminnan monet tärkeät asiat voidaan rahoittaa tapahtumajärjestämisen kautta, jokainen meillä järjestettävissä opiskelijabileissä ostettu pääsylippu hyödyttää edunvalvontaa korkeakouluissa. Yhteinen onnistuminen on meille sydämen asia ja siksi kutsumme uudet toimijat aina yhdistyksen hallitusten vaihtuessa vierailulle ja suunnittelupalaveriin Eerikinkadulle. Pääsääntöisesti tehtävänsä jättävät hallituslaiset perehdyttävät seuraajansa kiitettävän hienosti, erinomainen esimerkki tästä osaamisen ja tiedon välittämisestä ovat yhdistykset TSTS (hoitoala AMK) ja TIO (insinöörit AMK), joiden Tursajaiset olivat uusien hallitusten massiivinen tulikoe. Vanhat parrat jeesailivat, mutta antoivat uusien kääriä hihat ja näyttää kyntensä. Aivan upea yö, kiitos järjestäjille sekä bilettäjille!

Aika on erikoinen asia, sen kuluminen on välillä niin huomaamatonta. Neljä vuotta sitten (onko siitä niin kauan?) kuultiin ekat PIANOWARin sävelet yökerhoissamme. Olimme vihdoin saanet paketoitua amerikkalaisen dueling pianos-konseptin suomalaiseen iltaelämään sopivaksi, löytäneet ekat mahtavat ammattilaispianistit (Pete Haapasalo & Pekka Kuorikoski) interaktiiviseen taistoon, vieneet pianistit Yhdysvaltoihin saamaan käytännön vinkkejä jenkkikollegoiltaan & kokeilemaan dueling pianos –pianistina soittelua ja siitä se sitten alkoi. PIANOWARin huippuhilpeitä nelkkusyntymäpäiväjuhlia vietettiin perjantaina Nevadassa, illan pianistien Larryn & Pekan lisäksi asiakkaita moikkailemassa kävi muitakin pianistejamme, jotka muilta keikoiltaan paikalle ennättivät. Tietojemme mukaan PIANOWAR on edelleen ainoa laatuaan Euroopassa ja siitä on muodostunut jo jonkin sortin pyhiinvaelluskohde – Nevadan öihin saavutaan pitkienkin matkojen takaa ja monelle tämä livehassuttelu kuuluu erottamattomana osana viikko-ohjelmistoon. Seuraavaksi pianoja kuullaan tulevalla viikolla keskiviikosta lauantaihin!

Keskiviikkona Night Club Vegas muuttuu pulkkailijoiden after pulkka-paratiisiksi. Opiskelijayhdistys Traden perinteinen suurpulkkailu rastikierroksineen huipentuu bileisiin, joihin saapujista nopeimmille on luvassa hieno haalarimerkki. Pulkkailua harjoitetaan tänä vuonna Vartiovuoren maisemissa klo 18.00 alkaen ja yön tunteina päivätapahtumien joukkueita palkitaan erinäisistä onnistumisista, parhaiten tuunatut laskuvälineet ja nokkelimmat rastien suorittajat kokevat ikimuistoisia hetkiä. Delta ottaa perinteisesti varaslähdön tipattoman kauden päättymiseen, TipatON –bileet Lynissä kutsuvat torstaina. Samana iltana Vegasissa biletetään ykköset päällä, Turun Kauppakorkeakoulun übertyylikkäät Millionaires Club –bileet mahdollistavat juhlakilpavarustelun suuren maailman tyyliin: hopeisia sikarikoteloita, silkkisolmioita, samettilaukkuja, kimmeltäviä kiviä, taskuliinoja, pikkumustia…You name it, suit up! Vaurauden ja hyvän onnen toivotukset ulottuvat myös Vegasin viikonloppuun, Kiinalaisen Uudenvuoden juhlaa vietämme hevosen vuoteen siirtymisen kunniaksi perjantaina ja lauantaina punaisten paperilyhtyjen ympäröiminä – punainen ja kulta väreinä ja esimerkiksi rahapelit aktiviteettina kuuluvat erottamattomasti hyvän onnen edistämiseen tämän idästä ammentavan juhlan aikana. Tämä on muuten hyvä tilaisuus tehdä uudet Uuden Vuoden lupaukset, jos ne länsimaisen vuoden vaihteen lupaukset ehdit jo unohtaa!

Mikaela

19.01.2014

Ja taas puhutaan säästä. ”Pakkanen – siitä suomalaiset tykkää/Pakkanen kuljetaan nenät huurussa…”, laulavat Papu ja Pojat helposti korvamadoksi päätyvässä rallatuksessaan. Että olkaa hyvät vaan, jos teillekin se nyt jää renkutuksena päähän soimaan : D Laulun inspiraationa toiminutta, kirskuvan kylmää säätilaa on sitten piisannut kiitettävästi ja totisesti nenät huurussa on kuljettu. Etenkin vanhemmissa kerrostalokiinteistöissä elämä on kuulemani mukaan ollut näinä päivinä verrattavissa pakastelokerossa asumiseen, onneksi hyytäviä kotioloja on voinut paeta Eerikinkadun bilekeitaalle tiistaista alkaen. Keskiviikkona bileet järjestivät Turun yliopiston kasvatustieteilijöiden yhdistys Katko sekä englanninlukijoiden Anglica, sisäoppilaitoksen asukkaiksi yhdeksi yöksi Private School –bileissä transformoituneet juhlijat edustivat preppy-tyyliä parhaimmillaan ja hetkellisesti olisi saattanut luulla olevansa koulupukufirman tavallista riehakkaammissa mainoskuvauksissa. Koulupukustereotypioista siirryttiin torstaina kansallisiin erityispiirteisiin tai stereotypioihin, joita eri kansallisuuksiin helposti yhdistämme. En esimerkiksi epäillyt hetkeäkään, mistä ruutupaitaiset, pipopäiset ja paksut tekoviikset nenänsä alle liimanneet kundit ovat Turkuun pölähtäneet: tyypithän olivat kuin ilmettyjä kanadalaismetsureita. Ovien raamit eivät puolestaan meinanneet riittää sille amerikkalaiselle vaihto-opiskelijalle, joka oli muokannut itsestään tyynyillä supersize-version. Perulainen opiskelija soitteli panhuilua karkeasta langasta kudotussa villapipossa ja kertoi olevansa jokseenkin järkyttynyt pakkasen purevuudesta, eroa kotikulmien minimilämpötilaan oli torstainakin noin 40 astetta. Tanssilattia täyttyi nopeasti kansainvälisellä meiningillä, tämä porukka on tunnetusti tanssimista aivan mielettömästi rakastavaa.

Mitä, jos pakkanen vielä jatkuu ja maanantaina haluaa pysyä neljän seinän sisällä koko illan? Maanantai-iltana suosittelen kaivamaan esiin klassikkosarja Twin Peaksin, asettumaan mukavasti sohvalle ja himmentämään valot. On nimittäin David Lynchin syntymäpäivä. Teemaan sopii myös FBI agentti Dale Cooperin kunniaksi kuppi kuumaa kahvia, ”Damn Fine Cup of Coffee!” ja kirsikkapiirakka – omenapiirakkakin lienee ihan ok. Maanantaina siirrytään eläinradalla vesimiehen merkkiin, joten jos Twin Peaks ei sytytä, fiilistele hippihengessä Hair-musikaalin Aquarius-biisiä. Keittopäivä toivottaa tervetulleeksi sitten jo tiistaina ja keskiviikkona poikkitieteellinen Turku Students kutsuu opiskelijat ja opiskelijamieliset bilettämään. Oikeat opiskelijat ovat siinä mielessä tuolloin onnellisessa asemassa, että haalareissa ja/tai opiskelijakortilla sisäänpääsy on ilmainen!

Torstaita vastaavana päivänä vuonna 1896 insinöörit onnistuivat: he keksivät röntgensäteet. Ilman insinöörejä olisi hoitoalan väellä kovin paljon vaikeampaa tehdä diagnooseja potilaiden tilasta. Toisaalta ilman hoitoalan väkeä insinöörin ei olisi hyvä olla, jos hoidolle tarvetta on. Tämän symbioosin kunniaksi aikanaan syntynyt konsepti, Tursajaiset, on legendaarinen kansainvaellus vailla vertaa. Nopeimmat klo 21.00 alkaviin bileisiin saapujat kuittaavat itselleen lipunmyynnistä himotun Tursajaisten haalarimerkin. Kaksi kerrosta, kaksi tanssilattiaa, kasinopelien jännitys, Tursajaisvala Lynissä puoliltaöin, karaokessa viihtyminen, PIANOWARissa jamittelu ja lukematon määrä hyväntuulista bileväkeä takaavat yön, jota kukaan ei tahdo missata – welcome aboard! Tursajaisista seuraavana iltana eli perjantaina vietetään PIANOWARin neljättä syntymäpäivää, Yhdysvalloista löytämämme konsepti on monen intohimo ja joka ikinen ilta yhä edelleen PIANOWAR saa uusia faneja, Tervetuloa Nevadan syleilyyn heti kymmeneltä – PIANOWAR ansaitsee kunnon syntymäpäivät yhdessä teidän kanssanne!

Mikaela

12.01.2014

Viikon Kuninkaalliset Uutiset: Kolmannettoista Karaokekuninkaalliset valittiin keskiviikkoyössä Atlantiksessa, kruunajina itsekin aikanaan kruunua kutreillaan kantanut karaokejuontajamme Jaksu sekä edellinen KaraokeRinssi, kantiksemme Teukka. City Karaoke tuli kunnioitettuun 13 –vuoden ikään, vuoden KaraokeRinsessa Camilla edusti leopardikuvioissa ja KaraokeRinssi Herra Hollon kanssa ilmoille kajahtivat Juicen Marilyn-biisin sävelet. Kiitos ja onnea : ) Kaukomaiden kutsuun vastasivat torstaina niin perusturistit kuin luksuslomailijatkin. Toiset suuntasivat lämpimille hiekoille Aurinkolomalle Lyniin Opexin kanssa ja talviurheiluorientoituneita houkuttivat Pikkulaskiaisen promobileet Vegasissa. Aurinkoloma toimi pehmeänä laskuna suomalaisen talven todellisuuteen baaritiskin takaa vuodeksi Australiaan working holiday-reissulle viime tammikuussa karanneelle Raitalle ja lomaviikkoaan viettänyt baarimestarimme Olli sai kuin saikin sen äkkilähtönsä, matkatoimistoilta kun ei ollut hinta-laatusuhteeltaan mitään sopivaa löytynyt!

Lukuisat opiskelijayhdistykset ja ainejärjestöt ovat uusineet ja vahvistaneet hallituskokoonpanojaan, minun kalenterissani vilisee päiviä täynnä uusiin bilejärjestäjiin & puheenjohtajiin tutustumiseen keskittyviä tapaamisia. On hyvin avartavaa päästä tutustumaan yökerhomaailman kulissien taakse ja ennen kaikkea saada tutustua bilejärjestelyiden erilaisiin puoliin. Ainejärjestöissä ja opiskelijayhdistyksissä tapahtumavastaavan pestin vastaanottavilla on suuri tontti, mutta hauska sellainen. Minä koitan aina muistuttaa siitä, että opiskelijakavereilta kannattaa opetella pyytämään jeesiä suunnittelussa & toteutuksessa, kenenkään ei tarvitse puurtaa yksin. Sekin on valaisevaa tietoa monelle hallituspestin vastaanottaneelle. Ainejärjestötyö opettaa kuin ohimennen tärkeitä työelämävalmiuksia, tuo edellä mainitsemani ymmärrys siitä, että apua pitää oppia pyytämään on yksi niistä. Toisilleen auttavan käden ovat tarjonneet Anglica ja Katko, jotka yhdessä toteuttaen ovat loihtineet teille keskiviikoksi Private School-koulupukubileet. Vekkihameet, v-aukkoneuleet, polvisukat ja samettitakit tai Harry Potterin koulusta tutut viitatkin soveltuvat illan teemapukeutumiseen. Torstaina stereotypioita Lynissä esittelevät kansainväliset vaihtarit International Stereotypes –bileissä. Millainen on stereotypia saksalaisesta, ruotsalaisesta, kiinalaisesta tai amerikkalaisesta? Pukeudu mielistereotypiasi mukaan ja voit voittaa parhaiden pukujen kilpailussa!

Koko kansan rakastama Putous-sarja alkoi tänään. Nauru pidentää ikää ja vaikka en ihan koko ohjelmaa ennen töihin lähtöä ehtinyt katsoa, pidentyi elämäni aivan varmasti. Hyvä startti uuteen kauteen. Myös RAY on panostanut Putous-kansan viihteeseen: Lynin raha-automaatissa on nyt riemukkaan pikkutuhma, kutkuttava Marja Tyrnin Munakello peli. Jumituimme pelaamaan sitä Pekan kanssa viime viikolla eräänä iltapäivänä ja nauroimme vedet silmissä. Harvinaisen onnistunut ollakseen suomalainen peli alusta loppuun saakka. Suosittelen kokeilemaan. Ripsipiirakkaa, sanoo Marja Tyrni!

Mikaela

06.01.2014

Uuden vuoden puolella ollaan, tyypit! Viime vuonna Diryyn päätyi 21 803 sanaa, joka vastaa noin 50 A4-sivua eli noin 100 sivuista pokkaria – kyllähän teistä siis juttua riittää : D Tästä alkaa vuoden 2014 Diary, joka viikko kirjoittelen yökerhomaailmamme elämästä, hilpeistä hetkistä, mahtavista tyypeistä, kulissien takaisista tapahtumista ja saatan välillä ottaa kantaa johonkin mieltäni askarruttavaan yhteiskunnalliseenkin asiaan. Kerron tietenkin aina myös siitä, mitä seuraavalta viikolta sopii odottaa ja taustoitan sekä teemoja että esimerkiksi opiskelijabileitä järjestävien ainejärjestöjen opiskelualoihin liittyviä kuriositeetteja. Tekstin rytmittäjäksi Diaryyn poimitaan aina jokunen tilannekuva kuluneelta viikolta. Diary toimii kivasti flash backkien aiheuttajana sekä teillä asiakkailla että meillä täällä ja lisäksi Diaryllä on rooli oman muistimme sekä tapahtumamuistiinpanojemme jatkeena. Voimme vaivattomasti palata vuosia taakse päin tiettyihin viikkoihin tarkistaaksemme johonkin tapahtumaan liittyviä yksityiskohtia ja uskallan väittää, että tähän ei ihan joka baarissa pystytä! Esimerkiksi vuoden 2007 ensimmäisessä Diaryssä kerroin teille, että Night Club Vegasissa starttasi Club Jackpot, joka mahdollisti maksuttoman pokerinpeluun – tuolloin elimme aikaa ennen Dynamic Pokeria, tahdoimme osoittaa RAY:n johdolle maksuttomalla pokeriversiolla pokerin olevan täysin yökerhokelpoinen peli (lopultahan olimme sitten valtakunnan ensimmäinen yökerho, johon saatiin pelinhoitajaa vastaan ihan oikeilla euroilla pelattava pokeri). Vuoden 2008 ensimmäiseen Diaryyn on poimittu kuva, jossa Lynin lipunmyynnissä jo useamman vuoden luottotähtenä loistanut Sanna hymyilee kunniakirja kädessään ja kruunu päässään – miksi? No, Sanna on yksi vuosien varrella City Karaokessa KaraokeRinsessaksi valituista vakkareistamme, joka sittemmin on päätynyt henkilökuntaamme! Oletko ollut aktiivinen karaokelaulaja viimeisen vuoden aikana? Saatat hyvinkin olla saavutustesi ansiosta ehdolla uudeksi KaraokeRinsessaksi tai KaraokeRinssiksi – lue lisää seuraavan kappaleen lopusta!

Nyt startanneen 2014 vuoden puolelle on jo ehtinyt osua parikin erityispäivää: perjantaina juhlittiin 22-vuotista taivaltamme Night Club Marilynissä yhdessä satojen jo vuosia kantiksina viihtyneiden, mutta myös uudempien tuttavuuksien kanssa. Kiitämme teitä joka solullamme siitä, että olette valinneet meidät biletysluottopaikaksenne jo näin monta monituista vuotta ja tuoneet mukananne myös kaverinne, jotka sitten ovat aika monet meininkiin myös tykästyneet! Olette myös esiintyvien taiteilijoiden mukaan yleisönä aivan parasta A-luokkaa, synttärikakustamme hypähtänyt Divet alias Marko Vainio on urallaan nähnyt yleisöä jo jonkin sorttista ja Lynin lavalle nousu on hänen mukaansa aina aivan omaa luokkaansa. Kuten hän muisti jälleen yleisölleen kertoa, tältä lavalta alkoi hänen uransa sukkahousuissa järjestämämme Turun Tähti –kisan voiton myötä vuonna 2003 ja korkkareissa hän viettää varmasti enemmän aikaa, kuin yksikään muu tuntemani mies : ) Tänään vietetään Loppiaisaattoa ja huomenna monilla on vielä vapaapäivä ennen arjen alkua.Aattoillan viettäjien suureksi iloksi Pikkuleijonat kiekkoilivat itsensä hetki sitten MM-voittoon Ruotsissa luvuin 5-1, Atlantikseen kerääntyi ottelun viime hetkillä melkoinen määrä jengiä nostamaan maljoja Malmössä Ruotsilta luulot pois vieneille kiekkolupauksille. Onnea Pikkuleijonille! Me tarjoamme pehmeän laskun Keittopäivän merkeissä tiistaina ja toivomme todella, että elätte suomalaisen, ette amerikkalaisen kalenterin mukaan. Yhdysvalloissa tiistai on nimittäin ihan oikeasti nimetty Kansalliseksi Pierupäiväksi (National Pass Gas Day). Eikä tässä vielä kaikki..

Keskiviikkona on Elviksen syntymäpäivä ja samalla juhlitaan City Karaoken 13-v synttäreitä – Kui siistii?! Seiskaluokkalaisen kukkeaan ikään ehtinyt asiakasviihdekonseptimme on ollut yksi niistä jutuista, jonka olemme aikanaan tuoneet ensimmäisenä yökerhona Suomeen. Meidän karaokemme on hötöstä siivottu ja yökerhokelpoinen karaoken versio, josta puuttuvat virret, lastenlaulut ja kansantanssit. Karaokebiisilistalle on poimittu vain sellaisia kappaleita, joista saadaan aikaan hyvä meininki ja siksi kaikilta artisteilta ei ole tarjolla kaikkia tunnettujakaan biisejä. Perinteisiin kuuluu, että City Karaokessa kruunataan KaraokeRinssi ja KaraokeRinsessa, joiden valinnasta päättää vuosittain Atlantiksen henkilökunta mukaan lukien karaokejuontajamme & baaritiskin valtiaat. Täydellinen sävelkorva tai Elviksen sfääreihin yltävä laulutaito eivät ole määrääviä tekijöitä, aktiivisuus ja positiivinen asenne City Karaokessa ovat ne pointit, joita painotetaan. Laulutaidostakaan ei toki haittaa ole. Kruunajaisseremoniamestarina huseeraavat karaokejuontajiemme lisäksi tietenkin hallitsevat kuninkaalliset Jenna Laaksonen sekä Teemu ”Teukka” Lehto – tervetuloa! Torstaille olemme varanneet teille äkkilähdön aurinkoon, opettajaopiskelijat ovat jo useana vuonna huomanneet tammikuisen kaamoksen tarvitsevan kunnon UV-annoksen ja lomakohteena Lynin Kultarannikko on mitä muikein valinta. Nopeimmat bilettäjät saavat haalarimerkit ja luvassa on matkanjärjestäjän mukaan ihkua rantaohjelmaa. Kaiva siis kaapistasi ne parhaat lomamuistot mieleen tuovat vermeet ja ota äkkilähtö Aurinkolomalle! Samaan aikaan Vegasissa: pakkanen paukkuu ainakin kuvitteellisesti, sillä helmikuun ekaan torstaihin sijoittuva, megalomaaninen Pikkulaskiainen nostaa jo päätään. Olympiavuoden kunniaksi talviolympialaisteemoihin rakentuva Turun Kauppakorkeakoulun järkkäämä tapahtuma on loihtinut keulaansa nyt ensi kertaa promobileet, joissa palautetaan mieliin Olympialaisten historian havinat antiikin ajoilta. Toogat päällään Pikkulaskiaisen järjestäjät myyvät bilettäjille helmikuulle PL-lippuja huojennettuun ennakkohintaan ja Olympiarenkaiden alle pääseekin tällä kertaa alojen välisen ystävyyden merkiksi ja hyväntahdon eleenä sisäänpääsyn puolesta aivan maksutta. OlymPLic Countdown alkakoon!

Mikaela